Rakkautta ja rajoja...

Suhteemme alusta saakka meillä on mieheni kanssa ollut roolit, joita monet kutsuisivat kovin perinteisiksi.  

Minä vaimona mukisematta nousen aamulla ylös ja keitän kahvin. Pöydälle unohtuneesta käytetystä kahvimukista mokotan ja siirrän sen suurieleisesti taas kerran astianpesukoneeseen, jossa luonnollisesti on jo likaisia astioita, koska rooliini kuuluen tyhjennän puhtaat astiat hetimiten aina pesun loputtua. Jos joku random kodissamme vieraileva ei tätä sanomatta ymmärtäisi, olen kirpputorilta kotiuttanut koneen kylkeen magneetin, jossa selväsanaisesti äidinkielellämme lukee "likaiset". 

Olen vuosien saatossa saanut useita ihmetteleviä kommentteja koskien sitä, miten omatoimisesti kotiamme järjestän. Olen kaikille hämmästyneille kertonut, että koen omaavani vapaat kädet niin kauan, kun jääkaappi ja sänky pysyvät suurinpiirtein samoilla sijoillaan. Nämä kaksi elämän peruspilaria ovat ne, joita mieheni hengissä pysyäkseen tarvitsee. Kun kuudentoista vuoden saman katon alla vietetyn yhteiselon jälkeen mieheni yhä miettii Fiskarsin saksien säilytyspaikkaa, olen pienessä mielessäni päätellyt, ettei sillä nyt hänelle ole käänteentekevää merkitystä, onko sohvallamme viisi vai kymmenen tarkasti värikoodin mukaan hankittua saati aseteltua tyynyä. 

Usean vuoden miettimisen jälkeen, kun päätin lopulta poistaa eteisaulastamme peiliovellisen kaapiston, ilmeni seikka, jota en itsekään osannut odottaa. Rakentajamme oli suuressa viisaudessaan päättänyt säästää sekä lasikuitutapettia että laminaattia. Kumpaakaan ei massiivisen kaapiston kohtaan ollut asennettu. 

Ajattelin jo, että nyt tuli stoppi etelä-pohjalaisen naisen kodin omatoimiselle järjestämiselle, mutta koska sekä jääkaappi että sänky säilyttivät paikkansa, jatkui elomme samoilla ajan saatossa hyviksi havaituilla roolituksilla.

Minä suunnittelen ja toteutan, mieheni toteaa, jos toteaa, muuttuneen lopputuloksen. 

Koska puutarha on aluetta, jossa olen saanut vahvasti mieheni mielipidettä kysymättä visioitani toteuttaa, on viimeisenä perheeseemme saapuneen jäsenen yllättävä toteutukseen osallistuminen saanut minut hämilleni. Oman suorituskykyni rajallisuuden ymmärtäneenä, otan enemmän kuin mielelläni tarjolla olevaa apua vastaan, mutta päättäväisenä keski-ikäisenä naisena haluan pitää vahvasti kiinni visioistani ja valvoa, että toteutus on suunnitelmani kaltainen. 

Tässä emme nuorimman tulokkaan kanssa koe asiaa sanonnan eye to eye-mukaisesti. 

Syystä, joka minulle ei näihin päiviin mennessä ole valjennut, päätti kauniin kermanvärinen Chowimme edellisen kesän eräänä hellepäivänä kaivaa noin kahdenkymmenviiden sentin syvyisen kuopan keskelle nurmea.  

Uutta tällainen uuttera puutarhurointi ei toki hänen kohdallaan ollut. Jo ensimmäisenä kesänään hän silminnähden ylpeydestä puhkuen saapui kertomaan hienosta saavutuksestaan; aitauksessa oli juuri edellä kertomani kaltainen kuoppa, joskin eri kohdassa. 

Olemme antaneet keskeisellä kulkuväylällä olevan taidonnäytteen olla, vaikkakin sen olemassaolo on hirvittänyt meitä kaikkia. Kuoppa on juuri sen kokoinen, että sinne astuessaan tietää satuttavansa nilkkansa pahasti, eikä meillä kenelläkään ole huomattavissa siinä, jos missään, mittakaavassa olevia masokistisia piirteitä. 

Mistä lie mieleeni tullutkaan, talven jäljiltä kanervaistutuksia hävittäessäni, että ruukkujen pohjille jäävä multa täyttää kuopan mainiosti. 

Tiistain jälkeisen kylpypäivän loistava tulos mielessäni, en voinut hetkeen ymmärtää näkemääni, kun terassillemme marssi yltä päältä mullassa oleva teini-ikäinen hortomi-Chowi. Suuressa näppäryydessäni olin sotkenut Hänen Ylhäisen Arvonsa tarkkaan mietityn vision puutarhamme tilasta. 

Kuoppa oli taas paikallaan. 

Koska meistä jommalle kummalle on silminnähden epäselvää perheemme sisäinen roolitus, olemmekin nyt perin pohjin miettineet tilanteeseen meitä kaikkia miellyttävää ratkaisua. 
Kuten aina, eteeni tulevissa ihmissuhteita ja kasvatusta koskettavissa pattitilanteissa, käännyin nytkin suurenmoisen Jari Sinkkosen avun puoleen. Vastaus, jonka olin kirjastaan alleviivannut ja käyttänytkin jo useassa aikaisemmassa tilanteessa, oli taas varsin selväsanainen; "teini tarvitsee rakkautta ja rajoja". 

Puutarhassamme on nyt mullalla täytetty entinen kuoppa, jonka ympärillä on aita. 
Raja menee siinä, ettei aidan sisäpuolella ole kenellekkään rakkautta tarjolla.  

Ennen pitkää aina syy pakkaa selviämään...

