Heinäkuun lämpimät alkoivat eilen. Domino ja Daim nauttivat näistä kesäisistä päivistä, vaikka yleisesti ihmiset aina pahoittelevat ja säälittelevät tyttöjen kesäoloja. Koirankopin puoli aitauksesta on varjoinen puoleen päivään saakka ja senkin jälkeen koirankoppi itse asiassa varjostaa varsin hyvin. Leikkaamaton isotuomipihlaja-aita on sekä hyvä näkösuoja että hyvä varjon tuoja.
Dominosta on kehkeytynyt aikamoinen linssilude. Kuvien ottaminen onnistuu ihan okei (näin meidän kesken; viime viikkoinen kuvaaja ei välttämättä ole samaa mieltä ☺). Lähestyvä juoksu saa hänessä aikaan aikamoista kaksijakoisuutta; toisaalta hän on kovin läheisyydenkipeä, toisaalta ottaa omaa aikaa piiloutuen terassin penkkien ja pöytien alle.
Daimin ensimmäisestä vuodesta ja kehittymisestä olen kirjoitellut huomattavasti vähemmän kuin Dominosta aikoinaan. Kodin ulkopuolelle töihin lähtö muutti meillä monia asioita; Domino sai eittämättä hyvin erilaisen alun taipaleelleen. Toisaalta mietin, olisinko samalla tavalla Daimin kohdalla huomioinut jokaista napsahdusta, vaikka kotona olisin ollutkin. Se, mikä on päivänselvää, on se, että koska Domino oli meidän ensimmäinen, niin oli todella hyvästä olla paljon läsnä ja opetella hänen kanssaan koiraperheenä olemista.
Kun kotiutimme viime kesänä Daimin, meitä suretti kovin se, miten alussa Domino käyttäytyi todella kielteisesti ja kovakouraisesti Daimia kohtaan. Pelastimme Daimia tilanteista ja kielsimme Dominoa. Nyt olemme vahvasti sitä mieltä, että se oli suuri virhe. Meidän olisi pitänyt antaa Dominon koulia Daimia. Osoittaa sille paikkansa. Daim painaa nyt 25 kiloa ja aitauksessa juoksessaan hän saattaa täydestä vauhdista törmätä Dominoon niin, että Domino pyörii törmäyksen johdosta kuin keilapallo nurmikolla. Jos Daim osaisi puhua, haistattelisi se Dominolle ihan kympillä. Kunnioitusta on tässä vaiheessa meidän ihmisten vaikea kehittää näiden kahden välille.
Domino on alusta asti saanut ollut ykkönen; hän saa kaiken, kuten ruokakupin aina ensin. Nyt olemme siirtyneet käytäntöön, jossa myös terassille meno, aitaukseen meno ja lenkille lähtö tehdään niin, että Domino on aina edellä. Yllättävän hyvin Daim on suostunut näihin meidän asettamiin sääntöihin. Neitien kahdenkeskinen olo, varsinkin aitauksessa on se, jossa sivusilmällä seuraten huomaa Daimin niskojen heittelyn, haistattellun ja isottelun.
Dominolla on surullisen pitkä pinna.... Sitten, kun se katkeaa, se katkeaa toden teolla. Emme sekaannu enää näiden kahden välien selvittelyyn; seuraamme toki sivusta. Pidämme vähän niinkuin kisakatsomoa, jonka kannustushuudot ovat Dominolle ja ne kuuluvat meiltä yksimielisesti; " laita nyt se nulikka kuriin! ".
Alun perin oli ajatuksena päivittää tänne blogiin siitä, miten pieni löytö kirpparilta; aurinkotuolien päälle kotiutettu metallinen tähti, sai aikaan melkoisen lumipalloefektin. Terassin ja pienen kasvihuoneen sisustaminen vain on eräs kesän parhaista jutuista! Jotenkin teksti alkoi taas elää omaa elämäänsä, ja lopputuos onkin nyt sitten jotain ihan muuta.
Lopputulokseen vaikuttaa myös se, miten aamulla löysin vanhoja Sinikieli-lehtiä ja luin niistä artikkelin, jonka olin kirjoittanut Dominon pentuaikana. Kirjoitin siinä, miten aion päivittää blogiin juttuja meidän perheen Chowi-elämästä; siitä miten me sen koemme, miten kaikessa kokemattomuudessamme asiat teemme; mikä onnistuu ja missä me juurikin kokemattomuutemme johdosta epäonnistumme.
Kirjoittamani lauseet kolahtivat, koska tiedän, etten ole kirjoittanut arjessamme kohtaamista vaikeuksista siinä laajuudessa, kuin olen sitä kokenut. Myönnän, että kun jossain kohtaa tuntui pahalta saada neuvovia, mutta kuitenkin kritisoivia kommentteja, oli helpompi päivittää vain onnistumista.
Blogini alkuperäinen ajatus; olla tuki ja turva jollekin samaa kokevalle, on siis hämärtynyt.
On aika kääntää ratti taas oikeaan asentoon ☺
Blogin sivuraiteesta huolimatta olemme totaalisesti onnistuneet rakastumaan ja saamaan rakkautta näiltä kahdelta ainutlaatuiselta pikku neidiltä.
💗
