lauantai 3. marraskuuta 2018

Kansainvälisyyttä

Meillä vietetään koulussa kansainvälisyyslukuvuotta. Erityisluokkien kansainvälisyys huipentui viime viikkoon, jolloin kävimme läpi maanosat per koulupäivä. 
Kv-viikon suunnittelu otti aikaa reilun viikon, sen läpikäyminen luonnollisesti viikon ja siitä selviäminen sitten vielä kolmannen. ☺
Tavallinen kouluarki ja hyvin rullaavat rutiinit ovat vaan ihania! Sen tajuaa tällaisten huipentumien jälkeen! Niin mukavia kun nämä "speciaalit" ovatkin, tuovat ne varsinkin meidän arkeemme muuttuvia tekijöitä, joiden sisäistämiseen oppilailla menee aikaa ja energiaa. 

Muistoksi laitan tänne joitakin juttuja, joita kävimme viikon aikana läpi; kansainvälisyys kun toistuu aina silloin tällöin ja jos teillä jollakin se on vasta tuloillaan, niin saatte mieluusti ottaa koppia näistä ideoista, joita me käytimme.  

Maanantaina käsittelimme Eurooppaa. Aloitimme eteisaulamme lippunauhakoristelun Euroopan maan lipuilla. Lippunauhoja tehtiin viikon aikana kaikkiaan 4 ja pienehkö eteisemme olikin ihanan täyteläinen loppuviikosta. 
Väritettävät liput nappasin täältä. Sivu oli näppärä, koska väritettävän lipun lisäksi tulostui aina myös sivuun pieni värillinen malli oppilaalle. 
Maanantain askartelu oli Pinterestin idea, jonka teimme Euroopan nähtävyyksistä:
Taustan oppilaat laveerasivat. Me ohjaajat leikkasimme ennalta nähtävyyksien "sisäaukot" ja oppilas sitten ulkoreunat. 

Tiistaina vuorossa oli Aasia. Askarteluna oli panda valkoiseen kertakäyttölautaseen. Nenän pyöritimme ohjeesta poiketen mustasta piipunrassista. 
Lisäksi taittelimme viuhkan, johon Aasiatyylisen paperin tulostin Googlen tulostettavista papereista, esim täältä.

Keskiviikkona vuorossa oli Afrikka. Askarteluna oli niin ikään Pinterestin idea koria kantavasta naisesta. 
Säkkikankaasta leikattu kori liimattiin reunoistaan revittyyn pakkauspaperiin ja siitä alettiin sitten hahmotella hahmoa korin alle. Kaikessa yksinkertaisuudessaan näistä tuli aivan ihania! 

Torstaina vuorossa oli Amerikka. Askarteluna teimme maapallon, johon asettelimme maanosat ja nimesimme suurimmat meret. Alkuperäisessä ideassa tuotos oli kertakäyttölautasessa. Me päädyimme siniseen kartonkiin. Tulostettavat maanosat löytyivät täältä.  Amerikasta tein powerpointin "lasten tasoisena". Lisään sen tänne muistiin vielä myöhemmin. 
Jokaisesta maanosasta teimme lippunauhan lisäksi eteiseen koonnin, johon liitimme kuvia, joista maanosan tunnistamme. Näihin käytettyjä "ideapankkeja" löytyi mm. täältä.

Perjantaina vuorossa oli Australia ja Etelä-Manner. Askartelimme pingviinit, joiden helpon ohjeen löysin blogista Ailanaskartelukaappi
 Pingviineistä lauluja löytyi perinteinen pingviinitanssi sekä pingviinileikki, joka itselleni oli ihan mukava uusi tuttavuus. Varoituksen sana on tässä kohtaa paikallaan; leikki jää helposti soimaan päähän ☺

Perjantaina kukin lapsi sai tuumata maailmankartalta paikan, johon haluaisi matkustaa. 

Musiikkia, joka sopi viikkoon olivat mm. matkustan ympäri maailmaa,

Oppilaille kiva olisi ollut myös Maailma 80:ssä päivässä-sarja, jossa Phileas Fogg ja Paspartuu seikkailevat ympäri maailman. 

Mukavaa viikonloppua!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!