Hajanaisia ajatuksia; huhtikuu 2018

Bloggerin avaaminen ja blogin päivittäminen on ollut mielessäni päivittäin. 

Jostain syystä en kuitenkaan ole istahtanut paikoilleni näpyttelemään. 

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että 

A) olisin viuhtonut menemään pitkin mäkiä ja mantuja

tai 

B) etteikö jaettavia ajatuksia olisi ollut. 

Mieleni on tänä keväänä ollut sellaistakin sekametelisoppaa, että heikompia jo hirvittäisi. Onnekseni itse olen perillä kaikesta. Tai ainakin tähän luuloon on hyvä tuudittautua. Olen etsinyt ja myös löytänyt itseäni. Vanha minä on muovautunut tänä menneenä vuonna aika lailla. Käyn nyt kodin ulkopuolella työssä; olen löytänyt paikkani uudessa työyhteisössä, saanut uusia harrastuksia ja ymmärtänyt nyt, että alanvaihto oli pikkuinen kriisi, vaikka se oli itse valittu teko ja sen hallitsinkin koko prosessin ajan. Minä selvisin siitä 40:n naisen pohjalaisella luonteella, elämänkokemuksella ja loputtomalla pohdinnalla. 

Meidän keittiön seinässä on kyltti: 

"My wife says I never listen to her

or something like that" .

Se on kotiutunut meille jostain kirpulta. Ihan sattumalta. Ensin pieneksi piikiksi miehelleni. Nyt sen sanoma on kuitenkin erilainen. 

Olen jaaritellut tätä elämää tässä keittiössä aamukahvin, päiväkahvin, iltaruoan ja iltapalan parissa. Puhua pulputtanut omia ajatuksiani auki. On ollut kiva, kun on ollut toinen kuuntelemassa, mutta ymmärränhän minä, ettei se kaikkea tajua. Miten voisikaan, kun suu ei ehdi takoa kaikkea mielessä  virtaavaa sitä mukaa ulos. Mutta loputon jaarittelu on ollut minulle terapiaa. Minä olen sanonut asioita ääneen ja saanut ajatukseni järjestykseen. 

Miehelleni tuo kaikki on ollut "or something like that". Ja se on ihan okei. 

Mutta monet avaavat blogin lukeakseen uutisia neideistämme. 

D&D; 2 vuotta ja 3 kuukautta, sekä 10 kuukautta.... Voi kuinka aikaa juoksee. Muistelen viime kevättä; näinä aikoina odottelimme uutisia Pyöreän Talon Kennelistä ja 20. toukokuuta Daim sitten syntyi. Minä kävin koulua, toivuin pitkään keuhkokuumeesta, mieheni vaihtoi alaa, teimme päivittäin töitä tulevien rippijuhlien eteen; elämässä tapahtui paljon. 

Elämässä tapahtuu tänäkin keväänä paljon. Facen puolella on nähtävilla video, jossa neidit käyvät keskustelua siitä, kumpi päättää kaapin paikan. Emme ole puuttuneet keskusteluihin ja ihan hyvin ne tähän asti neideiltä ovat onnistuneetkin. Lopputulos on vielä ymmärtääkseni epäselvä; toivotaan, että saavat loppupäätelmän selville silloin, kun me olemme kotona. 

Dominon kanssa olemme olleet mukana Kennelliiton lukukoirakoulutuksessa. Neiti läpäisi arvioinnin ja nyt odottelemme postissa saapuvaa huivia, jotta pääsemme itse toimeen. Minua jännitti arviointi aivan suunnattomasti ja tuleva toimintakin. Kotonahan Domino makoilee tuntitolkulla ja kuuntelee, mutta minua jännittää, että lapsi närkästyy, jos Domino ei malta olla paikoillaan lukuhetkessä. Se toinen enkeli toisella olkapäällä kehottaa taas olemaan huoleti ja luottamaan, että kokemus tekee meistä varsin taitavia kuuntelijoita. Kennelliiton Kaverikoiratoiminta on omalta osaltani ok, mutta Dominolta puuttuu vielä arviointi. Seinäjoen arvioinnin aikaan Dominolla oli juoksut, joten sinne emme voineet osallistua. Dominon kanssa siis olemme lähdössä uusiin harrastuksiin. 

