Uskallan kirjoittaa, ei oo kivaa!

Eilen olimme ensimmäisen kerran seinäjokisen Doggies&Kitties Lemmikkihotellin järjestämällä näyttelykurssilla. Mukaan oli lähtenyt 4 koiruutta emäntineen; tuttu kasvo koirakoulu Fiiliksestä ja yllättäen myös kaveri naapuripaikkakunnalta. 

Domino oli taas ylläri-pylläri "se kakara". 

Tosi hyvä asiapitoinen hetki vietettiin ensin jutellen näyttelyistä yleisesti.  Säännöistä, etiketeistä, eri rotujen ominaisuuksista. Vähänkö olin polleeta, kun tiesin kasvattajan peruskurssin aineistosta, mitkä seikat kuuluvat Dominon pevisaan :) 

Kun päästiin itse asiaan, tajusin taas, miten kaksipiippuinen tuo meidän aitaus ja koirapuistossa käynti on. Domino kulkee hihnassa todella vähän. Matkoja kauppaan, vierailuille, mutta oikein sillä perinteisellä lenkillä emme juurikaan käy. Myös siellä koirakoulu Fiiliksessä olen kyllä jo pannut merkille saman asian, mutta mikä ihme siinä on, kun ei ihminen saa muutettua tyyliään, vaikka huomaa jonkun mättäävän?!?

No, meillä ei nyt muutenkaan mene mitenkään hurjan hyvin. 

Pennun omistajana sitä kai pitäisi hehkuttaa sitä pentuajan ihanuutta ihan alvariinsa. 

Nyt en hehkuta. 

Domino oli toista viikkoa kuin ihmisen mieli. Aivan ihana! 

Sitten käytiin siellä Säkylässä länsi-rannikon chowien tapaamisessa ( enkä nyt sano, että sieltä se sai jonkun iilin). Sen jälkeen kaikki - siis ihan kaikki- on ollut niin vastavirtaa kuin vain voi. 

Ollaan kyllä oltu tietoisia hampaiden vaihtumisesta, mutta ei nyt olla ajateltu sen vaikuttavan elämään näin dramaattisesti. No, siitä kai tämä kaikki nyt johtuu. Nyt meillä on taas nilkat ja sormet vaaravyöhykkeellä. Kaikki hoitotoimenpiteet tehdään kiljuen, niin että Prismaan asti kuuluu. On oikein sellainen piru silmäkulmassa. Oma tahto, joka ei ole sinnepäinkään mikä olisi meidän mieleen. 

Uskallanko kirjoittaa, että eilen kysyin Dominolta, haluaako se junalipun Kirkkonummelle. Ei tuollaista saisi edes ajatella, mutta nyt kuulkaas vain vastustaa. Ihan ensimmäisen kerran aikuisten oikeesti. Voin rehellisesti sanoa, että nyt ei oo kivaa. 

Kyllä järkevä ja elämänkokemusta omaava aikuinen tiesi, että näin tässä jossain kohtaa käy, ettei kaikki voi koko ajan olla ruusuilla tanssimista. Se järkevä aikuinen myös tajuaa, että toinen on KOI-RA!

Mutta kun ei se muka ole. 

Se on jotain enenmmän. 

Ja kun se on koko ajan sua vastaan, niin väkisinkin sen päästää iholle ja sen ottaa henkilökohtaisesti. Ajattelee, että siinä se tahallaan haistattaa sulle.

Ja missä silloin on se järkevä aikuinen, joka tajuaisi, että toisella on nyt vaan tällainen ohimenevä ajanjakso; että tähän on joku syy. 

Se järkevä on jossain huitsin nevadassa ja sen vuoroa hoitaa herkkähipiäinen sijainen, joka ottaa kaiken itseensä. 

..................

12 viikkoa pienen tytön elämää..

