sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Niin, mahtuishan tänne...näköjään..


Järkyttävän perjantain jälkeen koitti ihanan levollinen lauantai. Domino ja Daim söivät taas omaa maissitonta&vehnätöntä nappulaansa ja elämä hymyili. 
Seinäjoen koiranäyttelystä saimme kylään ihanan Wilman, jonka tapasimme ensi kerran kesällä 2016 Lapin kiertueellamme Kuusamossa. Niistä tunnelmista voit lukea täältä. Uskomatonta, miten pieneltä ja pörröiseltä Domino noissa kuvissa näyttää. Naurattaa, miten kirjoitan, ettei hän paahtavan kuumuuden johdosta ollut ollenkaan oma itsensä; pyörremyrsky! Näin se aika kultaa muistot. Nyt taaksepäin muistellessa Domino on ollut rauhallisuuden perikuva lähes koko elämänsä. Puhumattakaan, jos häntä vertaa Daimiin. 
Niin, saimme tosiaan Wiman meille kylään. 
Tytöt tunnistivat toisensa samantien ja ihana, ihana leikki alkoi. Domino oli aivan innoissaan ja onnessaan ystävästään! Ikinä hän ei leiki Daimin kanssa samoin. 
Daim oli aluksi terassilla jonkin aikaa. Päästessään mukaan, hän oli silminnähden ulkopuolinen. Ulkopuolinen omasta tahdostaan, mutta nähtävissä oli myös se, miten Domino osoitti, että "tää on nyt meidän isojen tyttöjen juttu". 
Daim jäi tosiaan vähän sivustaseuraajaksi. Tämä havahdutti minut siihen, että siinähän se on köllötellyt Dominon vieressä koko elämänsä, eihän se paljon muita tassuttelijoita ole ehtinyt tavata!
Lenkillä ja tapaamisissa Domino on se, joka häntä heiluen menee tutustumaan sekä ihmisiin että tassuihin. Daim ei. Näin on ollut alusta lähtien molempien kohdalla. Dominon sosiaalisuutta hehkutin heti alusta alkaen, ja muistan, miten kasvattaja kerta toisensa jälkeen hillitsi, että "hei, se on vielä ihan keskeneräinen." Nyt täytyy oikein reipastua ja viedä Daimia tutustumaan uusiin tassukamuihin. Vaikka ihan ilman Dominoa. 
Muistathan, kun kerroin luokkakavereiden reaktioista meidän koirien käytökseen? 
Lauantaina Domino ja Wilma olivat leikkineet jonkun 10-15 minuuttia, niin sitten meillä kuuluikin ihana tuhina kahvipöydän ääreltä. Wilmalla oli takana jännittävä aamu näyttelyssä ja Dominolla ehkä vielä heikko olo kukkakaalikeiton takia. 
Me emännät nauroimme siinä sitte, että tällaisia nämä ovat! Leikit ja sitten ollaan kuin kotonaan. Ei puhettakaan loputtomasta riehumisesta tai rikkoutuneista tavaroista. Ihanan sopeutuvaisia ja muuttuviin olosuhteisiin nopeasti tottuvia. Yhdessä jaoimme valtavan ylpeyden Chowin omistajina. Tai itse asiassa Chowien...😊
Mietitkö tuota otsikkoa? 
Hirveen hienosti mahtui näihin neliöihin kolme Chowia! Vain taivas on näköjään rajana tälle rakkaudelle, jota tämä rotu omistajissaan aiheuttaa. 


lauantai 28. lokakuuta 2017

Hei älä koskaan ikinä...

Torstai...
Nappulapussin pohja näkyy melkein -taas!
Jääkaapissa kukkakaalikeittoa, joka jäi perheen aterialta. Mielessä tiistaina saadut tulokset; Dominolla ei ole mitään allergoita. 
Keitto katoaa sekunneissa. -Suupieliä nuoleskellaan kauan ja tunnollisesti. 
Vatsat täysinäisinä yö kuluu kuorsaten. 
Perjantai....
Kello 12:15...What'sUp: 
"Äiti, yritän vähän tuulettaa, kun täällä HAISEE!!"

