perjantai 30. kesäkuuta 2017

Pennissä on miljoonan alku. Osa 2

Euro eurolta on "hankittu"  Dominon tapaan myös perheemme uusi jäsen; 
Pyöreän Talon Uniikki Ursula. 
Projekti on vain ollut tällä kertaa huisin paljon haastavampi! 
Edellisestä rykäisystä on aikaa kulunut vasta todella vähän; reilu vuosi. Silloin varastoista tyhjennettiin kaikki vähänkään arvokas. Tavara, jolla varat kerätään nyt, on siis hyvinkin valikoitunutta. 
Ursulan hankinnan meille mahdollistaa Seinäjoella sijaitseva YkkösBasaari
Olemme vuokranneet tuolla noin 300-paikkaisella kirpparilla lokeroa nyt toukokuun alusta saakka. 
Matka lokeron siistinä pitämiseen ja täyttämiseen on nyt lyhyempi ja olenkin yrittänyt päivittää lokeroa lähes päivittäin. Jossain vaiheessa menekki oli hiljaisempaa ja lokero alkoi jo pursuta lähes yli. Nyt pinnistelen muutaman päivän vain siivoamalla, jotta saan seuraavaksi jotain suurempia tavaroita mahtumaan. 
Comboon vein tavaraa paljon. Kaiken hintaista ja monenlaista, jotta jokainen asiakas löytäisi jotain tarpellista. 
Nyt päätin toimia hieman toisin. Karsin aluksi kaikki mielestäni alle 5:n euron arvoiset  tavarat ja annoin taholle, jolla on aikaa ja resursseja myydä näitä eteenpäin pitempään. Meidän tulee saada tavara myydyksi nopeasti. 
Pääsääntöisesti siis yritän myydä vain yli 5: euron tavaroita. 
No, Ursulaan niitäkin pitää löytyä aika lailla monta ☺
Meidän neiti on käyttänyt vuosia PompDeLuxin vaatteita. Olenkin niistä teille jo aiemmin maininnut. Aivan ihania pidä-ja-pese vaatteita, jotka ovat mielestäni kauniita ja jonka uuden kauden mallisto sopii aina vanhaan mallistoon. 
Uutena meille ei näitä ole aikoihin ostettu; nykyään niitä saa jo kirpparilta ihan kivasti. Toista oli silloin, kun näihin hurahdin. Neidin kaapin siivous toi aikamoisen kasan vaatetta a' 5 euroa, joista lähdettiin liikkeelle. 
Poikien kaapeista nostettiin esiin pölyttyneet Aku Ankat! 
Lasten synnyttyä automaattisesti ajattelin, että Aku se on tilattava. Ja pah! Meillä ei ole koskaa luettu sarjakuvia. Myös Akuista kokosin viiden euron kasoja. 
Mistäs minä sitten luovuin.....
Porkkanavaatteista. 
Noista, jotka ovat olleet kaapissa kärsivällisesti odottamassa ja välillä tsemppaamassa elämänmuutokseen.  Sinne lähtivät Espritin ihanat kotelomekot ja Creamin romanttiset röyhelöt. Kaikki, joita olen edulliseti kirppareilta vuosien saatossa kerännyt. 
Kyllä siinä kävi sitten niin, että kun kaapista hävisi kaikki se, mitä ei käytä, niin jotenkin siellä oli muka enemmän. Aiemmin katsoi, että tuota ei voi pitää, tuo ei mahdu -vielä, ei tuota. Nyt siellä onkin vain mahdollisuuksia; voi valita minkä tahansa! 
No kyllä sinne Basaarille on toki muutakin lähtenyt. Tässä nyt oli vain muutama esimerkki.  
Kyllä minä olen useasti kiittänyt tätä kirpparikulttuuria, joka meillä nykyään on. 
On se vaan hyvä juttu. 
Se mahdollistaa monia sellaisia juttuja, joihin muuten ei millään olisi varaa. 
Ja kun tuolla aiemmin kehuin Vaasan Combon henkilökuntaa, niin aivan yhtä lämpimät ajatukset lähtevät myös YkkösBasaarin tyypeillekkin! 
Hienoa on tehdä "yhteistyötä" tämän Ursula-projektin parissa!
Hankkeesta puuttuu vielä muuten muutama euro; tää menis ny hinnoitteleen pari Pentikin pöytälamppua, kun niitä ei meidän teinien mukaan tarvita ihan joka pöydällä ☺ 
Aurinkoista viikonloppua sinulle!




torstai 29. kesäkuuta 2017

Pennissä miljoonan alku...

