Vielä kerran Sedulla..

Viime viikolla Sedulla juhlittiin meitä alkuvuonna 2017 valmistuneita. 

Ammatin saaneita oli niin monilta eri aloilta, etten pysynyt laskuissa mukana. 

Luonnollisesti myös meidät, kesän kynnyksellä valmistuneet aamu-ja iltapäivätoiminnan sekä koulunkäynnin ohjaajat, oli kutsuttu mukaan juhlaan. 

Valitettavasti juhla oli ajoitettu kello kuuteentoista, joten montaakaan meitä ei paikalla ollut. 

Rehtori, Virpi Lehtimäki, piti ensin puheen Sedun puolesta. Sitten nautimme ihanasta Julia Läspän musiikkiesityksestä. Ely-keskuksesta Marjut Leppänen puhui muun muassa Etelä-Pohjanmaan työllisyystilanteesta  sekä aikuisen opiskelusta. 

Sitten olikin minun vuoroni. 

Opiskelijan puhe....

Kyllä kuulkaas jännitti. 

Kirjoitin tarkoituksella todella arkisen ja jokapäiväisen. Ajatuksena oli, ettei kukaan pitkästyisi ja räpläisi kännykkää puheen aikana. 

En minä sitä sanasta sanaan itse kirjoittanut. Kun ope soitti paria viikkoa aiemmin, oli wordissä vain "Hyvä juhlaväki". Pää löi tyhjää kuin Haminan kirkon kellot. 

Googletin opiskelijan puheita. Hirmuisesti oli politiikkaa ja turhanpäiväistä höpinää. (Anteeksi) 

Muutamia hyviä lauseita napsin control-c, control-v, ja niitten ympärillä tämä sitten rakentui...

Tällasta mä höpöttelin....

Arvoisa juhlayleisö,  opettajat,  sekä ennen kaikkea me vastavalmistuneet.

Tämä päivä on tärkeä päivä. Me ollaan saatu päätökseen yks tärkeä vaihe elämässämme. Tunne valmistumisesta tuo iloa ja myös tervettä itsevarmuutta. Me ollaan valmistuneita, me ollaan valmiita tarttumaan työhön!

Me ollaan tulevaisuuden toivot, me rakennetaan tulevaisuuden Suomea. (virnistys)

Meillä on jotakin, mitä me osataan, mihin meidät on koulutettu. Tämä Sedun koulutuksen tulos on jotakin arvokasta – ammatti.

Samalla kun me ollaan hankittu ittellemme ammatti, me ollaan hankittu jotakin myös toisille ihmisille –avun lähde. 

Jotakin mihin toiset voivat tukeutua ja turvautua. Meitä valmistuneita on täällä monilta eri aloilta, mutta meitä kaikkia yhdistää roolimme työelämässä. Osaamme tarjota apua sille, joka sitä tarvitsee. 

Mä olen valmistunut kesän kynnyksellä aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulunkäynnin ohjaajaksi. Mä olen alanvaihtaja. Koko elämäni ollut kiinnostunut koulunkäynnistä ja lapsista, mutta jotenkin vasta viime syksynä -nelikymppisenä-  mä pääsin sille raiteelle, jotta nyt tuntuu siltä, että matkanteko on mukavaa.

Meitä aloitti vuosi sitten syksyllä ohjaajakoulutuksessa parikymmentä. Meitä lähti luotsaamaan parivaljakko; Seijat!

Seijoilla on pitkä yhteinen historia Sedun ohjaajakoulutuksessa ja maailmalla jo lukemattomia ammatissaan hyvin menestyneitä ohjaajia. 

Me oltiin onnekkaita, kun meidät valittiin koulutukseen. Meille monille tänne pääsy oli jonkinlainen käännekohta elämässä.

No me alettiin sitten kahlata läpi sitä valtavaa määrää tietoa, jota ohjaajan tulee työssään tietää. Seijat opetti meille paljon lapsista, nuorista, oppimisesta ja oppimismenetelmistä, koulusta ja sen käytännöistä ja siihen liittyvistä lakipykälistä.

Aina sitten välillä noustiin ylös ja hengitettiin kolmion muotoisesti tai tehtiin shaseen piiri.