Laske kymmeneen, laske kymmeneen....
What'sUp: 
"Kiitos kulta.. Äiti siivoo sitte, kun pääsen töistä."
Rumasana#Rumasana#Rumasana
Ilta kuudelta kamalaan hajuun on kutsuttu koulunkäynninohjaajaluokkakaverit kahville.
Rumasana#Rumasana#Rumasana
Niin mun säkää...
Kello 16.40 kotona. 
Pojat ovat siivonneet talon. Tuulettaneet... ja tuoksuttaneet lempiparfyymillaan..vahvasti.
Dominolla ja Daimilla on kaikki hyvin. 
Kello 17.30
Kahvi kiehumaan ja helpottunut huokaus. 
Vielä viimeinen kierros tsekaten, että kaikki on likkoja varten ok..
Neidin huone...Ihmeellinen tuoksu..
VOI Rumasana#Rumasana#Rumasana
Sängyllä on oksennusta. Sitä on myös ikkunassa ja seinässä & lattialla. Nyt ei enää kymmeneen laskeminen ole helppoa. 
Siinä se on katsellut maailman menoa ja Yrjö on tullut ensimmäisen kerran. Toinen sitten sohvan taakse. On raukka yrittänyt ulos, mutta kukaan ei ole ollut kotona ovea avaamassa. 
Ovikello soi...
"Voi on ne tyynyt ihan hyvin siinä sängyllä; anna ny olla!" Sanoo luokkakaveri viime vuodelta. Niin ne onkin, mutta mikään muu ei ole..
Kokoan itseni kuin mestari konsanaan ja iloitsen ovesta ilmestyvistä kavereista, joiden kanssa pyörittelimme Hojkseja ja Hopseja Sedulla. 
Domino ja Daim vinkuvat ja haukkuvat terassilla. "Ketä meille lappaa, miksi me ei päästä sisään? On tää nyt tottavie eppaa! Avaa jo ovi!!!"
Paljon myöhemmin istutaan kahvipöydässä. Avaan vihdoin terassin oven ja neidin pääsevät tutustumaan vieraisiin. 
Kierros pöydän alla; jalkojen nuuhkintaa ja kaksi chowia suuntaa takaisin ulos. 
" Mitä... Mihin ne nyt... Kuinka... Mitä ne nyt?"
Luokkakaverit ovat ihmeissään. Niin, tällaisia meillä asuu. Kaksi itsenäistä Chowineitiä, jotka kävivät moikkaamassa tulijoita ja jatkoivat sitten elämäänsä, kun ei vieraista ollut huomattavissa minkäänlaista vaaraa. 
Pienistä takaiskuista huolimatta elämä on varsin ihanaa tällä hetkellä näiden neitien kanssa. Mitä lauantaina tapahtui, onkin sitten ihan eri juttu, mutta siitä saat lukea sitten seuraavalla kerralla. 

lauantai 21. lokakuuta 2017

Vuosi ja yhdeksän sekä viisi..