Uusimmassa Koiramme-lehdessä oli artikkeli siitä, ovatko koiranpennut jo liian kalliita. 
Taisin olla 9-vuoias, kun tätini halusi antaa minulle pienen chihuahuan pennun. Tuolloin pentu maksoi muistaakseni 1500 markkaa. 
....Täytyy oikein muutamaan kertaan miettiä, että joo-o.. nykypäivän 250 euroa.
Bablo oli rekisteröity ja kaunis, mutta toki noin kolmikiloinen, että vaikea sanoa, miten paljon tämä vaikutti sitten hintaan. Bablo eli kuitenkin yli 10 vuotta ja oli vallan mainio kotikoira. Jokaisen markan arvoinen. 
Kun aloimme suunnitella chowchow:n hankintaa, ymmärsin heti, ettei meillä mitenkään kolmen lapsen arjessa olisi ylimääräistä pennun hinnan verran. 
Jostain rahat oli kerättävä. 
Sattumalta juuri tuohon aikaan Vaasassa Suvi-kirppis muutti Suvilahdesta ABC:n luo, lähemmäs Vaasan lentokenttää ja vaihtoi nimensä Comboksi. 
Hokasin tilaisuuteni tulleen! 
Varasin kirppispaikan heti elokuun 2015 avajaisiin. 
Myyntiä tuli hienosti ja pidimme paikkaa aina talveen 2016 asti. Kävin siivoilemassa ja täyttämässä paikkaa noin parin viikon välein. Matkaa Vaasaan toki tuli, mutta se oli meidän sen aikainen harrastus; harva harrastus on ilmaista ja tämä, kuten harrastukset yleisestikin, kantoi hedelmää! 
Alkuvuodesta saimme sitten tiedon Dominosta. Etsin vielä viimeisetkin aarteet varaston perältä ja saimme kokoon hankintasumman sekä rahan vakuutukseen ja pentuajan rokotuksiin. 
Tuohon aikaan Combon henkilökunta tuli niin tutuksi, että kassalla sitten jutusteltiin Dominosta ja myynnistä. Domino kerättiin euro eurolta; pikku hiljaa. 
Mahtavaa oli, miten henkilökunta oli mukana jutussa; sekä myynnin seurannassa, että lemmikin odotuksessa, vaikka meitä paikan vuokraajia oli Combossa 300! 
Kerättiin siinä vajaassa puolessa vuodessa hiukan enemmän kuin 250 euroa.
Suuri kiitos kuuluu toki esimerkiksi isovanhemmille, jotka innostuivat siivoilemaan vuosikymmeniä koskemattomina olleita varastojaan. 
Jos jonkinlaista aarretta sieltä löytyikin. Kaikkea ei toki maltettu laittaa kiertoon. 

Luitko sinä tuon Koiramme-lehden artikkelin?
Itseltäni se jäi kesken...
Täytyy palata vielä uudemman kerran sen pariin, jotta saan selville, mitä mieltä artikkelin kirjoittaja asiasta oli. 
Kallista tai ei, hauvakuumetta on ollut ilmassa. 
Euroja on taas ruvettu laittamaan peräkkäin. Pikku hiljaa, kolikko kerrallaan. 
Keskisen Vesa sen joskus sano, jotta
" Pennissä se on se milijoonanki alaku ".








tiistai 27. kesäkuuta 2017

Vielä pari juttua rippijuhlia varten Ikeasta ja......

Jotta rippijuhlat saadaan onnistumaan sujuvasti, täytyy tehdä vielä muutamia hankintoja. (Näitä hankintoja tulee vielä eteen monta; ei ne vielä näihin lopu! Sano mun sanoneen!)
Ikeasta meinasin napata mukaan muutaman huokean juomalasin ja pökkälavittoja, niinkuin meilläpäin sanotaan, mutta jätin sitten kuitenkin ostamatta. Kyllä kai kaikille istumapaikka löytyy...
Sen sijaan ostoslistasta lähti mukaan tuollainen keittiöön sijoittuva apupöytä, jonka aion maalata valkoiseksi. Siihen sijoittuu juhlissa kahvin tarjoiluun suunniteltu hana-aparaatti ja sitten myöhemmin se saa toimia ihan nimensä mukaisesti apupöytänä siellä ja täällä. 
 Meillä Ikea on myös aina paikka aterioinnille. Nyt tähtäsime aamupalalle, joka olikin ihan hyvä. Teinit olivat jo puuron jälkeen ihan ähkyinä. 
Minä olin vallan onnellinen, kun sain istua valmiiseen pöytään; 
hyvin jaksaa teekupposella Lempäälään saakka ajaa, kun tietää, 
että itse vaivautumatta saa aterian eteen.
Ja nuo kauan haudutetut puurot; ne ovat aivan ihania. 
Niin mun lemppareita. 
Ikeasta matkamme jatkui etelään. 

