Tänään on se päivä, kun vuoden uurastus palkitaan; saamme aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulunkäynninohjauksen todistukset käteen.
Tänään huokaisen syvään. Rutistus on vihdoin lopussa.
Ja samaan aikaan haikein mielin tajuan, että siinä ne nyt sitten olivat; mukavat päivät koulussa samanhenkisten kanssa. Ei enää Hetki-salaatteja pyöreän pöydän ääressä, eikä kahviautomaatilla jonottamista. Ei rauhallista puuvärien ja tussien suhinaa aikuisten värityskirjojen sivuilla. Ei puikkojen kalketta ja valmistuvia sukkia tai peittoja.
Meitä oli vajaa parikymmentä erilaista naista oppimassa.
Parikymmentä erilaista persoonaa.
Kaikki ihan huipputyyppejä!
Ja omat opettajat....
Voi että...
Jään minä heitäkin kaipaamaan! Paljon on koettu yhdessä.
Paljon olen viisautta saanut ja monta asiaa oivaltanut.
Monta kertaa myös itsekseni mutissut, kun....
" Noustaanpas oikein ylös ja mennään kymmenen kertaa kyykkyyn; taukojumppa on kiva juttu! "
" Ja sitten vielä Schasseen piiri, reippaasti nyt! "
" Viitotaan H E L S I N K I ja kaksisataa kolmekymmentä kuusi "
No, nyt ei ihan mennyt oikein, kun tellu ei ole vieläkään opetellut kirjainviittomia....
Ei ole niin, mutta HallaSignia olen tuijottanut YouTubesta. Käykääs kattomassa; se on
KI-VA! Sinne pääsee tästä.
Mainita täytyy kyllä opettajat laajemminkin.
Ihanaa englantia!
Ihanaa atk:ta!
Aivan huippua ensiapua ja terveystietoa, ravintotietoa, viestintää...
Tärkeitä asioita on opettaneet aivan huipputyypit!
Ja huipputyyppejä on ollut mukana myös arviointikeskusteluissa.
Nämä ammattilaiset veivät meidät tutustumaan upeisiin paikkoihin; pääsimme Niittyvillaan, Luoviin, Ruutipuiston kouluun, Steinerkouluun. Kävimme luennoilla, joista esimerkiksi Voimaa Arkeen -hankkeen luento syömishäiriöistä oli loistava.
Juttua menneestä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt on saatava tukka ojennukseen ja mekko päälle; päättäjäiset alkaa!
Heippa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kommentti piristää päivää!