Mahtavat luennot

Menneellä viikolla pääsin osallistumaan aivan mahtaville luennoille Seinäjoen Toiku PopUp-tapahtuman yhteydessä. 

Aamusta luennoi Tuusulan sairaalakoulu Kalliomaan rehtori Mika Saatsi. Hänen mielenkiintoista blogiaan voi seurata täällä. 

Luentomateriaali Seinäjoen tilaisuuteen löytyy puolestaan täältä.

Haluan nostaa tähän muutamia ajatelmia, joita itselläni jäi Saatsin hetkestä mieleen. Ja nämähän eivät ole Saatsin mietelmiä, vaan minun. Saattaahan olla, että kuulin jotain ihan muuta, kuin mitä hän tarkoitti. 

- Oppilailla on oppivelvollisuus, opettajilla ei. Jos siis kouluun töihin lähteminen tuntuu pahalta, älä ihmeessä lähde. Nykyistä koululaitosta vetää suunnaton määrä opettajia, jotka ovat lopen kyllästyneitä työhönsä. On täysin säkää, saako meidän lapsemme tällaisen opettajan. Olipa lapsi miten lahjakas tahansa, voiko lopputulema olla hyvä? 

- Edellä olevaan liittyy vahvasti sunnuntai-illan mittari. Luennolla puhuttiin opettajista, mutta mittari sopii mitä tahansa työtä tekevälle. Mikä on fiilis sunnuntaina? Saatko aamupalan syötyä, päivän vietettyä mukavasti, illalla ehkä vielä elokuvankin katsottua mielekkäästi ilman, että murehdit maanantai aamua ja työhön paluuta. Vai onko tilanne se, että aamukahvia juodessa alkaa sydän pamppailla tahtiin maa-nan-tai, maa-nan-tai?

Jos näin käy, on ehkä aika etsiä uutta suuntaa maanantain työmatkalle. 

Tähän väliin oma sunnuntaini. Herään tuohon pamppailuun. Olen myös nukahtanut tuohon pamppailuun lauantai-illalla. Koko lauantain on pamppailtu. 

Tänä syksynä on ollut viikonloppu, joka meni totaalisesti penkin alle töitä miettiessä. Joku siellä ajattelee, että "ai yksi?" No, on ehkä ollut useitakin. 

Itselläni kyseessä ei ole totaalinen ahdistus tai kauhu. Uuden työn aloitus on ollut jännittävää ja uusia ideoita työtä koskien vain pursuaa tässä vaiheessa alituisesti, mutta myönnän, että olen joutunut tekemään paljon töitä sen kanssa, että työympäristössä on paljon pitkään käytössä olleita tapoja ja menetelmiä, jotka eivät tule minulta luonnostaan, tai joita en välttämättä koe edes loogisiksi. 

Enpä siinä sitten mene juuri valmistuneena pätemään, että "tää olis paree näin". Kotona pähkäilen itseni kanssa, kun en haluaisi taipua tekemään jotain vanhojen aikojen kunniaksi, kun se sotii omaa kantaani vastaan. 

Kompromissit ne on hienoja juttuja. 

Vielä kun ne oppis 😄

Palataanpa Saatsiin...

Ammatillinen työote ja Sadeviitta nousee esille diassa 17. Jos joka aamu työtä aloitaessaan pukee päälleen mielikuvituksellisen sadeviitan, pääsee pisaroita vähemmän iholle. Ei ne pisarat mitään sadetta ole! Happoa ne ovat ja tekevät syvän jäljen sisimpään asti. Joskus joku pisara pääsee ammatillisuuden sadeviitan läpi iholle, mutta suurimman osan voi illalla sadeviitan riisuessaan ravistella viemäriin ja lähteä kotiin ilman sadeviittaa, joka vahvasti kuuluu työminälle.  Joku saattaa tarvita sadeviittaa myös yksityiselämässä. Voisiko olla, että jollakin sadeviitta on päällä alituisesti? Ettei sitä pysty riisumaan koskaan pois? 

Miten tähän yhdistetään Facebook? 

Jos työssä olet sadeviitalla, kotona selaat fasea ilman viittaa ja sitä kautta tulee hapot iholle. Mitä jos meitä olisikin sosiaalisessa mediassa kaksin kappalein? Se profiili, joka on sadeviitalla ja se, joka uskaltaa olla ilman? 

Asia, joka luennolla sai aikaan leveän hymyn, oli Saatsin kommentit siitä, kuinka me oppilaiden vanhempina koemme olevamme koulunkäynnin eksperttejä. Tiedämme, kuinka asioiden tulisi olla ja miten asiat tulisi tehdä, koska olemmehan me itse käyneet koulun!! 

Aika kultaa muistot ja ennen kaikki oli paremmin? Vai oliko? Terveyskyselyn mukaan 2010-luvulla nuoret voivat pääsääntöisesti paremmin kuin koskaan, vain muutama prosentti huonommin kuin koskaan. 

Hienoa olisi kun sekä vanhemmat, että koulu jakaisivat saman tavoitteen; tehdä töitä lapsen hyvän tulevaisuuden eteen. Siinäkin ne kompromissit ovat joskus paikallaan. 

