torstai 31. joulukuuta 2015

"Sinä tulit tehneeksi ikuisen talven kaikkialle"

Mieleeni kuvastui syksyllä usein tilanne, miten joululoman koittaessa pysähtyisin kotona paikalleni ja jäisin kuuntelemaan kotimme hiljaista lattiaa. Miettisin, millaiselta Bellan tassujen äänet olisivat kuulostaneet. Hän olisi kotiutunut joululoman kynnyksellä. 
Jouluna lattia oli hiljaa. 
En jäänyt sijoilleni miettimään lattian äänettömyyttä. Jostain syystä pääsin asian yli. Hirmuinen pentukuume on tällä hetkellä laskenut. Nyt tuntuu siltä, että on vielä paljon tehtävää ennen huhtikuuta. Miten ehdimmekään kaiken?

Ennen joulua kerroin teille kakusta, jota minua pyydettiin tekemään Frozen-teemalla. Ilmoitin samantien, etten aio tehdä elokuvan prinsessoja; kasvojen tekeminen on äärettömän ärsyttävää! Ajattelin sitten, että kyllähän minä nyt sen lumiukon voin sokerimassasta tehdä; kuka tahansa osaa lumiukon tehdä! No, nyt jälkeenpäin voin paljastaa; sillä lumiukolla on myös NAAMA! Kakun tekemisen aloitin koristeista. Kinuskikissa oli juuri tehnyt itsenäisyyspäivän kakkuun kuusia, niinpä kopsasin kuusien idean sieltä. Päällystin jäätelövohvelit pikeerillä ja lumijauheella. Kakun päälle suihkaisin kuusiin myös vielä kimallesuihketta. Nämä kuuset sopivat hyvin mihin tahansa talviteeman kakkuun. Käsiteltyä niitä saa helposti, kun asettaa ne esimerkiksi tuollaisten metallisten sarvimuottien päälle. 


Sain joululahjaksi Vaaleanpunaisen Nonparellin kirjan. Sen innoittamana tein kakkupohjan ensimmäisen kerran pohjautuen painomittoihin. Mietin, josko otan siitä ihan tavan, koska pohja onnistui todella hyvin! Kakun päällystin valkoisen ja babyblue-sokerimassojen sekoituksella. Päälle suhautin kimalletta. Reunoilla on valkoisesta sokerimassasta muoteilla napattuja lumihiutaleita, joissa on kimaltelevaa geeniä päällä. 

Ja sitten tämä surullisen kuuluisa Olof. Ilmeitä ja asentoja sillä on elokuvassa niin paljon, että kaikki palaset voisi halutessaan vaan asetella kakun päälle sikin sokin; niin monesti se elokuvan temmellyksessä on osistaan erillään. Olen miettinyt, että jos minun lapsuudessani olisi askarreltu enemmän muovailuvahoilla, olisi tämä nykyinen harrastukseni huomattavasti helpompaa ja jälki parempaa. Sokerimassasta taitava käsittelijä saa aikaan mitä vaan! No, pääasia kai on, että sankari ja lapsivieraat tunnistivat Olofin ja vaikka me aikuiset tiedämme, että nämä koristeet maistuvat ihan vaan sokerilta, niin lapsille näiden koristeiden syötävyys on huima juttu! Nämä Olofin silmät ovat muuten myös syötävät. Valmiita silmiä, joita voi heittää vaikka örkki-muffinsseihin saa nettikaupoista. Mun omani ovat taas sieltä leipurin putiikista. Kädet, napit ja hiukset ovat lakritsia. 
Tuo systeemi, jossa Olof kuusiensa ja lumipallojensa kanssa kököttää on niin ikään syötävää sokerimassaa. Siinä on lumihiutalemuotilla tehtyjä hiutaleita niin lähekkäin, että niistä muodostuu astia. Hiutaleet kuivataan kulhossa, niin ne saadaan kuivamaan haluttuun muotoon. Ja kuten kuvista näkyykin, kaikkiin "liimattaviin" saumoihin olen käyttänyt pikeeriä. Joskus tilasin elintarvikeliimaa, ja se onkin paikallaan siellä, missä kiinnitteen tulee olla näkymätön, mutta kyllä pikeeri on jämäkkä, nopea ja varma kiinnittäjä. 

Tänään on vuoden 2016 ensimmäinen päivä. Tuokohan Uusi vuosi meille uudet kujeet?
Bella, joka muuten sai "uudeksi nimekseen" Mimo, on kotiutunut vuoden lopussa Ikaalisiin,  TiTi-Nallen kotikonnuille ja onhan siellä myös se kuuluisa kylpylä, jossa tehdään uusia ihmisiä! Meidän perhe ei kaipaa enää uutta ihmistä, mutta karvainen kamu meille kyllä mahtuu! 
Voikaahan hyvin!

maanantai 21. joulukuuta 2015

Kolme yötä jouluun...

Katselen taas ulos työhuoneeni ikkunasta; kovin on vihreää. HuomentaSuomessa säämies ei uskaltaudu lupaamaan lumista joulua. Aamulla, kun havahduin unesta, kuulin sateen ropisevan terassin valokatteeseen. Neiti ilmoitti samantien, ettei aio pyöräillä kouluun. 

