Kodarin oven avatessa tuntee jo syksyn varpaissa; "mene nyt ulos, älä mieti".
Vinkiää ovi kiinni ja villasukat jalkaan, lämmin kuppi kahvia käteen.
Oven takaa kuuluu rapinaa. " Ä-l-ä raavi! Mahtavaa, kun ovesta menee pinta rikki, niin se vetää sisäänsä kaiken kosteuden, paisuu, kuin pullataikina ja täytyy vaihtaa. Etkö ymmärrä?"
Eihän se mitään ymmärrä, katsoo vain suurilla silmillään ja anoo aamunamupalaa.
Se saa murusista kootun luun. Isompi saisi pekonilla ympäröidyn, mutta se ei ole kotona.
Se lähti eilen mummolaan.
Koko viikonlopuksi.
Tuulispää jäi kotiin.
Ei ole yksinään niin tuulispää; on toki, mutta arastelee, ja ihmetykseksemme miettii jopa, ennenkuin menee päätä pahkaa.
Kiertelee ja kuusailee; mihin nyt peppuni istahdan, kun ei ole toisen hantää tai tassua, jonka päälle yleensä itseni asettelen.
Kuka nyt kovalla lattialla makoilisi?
 |
| Miljoonannen kerran ryöstin eteisen penkiltä mamin karvan, johon ei saisi koskea, kun se on si-sus-tus-ta, eikä leikkikalu. |
Ollaan mieheni kanssa istuskeltu aamuisin, siemailtu kahvia ja seurattu; siinä ne pyörii.
Tai tuulispää pyörii.
Vanhempi makoilee ja seuraa; mitä lie ajattelee.
Kiitteleekö, vai kiroaako meidät alimpaan helvettiin, kun tuollaisen tämän katon alle toimme.
Ikuisiksi ajoiksi.
Ollaan siinä tuumailtu, jotta onko se ressaantunut.
Ei ole saanut hepulia pitkiin aikoihin. Viimeksi silloin, kun tuulispää oli viikon meillä asustanut. On ollut jotenkin masentunut. Hiljaa ja huomaamaton.
Olisko se nyt ihme, jos olis ihan naatti? Kakskytneljäseittemän tuollaasen Troikan kyydittävänä.
Mietittiin siinä, jotta me päästään edes töihin, sielon rauhallista.
Niin se sitten päätettiin, jotta saa viikonlopun omaa aikaa.
Papan lenkittämistä ja mummin harjauttamista.
Hiljaisuutta ja lepoa.
Herkkujakin, vähän salaa...
Aiva niinkun solis sen ymmärtäny!
Eilen ennen lähtöä tuli hepuli!
Pitkästä aikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kommentti piristää päivää!