Daim....no hän harrastaa wc-paperihylsyjen tuhoamista...sänkyyn hyppimistä ja meidän herättämistä, ikkunoiden likaamista kuonollaan, pajunoksien järsimistä ja todella mainiosti itsensä likaamista!! 

Tänään meillä paistoi niin suloisesti aurinko, että se innosti kantamaan matot ulos tuulettumaan. Täällä siis jatketaan lattian pesuun!

Voikaa hyvin! 

Ajatuksia viikonlopun jalostusseminaarista..

Menneen viikonlopun ChowChow-yhdistyksen järjestämä jalostusseminaari Ojakkalassa nosti pintaan monenlaisia mietteitä. 

Kaiken a ja o oli se, että viikonloppu oli ihan vain mun omaa aikaa. 

Perheenäidille periaatteessa suotavaa ja ansaittua, mutta olalla piipittäviä piruja, jotka marmattivat kotona jo odottavista ja viikonlopun aikana yhä enemmän lykkääntyvistä ja kertyvistä töistä, oli kyllä merkittävissä määrin huomattavissa. 

Kotiin palatessa oli ihana huomata, miten perhe oli laittanut hiat heilumaan. Trampoliini oli purettu ja rippijuhliin hommattu pingispöytä oli talvisäilötty. Pyykkiä oli pesty ja sängyt pedattu. Ehkä täällä ihan selvittäisiinkin hengissä ilman iänikuista marmattamistani. 

Viikonlopun majoituin Nuuksion hotellissa. Paikan valintaan vaikutti Ojakkalan läheisyys ja huomattava huokeus. Suuria vaatimuksia ei juurikaan ollut; kuuma suihku, puhdas peti ja  perus aamupala. Nämä kriteerit täyttyivät Nuuksiossa vallan hyvin.  Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi ympäröivä luonto suonut aivan ihanan elämyksen. Puhumattakaan siitä, jos D&D olisivat olleet mukana. Ihanat lenkkimaastot!

Kun ottaa huomioon, että meillä "kaikki" on alkanut vasta maaliskuussa 2016, niin olinhan minä nyt siis niin vihreä tomaatti siellä luennoilla kuuntelijana, kuin olla ja voi. 

Konkareilla oli mielipiteitä; minä olin totaalinen kuunteluoppilas. 

Ja totaalisesti siis hyväksyn tämän asetelman. 

Kuitenkin kotiin ajellessani... oli mulla sellainenkin ajatus, että prk, ei sulla oo oikeutta mun ajatuksia ja mielipiteitä talloa!!

(prk ei tarkoita tässä purkkia, vaan eteläpohojalaasta voimasanaa) 

Tästä päästäänkin Juha Kareksen sunnuntain luentoon,  

jossa vahvana tuli esille se, että tee omaa juttuasi, äläkä piittaa toisten sanomisista. Pidä pääsi! Vahvasti yhteistä Kareksella ja lauantaina puhuneella Kennelliitton Kirsi Sainiolla oli se, että älä yritä kontrolloida muiden tekemisiä. Tee omaa juttuasi. Sainio antoi todella syvälle iskeytyvän, yleispätevän hetken puhuen siitä, miten toinen tekee niinkuin tekee, etkä sinä pysty hänen tekemistään estämään tai oikeaksi muuttamaan. Ja mikä sitten on edes yleispätevästi "oikea". Harmittavaa, ettei noita luentoja saa äänikirjoina. En ehtinyt luonnollisestikaan kirjoittaa pitkää ajatelmaa ylös, kun olin siitä niin haltioitunut ja nyt en saa sitä enää palautettua mieleeni. Muistoon jäi vain fiilis siitä, miten päänsisäisesti nyökyttelin ja hoin, että "nii-in" " juuri niin". 