Meillä on jo joulukuusi olkkarissa. Tanskalainen pihkakuusi. Sen tuoksu täyttää ihanasti koko kodin. Oksilleen se sai tänä jouluna pelkästään valkoista. Jotenkin mietin, että lumen puuttuessa valkoista on nyt saatava jotenkin muuten. Punaiset verhot, tyynynpäälliset ja liinat jäivät odottamaan seuraavia jouluja. 

Lahjat olen tänä vuonna päättänyt kasata sitten aattoa edeltävä yönä olohuoneeseen siirrettyyn lohnaan. Paappani on sen minulle tehnyt ensimmäiseksi jouluksi ja mietin, että joulun jälkeen se voisi kyllä kaivata pintaansa jo vähän uutta maalia. Muutakin vanhaa meillä on nyt joulun alla tullut sisustukseen. Sängyn päätynä palvellut vanha ruokakomeron ovi seisoo nyt olohuoneen nurkassa ja kattauskyntilöitä olen polttanut turvallisesti vanhassa emalisessa tratissa.  
Joulupöytään aion leipoa Kinuskikissalta niitä samaisia piparkakkumausteella ja vaniljatuorejuustolla maustettuja muffineja, joista jo kuvaa laitoinkin ennemmin. Nyt korvaan lumiukkosuklaan joulupukilla. 
Joulun aikaan sijoittuu myös suuri jännitysmomentti; minua pyydettiin tekemään Frozen-tyylinen syntymäpäiväkakku pikkuiselle neidille. Eilen jo väsäilin kakun päälle lumisia kuusia. Laitan siitä kakusta sitten uutta juttua, mutta nyt toivottelen kaikille mukavat joulut!

 Muistakaahan syödä paljon herkkuja!


maanantai 14. joulukuuta 2015

Eriparimukit...

Kevät 2002. 
Paikallinen neuvola on kutsunut koolle kaikki äidit, jotka ovat synnyttäneet esikoisensa tammikuussa. Meitä istuu pienen tutkimushuoneen reunamilla parisenkymmentä. Kaikilla meillä on alle puolivuotias vilperi sylissä, elämän keskipiste. Elämän suuri muuttaja. Viimeisten joukossa paikalle saapuu poikaansa kantaen äiti, joka on asunut seinämme takana. Muuttivat omakotitaloon, huokaus, jospa mekin sitten joskus. 
Yksi näistä äideistä on se, joka söi pilttiä paksussa villapaidassa viikonlopun vauvavalmennuksessa. Ihmeellistä, miten sitä jää ihmiset mieleen kummallisista asioista. Minä hikoilin t-paidassa jo alkuraskauden aikana. 
Neuvolan kokenut täti painottaa vertaistuen tärkeyttä. Paperi kiertää. Kaikki kirjoittavat nimensä ja yhteystietonsa. Kopiokone raksuttaa. Pitäkää yhteyttä! 
Teirän lapset menee kuulkaa sitte kouluun samaan aikaan! 
Sovitaan seuraava tapaaminen paikalliseen pizzeriaan kuukauden päähän. 
Kurvaan pizzerian pihaan. Sunnyyn ei mahtuneet Emmaljungan Classikit takakonttiin. Jätän parkkipaikalle taivaansinisen Seat Cordoban. "Tämonki justihin sellaanen hyvä tulevalle äiteelle" sanoo paikallisen autoliikkeen myyjä. Jos olisin tiennyt, että etelän lämmössä valmistettu kulkuneuvo päättää talvipakkasella päästää minut ison vatsani kera sisään vain takaovesta, niin olisin huolella ojentanut myyjää, mutta noita venyttelyharjoituksia ei kukaan arvannut etukäteen. 
Pizzeriaan saapuu äiti-muuttipoisseinäntakaa, villapaitaäiti ja opeäiti tyttärensä kanssa. Syödään, jutellaan, pizzeria tarjoaa kahvitkin. Aika kuluu, juttu luistaa. Kaikilla puolivuotiaat mussukat; kolme poitsua, ja neiti. 
Muuttipoisseinäntakaa-äiti on rohkea. Kutsuu meidät seuraavalla kertaa luokseen kahville! 

Eletään kesäkuuta 2002, Mamba on juuri julkaissut kesäbiisin; vielä on kesää jäljellä. 
Joulukuu 2015. 
Valmistan lasten kanssa Kinuskikissan ohjetta mukaellen talvisia muffineja. Samuli Edelman laulaa tuttua sävelmää, kun ajelemme kohti opeäidin kotia. Ei minun perheeni siihen Seattiin muuten kauan mahtunut! Ja se äiti, joka muutti pois meidän seinän takaa, asuu nyt taas lähes naapurissa, ja villapaitaa en sillä yhdellä äidillä ole nähnyt päällä moneen vuoteen. 
Minä olen äiti. Olen vaimo. Ja olen osa kokonaisuutta, joka sai alkunsa keväällä 2002. Olen yksineljäsosa-mammat. Minulla on kolme kohtalotoveria, kolme vertaismammaa, kolme ystävää. 
Me ollaan niinku neljä erilaasta mukia; eriparimukit, jokka kumminki sopii hyvin yhtehen.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Mukaan yhdistyksiin...


