Itämäen talo Seinäjoella...

Ammattiin valmistumisen kunniaksi päätettiin luokan naisten ja opettajien kesken mennä vielä lopuksi syömään hyvin. 

Mietittiin ja pähkäiltiin kauan sopivia paikkoja Seinäjoella ja lähialueilla. Jollakin oli hyviä kokemuksia Heikkilänmäeltä, Itämäen Talosta ja sen mahtavasta lounaasta. Eräs paikan valintaan vaikuttavista kriteereistä oli myös se, että halusimme tilan, jossa saisimme olla keskenämme ja jakaa todistukset rauhassa. 
Tuvan takassa paloi saapuessamme ihanasti valkakia, kuten meilläpäin sanotaan. Puitteet olivat kyllä hienot. 

Lounas oli mahtavan kattava! Itse hamstraan aina salaatteja. Onneksi emäntä juuri kohdallani kehotti maistamaan myös vuohenjuusto-punajuurivuokaa. Oli sitten muuten uskomattoman hyvää! Ennalta ilmoittamamme erityisruokavaliot oli otettu huomioon todella hienosti. 

Lounas nautittiin luonnollisesti Sorsakosken vanhoilla aterimilla; juuri niillä samoilla, joita mamma ja paappakin käyttivät. 
Lopuksi nautiskelimme vielä ihanalla mansikkakakulla. 
Tuolla fiilistellessä sitä mietti, josko tulevat rippijuhlat olisi kuitenkin ollut helppo järjestää poissa kotoa. 
Illalla valmistumistani juhlistettiin pienellä porukalla kotona grillaten ja yllättäen mansikkakakulla. 
Oli vaan jotenkin ihanan rento ja kotoinen tunnelma; on ne kotijuhlat sittenkin vaan 
Good Idea...

Lukuvuoden verran elämää..

Tänään on se päivä, kun vuoden uurastus palkitaan; saamme aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulunkäynninohjauksen todistukset käteen. 

Tänään huokaisen syvään. Rutistus on  vihdoin lopussa. 

Ja samaan aikaan haikein mielin tajuan, että siinä ne nyt sitten olivat; mukavat päivät koulussa samanhenkisten kanssa. Ei enää Hetki-salaatteja pyöreän pöydän ääressä, eikä kahviautomaatilla jonottamista. Ei rauhallista puuvärien ja tussien suhinaa aikuisten värityskirjojen sivuilla. Ei puikkojen kalketta ja valmistuvia sukkia tai peittoja. 

Meitä oli vajaa parikymmentä erilaista naista oppimassa. 

Parikymmentä erilaista persoonaa.

Kaikki ihan huipputyyppejä! 

Ja omat opettajat....

Voi että...

Jään minä heitäkin kaipaamaan! Paljon on koettu yhdessä. 

Paljon olen  viisautta saanut ja monta asiaa oivaltanut. 

Monta kertaa myös itsekseni mutissut, kun.... 

" Noustaanpas oikein ylös ja mennään kymmenen kertaa kyykkyyn; taukojumppa on kiva juttu! "

" Ja sitten vielä Schasseen piiri, reippaasti nyt! "

" Viitotaan H E L S I N K I  ja kaksisataa kolmekymmentä kuusi "

No, nyt ei ihan mennyt oikein, kun tellu ei ole vieläkään opetellut kirjainviittomia....

Ei ole niin, mutta HallaSignia olen tuijottanut YouTubesta. Käykääs kattomassa; se on 

KI-VA! Sinne pääsee tästä.

Mainita täytyy kyllä opettajat laajemminkin. 

Ihanaa englantia!

Ihanaa atk:ta!

Aivan huippua ensiapua ja terveystietoa, ravintotietoa, viestintää... 

Tärkeitä asioita on opettaneet aivan huipputyypit! 

Ja huipputyyppejä on ollut mukana myös arviointikeskusteluissa. 

Nämä ammattilaiset veivät meidät tutustumaan upeisiin paikkoihin; pääsimme Niittyvillaan, Luoviin, Ruutipuiston kouluun, Steinerkouluun. Kävimme luennoilla, joista esimerkiksi Voimaa Arkeen -hankkeen luento syömishäiriöistä oli loistava. 

Juttua menneestä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt on saatava tukka ojennukseen ja mekko päälle; päättäjäiset alkaa! 

Heippa! 

Miten paljon mahtuu...

muistilistaan, 

johon on koottu edes osa niistä asioista, joita pitää tehdä ennen rippijuhlia?

Jotta ajatus alkaisi kulkea, on parasta vaihtaa aivan aluksi puhtaat petivaatteet.

 Innokas apuri tässä, joka sattumalta oli sängyn vieressä kyttäämässä, että mitä teen, jäi pussilakanan alle. Mihin lie olisi lakanan pesuun vienyt...

