torstai 26. marraskuuta 2015

Mallan Makeat

Lähistöllämme on niin suunnattoman suloinen paikka, etten malta olla kertomatta siitä teille kaikille. Vuonna 2002 avasi ovensa Ilmajoella Mallan Makeat, Satumainen Sisustus- ja herkkupuoti.  Mallan Makeat-kotisivun, jossa toimii nettikauppa, löydät täältä, ja herkkupuodin elämää voit seurata täällä. Mallalla on myös blogi, jonka löydät täältä.
Makeitten sisään astuessa sukeltaa kuin toiseen maailmaan. Katse ei ehdi kiertää eikä aivot sisäistää sitä kaikkea kauneutta, jota eteen tulee. Jokaisella askeleella huomaa uusia ja uusia ihanuuksia. Samalla kuulee, miten 100-vuotiaat lattialankut natisevat suloisesti jalkojen alla. Pöydissä istuu paikallisia ja kauempaa tulleita sulassa sovussa rupatellen, hymyillen. Suussasulavia leivonnaisia saa myös kotiinviemisiksi tai tilattua omiin juhliin. 
Mallan Makeitten puodissa on laaja valikoima mm. Greengaten astioita, tekstiilejä ja sisustustavaraa. ilmajoella ( ja myös Seinäjoella ) on huomenna perjantaina 27.11 joulunavaus ja sen kunniaksi Makeissa on makeita, jouluisia tarjouksia koko viikonlopun ajan. Muun muassa juuri mainitsemani ihanat Greengaten astiat, peitot, ynnä muut ovat -20% alennuksessa. Perjantaina puodissa on kuulemma myös glögitarjoilu! Jos ei vielä ole joulufiilis iskenyt, niin lähde käymään kahvilla Mallalla; ihan varmaan saat joulumielen. Uskonpa, että kuulet siellä tämän ihanan äänen.  Palaillaan! 

tiistai 24. marraskuuta 2015

Talvisia täytekakkuja..

Meillä lapset, 3 kipaletta, tupsahtivat iloksemme kolmen vuoden ja kuukauden aikana. Voitte kuvitella, että ensi alkuun muutama vuosi oli aikamoista hälinää :) Siihen aikaan anoppini oli pelastaja syntymäpäivien aikaan. Hän toi pyytämättä synttärijuhliin suussasulavaa mansikkatäytekakkua. Jossain vaiheessa vauva-ajasta selvittyäni, päätin, että nyt on aika ryhdistäytyä. Löysin Kinuskikissan leivontablogin. Meillä juhlitaan  2/3 lasten synttäreistä vuoden alussa ja jotenkin nämä talviajan kakut ovat mieleeni. Tammikuun likka kun olen itsekin. Lundbystä pienelle piristyspulahdukselle halusi isipappa. Tämän kakun ulkomuoto piti alunperin olla "avanto". Jossain vaiheessa sitten tajusin, että jokeenhan tämä Lundbyn hölmöläinen on tikkaansa kipannut. Mutta kai se pulahduksestaan tykkäsi. 



















Tikapuut ja lumilyhdyn neiti askarteli kakkuunsa itse ja kaupasta löytyi lumihiutaleita muistuttavia valkoisia nonparelleja. 
Toinen kakku on myös talviteemalla valmistettu. Siihen tein pienen ( nyt sitten sen avannon) vesiaiheen ja pingviineille igluntapaisen. Tuo iglu ei tullutkaan ihan heittämällä, vaikka ensin ajattelin että sen nyt tuosta nuon vaan elintarvikeliimalla väsään kokoon. Loppujen lopuksi käytin kaupan piparkakkupikeeriä kokoamiseen. Se kuivui nopeasti ja piti hökötyksen kasassa. Kakkua koristavat pingviinit ovat Schleich:n laadukkaita muovieläimiä, joita sankari toivoi lisää kokoelmiinsa. 
Näissä kakkuaskarteluissa olen saanut hyvää palvelua ja käyttökelpoisia vinkkejä Lapualla sijaitsevasta Leipurin Putiikista. Myymälässä on hyvä valikoima ihan perus- mutta myös hifistely-leivontatarvikkeita. Mulla odottaa tuolla laatikossa ainetta, josta -luulin- tekeväni tänä jouluna läpinäkyvät ikkunat piparkakkutaloon. Siitä tulikin mieleeni, että kaikkia joulunajan laatikoita en ole vielä varastosta hakenut, koska Pentikin mansardikattoinen piparkakkutalon muottisetti ei ole vielä tullut käsiini! Mitähän muuta kivaa olen unohtanut!!