Paljon on mahtunut Dominon kahteentoista viikkoon. Uskomatonta, miten nopeasti aika menee. Latasin tuohon alle perjantaisen videon, jossa näkyy vielä pieni kaistale lunta, joka on Dominolle nyt kultaakin kalliimpi. Siinä hän nautiskelee auringossa. Aitauksen nurmikko on ärsyttävän märkää, eikä Domino siitä kyllä pahemmin tykkääkään. Vähiin ovat jääneet sellaiset rallit, joita lumella vedeltiin. 

Eilen kävimme raviradan Animagilla eli nykyisellä Evidensialla nappaamassa viikon 12 rokotuksen. Painoa Domino on kerännyt nyt 7.4 kiloa. Seinäjoella eläinlääkäripalveluja on tarjolla monessa osoitteessa; meille tämä raviradan piste tuli tutuksi aikoinaan Everstin kanssa, kun hänelle hoidossaoloaikana tuli korvatulehdus. Silloin saimme todella lämpimän vastaanoton. Minä olin totaalisen huuli pyöreänä selittäessäni, että "tää on meillä hoidossa, en mä tiä edes sen tarkkaa ikää". Sirulla Everstin tiedot löytyi, apu saatiin ja elämä hymyili taas. 
Seuraava Dominon visiitti rokotukselle on sitten viikolla 16. Eilen muuten saimme reseptin punkkitablettiin; Bravectoon. Tämä tabletti on Dominon kasvattajan ja myös eilisen lääkärin suosittelema. Lääkäri oli eilen sitä mieltä, että ensimmäinen tabletti, jonka vaikutus kestää 12 viikkoa kannattaa ottaa jo nyt, ja toinen sitten heti perään. Reseptissä on yksi tabletti; muistilistaan tuli taas lisäys tuostakin, että muistan seuraavalla käynnillä pyytää uuden reseptin. 
Siellä kasvattajan peruskurssilla kysyttiin, että pitääkö kaikki "kennelkirjaa". No, kennelkirja oli vähän "hieno" maininta, mutta kyllä useimmat nyökyttelivät pitävänsä "muistikirjaa" koiran tapahtumista. Neljä viikkoa on meidän yhteiseloa takana. Kyllä muistilaput ovat meillä ainakin kovassa käytössä. Puhelimen kalenteri täyttyy Dominonkin merkinnöistä. 
Huomasitteko muuten uudistuneen yläpalkin? Käytiin Dominon kanssa paikallisessa Kuva-Seppälässä nappaamassa sellaiset kuvat, joista neidin kasvotkin näkyy. Itse kun yrittää Dominoa ikuistaa, niin saa muistiin vaan mustaa läjää :)
Meillä on vähän harmaa päivä, mutta ulos ajattelin suunnistaa. Haluaisin vaihtaa Dominon aitauksen paikan talon toiselle sivulle, jossa nurmi on jo kuivempaa eikä ole istutuksia. Nyt kun Domino on ihastunut lumen alta ilmestyneisiin pensashanhikkeihin, on jotenkin koko ajan mielessä, että mitä ötököitä hän karvapeitteeseensä saa ja kantaa sisään. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Kuulumisia...

Huomenta! 

Nyt painaa ankarasti työt päälle, mutta ihan yhtäkkiä piipahdin kertomaan, että viikonlopun kasvattajan peruskurssi on läpäisty! Hieno oli kurssi; mukavat vetäjät ja 60 innokasta koiraharrastajaa! Vetäjät olivat pitkänlinjan konkareita ja materiaali käsiteltiin mukavan käytännönläheisesti. Arvostettiin maalaisjärkeä, jota itse peräänkuulutan vahvasti. Tuolla kurssilla esiteltiin kuvassa näkyvät opukset. Varsinkin tuo Helena Koskentalon kirja sai paljon kiitosta. 

