Kuulen uneeni maiskutuksen. Jos unessa voisi hymähtää, pyytäisin, että "nuku nyt, anna sen olla!". Ääni jatkuu jatkumistaan. Jotenkin sitä uneen vaistoaa, ettei aamun herätys ole vielä lähellä.
Nousen horroksessa ylös. Valoja päällelaittamatta kävelen kodinhoitohuoneeseen, kopeloin rottinkilokerikosta hunajavoiteen, ylälaatikosta pesussa parinsa menettäneen sukan.
Keittiön lattialla maiskutus senkun jatkuu.
Pimeässä löydän tassusta märän kohdan. Arpikudosta ja karvatonta ihoa. "No, eipä ihme, että kutittaa". Hunajavoidetta tilkka ja sukka päälle.
"Tilkka", miten siitä on tullut viime aikoina muotisanani. "Otappa NiinaPetteri tilkka salaattia, leikkaapa TimoSusanna tilkka huopaa..."
Hunajavoidetta ei oikeasti ollut kuin tilkka, mutta sekä minä että Domino tiedämme sen auttavan. Rauhoittunut leijonamieli jää kylkiasentoon keittiön lattialle, minä suunnistan kohti tyynyäni.
Unta, saanhan vielä jatkaa unta....
Aamulla sängyn jalkoopäässä vinkuu yksisukkainen leijona. Kellon herätykseen on muutama minuutti aikaa. "Ihan kohta, anna nyt tilkka vielä armonaikaa!".
Vingunta on kirinyt myös eteisessä lepäävän pikkuleijonan uneen. Ehkäpä ärsyyntyneenä herätyksestä se venyttelee ja haukottelee, mutta nousee kuitenkin ja löntystää sängynpäätyyn. Hyppää sänkyyn vinkumaan ja pökkimään tassuillaan; " Nouskaa jo, on aika herätä!".
Yksisukkainen säestää lattialta; "Hyvin menee, kyllä ne kohta nousevat!".
Tilkka vinguntaa herättää meidät joulukuun ensimmäiseen aamuun.
Keittiön pöydällä lojuu siihen yöllä jätetty hunajavoide. Valkoiset, kauniisti auenneet hyasintit ovat täyttäneet keittiön ihanalla joulun tuoksulla.
Tilkka kahvia ja odotettu Joulun Aika voi oikeasti alkaa 💗
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kommentti piristää päivää!