                                

Kuukausi jouluaattoon ja piparkakkukuppiherkut..

Hei!
Tulin pikaisesti vielä heittämään moikat, kun sain karhattua lapset nukkumaan. Huomenna on taas 2/3:lla muksulla kokeidentäyteiset päivät koulussa. Saavat kunnon yöunet, niin jospa sitten kokeissakin loistavat. Tänään on myös 24.päivä; eli tasan kuukausi jouluaattoon! Hieno homma! Minä olen jouluimmeinen ja jaksan hehkuttaa joulua ja lunta. 
Jaan yhtäkkiä helpon herkun, jota valmistin viime jouluna pariin otteeseen. Itse käytän laiskana kaupan valmista piparkakkutaikinaa. Nappaan siitä pyöreällä muotilla palat, jotka paistetaan väärinpäin käännetyn muffinssivuoan päällä. Olen tehnyt isojen ja minimuffinssien vuokaan riippuen siitä, miten paljon kahvipöydässä on muuta tarjottavaa. Taikina paistuu hienoksi kupiksi. Jos tuntuu, ettet saata laittaa taikinaa suoraan vuokaan, käytä paperista vuokaa välissä. Se lähtee kyllä pois. 
Valmiin, jäähtyneen piparikupin pohjalle olen laittanut suklaisen kolikon, koska kun kuppi täytetään esim. rahkalla tai vanukkaalla, vettyy piparikupin pohja helposti. Itse käytän aikaa täytteen valintaan. Olen usein valinnut rahkan joulumakuja. Nämä sopivat hyvin minimuffinssivuoan kokoisiin annoksiin. Isoissa kupeissa annos on jo niin mittava, että "joulunmakua" alkaa olla jo aika lailla. Annoksen voi sitten koristella haluamallaan tavalla. Nämä ovat kivoja ja tosi helppoja tehdä ja saavat kyllä ihastelua kahvipöydässä aikaan. 
                                Mukavaa joulunodotusta!

maanantai 23. marraskuuta 2015

Ensilumi

Syksyn 2015 ensilumi satoi viikonloppuna. Se mies hyvinistuvassa paidassaan tiesi. Isoenoni aikoinaan tokaisi, ettei hän usko ketään muuta kuin Mette Mannosta. Tyttöä kuulemma jännitti niin suunnattomasti, ettei sanaa meinannut saada suustaan, mutta se mitä sanottua tuli, piti.  
Kerroin teille viimeksi Bellasta. Bella sai uuden kodin aika pian sen jälkeen, kun ilmoitimme, ettei hän voisi muuttaa meille. Aika hurahtaa niin suunnattomalla vauhdilla, ettei perässä meinaa pysyä. Viime viikon lauantaina oli jo Bellan kotiinmuuton aika. Tiistaina kuitenkin kävikin niin, että tuleva kotiväki oli ilmoittanut Kenneliin, ettei Bella kotiudukkaan heille. Ette usko, minkä tunneryöpyn Kennelin Kirsin uutinen sai minussa aikaan! Näin se nyt elämä taas tässä vinkkaa, että "katsoppas nyt; pikkutummaneiti siellä odottaa teitä hakemaan! Sille jo löytyi koti ja sinä huokasit helpotuksesta, mutta nyt se taas on koditon; olisko nyt kuitenkin tarkoitettu, että teille se halajaa!" 

Voi näitä aikoja. Eilen kun ajelimme koko perheen vahvuudella Vaasaan, en voinut olla miettimättä, miltä olisi tuntunut, jos määränpäämme olisikin ollut pohjoisen Kemi ja matkan tarkoituksena Bellan kotiinhaku. 