Matkamme todellinen syy oli tämä pieni suloinen.....
sanomattoman pehmeä, pennuntuoksuinen 
söpöliini, 
jonka saamme syliimme hetkisen kuluttua ikuisiksi ajoiksi! 
Meidän perhe on aivan suunnattoman onnellinen tästä uudesta käänteestä, 
joka pitkän mietinnän ja harkinnan jälkeen sitten lopulta kuitenkin tapahtui varsin yhtäkkiä. 
Asioilla on tapana järjestyä. 

Meitä on pian seitsemän! 
Voitko uskoa! 

tiistai 20. kesäkuuta 2017

AutumnBucketList by Domino

Selailin blogin tekstejä ja luonnoksissa eteeni ilmestyi 
AutumnBucketList by Domino...
?????
Piti oikein hetken miettiä, että mikä tämä olikaan; mitä olin ajatellut. 
Tekstiä olin keväällä 2016 kirjoittanut näin: 

" Blogia oli jokin aika sitten kommentoinut SannaOlivia -blogin kirjoittaja. 
Hänen blogistaan nappasin ensimmäisen summer-bucket-list:n. Sen jäkeen näitä listoja onkin vilissyt kuin sieniä sateella. 
Mietin, josko tekisin syksyn ämpäri-listan Dominolle. 
Domino on kokenut jo paljon kaikenlaista... 
Tehtävä ei ollut siis mitenkään helppo. "

Ehkäpä juuri siksi teksti onkin jäänyt luonnokseksi. 
Juhannus on ihan pian; syksyyn on siis aikaa. Ensi syksyn listan tekemiseen olisi nyt siis hyvin aikaa. 
Mutta mitä listaan voisi laittaa.....
Vain muutama, ihan oikeasti toteutettava juttu, tulee nyt mieleen.

Domino: 
- Järjestämme mamin kanssa pitkään harkinnassa olleen ChowChow-tapaamisen Etelä-Pohjanmaalla, syksyllä ensimmäisten pakkasten saapuessa, niin että meidänkin alueen choweilla palveluskuntineen on joskus lyhyt matka tapaamiseen. 
- Kiristän, lahjon ja uhkailen isäntää niin valtavasti, että keskeneräinen koppini valmistuu ennen ensilumia. 
- Tammikuussa, kun täytän 2, menen ehdottomasti Kaveri-kurssille! Olen ihan paras KoiraKamu; kuuntelen kärsivällisesti lukemaan opettelijoita ja rakastan vanhuksia. Ihan meidän lähellä on elämää paljon kokeneiden ihmisten talo; sinne olis kiva päästä. Rapsutukset ei varmaan loppuisi kesken! 

Kolmella kohdalla on hyvä aloittaa, vai mitä?
Voikaa hyvin, täällä jatkuu aamukahvin ryystäminen.




Haukuntaa...