Neidit ovat nyt vuosi ja yhdeksän kuukautta sekä viisi. 
Meno on rauhoittunut paljon. Domino hyväksyy Daimin enemmän tasavertaisekseen. Näin ajattelen, kun kyseessä on leikkiminen. Kuluneen kuukauden aikana yhteinen peuhaaminen ja leikkiminen on lisääntynyt huomattavasti. Domino nappaa kiinni Daimin turkista ja retuuttaa puolelta toiselle ihan eri tavalla kuin aiemmin. Daim ei enää käsittelyssä heilu kuin heinämies; massaa on tullut, puhumattakaan korkeudesta. Neidit ovat lähes samankorkuiset. Leikkihetkiä on ollut nyt ihana seurata aamuisin kahvikupin ääreltä. Vieläkin meillä aamusella molemmat saavat pikku lautasella raejuustoa. Dominolla mukana on EffeBalancen omega-öljy ja nyttemmin vielä e-vitamiini. Koska iho-ongelmat eivät ole antibiooteista huolimatta loppuneet, on ajatuksena lisätä aamusatsiin vielä b-vitamiinia. Ruoka meillä jo vaihdettiin vehnättömään ja maissittomaan BritCaren lammas-riisi nappulaan. 
Rauhoittumista on tapahtunut neitien vällisessä suhteessa, mutta myös paljon Daimissa. Vaikka luonteeltaan hän on tuulispää, on kärsivällisyyttäkin jo alkanut ilmetä. Isovanhemmat, jotka hoitivat neitejä syyslomalla pari päivää, eivät kyllä välttämättä ole samaa mieltä. Äitini ihmetteli puhelimessa, kun lenkiltä palatessa Daim oli poikkeuksetta istahtanut kotitien päähän, eikä ollut suostunut liikahtamaan mihinkään. Mummi oli kuulemma eräänkin lenkin päätteeksi kantanut sitten sisään. Voi, miten normaalia chowille. Pappa ei tuon villikon kanssa ollutkaan sitten lenkkeillyt. Oli yhden harjoituslenkin jälkeen suosista luovuttanut mummin hoitoon. No, ei sovi moittia, onhan Daimilla vielä paljon opittavaa hyvistä lenkkitavoista, mutta jos jotain, niin se täytyy sanoa, että tylsää ei hänen kanssaan lenkillä ikinä ole! Ja hiki on taattu 😉

Menneellä viikolla Domino kävi Seinäjoen Evidensialla lonkka- ja kyynärkuvauksessa. Lausuntona Evidensialta tulivat A ja 0. Kennelliitossa arvot putosivat yhdellä pykälällä. 
Kun ChowChown Pevisan mukainen lonkkaniveldysplasian aste on D ja kyynärnivellausunnon raja-arvo 2, ei unelmaa pentusista tarvinnut noiden tulosten perustella unohtaa. Joku ilta jutellessa, mieheni kysyi, että mistä me se sulho löydetään. Yllättävä kysymys, kun meistä se, joka laittaa tuulemaan, olen minä ja tuumaaja hän. 😉  

Huomaatteko muuten, että vii-mein-kin blogin yläpalkki on saanut uuden kuosin? 
Kuva on otettu esikoisen rippikuvauksen yhteydessä heinäkuun loppupuolella. 
Itse olen Fiinikuvan otokseen varsin tyytyväinen. Neidit näyttävät oikein kauniilta. 💓
Kuvauksen ajankohta oli kyllä hyvä! Samanlaista kuvaa ei Daimista enää saisi. Tuon kuvan jälkeen neiti on alkanut harrastaa puutarhanhoitoa ja ilme on sen mukainen.
Muistan kuinka kesätöissä Tielaitoksella raavittiin asfaltin päälle kasvanut nurmikko pois tiekarhulla. Meillä Daim tekee aitauksessaan nyt ihan samaa!! Ensinhän se siis kesällä pemotti ne turvepaakut ja kaivoi sen kuopan, sitten katkoi mun Jasminit ja nyt raapii nurtsia. 
Voi mitähän juuri sen ToDo-listalla on ensi kesän varalle?!?

maanantai 9. lokakuuta 2017

Ajatuksia viikonlopun jalostusseminaarista..