Meillä oli myös monia muita loistavia opettajia. Ohjaajan kun tulee työssään olla vähän sellainen jokapaikan höylä, että tietäis monista eri asioista.

Liikunnan ohjaamista me harjoiteltiin ja koettiin, että se oli tärkeää, koska tänä päivänä lapset istuu ihan liikaa paikoillaan ja näprää netissä. No luonnollisesti opittiin sitten myös atk:ta, jotta pysyttäis siellä netissä selaavien lasten perässä.

Kallisarvoista oli myös ensiapukoulutus, joka me saatiin. 

And then there was this …wonderful, wonderful Julian Davis. I hope you know, that I’ll always remember this school with warmth because of you.

Meidän opettajat oli aivan huippuja, mutta meitä opiskelijoita oli  parikymmentä ja meillä jokaisella jo elämää takana. Me jokainen tuotiin luokassa esiin omaa osaamistamme ja jaettiin sitä tietoa, jota meillä jo ennestään oli. Autettiin toinen toistamme ja kerrottiin omista kokemuksistamme. Kehittämällä toisen osaamista kehitettiin myös omaamme.

Kaikkea ei kuitenkaan opi luokkahuoneissa. Vähintäänkin yhtä käyttökelpoisia taitoja me opittiin Sedun käytävillä:

Opittiin, että jos oot sinkku, ja vaikka et olisikaan, on todella paljon kohteliaampaa tarjota pastilleja, esimerkiksi Fishermans Frendejä, vaikka tulevalle puolisollesi, tai nykyiselle, kauniista metallirasiasta, sen sijaan että tarjoisit niitä farkkujen  taskussa myttääntyneestä paperipussista

Kun kestitset kavereita, niin kannattaa miettiä etukäteen, onko hän mahdollisesti  semivegetaristi,    pescovegetaristi,     ovo-vegetaristi      lakto-ovovegetaristi tai vegaani. Pian huomaat, että helppoa on tarjota lounas kaupungilla.

Seijat myös vei meitä tutustumaan mitä ihmeellisempiin paikkoihin, mutta aina me osattiin kuitenkin takaisin. Nämä excursiot oli silmiä avaavia. Me päästiin näkemään paljon sellasta, mihin meillä ei ilman Sedua olisi koskaan ollut mahdollisuutta. 

Me saatiin kokemuksia tosielämästä, sieltä, mistä ollaan kuultu vain hurjia huhuja. Ja ymmärrettiin, että noihin paikkoihin meilläkin valmistumisen jälkeen ois mahdollisuus hakea töihin.  

No me oltiin koko syksy aherrettu tosi innokkaasti ja opiskeltu tunnollisesti. Muutos Sedua edeltäneeseen elämään oli meillä monilla, varsinkin meillä äideillä, aika suuri. 

Samalla kun me opittiin uusia asioita koulussa, niin monien perheet oppi uutta kotona.  Meidän perheessä esimerkiksi kaikki osaa nyt käyttää astianpesukonetta ja keittää makaroonia. No,  osaa ne myös ostaa kertakäyttöastioita tai mennä Heseen.  

No, mutta se että osaa soveltaa, on myös tärkeä taito elämässä.

Sitten syksyn päätteeksi joululoma tuli kyllä tarpeeseen. Me oltiin aherrettu paljon. Ja oltiin kyllä jo uupuneita. Mä itse olin vetäny itteni aika piippuun Sedun, avoimen yliopiston ja vielä töiden kanssa. Niinpä sitte sairastuin keuhkokuumeeseen. Onneksi hyvin pitkälti sain sairastaa loman aikana ja mun luokkakaverit kyllä tsemppas ja auttoi mua. Seijat kannusti hienosti takaisin koulunpenkille, vaikka  lääkäri kyllä kehotti vuode lepoon.

Kevät sitten hurahtikin ihan yhtäkkiä.

Syksyn aikana me opittiin valtava määrä teoriatietoa. Sitten pääosin keväällä me oltiin työssäoppimassa. 

Vaikka teoria oli puuduttavaa syksyllä, äkkiä me huomattiin, että teoriassa opitut asiat oli siirtyny käytäntöön ja kasvattanu meidän ammattitaitoa. 