Eilen uskalsin viimein facebookin chowchow-ryhmässä päivittää, että olen alkanut tällaista kirjoittelua harrastaa. Eräältä ryhmäläiseltä löytyi aivan ihana blogi, jossa voi seurata Horatio-nimisen chowchow:n seikkailuja. Blogiin voit tutustua tästä. Ja tuo ryhmä, josta olenkin jo maininnut muutamaan otteeseen, on täällä. Tuolla ryhmässä olen saanut valtavasti uutta tietoa rodusta, kasvattajista ja tapahtumista, joita rodun ympärillä on. Helsingissä järjestetään muuten 5. joulukuuta koiramessut, joihin meilläkin perheenä on tarkoitus lähteä. 
Ja tuota Horation emännän blogia selatessani aloin miettiä, että olisi kai munkin jo aika välillä päivittää jostain muustakin kuin ihanista choweista. Voikaa hyvin!

                                                                                        

torstai 19. marraskuuta 2015

Odotus jatkuu....

Viesti Kennel Chowtastic's:n Kirsiltä koskien Bellaa, mullisti arkeamme aika lailla. Hymyilyttää, miten vakaasti olimme ajatelleet, että meille tuleva pentu olisi uros, pitkäkarvainen ja vaalea. Bellan myötä uskaltauduimme ajatukselle arjesta neitipennun kanssa ja ihastuimme tummaan sävyyn. 
Sunnuntaina häkellyksen kourissa vastasin kenneliin, että emme mitenkään voi ottaa Bellaa meille. 
Arvaatteko? Kun maanantai koitti, olin jo soittamassa pojan opettajalle ja kyselemässä, josko Bella sittenkin voisi meille joululomalla kotiutua :)
Puhelun alussa keskusteli ope ja suurta pentukuumetta poteva äiti. Puhelun lopetti kaksi järkevää, vastuuntuntoista aikuista. Toinen heistä pyyhi kyyneleitä poskeltaan. 
Raskain sydämin ilmoitin toistamiseen kenneliin, ettemme voi antaa Bellalle kotia. 

Olemme olleet onnekkaita, kun olemme saaneet seurata Bellan kasvua facebookin kautta. Ajatuksemme ovat päässeet valloilleen niinkin paljon, että olemme unelmoineet jo jopa sellaisesta hetkestä, että meillä täällä vilistäisi pentue. Ystäväni kommentoi, ettei ikimaailmassa pystyisi kotiuttamaan pentuja. Kyllä minäkin muistan, miten jäimme tätini ja pienen chihuahuan pennun kanssa matkahuollon pihaan odottamaan linja-autoa. Bablon kasvattaja kaarsi autollaan edestämme ja takapenkillä itki minunikäiseni tyttö. Hän oli nähnyt Bablon ensihetket, hoitanut ja nyt antoi sitten pois. Uskonpa, että hän olisi välittömästi antanut silloisen tuhatlappusen pois, jos olisi saanut pennun takaisin itselleen. 

Niinkin pitkällä olen tämän pentue-haaveen suhteen jo käynyt, että kennelliiton sivuilta olen syynännyt kasvattajan peruskurssia. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun parilla viikolla myöhästyin lähialueen kurssista. Harmittaa; nyt kun aikaa vielä olisi ollut siellä istua :)
Nuori mies hyvin istuvassa slim-fit kauluspaidassaan aamutv:ssä meinaa, että                 huomenna saataisiin lunta....
Myös Lundbyyn on saapunut koiraystävä :)

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Bella


Vietimme sunnuntai-iltaa katsellen Voitolla yöhön-ohjelmaa. Minä ja mukulat sulassa sovussa sekaisin meidän vanhempien sängyssä. Hätkähdin puhelimen piippaukseen. 

"Moi, oletko sinä se, joka laittoi kyselyä syyskuussa chowi pennuista? Minulla vapautui juuri musta narttupentu varauksesta."

Olin juuri noin kuukausi aiemmin lähetellyt meiliä sinikielen sivuilta löytyneille kasvattajille. 

Viilasin kesän aikana tervehdyskirjettä pitkään ja hartaasti. Lapset odottivat ja kyselivät, olinko jo lähestynyt kasvattajia. Minä vain viilasin ja viilasin. Halusin, että kirje on täydellinen, että se kertoisi pitkästä ja vakavasta harkinnasta, toimenpitestä, joita pennun tulolle on tehty. Minä niin toivoin, että osaisin kirjeessä vakuuttaa meidän olevan hyvä perhe, jolle pennun uskaltaisi antaa.  
Minun lapsuudessani läheteltiin kirjeitä. Meidän luokan Risto keräsi postimerkkejä ja meistä tytöistä oli kiva kiusoitella häntä yhä uudelleen ja uudelleen kysymällä, minkä maan postimerkissä luki "Helvetia". Risto vastasi asiantuntevasti aina; " Se on Sveitsi." 