Kirsi Sainio ja Juha Kares olivat luonnollisesti minulle uudet tuttavuudet. Sainio puhui korkealta ja kovaa. En ymmärtänyt...monia asioita, mutta miten hienoa kuunnella ihmistä, joka sielunsa palolla kertoo ja jakaa tietämystään. Sainio oli nainen, josta kilometrin päähän loisti ammattitaito, viisaus ja arvostus omaa alaa kohtaan, ylpeys tehdystä työstä. 

Samat piirteet osuvat ja upottavat myös Kareksen. Laaja tietämys, kokemus, ammattiylpeys. 

Ja siinä ne meidän edessämme luennoivat. Puhuivat vuosikymmenistä. Ja aikaansaannoksistaan. 

Ja minä mietin, että mitä minä olen saanut aikaan? Missä ovat minun vuosikymmenteni aikaansaannokset? 

"Aiotko sä kasvattaa?" 

En , en aio. 

Viikonlopun jälkeen se ajatus on hyvin vahva. 

En aio kasvattaa, en jalostaa. 

Mutta aion, jos Luoja suo ja kaikki menee hyvin, suoda Dominolle mahdollisuuden olla emä. 

Aion suoda meidän perheelle mahdollisuuden kokea Dominon raskauden, pennuttamisen ja pienten tassujen äänet meidän omassa kodissa. 

Aion antaa mahdollisuuden ihanille uusille ainutlaatuisille kokemuksislle ja ikimuistoisille muistoille. 

Mitä jalostamiseen tulee, niin sitä teen tuossa keittiön lasivitriinissä, jossa GreenGaten astiat vaihtuvat vuosien saatossa yhä kauniimpiin. 

Kuulumisia...

Huomenta! 

Nyt painaa ankarasti työt päälle, mutta ihan yhtäkkiä piipahdin kertomaan, että viikonlopun kasvattajan peruskurssi on läpäisty! Hieno oli kurssi; mukavat vetäjät ja 60 innokasta koiraharrastajaa! Vetäjät olivat pitkänlinjan konkareita ja materiaali käsiteltiin mukavan käytännönläheisesti. Arvostettiin maalaisjärkeä, jota itse peräänkuulutan vahvasti. Tuolla kurssilla esiteltiin kuvassa näkyvät opukset. Varsinkin tuo Helena Koskentalon kirja sai paljon kiitosta. 

Lauantaina kurssi kesti pitkän päivän ja illalla oli vähän sekava olo, ettei oikein tiennyt, minne revetä. Pirautettiin Dominon kanssa tassukamulle, että vähän nyt olisi happihyppelylle tarvetta. Ollaan Dominon kanssa liikuttu todella vähän missään "maastossa", kun rokotus on vielä saamatta. Dominon aitaus aiheutti myös sen, että hänhän ei enää halunnut kulkea hihnassa! Kahdestaan kun lähdettiin ulos, meno oli täyttä sähellystä! Yks päivä sitten lähdettiin likkaporukalla vähän kävelemään. Domino tajusi jonkun matkan kuljettuaan alkaa kipittää Lauran perässä ja se olikin se käänteentekevä juttu; nyt hän kulkee nätisti. 
Domino kulkee nyt hyvin vierellä ja ajattelin yrittää pitää asian myös näin. Että sitten kun näen hyvän paikan, hän saa mennä asioilleen. Nykyään saa lukea niin paljon kaikenmaailman myrkytetyistä nakinpaloista ja nuppineulalihapullista, etten välitäkkään päästä häntä flexillä sinne 5 metrin päähän, mihin itse en pysty näkemään. 

Sunnuntaina kurssilta palatessa olohuoneessa odotti mun lenkkarit ja tossut. Toiset kengät oli kulkeutuneet keittiöön. Domino väitti, että kengät ovat liikkuvaisia, ja ihan itsekseen kulkevat. Tiedä sitte, että kuka nauhat oli aukaissut!

Pääsimme muuten koirakoulu Fiiliksen pentukurssille, joka alkaa huhtikuun lopussa. Sieltä sitten fiiliksiä tulee tänne blogiinkin! 

Mukavaa viikkoa teille kaikille! 

Perjantai 1.huhtikuuta 2016

Aprillipäivä. 

Miten mua ei huvita nyt olenkaan?