 Terassin pesu oli listalla. Se on nyt onneksi hoidettu. Kaikki pikkusisustaminen saa vielä odottaa. Vaja pursuaa kukkaruukkua ja vanhaa perunalaatikkoa, mutta odottakoot nyt vielä siellä. 

 Jo talvella Ikeasta kotiutui kodinhoitohuoneeseen pieni pätkä laatikostoa. Ennen kokoamista piti saada laatikoston takana oleva seinä kuntoon. Pari kuukautta siinäkin meni; mitä minä oikein kuhnailen?!? Nyt kokosimme laatikoston perjantai-illan ratoksi juniorin kanssa. Enpä olisi hetki sitten arvannut valitsevani mustaa laatikostoa 😉

Vaiheessa on myös vielä juniorin huone. Tapeettien poistaminen ei huvita - meitä kumpaakaan. Työnjohto on paikalla ja mutisee, kun työt eivät etene. 

Miten petollista onkaan ajatella, että onhan tässä vielä aikaa! 

Sitten ajattelee, että ihmiset ja tunnelma sen juhlan tekee; eivät puitteet. 

Tänään kuitenkin vielä muutama asia muistilistalta viivataan yli. 

Meillä sataa, joten tapettien poistoon ja nojatuolien päällisten pesuun tämä päivä on ihan bueno. 

Voi hyvin! 

Pikainen pyörähdys pohjoisessa

Eilen teimme pienen pikaisen pyrähdyksen pohjoiseen. 

Löysin viime viikolla esikoisen rippijuhlia ajatellen Torista huokean polyrottinkisen sohvaryhmän, jonka ajattelin olevan juuri sopiva meidän terassille. 

Kun kulunut vuosi on eletty aikuisopintotuen varassa, ei uuteen samanlaiseen mitenkään varat tällä hetkellä riittäisi ja toisekseen olen jo niin tottunut siihen, että lähes kaikki löytyy kierrätettynä, etten esimerkiksi postin tuomia mainoksia edes selaa.  

Ryhmä oli kuin uusi; se myytiin muuton alta huokeasti, nopeasti pois. 

Siitä kuvia enemmän sitten, kun saadaan terassi kesäkuntoon. 

Menomatkalla pidimme pienen käpsyttelytauon Kaustisilla. Lapset pelasivat ja minä juoksin läpi kirppis Basaarin, joka oli sopivasti juuri ajamamme tien vieressä. 

Sieltä mukaan tarttui tämä: 

 Joka pääsee roikkumaan tähän: 

Paluumatkalla teimme jokakesäisen pysähdyksen Kalajoen Hiekkasärkillä. 

Ilma oli aivan tyyni; ikinä aiempina vuosina ei ole noin tyyni sää osunut meidän vierailumme ajankohtaan. Muistelisin, että lähes joka kerta olemme olleet tuulitakit päällä. Lapsethan tarkenevat uida joka vuosi säästä riippumatta! 

On jännää, miten jotkut paikat tuntuvat jotenkin omilta. Tulee tunne, että täällä ollaan taas ja näin sen kuuluukin olla. 

Yksi asia, joka kulkee Kalajoen kanssa käsi kädessä on hiljainen tuhina takapenkillä, kun kotimatka alkaa. 

Kotipiha on kyllä paras paikka herätä kivan reissun päätteeksi. 

Vesipeto..

Domino kävi juuri vähän aikaa sitten pesussa Doggies&Kitties lemmikkihotellilla. Oli sitten puhetta, että nyt ei hetkeen käydä maastossa niin, että pääsee kastelemaan itsensä luonnon veteen. Vaikka vain tassut ja vatsan alusta kastuvat (onneksi ainakin vielä) ja vaikka pesemme ja putsaamme, niin jotenkin hento tuoksahdus kalaa jää karvaan kuitenkin. No, eilen sitten oltiin luonnossa ajatuksena, että juostaan polulla ja metsässä. Joen lähestyessä hän sitten otti sellaisen pyrähdyksen, että toiseksi jäätiin! 

 Molskis, sano Eemeli! 

Oli varmaan virkistävää! 

" Pakko se fööni on kotiinki hommata!" sanoi mieheni illalla. Ja totta se taitaa olla. On meillä sellainenkin vesipeto, että vaikka koko pesua ei kotona tehtäisikään, niin kuivattelua riittää! 

Vanha, mutta hyvä, LueNämä-lista...

Kodin Kuvalehdessä, vuoden 2012 numerossa 12, julkaistiin luokanopettaja Irma Reinilän lista hänen lempikirjoistaan. 

Olen säilyttänyt tuota lehtileikettä ja aina silloin tällöin lukenut jonkun Irman suositteleman teoksen. 

Koska koen lukemani teokset mielenkiintoisiksi, haluankin nyt jakaa listan teidän kanssanne. (Tämä on myös osa KonMaritusta; hävitän lehtileikkeen, mutta säilytän tiedon)

Irman lista on seuraavanlainen: 

Forrest Carter; Pikku Puun kasvatus. WSOY

Kirja kertoo puoliverisen pikkupojan elämästä isovanhempiensa luona cherokee-vuorilla lapsen näkökulmasta. Se on surullisen ihana, vanha kirja, josta on myös tehty elokuva. Intiaanien viisautta me kaikki tarvitsemme. 

