Eilen teimme pienen pikaisen pyrähdyksen pohjoiseen.
Löysin viime viikolla esikoisen rippijuhlia ajatellen Torista huokean polyrottinkisen sohvaryhmän, jonka ajattelin olevan juuri sopiva meidän terassille.
Kun kulunut vuosi on eletty aikuisopintotuen varassa, ei uuteen samanlaiseen mitenkään varat tällä hetkellä riittäisi ja toisekseen olen jo niin tottunut siihen, että lähes kaikki löytyy kierrätettynä, etten esimerkiksi postin tuomia mainoksia edes selaa.
Ryhmä oli kuin uusi; se myytiin muuton alta huokeasti, nopeasti pois.
Siitä kuvia enemmän sitten, kun saadaan terassi kesäkuntoon.
Menomatkalla pidimme pienen käpsyttelytauon Kaustisilla. Lapset pelasivat ja minä juoksin läpi kirppis Basaarin, joka oli sopivasti juuri ajamamme tien vieressä.
Sieltä mukaan tarttui tämä:
Joka pääsee roikkumaan tähän:
Paluumatkalla teimme jokakesäisen pysähdyksen Kalajoen Hiekkasärkillä.
Ilma oli aivan tyyni; ikinä aiempina vuosina ei ole noin tyyni sää osunut meidän vierailumme ajankohtaan. Muistelisin, että lähes joka kerta olemme olleet tuulitakit päällä. Lapsethan tarkenevat uida joka vuosi säästä riippumatta!
On jännää, miten jotkut paikat tuntuvat jotenkin omilta. Tulee tunne, että täällä ollaan taas ja näin sen kuuluukin olla.
Yksi asia, joka kulkee Kalajoen kanssa käsi kädessä on hiljainen tuhina takapenkillä, kun kotimatka alkaa.
Kotipiha on kyllä paras paikka herätä kivan reissun päätteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kommentti piristää päivää!