Olen kahlannut läpi materiaalia Kennelliiton kasvattajan peruskurssille, joka pidetään Seinäjoella tulevana viikonloppuna. Aineisto on monilta osin järkeenkäypää yleistietoutta, jonka luettua nyökyttelee, jotta " joo näin on; enpä oo tullu ajatelleeksi". Mukaan mahtuu osioita, jotka heittää hieman yli mun hilseen; " Jos alleelien välillä ei ole dominanssia, heterotsygootin ilmiasu on välimuotoinen eli intermediaarinen, kahden eri alleenin välimuoto." 

Edellinen käsitteli perinnöllisyyttä :)

Materiaalia ei saa julkaista kaupallisessa tarkoituksessa.  Tämähän ei ole kaupallista, niin seuraavassa ajatuksia materiaaliin liittyen:  

" Käyttötarkoituksestaan huolimatta jokaisen koiran tulee olla yhteiskuntakelpoinen. Seurakoiran ammatti ei ole mitenkään väheksyttävä; 

juuri sen henkisiltä ominaisuuksilta vaaditaankin paljon!"   

  Aivan niin.

Suurin osa koiristamme on ensisijaisesti seurakoiria. Heidän roolinsa yhteiskunnassa on merkittävä. 

Materiaalissa painotetaan useampaan otteeseen sitä, miten koiran tulee sopia siihen ympäristöön, johon se muuttaa. Voiko esimerkiksi omakotialueelle hankkia rotua, joka on haukkuherkkä? No voi, mutta kauanko naapurisopu sitten kestää?!? 

Jos koira on hyväkäytöksinen, edistää se erityisesti  koirattoman väestön hyväksyntää. Tällaisessa tilanteessa voittajia ovat molemmat osapuolet.  

Sitten on se joukko, joka sanoo leikkaavansa nurmikkonsa just silloin , kuin heille sopii. Olipa se sitten sunnuntaiaamulla klo 6 tai keskiviikkoiltana klo 22. Ympäristöstä piittaamatta hankitaan se rotu, joka halutaan. Mitä jos oliskin niin, että naapureilta tulisi saada suostumus koiran hankintaan? Ihan niinkuin me pyydetään nyt hyväksynnät piharakennusten tai raja-aitojen pystytyksiin? Käyttäytyiskö meidän lemmikit silloin niin, että kaikilla osapuolilla vois olla rauhallinen aamukahvihetki terassilla?

Siellä koirakorjaajan luennolla tuli esiin se, miten suuri osa suomalaisista koiranomistajista on sitä mieltä, että he kyllä "pärjäävät" koiransa kanssa. Oli joku juttu, kun tää luennoitsija oli ehdottanut, että jos hän auttaisi. Vastaus oli ollut; "mä kyllä täs pärjään!" Perisuomalaista! Miten se onkin niin häpeällistä pyytää apua? Tai miksi tyytyä pärjäämiseen, jos jotain todella paljon ihanampaakin olisi mahdollista saavuttaa? Ollaanko me menty siihen, että hankitaan ihana säyseä pentu, joka sitten vuosien myötä muuttuukin huomaamatta riesaksi, jota ei kuitenkaan ole hyväksyttävää poistaa päiväjärjestyksestä? Pennusta suostutaan maksamaan suurikin summa, mutta aikuisen koiran häiriökäyttäytymiseen ei monesti haluta panostaa penniäkään. Uskotaanko me siihen vanhaan sananparteen niin vahvasti, että luullaan rahojemme menevän hukkaan? Oppiiko vanha koira enää uusia temppuja?!?

Mukaan yhdistyksiin...

Kesä 2015; ruoka- ja postitauko. Posti tuo tavalliseen tapaansa tuhdin pinon kirjeitä; laskuja, mutta postin seassa on myös iso kirje, jossa Vanhan Ulvilan postileima? Yllätys on kertakaikkisen iloinen, kun huomaan Suomen chowchow-yhdistyksen, eli CCY:n huolineen meidät jäseneksi. 

Uuden jäsenen tervetuloa-kirje on aivan ihana! "Rapsutukset Chowillesi" ja "iloa omistamastasi Chowista"-heitot saavat muitta mutkitta suun hymyyn. Joku on nähnyt vaivaa kirjeen muokkauksessa.       