Kevään työssäoppimisjaksoilla me saatiin jo ihan oikeasti näyttää osaamistamme. Me saatiin ihan hyvällä omalla tunnolla kulkea vähän rinta rottingilla ja sivulauseessa puolihuolimattomasti mainita uusi OPSi ja HOJKS:it, niin kuin me oltais ne jo äidinmaidon mukana opittu.  

Kevään aikana moni meidän luokkalainen sai hienoja uutisia; tuleva työpaikka oli löytynyt!

Kevään viimeisenä päivänä Sedussa me kaikki esitettiin toisillemme oman itsemme kasvun puu. Tämä oli viimeinen tehtävä, jonka Seija meille antoi ja myönnetään nyt, että kyllä vähän kuului purnausta, kun ymmärrettävästi meillä jo jalka vipatti kesälaitumille. 

Me askarreltiin sellainen puu, joka me oltiin syksyllä 2016, kun Seduun tultiin. Ja sitten me lisättiin siihen puuhun kaikkea sitä, mitä me oltiin opittu ja miten me oltiin ihmisenä kasvettu.

 Tää päivä, kun me esiteltiin nämä -todella henkilökohtaiset- puut, oli ikimuistoinen. 

Puihin oli vuoden aikana kerääntynyt paljon monenlaisia arvokkaita asioita.

Yks, mikä oli meillä yhteistä, oli se, miten me koettiin, että toisten tuki ja apu oli korvaamattoman arvokasta. 

Meistä harva olis tässä tänään, jos yksin olis koko matka pitäny taivaltaa.

Suuri kiitos luokkakavereille, joiden kanssa tein tämän matkan.  Kiitos vertaistuesta. Kiitos, että sain uusia ystäviä.

Valmistuminen on iso askel. Toisaalta se on jännittävä ja mahan pohjaa kutkuttava, toisaalta myös pelottava. Kun Sedun tuomat rutiinit ja käytännöt loppuu, elämän rytmi on mietittävä uudelleen ja on tehtävä päätöksiä, jotka vaikuttaa suuresti elämään. 

Meillä perheellisillä koko perheen elämään. Tässäkin elämänvaiheessa vertaistuki on arvokasta. 

Tänään, kun me iloitaan valmistumisesta, niin muistetaan, ettei kuitenkaan sekoiteta sitä valmiina olemiseen. 

Vaikka ollaan valmistuneita, niin valmiita ei. Me Sedulaiset pysytään liikkeessä. Me kehitytään! Me pidetään ikuisen oppijan mieli. Joka päivä opitaan jotain uutta ja kehitytään yhä taitavammaksi ammattilaiseksi. Me ollaan rohkeita!

Ja koska onnistuneessa puheessa on hyvä siteerata jotain viisaampaa ihmistä,  - Näin sanoo Seija (ope jaksoi aina muistuttaa, ettei Wikipediaan saa luottaa) Wikipedia, niin haluankin tänään toivottaa rohkeutta tulevaan matkaan Andre Gilden sanoin: 

”Ihminen ei voi löytää uusia valtameriä, ellei hän uskalla kadottaa rantaa näkyvistään”.

Olkaa siis rohkeita ja tarttukaa uusiin haasteisiin innolla.

Lopuksi haluan vielä sydämeni pohjasta onnitella meitä kaikkia tänään valmistuneita. Voimme olla ylpeitä itsestämme, tänään todella on aihetta juhlaan.

Kiitos. 

No. Osasin puheeni ulkoa. 

Silti piti moneen otteeseen takellella. 

Tykkäsivät ne kuitenkin vissiin kuunnella. Itselle jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa. 

Mä olin jo suoraan sanottuna unohtanut koko Sedun, kun rippijuhlat, työpaikan saannin jännittäminen ja sen saaminen sekä Daim ja Daimin ja Dominon välien kehittyminen vei ajatukset niin muualle. 

Kyllä mäkin ajattelin, että en mä tuonne juhlaan kiirehsi, kun töitä olis ollut puoli viiteen, mutta ylitöitä oli niin paljon tehtynä, että karkasin sitten. 

Ja oon tosi onnellinen, että menin. Jotenkin siellä auditoriossa kun hiljentyi, niin muistui mieleen niitä juttuja, joita vuoden aikana siellä tapahtui. 

Olihan se ikimuistoinen ja hyvä vuosi elämässä. Ei sitä käy kieltäminen. 