Koska minulta ei ikinä onnistu "lyhyestä virsi kaunis", tuli Saatsista nyt ajatuksia niin, että Tanja Äärelä saa ihan oman jutun. Sen verran kuitenkin Äärelää tässä avaan, että Saatsin tavoin myös hän oli aivan huippu luennoitsija! Pikaisen katsauksen hänestä saa esimerkiksi täältä. 

Mukavaa viikonloppua! 

Älä mieti töitä 😄 

Luennolla; Miten puhua kannabiksesta...

Kävimme tänään kuuntelemassa Ehyt ry:n luennon Seinäjoella.

Miten puhua kannabiksesta -hanke on suunnattu yläkoulun ja toisen asteen opettajille, terveydenhuollon ammattilaisille sekä kaikille nuorten parissa työskenteleville. 

Minä istutin itseni auditorioon ihan vain "äitinä". 

Paikallissanomalehti Ilkassa oli juuri tänään artikkeli, jossa poliisi ilmoitti viljelmiä löytyvän Etelä-Pohjanmaalta viikottain. 

Olemme kiertäneet lähialueen luentoja nyt parin vuoden ajan. 

Kerran lähikunnassa huolestunut vanhempi kysyi poliisilta, että mistä sitä kannabista tänne meidän lapsille oikein tuodaan?

Poliisi veti naamansa peruslukemille ja vastasi, että ei sitä rouva hyvä mistään tänne tuoda; te osaatte kasvattaa sitä täällä ihan itse! 

Tästä nappasin kuvan, kun tuo lause; "huoli ei tarvitse todistusaineistoa,

luota omaan tunteeseen" jäi mieleen pyörimään. 

Tässä vielä tiivis paketti, joka löytyy YouTubesta. 

Perjantai 1.huhtikuuta 2016

Aprillipäivä. 

Miten mua ei huvita nyt olenkaan?

Olen kahlannut läpi materiaalia Kennelliiton kasvattajan peruskurssille, joka pidetään Seinäjoella tulevana viikonloppuna. Aineisto on monilta osin järkeenkäypää yleistietoutta, jonka luettua nyökyttelee, jotta " joo näin on; enpä oo tullu ajatelleeksi". Mukaan mahtuu osioita, jotka heittää hieman yli mun hilseen; " Jos alleelien välillä ei ole dominanssia, heterotsygootin ilmiasu on välimuotoinen eli intermediaarinen, kahden eri alleenin välimuoto." 

Edellinen käsitteli perinnöllisyyttä :)

Materiaalia ei saa julkaista kaupallisessa tarkoituksessa.  Tämähän ei ole kaupallista, niin seuraavassa ajatuksia materiaaliin liittyen:  

" Käyttötarkoituksestaan huolimatta jokaisen koiran tulee olla yhteiskuntakelpoinen. Seurakoiran ammatti ei ole mitenkään väheksyttävä; 

juuri sen henkisiltä ominaisuuksilta vaaditaankin paljon!"   

  Aivan niin.

Suurin osa koiristamme on ensisijaisesti seurakoiria. Heidän roolinsa yhteiskunnassa on merkittävä. 

Materiaalissa painotetaan useampaan otteeseen sitä, miten koiran tulee sopia siihen ympäristöön, johon se muuttaa. Voiko esimerkiksi omakotialueelle hankkia rotua, joka on haukkuherkkä? No voi, mutta kauanko naapurisopu sitten kestää?!? 

Jos koira on hyväkäytöksinen, edistää se erityisesti  koirattoman väestön hyväksyntää. Tällaisessa tilanteessa voittajia ovat molemmat osapuolet.  

Sitten on se joukko, joka sanoo leikkaavansa nurmikkonsa just silloin , kuin heille sopii. Olipa se sitten sunnuntaiaamulla klo 6 tai keskiviikkoiltana klo 22. Ympäristöstä piittaamatta hankitaan se rotu, joka halutaan. Mitä jos oliskin niin, että naapureilta tulisi saada suostumus koiran hankintaan? Ihan niinkuin me pyydetään nyt hyväksynnät piharakennusten tai raja-aitojen pystytyksiin? Käyttäytyiskö meidän lemmikit silloin niin, että kaikilla osapuolilla vois olla rauhallinen aamukahvihetki terassilla?

Siellä koirakorjaajan luennolla tuli esiin se, miten suuri osa suomalaisista koiranomistajista on sitä mieltä, että he kyllä "pärjäävät" koiransa kanssa. Oli joku juttu, kun tää luennoitsija oli ehdottanut, että jos hän auttaisi. Vastaus oli ollut; "mä kyllä täs pärjään!" Perisuomalaista! Miten se onkin niin häpeällistä pyytää apua? Tai miksi tyytyä pärjäämiseen, jos jotain todella paljon ihanampaakin olisi mahdollista saavuttaa? Ollaanko me menty siihen, että hankitaan ihana säyseä pentu, joka sitten vuosien myötä muuttuukin huomaamatta riesaksi, jota ei kuitenkaan ole hyväksyttävää poistaa päiväjärjestyksestä? Pennusta suostutaan maksamaan suurikin summa, mutta aikuisen koiran häiriökäyttäytymiseen ei monesti haluta panostaa penniäkään. Uskotaanko me siihen vanhaan sananparteen niin vahvasti, että luullaan rahojemme menevän hukkaan? Oppiiko vanha koira enää uusia temppuja?!?