Syksyn mittaan lähdemme mukaan myös Suomen Kennelliittoon ja otamme yhteyttä CCY:n alajaostoon; LRC:hin eli Länsi-Rannikon Choweihin.  Meidät toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi LRC:n toimintaan mukaan, vaikka pentumme on vasta pilke silmäkulmassa! Kyllä maailma on ihmeellinen paikka! Chow-immeiset ovat ottaneet meidät niin ihanasti avosylin vastaan; ihan kuin olisimme aina tunteneet!  Vanhin poitsumme on nyt päässyt "facebookikään". Seuraan tiiviisti hänen someiluaan fb:n chow-ryhmässä. Kyllä niin olen monesti liikuttunut ja syvää iloa tuntenut, kun siellä hänen kommenteistaan tykätään ja häntä kannustetaan.  Hänellä on vielä pienen ihmisen näkemykset ja mielipiteet, arvostukset ja tapa kirjoittaa. Avarakatseisia ja suvaitsevaisia kohtaamamme chow-immeiset ovat siellä olleet. Siitä olen kiitollinen. Facta on, että se ryhmä on auttanut meitä jaksamaan tätä odotusta paremmin kuin itse tajuaakaan. 

Kyllä vertaistuki on mittaamattoman arvokasta! 

Vielä täytyy mainostaa aivan suunnattoman ihanaa sivustoa, johon eilen eksyin. Laitoin sen tuonne sivupalkkiin muistiin. Facessa kommelluksistaan kertoo suloinen Henni - Black Magic.

Odotus jatkuu....

Viesti Kennel Chowtastic's:n Kirsiltä koskien Bellaa, mullisti arkeamme aika lailla. Hymyilyttää, miten vakaasti olimme ajatelleet, että meille tuleva pentu olisi uros, pitkäkarvainen ja vaalea. Bellan myötä uskaltauduimme ajatukselle arjesta neitipennun kanssa ja ihastuimme tummaan sävyyn. 
Sunnuntaina häkellyksen kourissa vastasin kenneliin, että emme mitenkään voi ottaa Bellaa meille. 
Arvaatteko? Kun maanantai koitti, olin jo soittamassa pojan opettajalle ja kyselemässä, josko Bella sittenkin voisi meille joululomalla kotiutua :)
Puhelun alussa keskusteli ope ja suurta pentukuumetta poteva äiti. Puhelun lopetti kaksi järkevää, vastuuntuntoista aikuista. Toinen heistä pyyhi kyyneleitä poskeltaan. 
Raskain sydämin ilmoitin toistamiseen kenneliin, ettemme voi antaa Bellalle kotia. 

Olemme olleet onnekkaita, kun olemme saaneet seurata Bellan kasvua facebookin kautta. Ajatuksemme ovat päässeet valloilleen niinkin paljon, että olemme unelmoineet jo jopa sellaisesta hetkestä, että meillä täällä vilistäisi pentue. Ystäväni kommentoi, ettei ikimaailmassa pystyisi kotiuttamaan pentuja. Kyllä minäkin muistan, miten jäimme tätini ja pienen chihuahuan pennun kanssa matkahuollon pihaan odottamaan linja-autoa. Bablon kasvattaja kaarsi autollaan edestämme ja takapenkillä itki minunikäiseni tyttö. Hän oli nähnyt Bablon ensihetket, hoitanut ja nyt antoi sitten pois. Uskonpa, että hän olisi välittömästi antanut silloisen tuhatlappusen pois, jos olisi saanut pennun takaisin itselleen. 

Niinkin pitkällä olen tämän pentue-haaveen suhteen jo käynyt, että kennelliiton sivuilta olen syynännyt kasvattajan peruskurssia. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun parilla viikolla myöhästyin lähialueen kurssista. Harmittaa; nyt kun aikaa vielä olisi ollut siellä istua :)
Nuori mies hyvin istuvassa slim-fit kauluspaidassaan aamutv:ssä meinaa, että                 huomenna saataisiin lunta....

Myös Lundbyyn on saapunut koiraystävä :)