Olen tässä yhteisten vuosiemme aikana useasti törmännyt tilanteeseen, jossa olen tiukkasanaisesti moittinut ensin aikoinaan Dominoa ja nyt myöhemmin molempia karvaturrejani terassin alle kohdistuvista hyökkäyksistä. 

Terassin alle kumpikaan noista yli kaksikymmentäkiloisista herkuttelijoista ei mahdu, mutta tulitikkuaskilla mitatuista laudanraoista he ovat varsin tehokkaasti tehneet ilmahyökkäyksien kaltaisia iskuja milloin mihinkin kohtaan terassia. 

Joitakin kohtia kuitenkin on, joihin hyökkäyksiä on vuosien saatossa tehty tiheämmin. 

Tänään noiden iskujen syy selvisi myös minulle. 

Olin asettelemassa lasitetulle terassillemme, jota tällaisina päivinä myös pätsiksi voi hyvällä omallatunnolla kutsua, Ikeasta kotiutettuja verhoja. Sinällään verhot eivät päivä päivältä nousevaa lämpötilaa vastaan millään pärjää, mutta oikein vahvasti jo uskoo, niin pienessä mielessään saattaa satunnaisesti ajatella, että kyllähän ne varjostavat. 

Terassin avautuvista kohdista oli avoinna myös se, joka kalliilla hinnalla suostuttiin hankkimaan, kun edustaja kiven kovaan väitti, että tuuletusräppänöitä tulee olla kolme, vaikka kulkuväyliämme arjessa on kaksi. Liukuuhan se hienosti ja päästää ilmavirran vaihtumaan, mutta hintaansa nähden sen se saa vielä hamaan tulevaisuuteen moitteetta tehdäkin. 

Katseeni taisi olla vähintäänkin hölmistynyt, kun aitaukseen kipitti kahden toisinaan hermojakin raastavan tassuttelijan lisäksi kolmas. 

Luonnollisesti ajattelin sen olevan vain pikaisella ohikulkumatkalla, koska jokainen näkökyvyn omaava huomaa, että sadankolmenkymmenen neliön talomme pullistelee kaksi-, ja nelijalkaisista asukkaistaan jo varsin huomattavasti. 

Toisin kuitenkin kävi. 

Hölmistynyt katseeni, joka perheeni lähes kaikkiin jäseniin toimii sangen merkittävällä  varmuudella  ei pysäyttänyt matkalaista. Se ei ilmeeni nähdessään kokenut tarvetta muuttaa navigaattoriinsa vaihtoehtoista reittiä saati määränpäätä.  

Siinä Ikean verhot sylissäni kiitin mielessäni linjoistaan huolta pitävää tulitikkuaskia, terassin rakentanutta miestäni sekä rautakaupan kesätyöntekijää, jonka ansiosta terassin laudoitusta peittää epähuomiossa todella edullisesti kotiutettu paksu, kutsumattomat ohikulkijat loitolla pitävä matto. 

Olen jo jonkin aikaa suunnitellut mahduttavani kattomme alle vielä kolmannenkin tassuttelijan. Kun ikää on erään kerholaisemme sanojen mukaan keski-ikäisen naisen verran, alkaa omia piirteitään jo varsin selvästi tunnistaa sekä myös myöntää. 

Tilanteessa, kun autistisia piirteitä huomaa itsessään niin, että muumimukit ovat ainoat kaappiin hyväksyttävät parittomat astiat, alkaa penaalin tylsinkin käsittää, ettei kahden Chowin omistaja vaihda plaatua. Koska koko ikäni olen astunut sudenkuoppiin otsikolla; " kerää koko sarja", on luonnolista, että talomme seinät pullistuvat entuudestaan joko sinisellä, punaisella tai fawn:lla tassuttelijalla. 

Sinä,  terasimme alle tassutellut, 

 et ollut edellämainituista mikään. 

Keväällä 2019

Kevät on kulunut ihan hurauksessa! 

Tuntuu, että Dominon epätoivon täyttämästä Vantaan keikasta on jo ikuisuus! Domino on tervehtynyt hienosti; kävimme maaliskuussa Maiprossa hieronnassa ja saimme neidin tassuttelun taas sulavaksi. Näitä kahta jos vertaa, huomaa miten Domino tassuttelee ihanan balleriinamaisesti. Daim sen sijaan kiirehtii joka paikkaan lähinnä amerikkalaisen jalkapallon askelkuvioiden mukaisesti. 

Tammikuisen " uuden eläinlääkärin ohjeistuksen " jälkeen meillä on syöty viljatonta Belcandon lohinappulaa ja herkuteltu Mushin sialla. Säännöllisesti neidit saavat yhä Effabalancen omegaöljyä. Voivat hyvin ja karva on tuuheaa. Belcandon jäljiltä lompakko sen sijaan ei voi hyvin. Ja kun Belcandon kalliuteen on nyt ärsyynnytty, on ärsyynnytty jo sellaiseenkin pikkuasiaan, ettei 12,5 kilon pusseissa ole kantokahvaa, joka merkittävästi auttaisi kantamisen lisäksi myös silloin, kun nappulaa kaadetaan ruoan säilytysrasiaan. Olemmekin siis lähes valmiita ottamaan seuraavan askeleen kohti edullisempaa nappulaa. Koska valistuneina koiranomistajina kuitenkin tiedostamme, miten merkittävää ravinnon alituinen vaihtelu on koiran ruoansulatusjärjestelmälle, olemme ottaneet askeleita kohti Veikkausta. 

Kahden euron voitto ei hetkauttanut talouttamme juurikaan, mutta "Toivossa on hyvä elää." sanoi kirppukin, vai miten se nyt menikään? 

Elämä on niin tätä; arvokasta arkea. 