Viime vuonna joulun aikoihin elämä Dominon kanssa oli varsin haastavaa.  
Sisällä meillä oli päiväsaikaan suloinen karvapallero.
Yöaikaan ja ulkona meillä oli haukkuva räksyttäjä. 
Fiiliksiä niistä ajoista löytyy täältä.
Vajaan vuoden ikä taisi olla se, mikä tämän sai aikaan.
Tai se, että liikunnan tarve olisi kasvanut, mutta me emme siihen ymmärtäneet reagoida. 
Lisäksi minä sairastuin ja lepäsin päivät pitkät, että eipä minustakaan mitään iloa Dominolle ollut.
En nyt muista, olenko kirjoittanut, mutta meille silloin Faunattaresta kotiutettiin haukkupanta. 
Alunperin häpeilin edes kysyä koko haukkupantaa kaupassa. Vaikka myyjät olivat jo tuttuja ja aivan huipputyyppejä, niin jotenkin kovasti tunsin epäonnistuneeni kasvatuksessa; me kun valitsimme asuinalueelle rodun, joka nimenomaan ei hauku, eikä siten häiritse naapureita. Hoitoystävämme E:n en ole koskaan kuullut haukkuvan! 
Faunattaren tyttöjen reaktio oli aivan päinvastainen kuin odotin. 
He suosittelivat pantaa juurikin Dominon ikäiselle murkulle, jotta haukkuminen saataisiin heti alkuunsa loppumaan. 
Niin monta kertaa aiemminkin on kivi pudonnut sydämeltäni tuolla liikkeessä ollessa; ihanaa, kun voi luottaa ammattitaitoiseen henkilökuntaan! 
Pantaa alettiin sitten käyttää ulkona. 
Oli talvi ja karva pöyheää! 
Sisään tullessa kaulan alueen karvasta huomasi, että panta oli toiminut. 
Siis sinne karvaan. Ei kuonoon asti. 
Ohjeissa kehotettiin leikkaamaan kaulakarvoitusta; en kyllä! 
Kiristimme hihnaa niin, että panta pysyi juuri kuonon alla ja edistystä alkoi tapahtumaan. 
No, ei se fasaania tai kissaa voittanut, mutta sellaisen turhanpäiväisen rähinän sai loppumaan. 
Jossain vaiheessa Domino tuli sisään ja panta jäi lojumaan yöksi lumeen. 
Hyvin pelitti siltikin! 
Patterit vaihdettiin kevään aikana muistaakseni kahteen kertaan. 
Pakkauksen mukana tuli tuoksuton suihke, ja myöhemmin ostin vielä sitruunan tuoksuisen suihkeen. ( Tuoksuttoman valitsin ensin, kun jossain sanottiin koko talon haisevan sitten, kun koiran turkkiin jää tätä sitruunan tuoksua. No, ei minusta haise niin voimakkaasti. )
En osaa sanoa, oliko sitruunalla vaikutusta haukkumiseen. 
Molemmissa täyttöpulloissa ainetta on vielä, että varsin riittoisaa tuo on. 
Niin, syy tähän postaukseen on siinä, että eilen poistin patterin tuosta varsin käyttökelpoisesta aparaatista ja varastoin sen yläkaappiin. 
Haukkuminen on vähentynyt merkittävästi. En voi sanoa, että kokonaan, koska nuo fasaanit ja kissa saavat kyllä  äänitorven käynnistymään! 
Summa summarum; meillä haukkupanta murkulla oli hyvä juttu.  
Ihan turhaan häpeilin sen hankintaa. 
Vaikka maailmaan ääntä sopii,  
niin kyllä suloinen pakkaus on hiljainen chowi! 

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kun Hanna Sumari sohaisi ampiaispesää...

Törmäsin taannoin facessa kaverin jakamaan linkkiin. Hanna Sumari se siinä blogikirjoituksessaan kirjoitti vanhemmista, lapsista ja ravintolakäyttäytymisestä. Jutun pääset kokonaisuudessaan lukemaan tästä.
Jutun luettuani nostin Sumarille peukun pystyyn. Hyvä Hanna! 
Kyllä joku roti olla pitää!
Somen maailma toi blogikirjoituksesta esiin toisenkinlaisen mielipiteen. 
" Miksi aina arvostellaan vanhempia? Miksi toiset aina mollaa ja syyllistää vanhempia kasvatuksesta? Miksei lasten anneta olla lapsia? "
Lukijat reagoivat Sumarin päivitykseen monin eri tavoin.  
Paljon kritisoitiin sitä, kun Sumari kirjoitti, että laitetaan lautanen lapsen eteen ja sanotaan, että syö. 
Sumari esitti mielipiteensä siitä, ettei pienen lapsen anneta itsenäisesti ja holtittomasti valita annostaan buffet-pöydästä. Lapselle valinta suuresta määrästä eri vaihtoehtoja saattaa ensinnäkin  tuottaa ongelmia ja kohta lautasella olisi vain tyyliin jäätelöä! Niin Sumaria siis kritisoitiin siitä, ettei lapsia saa pakottaa syömään sellaista, mitä lapsi ei halua. 
Voisin tässä kolmen murkun äitinä mainita, mitä meillä syötäisiin, JOS lapset saisivat valita, mutta jätänpä väliin. Ymmärtänette kuitenkin pointtini...
Minä arvostan ihmisiä, jotka tänä aikana uskaltavat sanoa ääneen, oman mielipiteensä; asettaa rajoja.  Vaikka maailma muuttuu ja me sen mukana, niin ihan yhtä kokemattomina nuo keskimäärin kolmikiloiset maailmaan pullahtavat. 
Se valta, joka heille kaiken kokemattomuuden keskellä nykyään annetaan, on aivan käsittämätöntä! Aivan kuten Hanna Sumari kirjoittaakin; " Lapsia halutaan miellyttää ja antaa muka vaihtoehtoja, vaikka lapsella ei ole eväitä ratkaista niitä." 
Kyllä on perheitä, joissa tehdään kaikki just eikä melkein vanhempien mielen mukaan; ettei lapsilla ole mitään sananvaltaa. 
Ei se sekään oikein aina ole. 
On paljon asioita, joissa voi antaa valinnanvaraa......
Vaikka hampaidenpesu! 
Pesetkö nyt vai heti? 

torstai 15. kesäkuuta 2017

Niin on työn touhus...

