Olen tässä yhteisten vuosiemme aikana useasti törmännyt tilanteeseen, jossa olen tiukkasanaisesti moittinut ensin aikoinaan Dominoa ja nyt myöhemmin molempia karvaturrejani terassin alle kohdistuvista hyökkäyksistä.
Terassin alle kumpikaan noista yli kaksikymmentäkiloisista herkuttelijoista ei mahdu, mutta tulitikkuaskilla mitatuista laudanraoista he ovat varsin tehokkaasti tehneet ilmahyökkäyksien kaltaisia iskuja milloin mihinkin kohtaan terassia.
Joitakin kohtia kuitenkin on, joihin hyökkäyksiä on vuosien saatossa tehty tiheämmin.
Tänään noiden iskujen syy selvisi myös minulle.
Olin asettelemassa lasitetulle terassillemme, jota tällaisina päivinä myös pätsiksi voi hyvällä omallatunnolla kutsua, Ikeasta kotiutettuja verhoja. Sinällään verhot eivät päivä päivältä nousevaa lämpötilaa vastaan millään pärjää, mutta oikein vahvasti jo uskoo, niin pienessä mielessään saattaa satunnaisesti ajatella, että kyllähän ne varjostavat.
Terassin avautuvista kohdista oli avoinna myös se, joka kalliilla hinnalla suostuttiin hankkimaan, kun edustaja kiven kovaan väitti, että tuuletusräppänöitä tulee olla kolme, vaikka kulkuväyliämme arjessa on kaksi. Liukuuhan se hienosti ja päästää ilmavirran vaihtumaan, mutta hintaansa nähden sen se saa vielä hamaan tulevaisuuteen moitteetta tehdäkin.
Katseeni taisi olla vähintäänkin hölmistynyt, kun aitaukseen kipitti kahden toisinaan hermojakin raastavan tassuttelijan lisäksi kolmas.
Luonnollisesti ajattelin sen olevan vain pikaisella ohikulkumatkalla, koska jokainen näkökyvyn omaava huomaa, että sadankolmenkymmenen neliön talomme pullistelee kaksi-, ja nelijalkaisista asukkaistaan jo varsin huomattavasti.
Toisin kuitenkin kävi.
Hölmistynyt katseeni, joka perheeni lähes kaikkiin jäseniin toimii sangen merkittävällä varmuudella ei pysäyttänyt matkalaista. Se ei ilmeeni nähdessään kokenut tarvetta muuttaa navigaattoriinsa vaihtoehtoista reittiä saati määränpäätä.
Siinä Ikean verhot sylissäni kiitin mielessäni linjoistaan huolta pitävää tulitikkuaskia, terassin rakentanutta miestäni sekä rautakaupan kesätyöntekijää, jonka ansiosta terassin laudoitusta peittää epähuomiossa todella edullisesti kotiutettu paksu, kutsumattomat ohikulkijat loitolla pitävä matto.
Olen jo jonkin aikaa suunnitellut mahduttavani kattomme alle vielä kolmannenkin tassuttelijan. Kun ikää on erään kerholaisemme sanojen mukaan keski-ikäisen naisen verran, alkaa omia piirteitään jo varsin selvästi tunnistaa sekä myös myöntää.
Tilanteessa, kun autistisia piirteitä huomaa itsessään niin, että muumimukit ovat ainoat kaappiin hyväksyttävät parittomat astiat, alkaa penaalin tylsinkin käsittää, ettei kahden Chowin omistaja vaihda plaatua. Koska koko ikäni olen astunut sudenkuoppiin otsikolla; " kerää koko sarja", on luonnolista, että talomme seinät pullistuvat entuudestaan joko sinisellä, punaisella tai fawn:lla tassuttelijalla.
Sinä, terasimme alle tassutellut,
et ollut edellämainituista mikään.