Kesä 2015; ruoka- ja postitauko. Posti tuo tavalliseen tapaansa tuhdin pinon kirjeitä; laskuja, mutta postin seassa on myös iso kirje, jossa Vanhan Ulvilan postileima? Yllätys on kertakaikkisen iloinen, kun huomaan Suomen chowchow-yhdistyksen, eli CCY:n huolineen meidät jäseneksi. 
Uuden jäsenen tervetuloa-kirje on aivan ihana! "Rapsutukset Chowillesi" ja "iloa omistamastasi Chowista"-heitot saavat muitta mutkitta suun hymyyn. Joku on nähnyt vaivaa kirjeen muokkauksessa.       
Syksyn mittaan lähdemme mukaan myös Suomen Kennelliittoon ja otamme yhteyttä CCY:n alajaostoon; LRC:hin eli Länsi-Rannikon Choweihin.  Meidät toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi LRC:n toimintaan mukaan, vaikka pentumme on vasta pilke silmäkulmassa! Kyllä maailma on ihmeellinen paikka! Chow-immeiset ovat ottaneet meidät niin ihanasti avosylin vastaan; ihan kuin olisimme aina tunteneet!  Vanhin poitsumme on nyt päässyt "facebookikään". Seuraan tiiviisti hänen someiluaan fb:n chow-ryhmässä. Kyllä niin olen monesti liikuttunut ja syvää iloa tuntenut, kun siellä hänen kommenteistaan tykätään ja häntä kannustetaan.  Hänellä on vielä pienen ihmisen näkemykset ja mielipiteet, arvostukset ja tapa kirjoittaa. Avarakatseisia ja suvaitsevaisia kohtaamamme chow-immeiset ovat siellä olleet. Siitä olen kiitollinen. Facta on, että se ryhmä on auttanut meitä jaksamaan tätä odotusta paremmin kuin itse tajuaakaan. 
Kyllä vertaistuki on mittaamattoman arvokasta! 
Vielä täytyy mainostaa aivan suunnattoman ihanaa sivustoa, johon eilen eksyin. Laitoin sen tuonne sivupalkkiin muistiin. Facessa kommelluksistaan kertoo suloinen Henni - Black Magic.

Son Sunny!

"Son Sunny." Niin on; son mun ny
Mullon alla harmaa Nissan Sunny. Son mun ikioma, eka menopeli. Siinä on valkoisella tussilla väritetyt tekstit renkaissa. Etukonsolissa on Blaupunktin 10 cd:n boxistereot, jotka toimii vain kun niissä on sellainen pankkikortin kokoinen läpyskä sisällä. Ammattikoulukaverit laittoi hattuhyllylle isommat kaiuttimet. Niitten kaiuttimien hyvä kuuluvuus testataan popittamalla tätä. Ne kaiuttimet ostettiin astetta coolimmasta paikasta Rengastieltä. Sieltä ostaa ne, jotka tietää, miltä musan pitää kuulostaa. Mulla oli vielä ylioppilaslahjarahaa jemmas. Sillä ne kajarit haettiin. Se oli hyvä sijoitus, sanoo pojat. Me kierretään kaupungilla illalla rinkiä. Me ollaan amikses kuskipuolella ja me osataan kiertää vaikka koko ilta rinkiä käyttämättä kytkintä. Koulutuksen plussapuolia; kaikki on kiinni vain oikeasta ajoituksesta. Voidaan olla myös käyttämättä jarrua, koska moottorijarrutuksella säästää myös jarruvaloja. Manuaalivaihteisto on ihan must. 


Me ootetaan porukkaa saapuvaksi tilataksiin. Jollakin on vielä kiharat vinossa ja silmäpako sukkahousuissa. Kuski on tuttu, paikalliselta taksikopilta. Kertoo vaimolleen puhjenneen pahan allergian. Sanoo, jotta joutuvat valitettavasti luopumaan 3-vuotiaasta japaninpystykorvasta. Otan osaa; mun perheeltä nukkui muutama vuosi sitten koira pois. Ikäviä tapauksia. Se jatkaa, jotta enkö mä haluaisi ottaa sitä hoitaakseni. Kuulemma sopisin sille hyvin emännäksi. Voi arvaas vaan, kuinka mun ja Bablon kävi. Juu, ei siitä mitää tulisi!

Soitan vuokraisännälle ja kysyn, jotta kuinkahan, kun olisin tuomas opiskelijakämppään kaverin. Lupaan pitää kynnet lyhyinä, jottei parketti mee piloolle. Se ei kuule mua hyvin. Luultavasti sillä on Motorola ja se on tiiliseinien sisäpuolella. Ihmiset on niin sekoja, kun ne ostaa geeäsämmiä. Kun on kunnon änämtee, niin kuuluu hyvin joka paikas seinistä riippumatta. Kyllä hyvä on ihmisen panostaa laatuun ja luotettavuuteen. Vuokraisäntä onnittelee ja sanoo, jotta hyvin vauva mahtuu, eikä vesilaskukaan nouse! 
Käännän elämässäni uuden sivun. Siihen sivuun piirrän itseni ja 3-vuotiaan Naperon. Maailman suloisimman ja lempeimmän japaninpystykorvan. Niin ja taka-alalle piirrokseen mahtuu harmaa Sunny. Sen takapenkillä on punaiset koiran turvavyöt, joita voi myös valjaina käyttää. 