Muistan, kuinka paremman puoliskoni jo edesmennyt isoäiti joskus praatasi, miten jossain talossa oli imuri aina ja alati eteisen lattialla. 
"Kunnei viitti kuule sitä laittaa välillä kaappihin; siinä se sitten lojuu kaiket päivät ja pitää ylitte hyppiä!"
Siinä vaiheessa meitä oli vain minä ja puoliso. Minä kyllänsä laiska siivoamaan, puoliso...no, ei sitäkään pahemmin kiinnostanut. Imuri sai olla rauhassa kaapissa. 
Taisin yhtyä juttuun, jotta " nii-in, on se kuule  kummallista joillaki! "

Niin kauan kuin muistan, oon inhonnut lattioiden pesua. 
Niin se vaan ihminen muuttuu. 
Nyt meillä kököttää moppi jotain seinää vasten lähtövalmiina lähes aina. 
Isoäiti hymähtäisi varmaan haudassaan, jos tuon näkisi. 
" Ei se kaappihin kerkiä, kun on niin työn touhus! "
Pentuna Domino arkaili imuria, niin se jotenkin jäi sitten kaappiin. Tilalle tuli moppi, joka oli huomattavasti helpompi napata käyttöön ja hiljaisempi. Mopata voi aamulla, kun nuoriso nukkuu tai illalla samalla, kun kuuntelee tv:tä. 
Lattian pesussa mun lemppariksi on tullut AloeVeraa sisältävä, ihoystävällinen Tolu. Myönnän, että oon totaalisesti mainoksen uhri. Mainos jotenki vaan kolahti, niinku puolen metrin halako, eikä nyt sitten muuta ole tullut ostettua. Kuluuhan sitä, niinkuin ennenaikaan tulitikkuja, mutta tykännyt oon. Tuoksu on jotenkin ihana, ja kun mainoksessa oli hyvä tunnelma lattianpesusta, niin saman fiiliksen saan minäkin! 
Nykyään - Kiitos Dominon- jotenkin hurjan konkreettisesti huomaa myös työnsä tuloksen ja saa siitä sitten hyvän fiiliksen. 
Kun terassin ovi on auki päivät pitkät ja neiti juoksee edestakaisin mielensä mukaan, niin lattia on sitten sen näköinen. 
Nyt, kun vielä tein niin, että kivijalan juuresta nappasin isot kivet pois, (ajatuksena laittaa siihen suodatinkangas ja kaunis sepeli) on neiti mannut siinä kylmällä hiekalla! Sisään tullessaan tuo kaikenmaailman hiekanjyvät ja kuivaneet lehdenpalaset turkissaan! 
Ja muurahaisia!!
En yhtään piittaisi, vaikka alkaisi kilpailla KTK:n kanssa hiekan kuskauksessa, kunhan ei vain murkkuja toisi; yök! 
Aamulla herätessäni mietin, mitä tänään tehtäisiin rippijuhlien eteen,  "takia" , "vuoksi" ...
Meneekö tämän vuoden kesäloma tähän, että koko ajan takaraivossa jyskyttää tuleva juhla ja siihen liittyvät tehtävät? 
Tekeekö teini itse mitään muuta kesälomallaan kuin repii tapeettia? 
Muistelee sitten vanhempana, kuinka vuoden 2017 kesäloman vietti repien tapettia ja siivoten juhliinsa, jotka kestivät muutaman tunnin...
Pitäisiköhän tänään moppi unohtaa kaappiin ja tehdä jotain ihan muuta?
Ihan kesäloman kunniaksi....




keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Itämäen talo Seinäjoella...

Ammattiin valmistumisen kunniaksi päätettiin luokan naisten ja opettajien kesken mennä vielä lopuksi syömään hyvin. 
Mietittiin ja pähkäiltiin kauan sopivia paikkoja Seinäjoella ja lähialueilla. Jollakin oli hyviä kokemuksia Heikkilänmäeltä, Itämäen Talosta ja sen mahtavasta lounaasta. Eräs paikan valintaan vaikuttavista kriteereistä oli myös se, että halusimme tilan, jossa saisimme olla keskenämme ja jakaa todistukset rauhassa. 
Tuvan takassa paloi saapuessamme ihanasti valkakia, kuten meilläpäin sanotaan. Puitteet olivat kyllä hienot. 