Toukokuussa Daim täyttää kokonaiset kaksi vuotta! Neiti on rauhoittunut pal-jon. On toki virtaa vieläkin, mutta vuoden alussa kun aloimme huomata Daimin naaman muuttuneen "aikuisemman näköiseksi", muuttui myös käytös. Lapsuuden höpsöttely on vaihtunut itsevarmaan arvokkuuteen. Myös sosiaalisuus on lisääntynyt, vaikka neiti varsinainen kotihiiri onkin. 

Domino siirtyy kohti kolmea ja puolta vuotta. Hänestä on kehkeytynyt oikein rotumääritelmänsä mukainen omistajan jalanlämmittäjä. Hän on vieressä alituisesti; sohvaperunan seurana ja nukkujan sängynpäädyssä vartioimassa. 

Äitienpäivävierailu mummolassa todisti viimeinkin sen; kesä on ihan kulman takana! Viime kesän kuumuuden jälkeen tarkoitus oli talven aikana laittaa sivuun kolikoita niin, että tänä vuonna nauttisimme ilmalämpöpumpun ansiosta sujuvasti kesän. Talvi tuntui kaikessa kylmyydessään pitkältä kuin nälkävuosi. Niin pitkä, että kolikoita olisi ehtinyt kasata, se ei kuitenkaan ollut. Sen verran kuitenkin viime kesän kuumuudesta viisastuin, että syksyllä nappasin Facebookin Roskalavalta järkyttävän mahonginruskean kattotuulettimen suoraan kahdeksankymmenluvulta. Se saa tänä keväänä pintaansa valkoisen kalkkimaalin ja pääsee lasitetun terassin kattoon pyörimään kuin Katto Kassisen lippalakki.  

Huomenna vietämme äitienpäivää...

Onnea kaikille teille, joiden sydän täyttyy rakkaudesta.  

💗

Jouluhommia

Eilen illalla pystytettiin keittiöön yhtäkkiä korttipaja. 

Olen napsinut kirppareilta edullisesti erilaisia koristepapereita ja eilen niistä sitten väsättiin kolmioina kuusia valmiisiin korttipohjiin.  

  Vähän jäi mielestäni liian valkoinen fiilis näihin, mutta kun ei nyt punaista kartonkia vielä taustaksi tähän hätään mistään löytynyt, niin näillä mennään nyt tämä joulu. 

 Mukavasti kului lauantai-ilta näiden parissa. 

Makutuomarina papereiden valinnassa toimi Daim, joka on silminnähden kesän jälkeen rauhoittunut. Ikää on nyt vuosi ja seitsemisen kuukautta, Daim on tällä erää antanut periksi vallanhaussaan elellen aika pitkälti Dominon sääntöjen mukaisesti. 

Dominolla on oma elämä; oma ruhtinaallinen muista piittaamaton elämäntapa. Hän on niinkuin itse haluaa. Silloin kun hän haluaa olla kanssamme, hän kyllä on, mutta on silti pidättyväinen ja enemmän omissa oloissaan. 

Daim sen sijaan voisi olla kanssamme ihan koko ajan. Hän on vieressä, sylissä, kerjäämässä rapsutuksia; aina siellä, missä tapahtuu. Hän on sillä tavalla vielä paljon pentuisempi. Ja näin joku mainitsikin joskus, että toinen Chowi elää pentuisempana pidempään, koska se ymmärtää,että vanhempi kyllä hoitaa aikuisen koiran hommat. 

Daimia ei ole sosialistettu alkuunkaan yhtä paljon kuin Dominoa. Hän on hyvin perhekeskeinen. Juoksee pakoon vieraiden silityksiä tai jopa haukkuu vieraille. Domino menee melkeinpä kaikkien luokse häntä heiluen onnellisena uudesta tuttavuudesta. 

Monessa suhteessa D:t ovat kuin yö ja päivä. 

Täällä pestään nyt yhtäkkiä ensi viikolle pyykit puhtaiksi ja valmistaudutaan sitten Solina-kuoron jouluiseen konserttiin, joka pidetään Lakeuden Ristissä tänään kello 15. Tällä kertaa pidän huolen siitä, että muistan ottaa mukaan nessuja; on sen verran ihana tapahtuma, että kyynel varmasti taas tulee silmäkulmaan. 

Voi hyvin! 

Ilouutisia!

Suurista suurin ilouutinen on tietenkin se, että olemme saapuneet Joulun Aikaan! 

Takana on kuukausi marraskuuta. Silloin meillä laitetaan pikku hiljaa, tavara kerrallaan kotia joulukuosiin. Itselläni joulumielen saa ehkä eniten aikaan se tunne, kun aamuhämärässä hipsin keittiöön. Ikkunoilla loistavat jouluvalot ja ilman täyttää hyasintin tuoksu. Aamukahvi on ihan parasta kynttilänvalossa. 

Suuri ilouutinen on myös se, että ensimäisen kerran olemme yhdessä tyttäreni kanssa leikanneet Chowiemme kynnet. Meille tämä on iso asia, ja se helpottaa suuresti arjen pyöritystä. 

Domino pentuna kiljui suoraa huutoa niin, että Prismaan asti kuulivat, kun harjasimme sen turkkia tai yritimme leikata pikkuruisia kynsiä. Sillä oli taito kiljahtaa juuri silloin, kun painoin kynsisakset kiinni, niin että minä koin satuttaneeni sitä.  Ajan kuluessa nuo kiljahdukset ajoivat asiansa ja minä en enää saattanut painaa leikkureita kiinni. Saatoin olla siinä sakset hollilla vaikka ja kuinka kauan, mutta leikata en pystynyt. 

Eikä tuo kiljunta mihinkään loppunut, kun kävimme Faunattaressa tai Lemmikkihotellilla kynsihuollossa. Ihan samalla tavalla Domino sielläkin huusi; niinkuin hengestään olisi ollut pääsemässä! 

Nuorempi Daim on aina antanut leikata kyntensä ihan huomaamatta. Häntä se ei häiritse niin ollenkaan!   