Kaiuttimista kuuluu; it's a beautiful life!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Bablo..

Olin muistaakseni 8-9-vuotias, kun tätini kysyi, haluaisinko koiran, joka mahtuisi taskuun. HeiHaloo! Kuka ei haluaisi :) Tätini asui isossa kaupungissa ja oli siellä törmännyt pikkuiseen chihuahuaan ja ihastunut sen ulkomuotoon. Me taas asuimme pienellä maalaispaikkakunnalla, eikä meillä juurikaan chihuahuaa ollut tavattu. Lapsuuteni oli muutenkin jotenkin "lemmikkieläinköyhää"; ei meidän perhetutuilla juurikaan ollut lemmikkejä, joihin olisi voinut tutustua.
Chihuahua näytti kirjojen sivuilla hurjan ihanalta. Nyt jälkeenpäin tajuaa, että eipä siinä mietitty paljon luonnetta, Olin pieni ja koira oli hurjan söpö. Koulussa innoissani kerroin kavereille, miten saisin pennun, joka mahtuu taskuun! Jotenkin kai tätini kanssa yhdessä sain vanhempani ylipuhuttua, ja lopulta he suostuivat pennun tuloon. 
Tarkkavaistoisimmat jo lukevatkin rivien välistä, ettei tekstini rönsyile rakkautta, läheisyyttä ja kaipuuta. Bablosta kirjoittaminen tuo paljon muistoja mieleen. Nyt, kun oma pentu on ollut kauan harkinnassa, jotenkin oman ensikoiran muistoista nousee pintaan eri asiat, kuin ennemmin.  
Haimme Bablon tätini kanssa Turun lähistöltä Littoisista. Vietimme yön tätini kodissa ja jatkoimme sitten seuraavana päivänä matkaa minun ja Bablon tulevaan kotiin. 
Muisto; tätini on jossain, ehkä kellarissa käymässä. Minulle on pedattu patja tätini makuuhuoneen lattialle. Joka puolella on sanomalehtiä lattioilla ja minua on vannotettu vahtimaan, että pentu päästää sanomalehdelle. Pentu juoksee patjalleni. Se lirauttaa minulle pedattuun sänkyyn. Täti palaa. Naapurit varmasti kuulevat, etten vahtinut.  Minä kyllä huomasin, että se levitti takajalkojaan; aikoi päästää alleen. Minä menin ja aioin siirtää sen sanomalehdelle, mutta se murisi minulle. Pennun hampaat tuntuivat teräviltä kädelläni. Ei se antanut minun koskea itseensä! 
Niin siinä kävi, että minä taivuin ja pieni, mutta kovapäinen Bablo piti päänsä. Hän vei ja minä vikisin. Tullessamme kotiin vanhempani odottivat pennun näkemistä. Kyllä minäkin olin innoissani kotiintulosta, mutta jokin oli muuttunut. Olin niin haaveillut, millaista elämämme tulisi olemaan. Minä ainoana lapsena olin unelmoinut tulevasta arjesta pennun kanssa. Olin suunnitellut, miten se olisi kuin sisko minulle. Olisimme aina yhdessä, tekisimme kaiken kahdestaan, meillä olisi niin ihanaa! Kotimatkalla Bablo oli kuitenkin jo näyttänyt minulle närhen munat. Kyllä minä tajusin, ettei tämä mennyt ihan niinkuin olin unelmoinut. 

Meidän perheellä ei ollut aiempaa kokemusta koirista. Vanhempani eivät osanneet opastaa minua Bablon kasvatuksessa. Meidän kovapäinen pentu olisi tarvinnut kipeästi kaapin paikan näyttäjää. Hyvin nopeasti Bablosta tuli äitini koira, eikä häntä kyllä ikinä laitettu taskuun. Muisto; kiukkuilen äidille. Haluan Bablon nukkuvan huoneessani. Se ei halua tulla. Avaan jääkaapin. Minä kyllä tiedän, millä sinut saan liikkeelle. Pieniä palasia kinkkua, kuten Hannussa ja Kertussa. Kinkkupolku vie huoneeseeni. ja naps, ovi kiinni! Nukut edes huoneessani, vaikket sydänystäväni olekaan. 
Aikanaan kun lähdin opiskelemaan, Bablo jäi äidin ja isän huomaan. Se oli onnellinen. Sillä oli hyvät oltavat. Koiranpäivät :) Muisto; Opiskelijaboxi. Benefon Alfa soi. Vastaan. Äitini kertoo itkien, että Bablo on nukahtanut ikuiseen uneen hänen syliinsä. Bablo haudattiin isovanhempieni pellonlaitaan ison pihlajan juurelle. Niillä samoilla pelloilla se juoksenteli onnellisesti 12 vuotta vapaana. Millonkaan se ei tuntenut tarvetta lähteä pois tutusta pihapiiristä. 