Lauantaina kurssi kesti pitkän päivän ja illalla oli vähän sekava olo, ettei oikein tiennyt, minne revetä. Pirautettiin Dominon kanssa tassukamulle, että vähän nyt olisi happihyppelylle tarvetta. Ollaan Dominon kanssa liikuttu todella vähän missään "maastossa", kun rokotus on vielä saamatta. Dominon aitaus aiheutti myös sen, että hänhän ei enää halunnut kulkea hihnassa! Kahdestaan kun lähdettiin ulos, meno oli täyttä sähellystä! Yks päivä sitten lähdettiin likkaporukalla vähän kävelemään. Domino tajusi jonkun matkan kuljettuaan alkaa kipittää Lauran perässä ja se olikin se käänteentekevä juttu; nyt hän kulkee nätisti. 
Domino kulkee nyt hyvin vierellä ja ajattelin yrittää pitää asian myös näin. Että sitten kun näen hyvän paikan, hän saa mennä asioilleen. Nykyään saa lukea niin paljon kaikenmaailman myrkytetyistä nakinpaloista ja nuppineulalihapullista, etten välitäkkään päästä häntä flexillä sinne 5 metrin päähän, mihin itse en pysty näkemään. 

Sunnuntaina kurssilta palatessa olohuoneessa odotti mun lenkkarit ja tossut. Toiset kengät oli kulkeutuneet keittiöön. Domino väitti, että kengät ovat liikkuvaisia, ja ihan itsekseen kulkevat. Tiedä sitte, että kuka nauhat oli aukaissut!

Pääsimme muuten koirakoulu Fiiliksen pentukurssille, joka alkaa huhtikuun lopussa. Sieltä sitten fiiliksiä tulee tänne blogiinkin! 

Mukavaa viikkoa teille kaikille! 

Perjantai 1.huhtikuuta 2016

Aprillipäivä. 

Miten mua ei huvita nyt olenkaan?

Olen kahlannut läpi materiaalia Kennelliiton kasvattajan peruskurssille, joka pidetään Seinäjoella tulevana viikonloppuna. Aineisto on monilta osin järkeenkäypää yleistietoutta, jonka luettua nyökyttelee, jotta " joo näin on; enpä oo tullu ajatelleeksi". Mukaan mahtuu osioita, jotka heittää hieman yli mun hilseen; " Jos alleelien välillä ei ole dominanssia, heterotsygootin ilmiasu on välimuotoinen eli intermediaarinen, kahden eri alleenin välimuoto." 

Edellinen käsitteli perinnöllisyyttä :)

Materiaalia ei saa julkaista kaupallisessa tarkoituksessa.  Tämähän ei ole kaupallista, niin seuraavassa ajatuksia materiaaliin liittyen:  

" Käyttötarkoituksestaan huolimatta jokaisen koiran tulee olla yhteiskuntakelpoinen. Seurakoiran ammatti ei ole mitenkään väheksyttävä; 

juuri sen henkisiltä ominaisuuksilta vaaditaankin paljon!"   

  Aivan niin.

Suurin osa koiristamme on ensisijaisesti seurakoiria. Heidän roolinsa yhteiskunnassa on merkittävä. 

Materiaalissa painotetaan useampaan otteeseen sitä, miten koiran tulee sopia siihen ympäristöön, johon se muuttaa. Voiko esimerkiksi omakotialueelle hankkia rotua, joka on haukkuherkkä? No voi, mutta kauanko naapurisopu sitten kestää?!? 

Jos koira on hyväkäytöksinen, edistää se erityisesti  koirattoman väestön hyväksyntää. Tällaisessa tilanteessa voittajia ovat molemmat osapuolet.  

Sitten on se joukko, joka sanoo leikkaavansa nurmikkonsa just silloin , kuin heille sopii. Olipa se sitten sunnuntaiaamulla klo 6 tai keskiviikkoiltana klo 22. Ympäristöstä piittaamatta hankitaan se rotu, joka halutaan. Mitä jos oliskin niin, että naapureilta tulisi saada suostumus koiran hankintaan? Ihan niinkuin me pyydetään nyt hyväksynnät piharakennusten tai raja-aitojen pystytyksiin? Käyttäytyiskö meidän lemmikit silloin niin, että kaikilla osapuolilla vois olla rauhallinen aamukahvihetki terassilla?

