Keskiviikkoaamua vietetään täällä Dominon kanssa kahdestaan kotosalla. Lapset lähtivät jo kouluun ja mieheni töihin. Alkuviikon olen päivitellyt sukkelaan faceen ja instaan. Mihin nämä päivät katoavat?!?
Olohuoneen ikkunoista paistaa huomattavan lämpimästi aurinko ja Domino vaihtaa turhautuneena paikkaa minuutin välein. Meillä on ollut viileää nämä kolme päivää, kun Domino on asustanut meillä. Olemme yleensä hyvinkin ahkeria takan käyttäjiä, mutta nyt olemme jättäneet puut vajaan. Dominon on ollut hyvä olla, mutta me olemme kyllä ottaneet extraneuletta ja villasukkia käyttöön. Villasukat ovat muutenkin nyt käytössä; Dominon pikkuiset hampaat ovat kuin giljotiini nilkoille!
Tuosta auringosta vielä. Mietitkö, että miksi hänen täytyy olla paisteessa? (suljin kyllä sälekaihtimet) Viimeksi postauksessa laitoin kuvan Dominon pienestä valtakunnasta. Hän todella on ottanut sen omakseen. Ensimmäisinä kahtena päivänä hän eli vain tuossa 8:ssa neliössä. Ei houkuteltunakaan tullut muihin huoneisiin. Eilen aamulla haimme postin 6:45 ja silloin hän oli aivan kuin toinen tyttö; kulki reippaasti hihnassa ja sisääntullessamme lähti seuraamaan minua läpi lasten huoneet, herätellen heidät koulutielle. Hän on nyt siis käynyt kaikissa huoneissa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän nyt sitten kulkisi täällä ympäriinsä. Ei; hän kirjaimellisesti asustaa tuossa olohuoneessa. Kotiutumista on tapahtunut, mutta enpä usko, että hän on vieläkään oma itsensä.
Lauantaina kotiin tultuamme Domino oppi hyvin nopeasti vinkumisen eteisessä osoittavan ulospääsyä. Ja meillähän on kolme innokasta lapsukaista, jotka sitten sunnuntain häntä veivät ulos aina kun hän halusi. Hupsheijaa! Alkuviikko kun koitti, niin vinkuminen unohtui, mutta eteiseen hän kulki kyllä. En aina kuullut tassuttelua ja niitä vahinkolätäköitä tuli. Eilen alkoi jo usko olla lopuillaan ja pihalla käytiinkin sitten yhtä mittaa. Ei siinä päivän aikana sitten paljon muuta ehdittykään. Tänään nyt näyttäisi siltä, että lattia pysyy kuivana.
Syöminen alkoi huvittaa maanantaina. Viikonloppuna tarjolla oli Dominon omaa ruokaa; en tarjonnut herkkuja syömislakosta huolimatta. Olen nyt pussittanut päivän nappulamäärän, jotta voin seurata hänen syömistään. Maanantaina myös punnitsimme hänet; painoa oli hienot 4.7 kiloa. Maanantaina ja tiistaina hän on syönyt kiltisti päivän annoksensa.
Minä arvostan nukkumista. Olen vahvasti sitä mieltä, että hyvin nukkuneet lapset ovat paremmalla tuulella; kasvavat paremmin; menestyvät koulussa/arjessa paremmin. Ja aikuiset! Olen tiedostanut jo jonkin aikaa, ettei minusta enää olisi vauvan äidiksi. Ehkä syitä on moniakin, mutta viittaan nyt tähän uneen. Meillä on nyt talossa pentu. Te ette usko, miten kateellisena luin Dominon veljen päivitystä siitä, miten hän oli nukkunut klo 23-6:30.
Huokaus.
Käymme ulkona ennen puolta yötä. Herään itsekseni viiden aikaan, olen hereillä, muutaman minuutin päästä kuulen tassuttelun. Aivan kuin ennakoiden! "Kyllä se pentu pian oppii teidän rytmiin" Hah! Minäpä se olen ni-in taitava mami, että olen oppinut pentumme rytmiin! Ja silloin viiden aikaan, sitten pisulla käynnin jälkeen, Dominolla on aivan hervoton leikkihepuli.
On tämä ollut ihanaa. Aivan sanoinkuvaamattoman onnellista. Nauroin silmät kyyneleissä, kun Domino sunnuntai-illalla sai ensimmäisen pienen hepulin ja juoksi esikoisen kanssa olohuonetta ympäri. On ihanaa seurata sivusta, miten Domino sulattaa lasten ja miehenikin sydämet. Mutta ei tämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Kyllä minä olen väsynyt. En edes yritä kieltää. Ja kaikki muu on nyt jäänyt tekemättä, mutta nämä ensimmäiset päivät ovat nyt taas niitä ainutlaatuisia, että ehtihän sitä imuria lenkittää sitten myöhemminkin! :)
Muutamia kuvia laitan tähän loppuun vielä. Mutta ihan niinkuin aavistelinkin; Domino on TODELLA haastava kuvattava. Voisin heittää sata kuvaa, ja te sanoisitte, että tossa on joku musta kasa! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kommentti piristää päivää!