Nyt päätimme tyttäreni kanssa yhteistuumin, että "peukkukynnet" napsaistaan vaikka mikä olisi. Minä toimin henkisenä tukena ja tyttäreni leikkaajana. Yllättäen peukkukynsien lähtö ei hetkauttanutkaan Dominoa. Koitimme seuraavaa kynttä ja Domino katseli tassuaan poisvetämättä ihmetystämme. 

Lopulta olimme leikanneet kaikki kynnet, eikä ilollamme ollut rajaa! 

Dominosta on ehkä kehkeytynyt aikuinen; tammikuussa täytetäänkin kokonaista kolme vuotta.

Oli tämä sellainen rajapyykki, että tänne se täytyi muistiin saada. 

Mani- ja Pedikyyrimyönteistä päivää myös Sinulle!

Tilkka joulua

Kuulen uneeni maiskutuksen. Jos unessa voisi hymähtää, pyytäisin, että "nuku nyt, anna sen olla!". Ääni jatkuu jatkumistaan. Jotenkin sitä uneen vaistoaa, ettei aamun herätys ole vielä lähellä. 

Nousen horroksessa ylös. Valoja päällelaittamatta kävelen kodinhoitohuoneeseen, kopeloin rottinkilokerikosta hunajavoiteen, ylälaatikosta pesussa parinsa menettäneen sukan. 

Keittiön lattialla maiskutus senkun jatkuu. 

Pimeässä löydän tassusta märän kohdan. Arpikudosta ja karvatonta ihoa. "No, eipä ihme, että kutittaa". Hunajavoidetta tilkka ja sukka päälle. 

"Tilkka", miten siitä on tullut viime aikoina muotisanani. "Otappa NiinaPetteri tilkka salaattia, leikkaapa TimoSusanna tilkka huopaa..." 

Hunajavoidetta ei oikeasti ollut kuin tilkka, mutta sekä minä että Domino tiedämme sen auttavan. Rauhoittunut leijonamieli jää kylkiasentoon keittiön lattialle, minä suunnistan kohti tyynyäni. 

Unta, saanhan vielä jatkaa unta....

Aamulla sängyn jalkoopäässä vinkuu yksisukkainen leijona. Kellon herätykseen on muutama minuutti aikaa. "Ihan kohta, anna nyt tilkka vielä armonaikaa!".

Vingunta on kirinyt myös eteisessä lepäävän pikkuleijonan uneen. Ehkäpä ärsyyntyneenä herätyksestä se venyttelee ja haukottelee, mutta nousee kuitenkin ja löntystää sängynpäätyyn. Hyppää sänkyyn vinkumaan ja pökkimään tassuillaan; " Nouskaa jo, on aika herätä!". 

Yksisukkainen säestää lattialta; "Hyvin menee, kyllä ne kohta nousevat!". 

Tilkka vinguntaa herättää meidät joulukuun ensimmäiseen aamuun. 

Keittiön pöydällä lojuu siihen yöllä jätetty hunajavoide. Valkoiset, kauniisti auenneet hyasintit ovat täyttäneet keittiön ihanalla joulun tuoksulla. 

Tilkka kahvia ja odotettu Joulun Aika voi oikeasti alkaa 💗

Syysloman kynnyksellä -2018-

Olen ollut koko yön koulussa....

Olen laittanut reppuihin läksyjä, tarkistanut eilisiä läksyjä, opettanut lukemaan, siirrellyt yhteenlaskussa timantteja yksi kerrallaan ja sanonut painokkaasti numeron nimen. 

Olen laskeutunut lapsen tasolle ja kertonut, miksi toisen tönäiseminen oli väärin. Olen vaatinut pyytämään anteeksi. Piirtänyt tikku-ukko versiona kaksi tarinaa; sen, jossa pyydetään anteeksi ja kaikki lopuksi hymyilevät sekä sen, jossa ei pyydetä ja kaikki ovat surunaamoja. 

Olen syönyt ruokalassa hernekeittoa ja murehtinut saanko valtavat ilmavaivat ennen koulupäivän loppua. Olen kävellyt välitunnilla koulun pihaa edestakaisin ja toivonut selkääni silmiä, että näkisin kaiken, jotta voisin ennaltaehkäistä vahinkoja. Olen ollut onnellinen, että ostin kolme numeroa liian suuret ulkohousut, joihin on helppo pujahtaa ennen välitunnin alkua. 

Kaiken tämän ja paljon sellaista, mitä en enää muista, olen tehnyt eilisen klo 22 ja aamu 7.10 välillä. 

Unissani. 

Huomenna alkaa virallisesti syysloma. 

Sanoivat joskus taannoin jonkun tutkimuksen osoittaneen, että ihmisen mieli vaatisi oikein neljän viikon kesäloman, jotta työn aiheuttama kuorma nollaantuisi mielestä. 

Sitä nyt en enää sen tarkemmin  muista, mutta viime yö osoitti kyllä taas sen, että minä en ole kykenevä siirtämään itseäni kotivaihteelle viikonlopun aikana. 

En minä siitä ole kovasti itseäni piiskannut; kaikki on vielä niin uutta; paljon on opittavaa, vaikka paljon olen jo oppinutkin.    

Erityisluokassa ohjaajana olo on kuulunut unelmaani tärkeänä osana jo pidemmän aikaa. 

On kai ihan luonnollista, että se valtaa nyt merkittävän osan aivojeni kovalevyltä. Vallatkoon nyt, niin kauan, kun lopputuloksessa on suupielet ylöspäin. 

Toivotamme teille kaikille ihanan värikästä syksyä, riippumatta siitä vietättekö syyslomaa vai teettekö työtä suupielet koholla ☺

Syksy 2018

Tervehdys!