Paljon me keksittiin marisemista ja valitettavaa, mutta olihan se kuitenki hienoo! 

Kaikki ne hetket, kun syötiin eväitä pyöreillä pöydillä ja juteltiin niitä näitä. Minä nauroin vedet silmissä, kun muisteltiin amisaikoja ja Ford Sierraa...Käppärikäännöksiä...

Voi että...

Mä sain vuoden koulutuksella uuden suunnan elämälleni ja oon siitä suunnattoman onnellinen. 

Kiitos Sedu ja kaikki luokkatoverit. 

Hyvä minä, kun uskalsin olla rohkea ja hypätä tuntemattomaan. 

💓

Daim, 12 viikon rokotus ja kuulumisia...

Blogger on takunnut. Koitetaanpas, jos nyt onnistuu viikonloppuisen päivityksen julkaisu. 

Kävimme vasta perjantaina Daimin kanssa 12-viikon rokotuksella viime viikolla alkaneen työni sekoitettua kalenteria.  

Neiti painoi hurjat 9 ja puoli kiloa!! Auts! 

Seinäjoen Evidensialla Tiina-Maija Sipilä tarkasti Daimin ympäriinsä ja totesi hyvin reippaaksi nuoreksi neidiksi. -Voi tietäispä vain...

Samaa naurahdin sitten maksaessa, kun asiakaspalvelussa hoitaja muistutti sitten tämän päivän ottamaan vähän rauhallisemmin. Voi kuulkaa, kun meillä ei tunneta sellaista vaihdetta ollenkaan. Se on joko P, tai D. Välivaiheita ei ole! 

Seuraava rokotus on 16-viikon iässä ja sitten hommaan Daimille samalla myös passin. Dominon kanssahan meillä kävi niin, että reissun lähestyessä kävin sen erikseen hommaamassa ja ylimääräinen klinikkamaksuhan siitä sitten tietenkin tuli. Säästöä se on pienikin säästö! Alan pikku hiljaa oppia ☺

Ylläolevassa kuvassa meillä nautitaan joka aamuista Effecti Dog- ravintolisää. Molemmat saavat nyt pienen lautasellisen raejuustoa. Domino saa myös tuon Omegaa sisältävän öljyn annokseensa. Lautasten ollessa lähes tyhjät, paikkoja vaihdetaan ja myös Daim saa maistaa öljyn rippeitä. 

Viikonloppu tuli kyllä ihanasti. Ei nyt suoranaisesti tarpeeseen, mutta kivalta nämä vapaapäivät ovat tuntuneet. 

Töissä on ollut nyt aluksi tosi paljon kaikkea uutta. Mielenkiintoista ja mukavaa, mutta nyt aluksi aikaavievää. Niinpä en ole lasten kanssa (siis niitten työ-lasten)  ehtinyt askarrella juuri mitään! Nyt osan viikonloppua pyhitin sitten askartelujen esivalmisteluille.  

Meillä on täällä tiskipöydällä ollut koko ajan maitopurkkeja kuivumassa. 

Niistä valmistuu ensisijaisesti pikkuautoille talleja. 

Joillekin pikkunukeille niistä voisi myös tehdä todella somia taloja. Olisi ihana rakentaa sellainen pikkukaupunki. Taloja, puita, katuja....

Tässä kuva hyvin alkuvaiheesta. Osan purkeista päällystän paksulla, värillisellä kontaktimuovilla ja osan jätän plankoiksi, niin että jotkut lapsista saavat maalata tallin haluamallaan peitevärillä. Alunperin ajattelin, että leikkaan oviaukkoon vain viillot, niin että ovi tavallaan jäisi jäljelle, mutta...No, pitää vielä testata sitäkin vaihtoehtoa, ja helppohan se siitä sitten on napsaista pois, jos se häiritsee. Ei kuitenkaan pysy koko aikaa hyvin joko kiinni tai auki. 

Nämä on hyvä nyt tehdä tähän vaiheeseen kotona ja jättää odottamaan sitten inspistä töissä. Nimittäin saattaa käydä niin, että olen suunnitellut jonkun askartelun ja lapset innostuvatkin sitten leikkimään ihan omia juttujaan! 

Nyt piippaa pesukone.

Voikaahan hyvin! 

EffeBalancen aloitus

Moikka! 