torstai 26. marraskuuta 2015

Mallan Makeat

Lähistöllämme on niin suunnattoman suloinen paikka, etten malta olla kertomatta siitä teille kaikille. Vuonna 2002 avasi ovensa Ilmajoella Mallan Makeat, Satumainen Sisustus- ja herkkupuoti.  Mallan Makeat-kotisivun, jossa toimii nettikauppa, löydät täältä, ja herkkupuodin elämää voit seurata täällä. Mallalla on myös blogi, jonka löydät täältä.
Makeitten sisään astuessa sukeltaa kuin toiseen maailmaan. Katse ei ehdi kiertää eikä aivot sisäistää sitä kaikkea kauneutta, jota eteen tulee. Jokaisella askeleella huomaa uusia ja uusia ihanuuksia. Samalla kuulee, miten 100-vuotiaat lattialankut natisevat suloisesti jalkojen alla. Pöydissä istuu paikallisia ja kauempaa tulleita sulassa sovussa rupatellen, hymyillen. Suussasulavia leivonnaisia saa myös kotiinviemisiksi tai tilattua omiin juhliin. 
Mallan Makeitten puodissa on laaja valikoima mm. Greengaten astioita, tekstiilejä ja sisustustavaraa. ilmajoella ( ja myös Seinäjoella ) on huomenna perjantaina 27.11 joulunavaus ja sen kunniaksi Makeissa on makeita, jouluisia tarjouksia koko viikonlopun ajan. Muun muassa juuri mainitsemani ihanat Greengaten astiat, peitot, ynnä muut ovat -20% alennuksessa. Perjantaina puodissa on kuulemma myös glögitarjoilu! Jos ei vielä ole joulufiilis iskenyt, niin lähde käymään kahvilla Mallalla; ihan varmaan saat joulumielen. Uskonpa, että kuulet siellä tämän ihanan äänen.  Palaillaan! 

tiistai 24. marraskuuta 2015

Talvisia täytekakkuja..

Meillä lapset, 3 kipaletta, tupsahtivat iloksemme kolmen vuoden ja kuukauden aikana. Voitte kuvitella, että ensi alkuun muutama vuosi oli aikamoista hälinää :) Siihen aikaan anoppini oli pelastaja syntymäpäivien aikaan. Hän toi pyytämättä synttärijuhliin suussasulavaa mansikkatäytekakkua. Jossain vaiheessa vauva-ajasta selvittyäni, päätin, että nyt on aika ryhdistäytyä. Löysin Kinuskikissan leivontablogin. Meillä juhlitaan  2/3 lasten synttäreistä vuoden alussa ja jotenkin nämä talviajan kakut ovat mieleeni. Tammikuun likka kun olen itsekin. Lundbystä pienelle piristyspulahdukselle halusi isipappa. Tämän kakun ulkomuoto piti alunperin olla "avanto". Jossain vaiheessa sitten tajusin, että jokeenhan tämä Lundbyn hölmöläinen on tikkaansa kipannut. Mutta kai se pulahduksestaan tykkäsi. 



















Tikapuut ja lumilyhdyn neiti askarteli kakkuunsa itse ja kaupasta löytyi lumihiutaleita muistuttavia valkoisia nonparelleja. 
Toinen kakku on myös talviteemalla valmistettu. Siihen tein pienen ( nyt sitten sen avannon) vesiaiheen ja pingviineille igluntapaisen. Tuo iglu ei tullutkaan ihan heittämällä, vaikka ensin ajattelin että sen nyt tuosta nuon vaan elintarvikeliimalla väsään kokoon. Loppujen lopuksi käytin kaupan piparkakkupikeeriä kokoamiseen. Se kuivui nopeasti ja piti hökötyksen kasassa. Kakkua koristavat pingviinit ovat Schleich:n laadukkaita muovieläimiä, joita sankari toivoi lisää kokoelmiinsa. 
Näissä kakkuaskarteluissa olen saanut hyvää palvelua ja käyttökelpoisia vinkkejä Lapualla sijaitsevasta Leipurin Putiikista. Myymälässä on hyvä valikoima ihan perus- mutta myös hifistely-leivontatarvikkeita. Mulla odottaa tuolla laatikossa ainetta, josta -luulin- tekeväni tänä jouluna läpinäkyvät ikkunat piparkakkutaloon. Siitä tulikin mieleeni, että kaikkia joulunajan laatikoita en ole vielä varastosta hakenut, koska Pentikin mansardikattoinen piparkakkutalon muottisetti ei ole vielä tullut käsiini! Mitähän muuta kivaa olen unohtanut!!

                                

Kuukausi jouluaattoon ja piparkakkukuppiherkut..

Hei!
Tulin pikaisesti vielä heittämään moikat, kun sain karhattua lapset nukkumaan. Huomenna on taas 2/3:lla muksulla kokeidentäyteiset päivät koulussa. Saavat kunnon yöunet, niin jospa sitten kokeissakin loistavat. Tänään on myös 24.päivä; eli tasan kuukausi jouluaattoon! Hieno homma! Minä olen jouluimmeinen ja jaksan hehkuttaa joulua ja lunta. 
Jaan yhtäkkiä helpon herkun, jota valmistin viime jouluna pariin otteeseen. Itse käytän laiskana kaupan valmista piparkakkutaikinaa. Nappaan siitä pyöreällä muotilla palat, jotka paistetaan väärinpäin käännetyn muffinssivuoan päällä. Olen tehnyt isojen ja minimuffinssien vuokaan riippuen siitä, miten paljon kahvipöydässä on muuta tarjottavaa. Taikina paistuu hienoksi kupiksi. Jos tuntuu, ettet saata laittaa taikinaa suoraan vuokaan, käytä paperista vuokaa välissä. Se lähtee kyllä pois. 
Valmiin, jäähtyneen piparikupin pohjalle olen laittanut suklaisen kolikon, koska kun kuppi täytetään esim. rahkalla tai vanukkaalla, vettyy piparikupin pohja helposti. Itse käytän aikaa täytteen valintaan. Olen usein valinnut rahkan joulumakuja. Nämä sopivat hyvin minimuffinssivuoan kokoisiin annoksiin. Isoissa kupeissa annos on jo niin mittava, että "joulunmakua" alkaa olla jo aika lailla. Annoksen voi sitten koristella haluamallaan tavalla. Nämä ovat kivoja ja tosi helppoja tehdä ja saavat kyllä ihastelua kahvipöydässä aikaan. 
                                Mukavaa joulunodotusta!