Meillä kävi kesällä Tuulia N ottamassa kotona kuvia Dominosta ja Daimista. Päivää voisi kuvailla monilla sanoilla; neideille se varmasti oli sekä kiva, että ahdistava, mamille lähinnä hikinen. ☺ Daimin pitäminen paikoillaan edes sen verran, että kamera ehti ikuistaa hetken, oli kyllä jossakin kohdin työn takana. Kuvat ovat kuitenkin kaikesta hulinasta huolimatta aivan ihania ja olen todella onnellinen, että ne tuli otettua; aivan liian monia hetkiä kuluu ikuistamatta. Halusin kotoisia kuvia ja tässä on nyt muutama valtavasta valikoimasta, jonka Tuulia oli ehtinyt napata. (Itsestänihän kuvaussessio tuntui sellaiseltakin hullunmyllyltä, totta puhuakseni, että ajattelin, ettei juuri yksikään kuva olisi voinut onnistua! Ammattilainen onnistui kuitenkin - tietenkin- loistavasti). 

Daim, Domino ja mamman&paapan vanhat maitokärryt, jotka Seinäjoen Pintakäsittely puhalsi ja maalasi entiseen loistoonsa. Ovat muuten varsin käytännölliset puutarhahommissa; näihin mahtuu paljon enemmän kuin kottikärryihin ja ovat kevyet kuljettaa isollakin kuormalla. 

Daimin tyylinäyte; osaan minäkin seisoa kauniisti! (Tuulian ammattitaitoa, että nappasi kuvan juuri, kun Daim oli sekunnin sadasosan paikoillaan hiljaa) 

Domino, joka ihan oikeasti osaa seisoa kauniisti pitkiäkin aikoja käsimerkistä, palkkaa odottaen.

Olen pitkin kevättä ja kesää pohtinut sekä itsekseni että facessa ja myös täällä blogissa neitien valtasuhteita. Tilanne oli kevään/kesän tienoilla aika kärjistynyt sekä näillä neideillä, että itselläni. Jotenkin kävi suunnattomasti hermon päälle se, että Domino jäi alakynteen, kun olin itse niin vahvasti ajattellut Daimin aseman olevan se "pikkusisko". Koko kesä on nyt tehty järjestelmällisesti töitä sen eteen, että Dominon asemaa on meidän ihmisten osalta vahvistettu ja täytyy sanoa, että työ on kantanut hedelmää. Neitien keskinäinen suhde on tasoittunut ja elämä on rauhallisempaa. Daim on "tyytynyt asemaansa" ainakin nyt toistaiseksi eikä uhittele enää alkuunkaan niin kuin keväällä. Kuka tietää, ehkä näin olisi käynyt ilman meidän toimiammekin Daimin kypsyessä, mutta nyt on tämäkin kokeiltu. 

Meillä on täällä Etelä-Pohjanmaalla varsinainen myräkkä päällänsä; on siis aivan maino päivä pestä pyykkiä ja kuivattaa se pihalla. Sen kun nuo neidit vielä oppisivat, että nostaisivat pyykkitelineen pystyyn tuulen sen kaadettua. ☺

Mukavaa päivää Sinulle! 

Saksalaistutkimuksen mukaan tutulla tiellä tapahtuu ennemmän onnettomuuksia..

" Tie ei muutu autoilijalle yhtään turvallisemmaksi, vaikka sitä kulkisi useita kertoja päivässä. Tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan näyttää pikemminkin siltä, että autoilijalla on isompi riski joutua onnettomuuteen tutulla kuin vieraalla tiellä. Kölnin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ajajan huomiokyky herpaantuu sitä enemmän mitä tutumpi tie on. Tutkimuksen mukaan tien tuttuus on paljon merkittävämpi tekijä reagointikyvylle kuin esimerkiksi ajokokemus. Tutkimuksessa mitattiin 32:n autoilijan aivojen aktiivisuutta liikennesimulaattorissa. "  -Savon Sanomat-

Etelä-Pohjanmaalla tehdyn tutkimuksen tuloksen perusteella mukaan voidaan yksimielisesti todeta, että Chowien omistaja luotti keväällä 2018 liiaksi omaan tuttuun pihaansa ja lenkkiympäristöönsä, kun kyseessä olivat sekä lemmikkejä että ihmisiä piinaavat joka kesäiset pirulaiset; punkit. 

Tutkimuksessa havaittiin, että omistaja jääräpäisesti ajatteli asuvansa Chowiensa kanssa lintukodossa, jossa mikään paha, kuten tässä tutkimuksessa kyseessä olevat punkit, ei uhkaisi heidän arvokkaaksi kokemaansa arkeaan. 

Liiallinen luotto omaan turvalliseen kotipihaan ja -alueeseen johti tilanteeseen, jossa omistaja sunnuntaiaamulla löysi toisen omistamansa Chowin silmän päältä noin 5mm kokoisen punkin. Löydön johdosta omistaja otti pikimmiten yhteyttä Evidensian 24/7 palveluun, josta saikin maanantaiaamuksi molemmille Choweilleen Bravecto-tabletit suojaksi punkkeja vastaan. 

Tutkimus osoitti omistajalle erittäin selvästi jokakeväisen lääkitsemisen tarpeellisuuden. 

Tutkimukseen osallistui tahtomattaan nelikymmpinen, itseään toisinaan jopa ihan järkevänä pitävä, kahden teini-ikäisen Chowin omistaja. Tutkimukseen ei myönnetty apurahaa eikä sitä sen tähden pidetä tieteellisesti arvokkaana. Tutkimuksella voidaan kuitenkin todeta olevan  varsin merkittävää käyttöarvoa. 

Monessa olen epäonnistunut, rakastamisessasi en ikinä!

