maanantai 16. toukokuuta 2016

Tikkien poisto...

Heitettiin poitsun kanssa Dominon kitkemät tomaatintaimet multaan ja kasvihuoneeseen odottamaan kasvua. Melkein möhästyttiin Evidensiasta siinä sähellyksessä. Jotenkin katsoin kai eri suuntaan tai jotain, mutta jossain vaiheessa meidän koira vaihtui toiseen mustaan, ihan samannäköiseen. 

Mistäkö tiedän?
Juuri ennen lähtöä leikattiin "onnistuneesti" kolme kynttä terassin pöydällä. Kiljunta kuului Prismaan asti. 
Evidensiassa musta koira nostettiin pöydälle. 
Annettiin rokotukset ja katsottiin silmät. 
Se oli hiljaa. Ihan hiljaa! 
Niin hiljaa, ettei sitä pysty edes sanoin kuvailemaan!!

Että näin :)

Domino sai 16 viikon rokotukset. Seuraava rokotus onkin sitten vasta vuoden kuluttua! Sitten katsastettiin silmät. Toisen luomen tikki oli lähtenyt, kuten epäilinkin, mutta onneksi vasta pari päivää sitten. Kuten olen kertonutkin, koko neiti on kasvanut aivan hurjasti; jotenkin kuono ja silmänreiätkin ovat suurentuneet ihan silmissä! 
Dominon omalääkäri Miia huomasi myös neidin kasvupyrähdyksen ja oli siitä enemmän kuin mielissään. Naama on tikkien oloaikana kasvanut hurjasti ja se on vaikuttanut luomien asentoon niin, että nyt ei jatkotoimenpiteille ole tarvetta. 
Me kaikki olimme enemmän kuin onnellisia! 

Suuri kiitos tästä kaikesta kuuluu Dominon kasvattajalle, joka pitkällä kokemuksellaan tiesi tukitikkien hyvästä vaikutuksesta. Monina hiljaisina hetkinä sitä on tullut lähetettyä lämpimiä ajatuksia etelään. Kyllä onni on, kun saamme pienimmissäkin pulmissa olla yhteydessä ja luottaa apuun. 

Rähmäkäpälä teki muuten salaattia ja Domino oli haukkana paikalla; maistuu meidän neidille tomaatin taimet ja valmiit vihanneksetkin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!