maanantai 23. marraskuuta 2015

Ensilumi

Syksyn 2015 ensilumi satoi viikonloppuna. Se mies hyvinistuvassa paidassaan tiesi. Isoenoni aikoinaan tokaisi, ettei hän usko ketään muuta kuin Mette Mannosta. Tyttöä kuulemma jännitti niin suunnattomasti, ettei sanaa meinannut saada suustaan, mutta se mitä sanottua tuli, piti.  
Kerroin teille viimeksi Bellasta. Bella sai uuden kodin aika pian sen jälkeen, kun ilmoitimme, ettei hän voisi muuttaa meille. Aika hurahtaa niin suunnattomalla vauhdilla, ettei perässä meinaa pysyä. Viime viikon lauantaina oli jo Bellan kotiinmuuton aika. Tiistaina kuitenkin kävikin niin, että tuleva kotiväki oli ilmoittanut Kenneliin, ettei Bella kotiudukkaan heille. Ette usko, minkä tunneryöpyn Kennelin Kirsin uutinen sai minussa aikaan! Näin se nyt elämä taas tässä vinkkaa, että "katsoppas nyt; pikkutummaneiti siellä odottaa teitä hakemaan! Sille jo löytyi koti ja sinä huokasit helpotuksesta, mutta nyt se taas on koditon; olisko nyt kuitenkin tarkoitettu, että teille se halajaa!" 

Voi näitä aikoja. Eilen kun ajelimme koko perheen vahvuudella Vaasaan, en voinut olla miettimättä, miltä olisi tuntunut, jos määränpäämme olisikin ollut pohjoisen Kemi ja matkan tarkoituksena Bellan kotiinhaku. 

Eilen uskalsin viimein facebookin chowchow-ryhmässä päivittää, että olen alkanut tällaista kirjoittelua harrastaa. Eräältä ryhmäläiseltä löytyi aivan ihana blogi, jossa voi seurata Horatio-nimisen chowchow:n seikkailuja. Blogiin voit tutustua tästä. Ja tuo ryhmä, josta olenkin jo maininnut muutamaan otteeseen, on täällä. Tuolla ryhmässä olen saanut valtavasti uutta tietoa rodusta, kasvattajista ja tapahtumista, joita rodun ympärillä on. Helsingissä järjestetään muuten 5. joulukuuta koiramessut, joihin meilläkin perheenä on tarkoitus lähteä. 
Ja tuota Horation emännän blogia selatessani aloin miettiä, että olisi kai munkin jo aika välillä päivittää jostain muustakin kuin ihanista choweista. Voikaa hyvin!

                                                                                        

torstai 19. marraskuuta 2015

Odotus jatkuu....

Viesti Kennel Chowtastic's:n Kirsiltä koskien Bellaa, mullisti arkeamme aika lailla. Hymyilyttää, miten vakaasti olimme ajatelleet, että meille tuleva pentu olisi uros, pitkäkarvainen ja vaalea. Bellan myötä uskaltauduimme ajatukselle arjesta neitipennun kanssa ja ihastuimme tummaan sävyyn. 
Sunnuntaina häkellyksen kourissa vastasin kenneliin, että emme mitenkään voi ottaa Bellaa meille. 
Arvaatteko? Kun maanantai koitti, olin jo soittamassa pojan opettajalle ja kyselemässä, josko Bella sittenkin voisi meille joululomalla kotiutua :)
Puhelun alussa keskusteli ope ja suurta pentukuumetta poteva äiti. Puhelun lopetti kaksi järkevää, vastuuntuntoista aikuista. Toinen heistä pyyhi kyyneleitä poskeltaan. 
Raskain sydämin ilmoitin toistamiseen kenneliin, ettemme voi antaa Bellalle kotia. 

Olemme olleet onnekkaita, kun olemme saaneet seurata Bellan kasvua facebookin kautta. Ajatuksemme ovat päässeet valloilleen niinkin paljon, että olemme unelmoineet jo jopa sellaisesta hetkestä, että meillä täällä vilistäisi pentue. Ystäväni kommentoi, ettei ikimaailmassa pystyisi kotiuttamaan pentuja. Kyllä minäkin muistan, miten jäimme tätini ja pienen chihuahuan pennun kanssa matkahuollon pihaan odottamaan linja-autoa. Bablon kasvattaja kaarsi autollaan edestämme ja takapenkillä itki minunikäiseni tyttö. Hän oli nähnyt Bablon ensihetket, hoitanut ja nyt antoi sitten pois. Uskonpa, että hän olisi välittömästi antanut silloisen tuhatlappusen pois, jos olisi saanut pennun takaisin itselleen. 