Heinäkuun lämpimät alkoivat eilen. Domino ja Daim nauttivat näistä kesäisistä päivistä, vaikka yleisesti ihmiset aina pahoittelevat ja säälittelevät tyttöjen kesäoloja. Koirankopin puoli aitauksesta on varjoinen puoleen päivään saakka ja senkin jälkeen koirankoppi itse asiassa varjostaa varsin hyvin. Leikkaamaton isotuomipihlaja-aita on sekä hyvä näkösuoja että hyvä varjon tuoja. 

 Dominosta on kehkeytynyt aikamoinen linssilude. Kuvien ottaminen onnistuu ihan okei  (näin meidän kesken; viime viikkoinen kuvaaja ei välttämättä ole samaa mieltä ☺). Lähestyvä juoksu saa hänessä aikaan aikamoista kaksijakoisuutta; toisaalta hän on kovin läheisyydenkipeä, toisaalta ottaa omaa aikaa piiloutuen terassin penkkien ja pöytien alle.  

Daimin ensimmäisestä vuodesta ja kehittymisestä olen kirjoitellut huomattavasti vähemmän kuin Dominosta aikoinaan. Kodin ulkopuolelle töihin lähtö muutti meillä monia asioita; Domino sai eittämättä hyvin erilaisen alun taipaleelleen. Toisaalta mietin, olisinko samalla tavalla Daimin kohdalla huomioinut jokaista napsahdusta, vaikka kotona olisin ollutkin. Se, mikä on päivänselvää, on se, että koska Domino oli meidän ensimmäinen, niin oli todella hyvästä olla paljon läsnä ja opetella hänen kanssaan koiraperheenä olemista. 

Kun kotiutimme viime kesänä Daimin, meitä suretti kovin se, miten alussa Domino käyttäytyi todella kielteisesti ja kovakouraisesti Daimia kohtaan. Pelastimme Daimia tilanteista ja kielsimme Dominoa. Nyt olemme vahvasti sitä mieltä, että se oli suuri virhe. Meidän olisi pitänyt antaa Dominon koulia Daimia. Osoittaa sille paikkansa. Daim painaa nyt 25 kiloa ja aitauksessa juoksessaan hän saattaa täydestä vauhdista törmätä Dominoon niin, että Domino pyörii törmäyksen johdosta kuin keilapallo nurmikolla. Jos Daim osaisi puhua, haistattelisi se Dominolle ihan kympillä. Kunnioitusta on tässä vaiheessa meidän ihmisten vaikea kehittää näiden kahden välille.  

Domino on alusta asti saanut ollut ykkönen; hän saa kaiken, kuten ruokakupin aina ensin. Nyt olemme siirtyneet käytäntöön, jossa myös terassille meno, aitaukseen meno ja lenkille lähtö tehdään niin, että Domino on aina edellä. Yllättävän hyvin Daim on suostunut näihin meidän asettamiin sääntöihin. Neitien kahdenkeskinen olo, varsinkin aitauksessa on se, jossa sivusilmällä seuraten huomaa Daimin niskojen heittelyn, haistattellun ja isottelun. 

Dominolla on surullisen pitkä pinna.... Sitten, kun se katkeaa, se katkeaa toden teolla. Emme sekaannu enää näiden kahden välien selvittelyyn; seuraamme toki sivusta. Pidämme vähän niinkuin kisakatsomoa, jonka kannustushuudot ovat Dominolle ja ne kuuluvat meiltä yksimielisesti; " laita nyt se nulikka kuriin! ". 

Alun perin oli ajatuksena päivittää tänne blogiin siitä, miten pieni löytö kirpparilta; aurinkotuolien päälle kotiutettu metallinen tähti, sai aikaan melkoisen lumipalloefektin. Terassin ja pienen kasvihuoneen sisustaminen vain on eräs kesän parhaista jutuista! Jotenkin teksti alkoi taas elää omaa elämäänsä, ja lopputuos onkin nyt sitten jotain ihan muuta. 

Lopputulokseen vaikuttaa myös se, miten aamulla löysin vanhoja Sinikieli-lehtiä ja luin niistä artikkelin, jonka olin kirjoittanut Dominon pentuaikana. Kirjoitin siinä, miten aion päivittää blogiin juttuja meidän perheen Chowi-elämästä; siitä miten me sen koemme, miten kaikessa kokemattomuudessamme asiat teemme; mikä onnistuu ja missä me juurikin kokemattomuutemme johdosta epäonnistumme. 

Kirjoittamani lauseet kolahtivat, koska tiedän, etten ole kirjoittanut arjessamme kohtaamista vaikeuksista siinä laajuudessa, kuin olen sitä kokenut. Myönnän, että kun jossain kohtaa tuntui pahalta saada neuvovia, mutta kuitenkin kritisoivia kommentteja, oli helpompi päivittää vain onnistumista. 

Blogini alkuperäinen ajatus; olla tuki ja turva jollekin samaa kokevalle, on siis hämärtynyt. 

On aika kääntää ratti taas oikeaan asentoon ☺

Blogin sivuraiteesta huolimatta olemme totaalisesti onnistuneet rakastumaan ja saamaan rakkautta näiltä kahdelta ainutlaatuiselta pikku neidiltä. 

💗

Juhlava viikonloppu..

Meillä vietettiin menneenä viikonloppuna toisen poikamme rippijuhlaa. Domino ja Daim olivat luonnollisesti menossa mukana. Onnellinen olen siitä, että he sopeutuvat niin loistavasti muuttuviin tilanteisiin.  Ainoat asiat, joita murehdin juhlapäivänä, olivat portit; niiden vahingossa auki jääminen ja Daim, joka märällä kaulallaan kastelisi vieraiden juhlavaatteeet. 

Kirpparilta ostin kympillä vanhan kehyksen, jota käytimme valokuvauksen rekvisiittana. Voi, miten mahtavasti vieraat innostuivat kuviin, kun saivat pidellä kehystä kasvojensa ympärillä. Aivan kuin kuva olisikin otettu kehyksestä, eikä vieraasta. Kehys laukaisi jännitystä ja kuvista tuli todella loistavia. Kehys jää kyllä odottamaan seuraavaakin kuvaussessiota. 