Lounas oli mahtavan kattava! Itse hamstraan aina salaatteja. Onneksi emäntä juuri kohdallani kehotti maistamaan myös vuohenjuusto-punajuurivuokaa. Oli sitten muuten uskomattoman hyvää! Ennalta ilmoittamamme erityisruokavaliot oli otettu huomioon todella hienosti. 
Lounas nautittiin luonnollisesti Sorsakosken vanhoilla aterimilla; juuri niillä samoilla, joita mamma ja paappakin käyttivät. 
Lopuksi nautiskelimme vielä ihanalla mansikkakakulla. 
Tuolla fiilistellessä sitä mietti, josko tulevat rippijuhlat olisi kuitenkin ollut helppo järjestää poissa kotoa. 
Illalla valmistumistani juhlistettiin pienellä porukalla kotona grillaten ja yllättäen mansikkakakulla. 
Oli vaan jotenkin ihanan rento ja kotoinen tunnelma; on ne kotijuhlat sittenkin vaan 
Good Idea...

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Lukuvuoden verran elämää..

Tänään on se päivä, kun vuoden uurastus palkitaan; saamme aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulunkäynninohjauksen todistukset käteen. 
Tänään huokaisen syvään. Rutistus on  vihdoin lopussa. 
Ja samaan aikaan haikein mielin tajuan, että siinä ne nyt sitten olivat; mukavat päivät koulussa samanhenkisten kanssa. Ei enää Hetki-salaatteja pyöreän pöydän ääressä, eikä kahviautomaatilla jonottamista. Ei rauhallista puuvärien ja tussien suhinaa aikuisten värityskirjojen sivuilla. Ei puikkojen kalketta ja valmistuvia sukkia tai peittoja. 
Meitä oli vajaa parikymmentä erilaista naista oppimassa. 
Parikymmentä erilaista persoonaa.
Kaikki ihan huipputyyppejä! 

Ja omat opettajat....
Voi että...
Jään minä heitäkin kaipaamaan! Paljon on koettu yhdessä. 
Paljon olen  viisautta saanut ja monta asiaa oivaltanut. 
Monta kertaa myös itsekseni mutissut, kun.... 
" Noustaanpas oikein ylös ja mennään kymmenen kertaa kyykkyyn; taukojumppa on kiva juttu! "
" Ja sitten vielä Schasseen piiri, reippaasti nyt! "
" Viitotaan H E L S I N K I  ja kaksisataa kolmekymmentä kuusi "
No, nyt ei ihan mennyt oikein, kun tellu ei ole vieläkään opetellut kirjainviittomia....
Ei ole niin, mutta HallaSignia olen tuijottanut YouTubesta. Käykääs kattomassa; se on 
KI-VA! Sinne pääsee tästä.

Mainita täytyy kyllä opettajat laajemminkin. 
Ihanaa englantia!
Ihanaa atk:ta!
Aivan huippua ensiapua ja terveystietoa, ravintotietoa, viestintää... 
Tärkeitä asioita on opettaneet aivan huipputyypit! 
Ja huipputyyppejä on ollut mukana myös arviointikeskusteluissa. 

Nämä ammattilaiset veivät meidät tutustumaan upeisiin paikkoihin; pääsimme Niittyvillaan, Luoviin, Ruutipuiston kouluun, Steinerkouluun. Kävimme luennoilla, joista esimerkiksi Voimaa Arkeen -hankkeen luento syömishäiriöistä oli loistava. 
Juttua menneestä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt on saatava tukka ojennukseen ja mekko päälle; päättäjäiset alkaa! 
Heippa! 

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Miten paljon mahtuu...

muistilistaan, 
johon on koottu edes osa niistä asioista, joita pitää tehdä ennen rippijuhlia?
Jotta ajatus alkaisi kulkea, on parasta vaihtaa aivan aluksi puhtaat petivaatteet.
 Innokas apuri tässä, joka sattumalta oli sängyn vieressä kyttäämässä, että mitä teen, jäi pussilakanan alle. Mihin lie olisi lakanan pesuun vienyt...
 Terassin pesu oli listalla. Se on nyt onneksi hoidettu. Kaikki pikkusisustaminen saa vielä odottaa. Vaja pursuaa kukkaruukkua ja vanhaa perunalaatikkoa, mutta odottakoot nyt vielä siellä. 
 Jo talvella Ikeasta kotiutui kodinhoitohuoneeseen pieni pätkä laatikostoa. Ennen kokoamista piti saada laatikoston takana oleva seinä kuntoon. Pari kuukautta siinäkin meni; mitä minä oikein kuhnailen?!? Nyt kokosimme laatikoston perjantai-illan ratoksi juniorin kanssa. Enpä olisi hetki sitten arvannut valitsevani mustaa laatikostoa 😉
Vaiheessa on myös vielä juniorin huone. Tapeettien poistaminen ei huvita - meitä kumpaakaan. Työnjohto on paikalla ja mutisee, kun työt eivät etene. 
Miten petollista onkaan ajatella, että onhan tässä vielä aikaa! 
Sitten ajattelee, että ihmiset ja tunnelma sen juhlan tekee; eivät puitteet. 
Tänään kuitenkin vielä muutama asia muistilistalta viivataan yli. 
Meillä sataa, joten tapettien poistoon ja nojatuolien päällisten pesuun tämä päivä on ihan bueno. 
Voi hyvin! 