Niinkin pitkällä olen tämän pentue-haaveen suhteen jo käynyt, että kennelliiton sivuilta olen syynännyt kasvattajan peruskurssia. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun parilla viikolla myöhästyin lähialueen kurssista. Harmittaa; nyt kun aikaa vielä olisi ollut siellä istua :)
Nuori mies hyvin istuvassa slim-fit kauluspaidassaan aamutv:ssä meinaa, että                 huomenna saataisiin lunta....
Myös Lundbyyn on saapunut koiraystävä :)

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Bella


Vietimme sunnuntai-iltaa katsellen Voitolla yöhön-ohjelmaa. Minä ja mukulat sulassa sovussa sekaisin meidän vanhempien sängyssä. Hätkähdin puhelimen piippaukseen. 

"Moi, oletko sinä se, joka laittoi kyselyä syyskuussa chowi pennuista? Minulla vapautui juuri musta narttupentu varauksesta."

Olin juuri noin kuukausi aiemmin lähetellyt meiliä sinikielen sivuilta löytyneille kasvattajille. 

Viilasin kesän aikana tervehdyskirjettä pitkään ja hartaasti. Lapset odottivat ja kyselivät, olinko jo lähestynyt kasvattajia. Minä vain viilasin ja viilasin. Halusin, että kirje on täydellinen, että se kertoisi pitkästä ja vakavasta harkinnasta, toimenpitestä, joita pennun tulolle on tehty. Minä niin toivoin, että osaisin kirjeessä vakuuttaa meidän olevan hyvä perhe, jolle pennun uskaltaisi antaa.  
Minun lapsuudessani läheteltiin kirjeitä. Meidän luokan Risto keräsi postimerkkejä ja meistä tytöistä oli kiva kiusoitella häntä yhä uudelleen ja uudelleen kysymällä, minkä maan postimerkissä luki "Helvetia". Risto vastasi asiantuntevasti aina; " Se on Sveitsi." 

Minun lapseni eivät lähettele kirjeitä. Heidän puhelimissaan on sovellukset meileille. Meili lähtee, piippaa ja siihen vastataan. 

Syyskuussa viimein lähetin viilaamani kirjeen matkaan. Muutamille kasvattajille per päivä. Kerroin lapsille, että nyt on verkot laskettu; saalista odottellaan. 
Minun lapseni. Heidän käsityksensä meileistä. Lähtee, piippaa, vastataan. 
Ei vastausta. Seuraava päivä; ei vieläkään vastausta. 
Jossain vaiheessa ymmärsin. Kuten vakka kantensa valitsee; valitsee myös koira omistajansa. Annetaan aikaa, aikaa ja aikaa. Ihan kuin annoimme aikaa myös hoito-Everstille ja odotus palkittiin!

Ja sitten kesken Voitolla yöhön-ohjelmaa, puhelin pippaa ja meille tarjotaan tummaa narttupentua!

"Mutta, kun eihän se käy! Mutta, kun nimenomaan kirjoitin tarkasti viilatussa tervehdyskirjeessäni, että poikamme on allergialuokalla, emmekä voi antaa pennulle kotia kuin vasta keväällä 2016! Mutta kun meillä oli niin selvät sävelet, että pentu on vaalea, pitkäkarvainen; juuri kuin Eversti!" "Miten elämä nyt heittää meille tekstin tummasta neiti-pennusta!!"

Ja tiedättekö, kun maanantai koitti, tuo tumma pentu oli totaalisesti sukeltanut syvälle sydämeni kätköihin. Ravistellut pelkän ajatuksen voimalla tulevaisuudensuunnitelmat ihan uusiksi. 
                                  JOSPA SITTENKIN?!?

                    Pikkuinen söpöliini; Bella, kävi luonamme vain ajatuksena. 
                                             Mutta Hän mullisti kaiken! 
                             Chowtastic's Black as Night Bella, Kennel Chowtastic's. 
                                                             Kuva Kirsi Kujanpää. 




tiistai 17. marraskuuta 2015

Meille tulee ChowChow!

Niin me todella sitten päätimme; ChowChow on meidän rotumme!
Tähän päätökseen tulimme pitkän tien; mutta mutkat, joita kuljimme olivat hyväksi. Ne vahvistivat päätöstämme. 

Ihastuimme kovasti hoito-Everstimme ulkomuotoon. Hänenlaisensa pennun me halusimme!
Hoitoystävämme Eversti


Elämäni koirat; Bablo ja Napero olivat molemmat uroksia, ja jotenkin ajattelin, että meillekkin kotiutuvan pennun täytyisi ehkä suurella todennäköisyydellä olla uros. Arastelin ajatusta nartusta ja sen juoksuista.  Samaan aikaan tyttäreni lueskeli, miten chowitytöt kuulemma tekevät paremmin temppuja. 
Vaalea uros. Pitkäkarvainen. 
Facebookin Chowi-ryhmässä päättäväisyydelleni hymyiltiin. Pitkänlinjan konkari heitti jossain keskustelussa ilmaan, jotta kattotaan nyt, minkälainen sitten on teidän pentu. Mua jotenkin ihmetytti. 
Everstin kuva mielessämme jatkoimme odotusta kohti harmaata syksyä. 




keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Pentukuumetta


    Hei!
Pieni juttu meidän perheen pentuhankkeesta on varmaan paikallaan.
Meillä pennun hankintaa on harkittu jo useamman vuoden ajan. 
Paikallisessa koulussa on ollut ajatuksena, että alakoulun puolella luokalla opettaja vaihtuisi jossain vaiheessa. Tavoite oli aikoinaan, että  lapsilla olisi sekä nais- että miesopettaja alakoulun aikana. Meidän kohdalla kävi niin, että lemmikkieläimettömänä perheenä lapsemme pääsi hyvin herkälle opettajalle räätälöityyn ns. allergia-luokkaan.  
Luultiin siinä, että kolmannen luokan jälkeen meille saisi tulla pentu. Luokka kuitenkin jatkoi uurastustaan vuosi vuodelta ja lopulta kävi niin, että opettaja sai jatkaa luokkansa kanssa koko kuuden vuoden urakan. 
Keväällä 2016 poitsumme päättää alakoulun, ja pentu on vihdoinkin 
TERVETULLUT!

Tämän luokan sääntöjen puitteissa meillä on ollut ilo saada lomilla ystäväperheiden karvakamuja meille hoitoon. Ensimmäisenä saimme tutustua pikkuiseen kilon painoiseen terrieriin; Aygoon. Hän olikin meillä useasti hoidossa, ja oli pitkään suunnitelmissa "meidän roduksi". Sitten tuli Topi. Ihana pikisilmä; musta villakoira. 
Perisuomalaisena sitä sitten mietittiin, että kyllä me lähdetään ihan siitä; että omakotitalo, farmari ja kultainen noutaja! Topin myötä kun oli jotenkin ihastuttu koiran suurempaan kokoon. 
Saimme hoitoon 7 kuukautisen Mökön; labradorinnoutajan. Huomasimme pian, että meidän perheellä ei kertakaikkiaan riitä virta tälle energiapakkaukselle. 
Jossain vaiheessa meillä käväisi viikonloppuhoidossa Eversti. En tiedä, miten kirjoittaisin Everstin ensimmäisestä vierailusta. Hän tuli, oli ja lähti. Emme saaneet häneen juurikaan kontaktia.  Ihastuimme kyllä ihan totaalisesti. Mutta kyllä meillä kaikilla, lapsilla etenkin, oli paha mieli. Ei Eversti tykännyt meistä! Ei heilunut häntä, ei leikitty. 
Matkasimme kirjastoon, surffasimme netissä. Tajusimme, että hän tarvitsee aikaa, ja aikaa, ja aikaa. Seuraavilla kerroilla saimme jo hännänheilutuksen, katseen. Saimme halata ja silittää. 
Hän vei sydämemme totaalisesti.       
Tämän "hoitosysteemin" ansiosta meille saa nyt tulla rotu, joka ehkä sopii meille jotenkin paremmin. Olemme pikku hiljaa kasvaneet ajatukseen, että meistä tulee chow-perhe. 
Se, minkälaiset ajatukset meillä oli alunperin tulevasta pennusta ja mitä sitten kävikään, saakin sitten ihan oman postauksen.       
                                     Yhä edelleen ensilunta odotellen :)


  
                                                                                         








torstai 5. marraskuuta 2015

Ensilunta odotellessa...

Marraskuu on juuri käännetty kalenteihin. Ruoho vihertää vielä kauniisti, vaikka tänäkin aamuna pihavajamme huopakatto oli jo paksuhkon huurteen peitossa. Odotan ensilunta. Lapsuudessa se satoi useana vuonna juurikin isäinpäivää edeltävänä yönä. 
Lapset ovat koulussa, minä kotona työn touhussa. Täällä on ihan hiljaista. Ajattelen; "Ei enää pitkään; kevätaurinko kun pilkistää, niin seuranani päivisin jaloissani taapertelee pikkuinen karvapallero."
Voi, kuinka pitkiä nämä odotuksen ajat ovatkaan! Odotan ensilunta, perheenlisäystä. Mitä vielä? Kai olisi tekopyhää olla listaamatta perisuomalaista lottovoittoa! Maailmanrauhan toivomisen jätän misseille. Mielenrauhaa sen sijaan toivon, itselleni ja läheisilleni. Sillä pieni ihminen taapertaa jo pitkälle. 
Luin toissailtana Tuomas Kyrön Iloisia Aikoja. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille. 

Mielensäpahoittaja porautuu tässäkin teoksessa parisuhteeseen ihanasti. Kyllä minä myönnän, jotta odotan minä sitäkin, että saan sille karvapallerolle kertoa ajatuksiani. Ja se ymmärtää. 
Toisinaan käy mielessä, jotta onkohan koiranpennun kapasiteetti koskien kuuntelemista, ymmärtämistä ja lohduttamista, miten suuri. Meillä kun on 3 murkkua, joilla kaikilla on paljon asiaa.  Kyllä minä sitäkin odotan, jotta lapset saavat siitä "ystävän", jolle kertoa ne syvimmät, joita äidille ei haluta kertoa. 
Hurjasti on nyt ilmassa odottamista! :)
                                                       Voikaahan hyvin!