Siellä koirakorjaajan luennolla tuli esiin se, miten suuri osa suomalaisista koiranomistajista on sitä mieltä, että he kyllä "pärjäävät" koiransa kanssa. Oli joku juttu, kun tää luennoitsija oli ehdottanut, että jos hän auttaisi. Vastaus oli ollut; "mä kyllä täs pärjään!" Perisuomalaista! Miten se onkin niin häpeällistä pyytää apua? Tai miksi tyytyä pärjäämiseen, jos jotain todella paljon ihanampaakin olisi mahdollista saavuttaa? Ollaanko me menty siihen, että hankitaan ihana säyseä pentu, joka sitten vuosien myötä muuttuukin huomaamatta riesaksi, jota ei kuitenkaan ole hyväksyttävää poistaa päiväjärjestyksestä? Pennusta suostutaan maksamaan suurikin summa, mutta aikuisen koiran häiriökäyttäytymiseen ei monesti haluta panostaa penniäkään. Uskotaanko me siihen vanhaan sananparteen niin vahvasti, että luullaan rahojemme menevän hukkaan? Oppiiko vanha koira enää uusia temppuja?!?

Odotus jatkuu....

Viesti Kennel Chowtastic's:n Kirsiltä koskien Bellaa, mullisti arkeamme aika lailla. Hymyilyttää, miten vakaasti olimme ajatelleet, että meille tuleva pentu olisi uros, pitkäkarvainen ja vaalea. Bellan myötä uskaltauduimme ajatukselle arjesta neitipennun kanssa ja ihastuimme tummaan sävyyn. 
Sunnuntaina häkellyksen kourissa vastasin kenneliin, että emme mitenkään voi ottaa Bellaa meille. 
Arvaatteko? Kun maanantai koitti, olin jo soittamassa pojan opettajalle ja kyselemässä, josko Bella sittenkin voisi meille joululomalla kotiutua :)
Puhelun alussa keskusteli ope ja suurta pentukuumetta poteva äiti. Puhelun lopetti kaksi järkevää, vastuuntuntoista aikuista. Toinen heistä pyyhi kyyneleitä poskeltaan. 
Raskain sydämin ilmoitin toistamiseen kenneliin, ettemme voi antaa Bellalle kotia. 

Olemme olleet onnekkaita, kun olemme saaneet seurata Bellan kasvua facebookin kautta. Ajatuksemme ovat päässeet valloilleen niinkin paljon, että olemme unelmoineet jo jopa sellaisesta hetkestä, että meillä täällä vilistäisi pentue. Ystäväni kommentoi, ettei ikimaailmassa pystyisi kotiuttamaan pentuja. Kyllä minäkin muistan, miten jäimme tätini ja pienen chihuahuan pennun kanssa matkahuollon pihaan odottamaan linja-autoa. Bablon kasvattaja kaarsi autollaan edestämme ja takapenkillä itki minunikäiseni tyttö. Hän oli nähnyt Bablon ensihetket, hoitanut ja nyt antoi sitten pois. Uskonpa, että hän olisi välittömästi antanut silloisen tuhatlappusen pois, jos olisi saanut pennun takaisin itselleen. 

Niinkin pitkällä olen tämän pentue-haaveen suhteen jo käynyt, että kennelliiton sivuilta olen syynännyt kasvattajan peruskurssia. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun parilla viikolla myöhästyin lähialueen kurssista. Harmittaa; nyt kun aikaa vielä olisi ollut siellä istua :)
Nuori mies hyvin istuvassa slim-fit kauluspaidassaan aamutv:ssä meinaa, että                 huomenna saataisiin lunta....

Myös Lundbyyn on saapunut koiraystävä :)