tiistai 17. toukokuuta 2016

KiellettyRakkaus osa1

Rakastumisessa rakastutaan aina mielikuviin, eli siihen, mitä ajatellaan toisen tuovan elämään ja mitä kuvitellaan hänen olevan. 


Parisuhteen jatkumisen ja onnistumisen kannalta onkin keskeistä, miten pariskunta pystyy työstämään näitä mielikuvia, eli miten he pystyvät löytämään toinen toisensa mielikuvien takaa ja toisaalta löytämään riittävän hyvät ja yhteneväiset arvot ja näkemykset yhteisestä elämästä. 


Pitkään parisuhteeseen liittyy luonnollisesti monenlaisia vaiheita, myös yksilön oman hyvinvoinnin kannalta. Parisuhteessa olisikin tärkeää saada tilaa kasvaa omaksi erilliseksi itsekseen, mutta toisaalta koko ajan säilyttää turva ja läheisyys omaan kumppaniin. 
Jokaisessa pitkässä parisuhteessa on myös vaikeita vaiheita. 
Tärkeää on, että omissa henkilökohtaisissa haasteissa saa tukea ja turvaa omalta läheiseltään ja voi kokea voimakasta sitoutumista suhteeseen vaikeidenkin aikojen aikana. 

Meidän kulttuurissamme on tavallista mieltää samanikäisten ihmisten parisuhde oletukseksi. Mutta onnistua ja epäonnistua voi monin tavoin ikävuosista riippumatta. 
Suhteen kannalta on merkittävää kuitenkin se, miten pariskunta kohtaa toisensa yhteisten arvojen, tulevaisuuden visioiden ja koetun elämän kanssa. 

Myös eri-ikäisten ihmisten toiveet, tarpeet ja tunteet voivat kohdata yhtälailla kuin samanikäisten. Ja se jos jokin luo vahvaa pohjaa parisuhteelle. 

Rakkaus ei ole koskaan pelkkiä numeroita vaan ennen kaikkea kaksi ihmistä kohtaamassa, välittämässä ja rakastamassa toinen toisiaan. Numeroita keskeisempää on löydetty keskustelu- ja tunneyhteys sekä samanlaiset elämänarvot. 

-Maaret Kallio-
Kielletty Rakkaus, Kausi1, osa1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!