Kevät 2002.
Paikallinen neuvola on kutsunut koolle kaikki äidit, jotka ovat synnyttäneet esikoisensa tammikuussa. Meitä istuu pienen tutkimushuoneen reunamilla parisenkymmentä. Kaikilla meillä on alle puolivuotias vilperi sylissä, elämän keskipiste. Elämän suuri muuttaja. Viimeisten joukossa paikalle saapuu poikaansa kantaen äiti, joka on asunut seinämme takana. Muuttivat omakotitaloon, huokaus, jospa mekin sitten joskus.
Yksi näistä äideistä on se, joka söi pilttiä paksussa villapaidassa viikonlopun vauvavalmennuksessa. Ihmeellistä, miten sitä jää ihmiset mieleen kummallisista asioista. Minä hikoilin t-paidassa jo alkuraskauden aikana.
Neuvolan kokenut täti painottaa vertaistuen tärkeyttä. Paperi kiertää. Kaikki kirjoittavat nimensä ja yhteystietonsa. Kopiokone raksuttaa. Pitäkää yhteyttä!
Teirän lapset menee kuulkaa sitte kouluun samaan aikaan!
Sovitaan seuraava tapaaminen paikalliseen pizzeriaan kuukauden päähän.
Kurvaan pizzerian pihaan. Sunnyyn ei mahtuneet Emmaljungan Classikit takakonttiin. Jätän parkkipaikalle taivaansinisen Seat Cordoban. "Tämonki justihin sellaanen hyvä tulevalle äiteelle" sanoo paikallisen autoliikkeen myyjä. Jos olisin tiennyt, että etelän lämmössä valmistettu kulkuneuvo päättää talvipakkasella päästää minut ison vatsani kera sisään vain takaovesta, niin olisin huolella ojentanut myyjää, mutta noita venyttelyharjoituksia ei kukaan arvannut etukäteen.
Pizzeriaan saapuu äiti-muuttipoisseinäntakaa, villapaitaäiti ja opeäiti tyttärensä kanssa. Syödään, jutellaan, pizzeria tarjoaa kahvitkin. Aika kuluu, juttu luistaa. Kaikilla puolivuotiaat mussukat; kolme poitsua, ja neiti.
Muuttipoisseinäntakaa-äiti on rohkea. Kutsuu meidät seuraavalla kertaa luokseen kahville!
Eletään kesäkuuta 2002, Mamba on juuri julkaissut kesäbiisin; vielä on kesää jäljellä.
Joulukuu 2015.
Valmistan lasten kanssa Kinuskikissan ohjetta mukaellen talvisia muffineja. Samuli Edelman laulaa tuttua sävelmää, kun ajelemme kohti opeäidin kotia. Ei minun perheeni siihen Seattiin muuten kauan mahtunut! Ja se äiti, joka muutti pois meidän seinän takaa, asuu nyt taas lähes naapurissa, ja villapaitaa en sillä yhdellä äidillä ole nähnyt päällä moneen vuoteen.
Minä olen äiti. Olen vaimo. Ja olen osa kokonaisuutta, joka sai alkunsa keväällä 2002. Olen yksineljäsosa-mammat. Minulla on kolme kohtalotoveria, kolme vertaismammaa, kolme ystävää.
Me ollaan niinku neljä erilaasta mukia; eriparimukit, jokka kumminki sopii hyvin yhtehen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kommentti piristää päivää!