Eilen aloitimme EffeBalancen nauttimisen. 

Kävin Effen sivuilla, josta löytyi nopea annoslaskuri.

Evidensiassa Dominon paino oli verikokeiden oton yhteydessä 22.45 kiloa. Vuorokausiannokseksi laskuri antoi Effen sivuilla 5,6 millilitraa. 

Pullossa itsessään on mitta, mutta ostin apteekista 10 ml truutan samalla kun hain Daimin matolääkkeen. Tarkalla mitta-asteikolla mittaaminen on jotenkin helpompaa. 
Minähän ajattelin, että koska kalanmaksaöljy uppoaa Dominoon kuin veitsi notkeaan voihin, niin tämäkin öljy menisi siitä truutasta suoraan. 
No, eilen menikin aluksi, mutta sitten loppu vähän....puoliväkisin. 
Tänään sekoitin öljyn Dominon suureen herkkuun; raejuustoon. 
Arvata voitte, että yksin ei Domino saanut herkkuhetkestään nauttia. Pikkuinen tuulispää oli mennen, tullen ja palatessa yrittämässäedes kielenpäätään lautselle, kun ymmärsi, että jotain herkkua siellä nyt tarjoillaan. 
Fiiliksiä voitte katsoa TassutteleKotiin juutuupista täältä.
Jännittävää nyt seurata, miten öljy vaikuttaa Dominoon. Lisääntyykö vireystaso, ja miten karva reagoi. Jos tuo pikkuinen salamanteri kovin usein pääsee apajille, niin tämä talo ei tule sitä kestämään; on nimittäin niin virtaa tässä pikkusysterissä jo ilman lisäravinteitakin! 
Tuloksia Dominon verinäytteestä ei ole vielä tullut Hollannista. Niitä odottelemme täällä myös jännittyneinä. Mielenkiintoista nähdä, missä kunnossa neidin arvot ovat olleet. 

Tää jättää nyt taas jännityksellä nämä kaksi viliperiä tänne kotiin ja suuntaa kohti töitä. 
Viime vuoden aherrus ja kesän kynnyksellä valmistuminen poiki kuin poikikin paikan. 
Pääsin työhön, johon valmistuinkin ja se on kyllä tuntunut hyvältä.
Saan toteuttaa kierrätys-askartelua ja luovuutta. Täällä on siis alkanut jo maitopurkin korkkien, wc-rullahylsyjen ja  pilttipurkkien keräys. 
☺
Mukavaa viikkoa sinulle! 

12 viikkoa pienen pennun elämää..

Tuntuu niinkuin Daim olisi ollut luonamme ikuisuuden! 

Tänään oikeasti- ihan aikuisten oikeasti- (koska tarkistin vielä kalenterista), tulee 4 (neljä) viikkoa siitä, kun hän kotiutui! Aivan uskomatonta! 

Edellä olevat kuvat löytyivät kamerasta. 

Ne ovat ensimmäiseltä sunnuntai illalta. Pesin silloin Daimin ensimmäisen kerran, koska Domino jotenkin yrmi (en keksi virallista suomen kielen sanaa) Daimia. 

No, maanantai antoi sitten selityksen; juoksu alkoi. 

Ensimmäisinä iltoina saattelin Daimin, kuten aikoinaan Dominonkin, tuohon pikkuiseen unikoppaan, ja siihen hän muutaman kerran nukahtikin (aivan aluksihan hän nukkui pallomeressä, kuten pentulassakin). Näissä kuvissa pesu oli juuri tapahtunut ja pikkuinen oli koettelemuksesta kovin väsynyt. 

No, näissä kuvissa ei kokoa näe, mutta kasvua on tapahtunut neljässä viikossa paljon! 

Dominon aikana pidin tarkkaa painoseurantaa, mutta nyt mennään jo löysemmällä.

Kasvaa se ja on onnellinen! 
Dominon aikaisia tunnelmia 12 viikon rajapyykistä voi lukea täältä. .

Viettäkäähän mukava viikonloppu!

PowerTruckShow 2017

Meillä oli eilen jännittävä päivä, kun Power Truck Shown rekkakulkue ohitti Seinäjoen matkalla Ala-Härmään. 

Linkistä näet alkupään kulkueen. 