torstai 8. kesäkuuta 2017

Pikainen pyörähdys pohjoisessa

Eilen teimme pienen pikaisen pyrähdyksen pohjoiseen. 
Löysin viime viikolla esikoisen rippijuhlia ajatellen Torista huokean polyrottinkisen sohvaryhmän, jonka ajattelin olevan juuri sopiva meidän terassille. 
Kun kulunut vuosi on eletty aikuisopintotuen varassa, ei uuteen samanlaiseen mitenkään varat tällä hetkellä riittäisi ja toisekseen olen jo niin tottunut siihen, että lähes kaikki löytyy kierrätettynä, etten esimerkiksi postin tuomia mainoksia edes selaa.  
Ryhmä oli kuin uusi; se myytiin muuton alta huokeasti, nopeasti pois. 
Siitä kuvia enemmän sitten, kun saadaan terassi kesäkuntoon. 
Menomatkalla pidimme pienen käpsyttelytauon Kaustisilla. Lapset pelasivat ja minä juoksin läpi kirppis Basaarin, joka oli sopivasti juuri ajamamme tien vieressä. 
Sieltä mukaan tarttui tämä: 
 Joka pääsee roikkumaan tähän: 
Paluumatkalla teimme jokakesäisen pysähdyksen Kalajoen Hiekkasärkillä. 



Ilma oli aivan tyyni; ikinä aiempina vuosina ei ole noin tyyni sää osunut meidän vierailumme ajankohtaan. Muistelisin, että lähes joka kerta olemme olleet tuulitakit päällä. Lapsethan tarkenevat uida joka vuosi säästä riippumatta! 
On jännää, miten jotkut paikat tuntuvat jotenkin omilta. Tulee tunne, että täällä ollaan taas ja näin sen kuuluukin olla. 
Yksi asia, joka kulkee Kalajoen kanssa käsi kädessä on hiljainen tuhina takapenkillä, kun kotimatka alkaa. 
Kotipiha on kyllä paras paikka herätä kivan reissun päätteeksi. 

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Vesipeto..

Domino kävi juuri vähän aikaa sitten pesussa Doggies&Kitties lemmikkihotellilla. Oli sitten puhetta, että nyt ei hetkeen käydä maastossa niin, että pääsee kastelemaan itsensä luonnon veteen. Vaikka vain tassut ja vatsan alusta kastuvat (onneksi ainakin vielä) ja vaikka pesemme ja putsaamme, niin jotenkin hento tuoksahdus kalaa jää karvaan kuitenkin. No, eilen sitten oltiin luonnossa ajatuksena, että juostaan polulla ja metsässä. Joen lähestyessä hän sitten otti sellaisen pyrähdyksen, että toiseksi jäätiin! 
 Molskis, sano Eemeli! 
Oli varmaan virkistävää! 
" Pakko se fööni on kotiinki hommata!" sanoi mieheni illalla. Ja totta se taitaa olla. On meillä sellainenkin vesipeto, että vaikka koko pesua ei kotona tehtäisikään, niin kuivattelua riittää! 

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Vanha, mutta hyvä, LueNämä-lista...

Kodin Kuvalehdessä, vuoden 2012 numerossa 12, julkaistiin luokanopettaja Irma Reinilän lista hänen lempikirjoistaan. 
Olen säilyttänyt tuota lehtileikettä ja aina silloin tällöin lukenut jonkun Irman suositteleman teoksen. 
Koska koen lukemani teokset mielenkiintoisiksi, haluankin nyt jakaa listan teidän kanssanne. (Tämä on myös osa KonMaritusta; hävitän lehtileikkeen, mutta säilytän tiedon)
Irman lista on seuraavanlainen: 


Forrest Carter; Pikku Puun kasvatus. WSOY
Kirja kertoo puoliverisen pikkupojan elämästä isovanhempiensa luona cherokee-vuorilla lapsen näkökulmasta. Se on surullisen ihana, vanha kirja, josta on myös tehty elokuva. Intiaanien viisautta me kaikki tarvitsemme. 

Carita Forsgren; Auringon kehrä Otava
Mikään ei ylitä Mika Waltarin Sinuhea, mutta tässä on ainakin yritystä. Ja jos sankarittarella on edes pikkuisen suomalaista verta, hänhän selviää. Historiaa kauempaa kuin Forsgrenin Kolmen kuun kuningattaressa. 