Menneen viikonlopun ChowChow-yhdistyksen järjestämä jalostusseminaari Ojakkalassa nosti pintaan monenlaisia mietteitä. 
Kaiken a ja o oli se, että viikonloppu oli ihan vain mun omaa aikaa. 
Perheenäidille periaatteessa suotavaa ja ansaittua, mutta olalla piipittäviä piruja, jotka marmattivat kotona jo odottavista ja viikonlopun aikana yhä enemmän lykkääntyvistä ja kertyvistä töistä, oli kyllä merkittävissä määrin huomattavissa. 
Kotiin palatessa oli ihana huomata, miten perhe oli laittanut hiat heilumaan. Trampoliini oli purettu ja rippijuhliin hommattu pingispöytä oli talvisäilötty. Pyykkiä oli pesty ja sängyt pedattu. Ehkä täällä ihan selvittäisiinkin hengissä ilman iänikuista marmattamistani. 
Viikonlopun majoituin Nuuksion hotellissa. Paikan valintaan vaikutti Ojakkalan läheisyys ja huomattava huokeus. Suuria vaatimuksia ei juurikaan ollut; kuuma suihku, puhdas peti ja  perus aamupala. Nämä kriteerit täyttyivät Nuuksiossa vallan hyvin.  Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi ympäröivä luonto suonut aivan ihanan elämyksen. Puhumattakaan siitä, jos D&D olisivat olleet mukana. Ihanat lenkkimaastot!
Kun ottaa huomioon, että meillä "kaikki" on alkanut vasta maaliskuussa 2016, niin olinhan minä nyt siis niin vihreä tomaatti siellä luennoilla kuuntelijana, kuin olla ja voi. 
Konkareilla oli mielipiteitä; minä olin totaalinen kuunteluoppilas. 
Ja totaalisesti siis hyväksyn tämän asetelman. 
Kuitenkin kotiin ajellessani... oli mulla sellainenkin ajatus, että prk, ei sulla oo oikeutta mun ajatuksia ja mielipiteitä talloa!!
(prk ei tarkoita tässä purkkia, vaan eteläpohojalaasta voimasanaa) 
Tästä päästäänkin Juha Kareksen sunnuntain luentoon,  
jossa vahvana tuli esille se, että tee omaa juttuasi, äläkä piittaa toisten sanomisista. Pidä pääsi! Vahvasti yhteistä Kareksella ja lauantaina puhuneella Kennelliitton Kirsi Sainiolla oli se, että älä yritä kontrolloida muiden tekemisiä. Tee omaa juttuasi. Sainio antoi todella syvälle iskeytyvän, yleispätevän hetken puhuen siitä, miten toinen tekee niinkuin tekee, etkä sinä pysty hänen tekemistään estämään tai oikeaksi muuttamaan. Ja mikä sitten on edes yleispätevästi "oikea". Harmittavaa, ettei noita luentoja saa äänikirjoina. En ehtinyt luonnollisestikaan kirjoittaa pitkää ajatelmaa ylös, kun olin siitä niin haltioitunut ja nyt en saa sitä enää palautettua mieleeni. Muistoon jäi vain fiilis siitä, miten päänsisäisesti nyökyttelin ja hoin, että "nii-in" " juuri niin". 
Kirsi Sainio ja Juha Kares olivat luonnollisesti minulle uudet tuttavuudet. Sainio puhui korkealta ja kovaa. En ymmärtänyt...monia asioita, mutta miten hienoa kuunnella ihmistä, joka sielunsa palolla kertoo ja jakaa tietämystään. Sainio oli nainen, josta kilometrin päähän loisti ammattitaito, viisaus ja arvostus omaa alaa kohtaan, ylpeys tehdystä työstä. 
Samat piirteet osuvat ja upottavat myös Kareksen. Laaja tietämys, kokemus, ammattiylpeys. 
Ja siinä ne meidän edessämme luennoivat. Puhuivat vuosikymmenistä. Ja aikaansaannoksistaan. 
Ja minä mietin, että mitä minä olen saanut aikaan? Missä ovat minun vuosikymmenteni aikaansaannokset? 
"Aiotko sä kasvattaa?" 
En , en aio. 
Viikonlopun jälkeen se ajatus on hyvin vahva. 
En aio kasvattaa, en jalostaa. 
Mutta aion, jos Luoja suo ja kaikki menee hyvin, suoda Dominolle mahdollisuuden olla emä. 
Aion suoda meidän perheelle mahdollisuuden kokea Dominon raskauden, pennuttamisen ja pienten tassujen äänet meidän omassa kodissa. 
Aion antaa mahdollisuuden ihanille uusille ainutlaatuisille kokemuksislle ja ikimuistoisille muistoille. 
Mitä jalostamiseen tulee, niin sitä teen tuossa keittiön lasivitriinissä, jossa GreenGaten astiat vaihtuvat vuosien saatossa yhä kauniimpiin.