Minun lapseni eivät lähettele kirjeitä. Heidän puhelimissaan on sovellukset meileille. Meili lähtee, piippaa ja siihen vastataan. 

Syyskuussa viimein lähetin viilaamani kirjeen matkaan. Muutamille kasvattajille per päivä. Kerroin lapsille, että nyt on verkot laskettu; saalista odottellaan. 
Minun lapseni. Heidän käsityksensä meileistä. Lähtee, piippaa, vastataan. 
Ei vastausta. Seuraava päivä; ei vieläkään vastausta. 
Jossain vaiheessa ymmärsin. Kuten vakka kantensa valitsee; valitsee myös koira omistajansa. Annetaan aikaa, aikaa ja aikaa. Ihan kuin annoimme aikaa myös hoito-Everstille ja odotus palkittiin!

Ja sitten kesken Voitolla yöhön-ohjelmaa, puhelin pippaa ja meille tarjotaan tummaa narttupentua!

"Mutta, kun eihän se käy! Mutta, kun nimenomaan kirjoitin tarkasti viilatussa tervehdyskirjeessäni, että poikamme on allergialuokalla, emmekä voi antaa pennulle kotia kuin vasta keväällä 2016! Mutta kun meillä oli niin selvät sävelet, että pentu on vaalea, pitkäkarvainen; juuri kuin Eversti!" "Miten elämä nyt heittää meille tekstin tummasta neiti-pennusta!!"

Ja tiedättekö, kun maanantai koitti, tuo tumma pentu oli totaalisesti sukeltanut syvälle sydämeni kätköihin. Ravistellut pelkän ajatuksen voimalla tulevaisuudensuunnitelmat ihan uusiksi. 
                                  JOSPA SITTENKIN?!?

                    Pikkuinen söpöliini; Bella, kävi luonamme vain ajatuksena. 
                                             Mutta Hän mullisti kaiken! 
                             Chowtastic's Black as Night Bella, Kennel Chowtastic's. 
                                                             Kuva Kirsi Kujanpää. 




tiistai 17. marraskuuta 2015

Meille tulee ChowChow!

Niin me todella sitten päätimme; ChowChow on meidän rotumme!
Tähän päätökseen tulimme pitkän tien; mutta mutkat, joita kuljimme olivat hyväksi. Ne vahvistivat päätöstämme. 

Ihastuimme kovasti hoito-Everstimme ulkomuotoon. Hänenlaisensa pennun me halusimme!
Hoitoystävämme Eversti


Elämäni koirat; Bablo ja Napero olivat molemmat uroksia, ja jotenkin ajattelin, että meillekkin kotiutuvan pennun täytyisi ehkä suurella todennäköisyydellä olla uros. Arastelin ajatusta nartusta ja sen juoksuista.  Samaan aikaan tyttäreni lueskeli, miten chowitytöt kuulemma tekevät paremmin temppuja. 
Vaalea uros. Pitkäkarvainen. 
Facebookin Chowi-ryhmässä päättäväisyydelleni hymyiltiin. Pitkänlinjan konkari heitti jossain keskustelussa ilmaan, jotta kattotaan nyt, minkälainen sitten on teidän pentu. Mua jotenkin ihmetytti. 
Everstin kuva mielessämme jatkoimme odotusta kohti harmaata syksyä. 




keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Pentukuumetta


    Hei!
Pieni juttu meidän perheen pentuhankkeesta on varmaan paikallaan.
Meillä pennun hankintaa on harkittu jo useamman vuoden ajan. 
Paikallisessa koulussa on ollut ajatuksena, että alakoulun puolella luokalla opettaja vaihtuisi jossain vaiheessa. Tavoite oli aikoinaan, että  lapsilla olisi sekä nais- että miesopettaja alakoulun aikana. Meidän kohdalla kävi niin, että lemmikkieläimettömänä perheenä lapsemme pääsi hyvin herkälle opettajalle räätälöityyn ns. allergia-luokkaan.  
Luultiin siinä, että kolmannen luokan jälkeen meille saisi tulla pentu. Luokka kuitenkin jatkoi uurastustaan vuosi vuodelta ja lopulta kävi niin, että opettaja sai jatkaa luokkansa kanssa koko kuuden vuoden urakan. 
Keväällä 2016 poitsumme päättää alakoulun, ja pentu on vihdoinkin 
TERVETULLUT!