Anneli Kanto; Veriruusut. Gummerus
Järkyttävä kirja Suomen sisällissodasta naisen kannalta. Omat murheet haihtuvat hävettävän pieniksi tämän kirjan lukemisen jälkeen. 

Patricia Wood; Onnenpoika. WSOY
Kirjan päähenkilönä on kehitysvammainen poika; onnenpoika, jonka elämää seurataan liikuttavasti. Onneksi hänelle käy hyvin. Surullista loppua en olisi kestänyt. 

Renate Dorrestein; Lainaa vain. WSOY
Myös tässä kirjassa on päähenkilönä kehitysvammainen poika Igor, joka kaappaa vauvan  ja hoitaa sitä tyttöystävänsä kanssa. Omintakeinen, hauska ja surullinen kirja yhtä aikaa. 

______________________________________

Tästä Irman listasta olen lukenut intiaanipojan elämästä kertovan teoksen, sekä kaksi viimeistä. Aikaa lukemista on jo sen verran, että alkaa oikein harmittaa, kun en saa mieleeni noiden kahden viimeisen teoksen juonta. Nyt kun työssäoppiminen oli erityislasten parissa, olisikin kiva palata noiden pariin. Ehkäpä jostain löytyisi sen verran aikaa, että lukaisisin ne yhtäkkiä.... Olenko muistanut kertoakkaan, että tänä kesänä edessä on rippijuhlien järjestäminen? Juhlat ovat ensimmäiset "isot" meidän perheessä ja aiheuttavat paljon päänvaivaa; suunniteltu on paljon, mutta toteutus ontuu vielä pahasti. 
Olen lisännyt tähän listaan käsin vielä Renate Dorresteinin Kivisydämen ja teoksen; Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni Punahilkkaa. Molemmat siis Dorresteinin teoksia. Näitä voin myös suositella. 

Nyt maalaan muutaman puisen kirjainpalikan; ne tulevat kehitystyöhöni, joka pitää olla kouluun valmis perjantaiksi. Jaiks! 

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! 


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Kesälomafiiliksissä

 Ihana, kauan odotettu kesäloma on lapsilla alkanut. 
Eilen juhlistimme parit ylioppilaat ja tänään sitten aloitamme virallisen OllaanVaanJaNautitaan-osion.
Domino aloitti oman nautiskelunsa jo eilen: 
Nappasimme Faunattaresta pitkän henkitorven ja kaksi possunkorvaa. Henkitorvi oli semmoiset 30 senttiä pitkä ja ajattelin, että siitä on iloa pitkäksi aikaa. No, ei kestänyt kauaa! Melkeinpä tuo torven etsiminen lelulaatikon pohjalta kesti kauemmin. 
 Dominolla on kovin hienovarainen tyyli; tuossa etsimisessäkin sen huomaa. Hän ei pemota kaikkia leluja ulos laatikosta suitsait ja ota haluamaansa, vaan mahdollisimman kauniisti sotkematta pyrkii saamaan sen, mitä etsii. 
Pentuaikana meillä oli kerran Dominon ystävä kylässä. Ihmetelin, kun ruokapöydän tuolien selkänojat yhtäkkiä liikahtelivat. Ystävä se siellä liikkui pöydän alla ja tuolit antoivat periksi. Sekin on sellainen juttu, mikä ei Dominolle ole tyypillistä. Meillä koti on toisinaan kuin Turku pommitusten jälkeen, mutta neiti kulkee sulavasti mihinkään koskematta. Ja muistattekin varmaan, kun kuvasin kodarin avonaista oviaukkoa, johon olin laittanut valkoisen pitkän verhon hyönteisten takia; hänhän ei siis voinut kulkea ulos ollenkaan, kun verho oli tiellä! 
Illalla annoimme Dominolle vielä possunkorvan. Itseäni noiden korvien pussittaminen Faunattaressa jotenkin puistatti niissä olevien karvojen takia. No, tiedä sitten, mikä mättäsi, mutta korva ei maistu. Pitää nyt vähän seurailla, että eikö vain juuri sillä hetkellä huvittanut, vai eikö possunkorva todella ole neidin herkkulistalla. 
Herkkulista kun on aikalailla pitkäksi tässä vuoden saatossa osoittautunut! 


Onnellista päivää....

Toivotan onnellista päivää Sinulle...


joka pääsit juuri hyvin ansaitulle kesälomalle.
Sinulle, joka valmistuit ammattiin.
Sinulle, joka sait painaa päähäsi valkolakin. 
Sinulle, joka pidättelit ilonkyyneltä lapsesi kevätjuhlassa. 

Tänään aurinko paistaa, 
isotuomipihlaja ja purppuratuomi avaavat kukintojaan.
Ilmassa on lupaus kesästä.

Voi hyvin!