Jokin aika sitten selasin Villa Bohemian-blogia, josta mieleeni jäi lauseet: " Kokoontumisten ja juhlien toiseksi parasta antia on se, että ainahan vähäsen on rempattava tai uudistettava kotia. Niin se vaan on, että pieni rakentaminen/remontointi kuuluu joka elämän kohokohtaan." 

Näin se on meilläkin. Paapan vanhat pölkyt pääsivät juhlien ansiosta reunustamaan Jasmineja. Joku varmasti muistaa, että turvepaakut, jotka tässä ennen olivat, saivat ei niin hellän käsittelyn By Daim. 

 Mieheni ja setänsä 30 vuotta sitten rakentama kaunis kehikko pystytettiin puutarhaan. Tyttäremme viritti siihen Ikean hentoiset verhot ja YkkösBasaarilta kotiutimme pienen keinun, joka söpösti sopii siihen kuin nenä päähän. Pupu on ihan luonnon oma; oli eräänä aamuna meillä vierailulla. 

Kuvassa näkyvän portaan  nappasin Facebookista Lapuan Roskalavalta. Se oli / on tarkoitus päällystää kyllästetyllä, mutta jotenkin kummasti aika ei vain riitä kaikkeen...Ihmeellistä ☺

 Sisällä ei tänä vuonna tapahtunut mitään suurta. Varastosta löysin maalipurkin, jolla edellisiin juhliin maalasin kodinhoitohuoneen ja poitsun seiniä. Oli onnekseni juuri ja juuri sen verran pohjalla, että eteisen seinät saivat raikkaamman ilmeen. 

Pientä sisustusta tapahtui kiitos vaasalaisen KaunisCoton, jossa kivijalkamyymälässä oli huimat alennukset. RivieraMaisonin tumma rottinki on nyt aivan vienyt sydämeni (lue myös rahani).  

Kukat ovat myös se, mikä mielestäni tekee juhlan. Tänäkin vuonna tilasin kahvipöydän asetelman ja olohuoneen Hortensiat Seinäjoen Citymarketin  AR-kukasta. 

 Asetelma on tehty Partyliten vanhaan, vanhaan somisteeseen, joka aina juhlien aikaan pääsee yläkaapista käyttöön. 

 Olihan meillä sitten kaikilla juhlavan päivän jälkeen aikamoinen väsy...

Aurinkoinen sunnuntai...

Aurinkoisena nousevan sunnuntain kunniaksi pakkasimme isännän kanssa koirulit autoon ja suuntasimme kohti metsää. 

Domino on kokenut autoilija ja onnessaan aina kyytiin päästessään. Samaa ei voi sanoa Daimista. Hän on silminnähden arempi ja varauksellisempi. Menomatkalla naureskelimme, kun takapenkillä oli selvästi huomattavissa, miten Daim tarkasti seurasi Dominon reaktioita. 

Neidit olivat onnessaan kunnon lumikeroksesta; kotonahan on jo siirrytty siihen, ettei märälle lumen alta paljastuneelle nurmikolle juurikaan astuta. 

Hihnoina meillä oli nyt Bilteman 15 metrin jäljityshihnat. Nyt, kun kaikkea tarvitaan kaksin verroin, on pakko olla neuvokas. Hihnat olivatkin hintaansa nähden todella näppärät; niissä on heijastimet ja karhea keskus, jotta ne pysyivät hyvin otteessa. 

Metsästä paluukin oli helppoa, kun hihna on kapea ja pää suora. isäntä oli ihan varma, että hihna jää johonkin kantoon tai oksiin kiinni ja saamme saapastella kinoksiin irrottamaan neitejä, mutta ei; niin ne vaan aina palasivat takaisin polulle. 

Kyllä nuorempi neiti riehui taas siihen malliin, että oksat pois! 

Eipä ihme, että kotona sitten väsyttikin. 

Nukkumapaikaksi valiintui tällä kertaa pesäkuusi, jonka Daim syksyllä jo karsi aikamoiseen kuntoon. Meinasin nuo kuuset napata juurineen tuosta irti, kun maa sulaa, mutta olkoot nyt ainakin jonkin aikaa ☺

 Huomenna onkin taas edessä arvokas arki; 

mukavaa viikkoa sinulle!

Hajanaisia ajatuksia; huhtikuu 2018

Bloggerin avaaminen ja blogin päivittäminen on ollut mielessäni päivittäin. 

Jostain syystä en kuitenkaan ole istahtanut paikoilleni näpyttelemään. 

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että 

A) olisin viuhtonut menemään pitkin mäkiä ja mantuja

tai 

B) etteikö jaettavia ajatuksia olisi ollut. 

Mieleni on tänä keväänä ollut sellaistakin sekametelisoppaa, että heikompia jo hirvittäisi. Onnekseni itse olen perillä kaikesta. Tai ainakin tähän luuloon on hyvä tuudittautua. Olen etsinyt ja myös löytänyt itseäni. Vanha minä on muovautunut tänä menneenä vuonna aika lailla. Käyn nyt kodin ulkopuolella työssä; olen löytänyt paikkani uudessa työyhteisössä, saanut uusia harrastuksia ja ymmärtänyt nyt, että alanvaihto oli pikkuinen kriisi, vaikka se oli itse valittu teko ja sen hallitsinkin koko prosessin ajan. Minä selvisin siitä 40:n naisen pohjalaisella luonteella, elämänkokemuksella ja loputtomalla pohdinnalla. 

Meidän keittiön seinässä on kyltti: 

"My wife says I never listen to her

or something like that" .

Se on kotiutunut meille jostain kirpulta. Ihan sattumalta. Ensin pieneksi piikiksi miehelleni. Nyt sen sanoma on kuitenkin erilainen. 