Tämän luokan sääntöjen puitteissa meillä on ollut ilo saada lomilla ystäväperheiden karvakamuja meille hoitoon. Ensimmäisenä saimme tutustua pikkuiseen kilon painoiseen terrieriin; Aygoon. Hän olikin meillä useasti hoidossa, ja oli pitkään suunnitelmissa "meidän roduksi". Sitten tuli Topi. Ihana pikisilmä; musta villakoira. 
Perisuomalaisena sitä sitten mietittiin, että kyllä me lähdetään ihan siitä; että omakotitalo, farmari ja kultainen noutaja! Topin myötä kun oli jotenkin ihastuttu koiran suurempaan kokoon. 
Saimme hoitoon 7 kuukautisen Mökön; labradorinnoutajan. Huomasimme pian, että meidän perheellä ei kertakaikkiaan riitä virta tälle energiapakkaukselle. 
Jossain vaiheessa meillä käväisi viikonloppuhoidossa Eversti. En tiedä, miten kirjoittaisin Everstin ensimmäisestä vierailusta. Hän tuli, oli ja lähti. Emme saaneet häneen juurikaan kontaktia.  Ihastuimme kyllä ihan totaalisesti. Mutta kyllä meillä kaikilla, lapsilla etenkin, oli paha mieli. Ei Eversti tykännyt meistä! Ei heilunut häntä, ei leikitty. 
Matkasimme kirjastoon, surffasimme netissä. Tajusimme, että hän tarvitsee aikaa, ja aikaa, ja aikaa. Seuraavilla kerroilla saimme jo hännänheilutuksen, katseen. Saimme halata ja silittää. 
Hän vei sydämemme totaalisesti.       
Tämän "hoitosysteemin" ansiosta meille saa nyt tulla rotu, joka ehkä sopii meille jotenkin paremmin. Olemme pikku hiljaa kasvaneet ajatukseen, että meistä tulee chow-perhe. 
Se, minkälaiset ajatukset meillä oli alunperin tulevasta pennusta ja mitä sitten kävikään, saakin sitten ihan oman postauksen.       
                                     Yhä edelleen ensilunta odotellen :)


  
                                                                                         








torstai 5. marraskuuta 2015

Ensilunta odotellessa...

Marraskuu on juuri käännetty kalenteihin. Ruoho vihertää vielä kauniisti, vaikka tänäkin aamuna pihavajamme huopakatto oli jo paksuhkon huurteen peitossa. Odotan ensilunta. Lapsuudessa se satoi useana vuonna juurikin isäinpäivää edeltävänä yönä. 
Lapset ovat koulussa, minä kotona työn touhussa. Täällä on ihan hiljaista. Ajattelen; "Ei enää pitkään; kevätaurinko kun pilkistää, niin seuranani päivisin jaloissani taapertelee pikkuinen karvapallero."
Voi, kuinka pitkiä nämä odotuksen ajat ovatkaan! Odotan ensilunta, perheenlisäystä. Mitä vielä? Kai olisi tekopyhää olla listaamatta perisuomalaista lottovoittoa! Maailmanrauhan toivomisen jätän misseille. Mielenrauhaa sen sijaan toivon, itselleni ja läheisilleni. Sillä pieni ihminen taapertaa jo pitkälle. 
Luin toissailtana Tuomas Kyrön Iloisia Aikoja. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille. 

Mielensäpahoittaja porautuu tässäkin teoksessa parisuhteeseen ihanasti. Kyllä minä myönnän, jotta odotan minä sitäkin, että saan sille karvapallerolle kertoa ajatuksiani. Ja se ymmärtää. 
Toisinaan käy mielessä, jotta onkohan koiranpennun kapasiteetti koskien kuuntelemista, ymmärtämistä ja lohduttamista, miten suuri. Meillä kun on 3 murkkua, joilla kaikilla on paljon asiaa.  Kyllä minä sitäkin odotan, jotta lapset saavat siitä "ystävän", jolle kertoa ne syvimmät, joita äidille ei haluta kertoa. 
Hurjasti on nyt ilmassa odottamista! :)
                                                       Voikaahan hyvin!