lauantai 19. maaliskuuta 2016

Ilsut PompDeLux:n mekossa..

Perjantai-illalla meidän neiti suunnisti koulun vanhempainneuvoston järjestämään discoon. Vaatetusta ei nyt tarvinnut pähkäillä, koska posti toi juuri uuden PompDeLuxin Jarvis Jr mekon. Väriksi oli valittu musta pinkeillä raidoilla. 
Meillä lasten vaatteissa on merkittävä määrä PompDeLuxeja. En nyt äkkiseltään edes muista, missä näihin ensi kerran tutustuttiin, mutta ihastuttiin neidin kanssa ihan ensisilmäyksellä.





Niinkuin olen kertonutkin jo aiemmin, kierrän viikoittain kirppareita ja meillä vaatetusta hankitaan todella paljon kierrätettynä. Pompit pitävät kuosinsa hyvin pesusta toiseen ja ovat käytettyinäkin hyvännäköisiä. 
Nyt, kun merkkiä on myyty jo joitakin vuosia Suomessa, löytyy sitä käytettynäkin melko helposti. Ihanaa tässä merkissä on myös se, että eri mallistojen kappaleet sopivat hyvin toisiinsa, kun värimaailma pysyy mukavan samanlaisena. 
Tämä nyt tilattu mekko on sellainen, jota ei ihan heti kirpuilta löydy, niin sen takia se tilattiin ihan uutena. Muuten kesäkamppeita onkin yläkaapissa odottamassa sen verran, että niillä pärjätään tuleva kesä. Pompin vaatteet ovat muutenkin sellaisia, että ne voivat olla käytössä ihan läpi vuoden lisäten vähän esim neuletta päälle. 
Creamin soppelin kokoinen olkalaukku on tuliainen Tallinnasta, Sinne mahtuu juuri kaikki, mitä discoiltaan tarvitaan. 
Pompin mekon seuraksi kaapista löytyi kulutettu H&M:n farkkutakki, joka sekin on muutaman euron kirpparilöytö. 
Asuun sopi hienosti Conversen mustat tennarit. :) Kirpparilta nekin!
Discoon pääsivät oman koulun oppilaat lipukkeella, johon vaadittiin vanhemman allekirjoitus. Lipulla osallistuttiin myös arvontaan, jossa palkintona oli ollut mm. pehmoleluja ja karkkia. 

Meillä on nyt myös tämä yksi pikkuinen neiti, joka kovasti olisi ollut lähdössä discoilemaan! Alkaakohan pikku hiljaa oma koti maistua puulta ja ulkomaailma houkuttaa? Domino on nyt loppuviikosta reipastunut todella paljon. Hän on ottanut jo koko kodin, pesuhuonetta ja wc:tä lukuunottamatta, omakseen ja kulkee perässämme seuraten tekemisiämme. Olohuoneen pikku valtakunta on kuitenkin vielä se top1:nen, missä hän aikaansa viettää. 
Tänään kotiutuvat Dominon sisko Moona ja veli Romeo. On ollut aivan ihanaa somettaa tämä mennyt viikko, ja vaihtaa kuulumisia Dominon sisarusten kanssa. 
Niin, ja muuten YkkösBasaarin HelmiBloggareiden joukkoon on liittynyt uusi blogi; Clivia. Clivian blogin löydät sivupalkista HelmiBloggarit-osasta. 


Aurinkoista lauantaita sinulle!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!