Koirakorjaaja Ilmajoella

Talviloman viimeistä päivää viedään. Lapset alkavat olla pientä yskää lukuunottamatta flunssan kourista selvinneitä. Koko loma tässä menikin sairastaessa. 
Eilen ajelin naapurikuntaan kuuntelemaan Lahden kupeesta saapunutta koirakorjaaja Kati Rättöä. Jos hän on siellä sua lähellä luennoimassa, niin mene! Suosittelen!
Mullahan oli hienosti muistiinpanovälineet mukana ja ajatus hyvistä muistiinpanoista, mutta kyllä kulkaa niin oli mukaansatempaava kolmituntinen, että kirjoittelu jäi vähälle. Harmittaa oikein, kun tässä kotosalla oon nyt yrittäyt muistella Katin juttuja ja kertoilla niitä perheelle, joka tietty on niinkuin haavi auki, että; " Kerro, kerro, mitä se sano!"

Mun muistiinpanoista löytyy tällaisia asiayhteyksistään erotettuja juttuja:

"Yhdestä epäonnistumisesta ei saa tiputtaa hanskoja maahan! " Koirarodut ovat erilaisia, joku yksilö oppii käytännön 30 toistolla, joku vaatii 300 toistoa.

" Koira ei ymmärrä omaa kokoaan; chihuahua luulee olevansa maailman napa, vinttikoira luulee mahtuvansa emäntänsä syliin."

" Mikä ei ole sallittua, se ei ole sallittua IKINÄ! " : Tyyliin naapurin täti ei voi sanoa sinun eteisessä seistessään, että "Ei se haittaa, kyllä mua vasten saa hyppiä ja naaman saa nuolla. " Pentuajasta lähtien pitää olla johdonmukainen ja määrätietoinen. Kaikilla perheenjäsenillä pitää olla säännöt tiedossa ja niitä pitää noudattaa, tyyliin; kukaan ei päästä koiraa sohvalle, jos niin on sovittu.

" Se, miten hyvä suhde koiralla ja omistalla on, ei ole mitenkään yhteydessä siihen, mitä koiran kanssa tehdään. Huippu agilityharrastaja + koira voi olla ihan yhtä loistava pari kuin sohvaperunaemäntä + sohvaperunakoira." Tämä kumpuaa siitä, että usein ajatellaan, että he, jotka harrastavat koiransa/lemmikkinsä kanssa olisivat jotenkin "parempia omistajia" ja että heidän keskinäinen suhteensa olisi laadukkaampi.  Ja tässä ei myöskään nyt tarkoiteta sitä, miten "rakas" koira on omistajalleen.

" Hyvä laumanjohtaja on kuin hyvä emo, tyyni, tasapainoinen, määrätietoinen."

" Pentu tarvitsee hyvän laumanjohtajan emon jälkeen. Ilman johtajaa se on ymmällään ja  hakee paikkaansa."

" Kun laumanjohtaja on aikeissa lähteä kotoa; koira käsketään omalle paikalle; rauha. Vasta tämän jälkeen kengät, takit, kännykät; eteisessä tapahtuva hälinä, ja lähtö. Silloin koira jää "lepoon omalle paikalleen" kotiin. Koira näkee, miten hänen paikkansa/tehtävänsä on chillata ja laumanjohtaja lähtee tyynenä. Ei hätää  Näin, koska; koiran "sänky" on paikka, jossa chillataan; siellä koiralla ei ole tehtäviä. Siellä ei leikata kynsiä, harjata, pestä korvia. Sielä koira tietää, että se saa olla vaan. Sänky/ oma paikka on kuin turvasatama. "

" Koira tarvitsee sen, joka kertoo, mitä tehdään ! "

" Älä lähde kokeilemaan, lähde tekemään; koira tekee sen, mitä sinä laitat sen tekemään. "

" Älä harjoittele, lähde tekemään! "

" Älä käytä EI-sanaa. Itsesi tähden. Kun sinä ymmärrät, miten usein olet sanonut "EI", alat närkästyä. Käytä mieluummin sanontoja; " mitä juuri sinä nyt teit !" " Niin, mitä teit? "

Ja tosiaan nämä ylläolevat ovat "muistilauseita", joita voi toki tulkita monella tapaa. Googlettamalla koirakorjaajasta löytää paljon materiaalia. YouTubessa on aineistoa myös videoiden muodossa. 

Katin blogiin pääset tästä. ja päivitys koskien pentuaikaa löytyy täältä. Laitan Koirakorjaa-blogin myös tuonne sivupalkkiin muistiin. 

Mukavaa sunnuntaita kaikille! Ensi viikolla tähän aikaan pläjäytän teille kuvia siitä, kuinka Domino tasuuttelee ekaa päivää kotona! 

(uskomatonta, että tämän kaiken odotuksen jälkeen, kirjoitin juuri noin :)