Carita Forsgren; Auringon kehrä Otava

Mikään ei ylitä Mika Waltarin Sinuhea, mutta tässä on ainakin yritystä. Ja jos sankarittarella on edes pikkuisen suomalaista verta, hänhän selviää. Historiaa kauempaa kuin Forsgrenin Kolmen kuun kuningattaressa. 

Anneli Kanto; Veriruusut. Gummerus

Järkyttävä kirja Suomen sisällissodasta naisen kannalta. Omat murheet haihtuvat hävettävän pieniksi tämän kirjan lukemisen jälkeen. 

Patricia Wood; Onnenpoika. WSOY

Kirjan päähenkilönä on kehitysvammainen poika; onnenpoika, jonka elämää seurataan liikuttavasti. Onneksi hänelle käy hyvin. Surullista loppua en olisi kestänyt. 

Renate Dorrestein; Lainaa vain. WSOY

Myös tässä kirjassa on päähenkilönä kehitysvammainen poika Igor, joka kaappaa vauvan  ja hoitaa sitä tyttöystävänsä kanssa. Omintakeinen, hauska ja surullinen kirja yhtä aikaa. 

______________________________________

Tästä Irman listasta olen lukenut intiaanipojan elämästä kertovan teoksen, sekä kaksi viimeistä. Aikaa lukemista on jo sen verran, että alkaa oikein harmittaa, kun en saa mieleeni noiden kahden viimeisen teoksen juonta. Nyt kun työssäoppiminen oli erityislasten parissa, olisikin kiva palata noiden pariin. Ehkäpä jostain löytyisi sen verran aikaa, että lukaisisin ne yhtäkkiä.... Olenko muistanut kertoakkaan, että tänä kesänä edessä on rippijuhlien järjestäminen? Juhlat ovat ensimmäiset "isot" meidän perheessä ja aiheuttavat paljon päänvaivaa; suunniteltu on paljon, mutta toteutus ontuu vielä pahasti. 

Olen lisännyt tähän listaan käsin vielä Renate Dorresteinin Kivisydämen ja teoksen; Pojallani on seksielämä ja minä luen äidilleni Punahilkkaa. Molemmat siis Dorresteinin teoksia. Näitä voin myös suositella. 

Nyt maalaan muutaman puisen kirjainpalikan; ne tulevat kehitystyöhöni, joka pitää olla kouluun valmis perjantaiksi. Jaiks! 

Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! 

Kesälomafiiliksissä

 Ihana, kauan odotettu kesäloma on lapsilla alkanut. 

Eilen juhlistimme parit ylioppilaat ja tänään sitten aloitamme virallisen OllaanVaanJaNautitaan-osion.

Domino aloitti oman nautiskelunsa jo eilen: 

Nappasimme Faunattaresta pitkän henkitorven ja kaksi possunkorvaa. Henkitorvi oli semmoiset 30 senttiä pitkä ja ajattelin, että siitä on iloa pitkäksi aikaa. No, ei kestänyt kauaa! Melkeinpä tuo torven etsiminen lelulaatikon pohjalta kesti kauemmin. 

 Dominolla on kovin hienovarainen tyyli; tuossa etsimisessäkin sen huomaa. Hän ei pemota kaikkia leluja ulos laatikosta suitsait ja ota haluamaansa, vaan mahdollisimman kauniisti sotkematta pyrkii saamaan sen, mitä etsii. 

Pentuaikana meillä oli kerran Dominon ystävä kylässä. Ihmetelin, kun ruokapöydän tuolien selkänojat yhtäkkiä liikahtelivat. Ystävä se siellä liikkui pöydän alla ja tuolit antoivat periksi. Sekin on sellainen juttu, mikä ei Dominolle ole tyypillistä. Meillä koti on toisinaan kuin Turku pommitusten jälkeen, mutta neiti kulkee sulavasti mihinkään koskematta. Ja muistattekin varmaan, kun kuvasin kodarin avonaista oviaukkoa, johon olin laittanut valkoisen pitkän verhon hyönteisten takia; hänhän ei siis voinut kulkea ulos ollenkaan, kun verho oli tiellä! 

Illalla annoimme Dominolle vielä possunkorvan. Itseäni noiden korvien pussittaminen Faunattaressa jotenkin puistatti niissä olevien karvojen takia. No, tiedä sitten, mikä mättäsi, mutta korva ei maistu. Pitää nyt vähän seurailla, että eikö vain juuri sillä hetkellä huvittanut, vai eikö possunkorva todella ole neidin herkkulistalla. 

Herkkulista kun on aikalailla pitkäksi tässä vuoden saatossa osoittautunut!