Olen jaaritellut tätä elämää tässä keittiössä aamukahvin, päiväkahvin, iltaruoan ja iltapalan parissa. Puhua pulputtanut omia ajatuksiani auki. On ollut kiva, kun on ollut toinen kuuntelemassa, mutta ymmärränhän minä, ettei se kaikkea tajua. Miten voisikaan, kun suu ei ehdi takoa kaikkea mielessä  virtaavaa sitä mukaa ulos. Mutta loputon jaarittelu on ollut minulle terapiaa. Minä olen sanonut asioita ääneen ja saanut ajatukseni järjestykseen. 

Miehelleni tuo kaikki on ollut "or something like that". Ja se on ihan okei. 

Mutta monet avaavat blogin lukeakseen uutisia neideistämme. 

D&D; 2 vuotta ja 3 kuukautta, sekä 10 kuukautta.... Voi kuinka aikaa juoksee. Muistelen viime kevättä; näinä aikoina odottelimme uutisia Pyöreän Talon Kennelistä ja 20. toukokuuta Daim sitten syntyi. Minä kävin koulua, toivuin pitkään keuhkokuumeesta, mieheni vaihtoi alaa, teimme päivittäin töitä tulevien rippijuhlien eteen; elämässä tapahtui paljon. 

Elämässä tapahtuu tänäkin keväänä paljon. Facen puolella on nähtävilla video, jossa neidit käyvät keskustelua siitä, kumpi päättää kaapin paikan. Emme ole puuttuneet keskusteluihin ja ihan hyvin ne tähän asti neideiltä ovat onnistuneetkin. Lopputulos on vielä ymmärtääkseni epäselvä; toivotaan, että saavat loppupäätelmän selville silloin, kun me olemme kotona. 

Dominon kanssa olemme olleet mukana Kennelliiton lukukoirakoulutuksessa. Neiti läpäisi arvioinnin ja nyt odottelemme postissa saapuvaa huivia, jotta pääsemme itse toimeen. Minua jännitti arviointi aivan suunnattomasti ja tuleva toimintakin. Kotonahan Domino makoilee tuntitolkulla ja kuuntelee, mutta minua jännittää, että lapsi närkästyy, jos Domino ei malta olla paikoillaan lukuhetkessä. Se toinen enkeli toisella olkapäällä kehottaa taas olemaan huoleti ja luottamaan, että kokemus tekee meistä varsin taitavia kuuntelijoita. Kennelliiton Kaverikoiratoiminta on omalta osaltani ok, mutta Dominolta puuttuu vielä arviointi. Seinäjoen arvioinnin aikaan Dominolla oli juoksut, joten sinne emme voineet osallistua. Dominon kanssa siis olemme lähdössä uusiin harrastuksiin. 

Daim....no hän harrastaa wc-paperihylsyjen tuhoamista...sänkyyn hyppimistä ja meidän herättämistä, ikkunoiden likaamista kuonollaan, pajunoksien järsimistä ja todella mainiosti itsensä likaamista!! 

Tänään meillä paistoi niin suloisesti aurinko, että se innosti kantamaan matot ulos tuulettumaan. Täällä siis jatketaan lattian pesuun!

Voikaa hyvin! 

Talvilomalla 2018

Tervehdys pitkästä aikaa! 

Meillä nautitaan nyt täysin siemauksin talvesta, pakkasesta ja ulkoilusta. 

Domino viihtyisi aitauksessaan kaiket päivät; Daim sen sijaan tykkää makoilla enemmän sisällä ja hakeutuu meidän kaksijalkaisten seuraan. 

Domino täytti jo kaksi vuotta tammikuussa ja on kasvattanut itselleen varsin mallikelpoisen turkin järkyttävän karvanlähdön jälkeen. Olemme yrittäneet muistaa ottaa tästä ajasta kaiken ilon irti; nyt ei murehdita hotspotteja. Domino on kuin luotu tähän ilmastoon! 

Alla oleva kuva otettiin Seinäjoella Doggies&Kitties lemmikkihoitolassa lokakuun puolessa välissä. Tällöin ajattelin, että joku sairaus sillä vähintään on; niin järkyttävä näky oli. 

Nyt neidin look on tällainen: 

 Turkki on paksu kuin mikä. Ei siis ihme, että neiti vähät välittää sisälle-huudoista. Ulkosalla olisi vaan kiva nautiskella päivät pitkät. Domino saa joka päivä painolleen mitoitetun annoksen EffeBalancen omegaöljyä ja olemme olleet siihen todella tyytyväisiä. Sinkki ja b-vitamiini ovat nyt tauolla. Ruokana meillä on 1/2 Mush:n raakaruoka ja nappulat.  Näillä eväillä kun on menty, niin tytöt ovat olleet hyvävointisia ja mikä parasta; Domino ei masentunut helmikuisten juoksujensa jälkeen ollenkaan! 

Tytöt ovat vallanneet omakseen kesällä loppuun saatetun koirankopin. Ei siinä perinteisessä mielessä, vaan enemmänkin näköalatasanteena.  

Ensi kesän rippijuhliin tytöt voisivat kyllä koppiaan nurkkalaudoituksen verran kohentaa ☺

Ollaan mietitty, miten suu pannaan, kun lumi sulaa, eikä katolle enää pääse. Hyvä näköyhteys läheiselle pyörätielle häviää. On suunniteltu, josko kevään kynnyksellä koppiin rakennettaisiin neideille ranskalainen parveke tai ainakin portaat ylös. Katto on kyllä mustaa huopaa, että lämmin siellä sitten -toivottavasti tosi aurinkoisena- tulevana keänä tulisi. 

 Täällä laitellaan nyt takkaan valkiaa, pakkasta kun on yli -20. 

Kivaa talvea kaikille!