Kulkue 2017; Hyllykallio

Tapahtuma on sangen laaja sekä alueellisesti että ohjelmallisesti. 

PTS:n nettisivuilta näet tarkemman ohjelman. 

Mukavaa näyttelyviikonloppua kaikille tapahtumaan osallistuville! 

Toivotaan, että sää suosii! 

Stop tuulisille päiville. Osa 2

Kun terassia mitattiin ja suunniteltiin, kävi ilmi, että se saattaisi aurinkoisina päivinä olla kuin sauna. Aloin miettimään tuota ja murehtimaan Dominon ja Daimin pärjäämistä. 

Asentaja kuitenkin palautti minut maan pinnalle kertomalla, miten lämmin ilma pääsee varsin hyvin poistumaan räystäiltä ja päätykolmioista ja uutta kylmää tulee lattian raoista. Lopulta molemmat totesimme yhteen ääneen, että hellepäiviä Suomessa on vuodessa ihan vaan muutama; asentajalla oli taas vaihteeksi useampi paita ja takki sekä tuubi päässä. 

Voi Suomen kesää ! 

Vanhaan terassiin lasituksia asennettaessa homma ei luonnollisestikkaan ollut ihan mutkaton. Yksi terassin kulmista oli vuosien saatossa painunut. Tämä aiheutti melkoisesti päänvaivaa. 

Asentajalla oli kuitenkin ideoita ja me itsekin saimme - tuntematta itseämme pöljiksi- heitellä ideoita ilmaan. Lopulta ratkaisu löytyikin sitten varsin helposta kikasta. 

Poistimme kallellaan olevasta välistä lattialaudan. Kun lasituksen kisko asennettiin lautaa alemmas, ei ylärakenteeseen tarvinnut koskea. Itsehän tuon kallellaan olon huomaa, kun osaa katsoa, mutta terassimatto hämää aika lailla niitä, jotka eivät tiedä tai joilla ei ole kokemusta katsoa valmista lopputulosta. Parempi puolisko on yhä edelleen sitä mieltä, että terassin kulma olisi pitänyt nostaa. Kova homma se ei olisi ollut tunkata, mutta asentajalla oli luoksemme varattuna vain tietyt asennuspäivät ja rippijuhlien takia aikataulu oli meidänkin osaltamme tiukka. 
Suunnitteluvaiheessa juttelimme, kuinka lasituksia laitetaan määrällisesti enemmän vanhoihin kohteisiin. Onnistuneesti. 
Nyt jälkeenpäin mietin, että ehdottomasti isännän olisi pitänyt olla jo heti ensimmäisenä päivänä kotona asentajan apuna. Tai apuna ja apuna. Tiedättekö ne kyltit, joita on esimerkiksi korjaamoilla, että asennustyö maksaa 80 euroa, jos auton omistaja seuraa vierestä, 100 euroa ja jos pyrkii opastamaan, niin 200 euroa? 
Tai niin, että olisimme tarkistaneet terassin kaltevuudet ennen asentajan tuloa, koska asennukseen kuuluu luonnollisesti asennus. Ei kaltevan terassin korjaus. 

No, joka tapauksessa. 
Asennus onnistui sitten kahdessa päivässä. 
Paitsi että...
Jostain syystä kuormasta puuttui kolmen lasin kiskot!
Onneksi olemme niin hitaita, että emme vielä olleet kuskanneet vanhoja aitaelementtejä minnekkään. Asensimme niitä pari takaisin ja Domino pääsi nauttimaan taas aitauksestaan sekä ihmettelemään ikkunoita, joista hänen korkeudellaan näkyi läpi. 
Tyypillinen Chowi ei kuitenkaan lasituksista paljon hätkähtänyt. Paineli omaan aitaukseensa kytsimään ohikulkijoita. Oli niinkuin lasitukset olisivat aina olleet paikoillaan. 
Tämä on piirre, josta kovasti pidän. Domino on hurjan sopeutuvainen; niillä mennään, mitä on. Jos mami laittaa sadeviitan päälle, niin sitten kävellään sillä; isäntä kiljuvan keltaisen haalarin; matka jatkuu, ruoka syödään välillä muovipussista... 
Jännityksellä odotan, tuleeko Dominon kohdalle vanhemmiten sellaisia umpisolmukohtia, että asiat tehdään vain tietyllä tavalla.