Kotimatkalla

Pennunhakureissu ei tällä kertaa alkanut ollenkaan auvoisissa merkeissä. 

Saksantuonti on pitkin talvea vilautellut häiriötä alustan mataluudesta. Aina kuitenkin pienen odottelun tai muutaman sadan metrin matelun jälkeen alusta on saavuttanut ajokorkeuden ja matka on jatkunut. Toisin kävi lauantaiaamuna. Nousua ei odottelusta huolimatta tapahtunut. 

No, onneksi saimme ilmapussit kotkattua täyteen ja pääsimme lopulta matkaan. 

Tällä kertaa meitä oli vajavainen perhe matkassa; esikoinen kun oli jo leirillä. Jännitystä taisi olla sielläkin yllin kyllin ilmassa, kun puolen päivän jälkeen alkoivat kyselevät viestit saapua. 

Kotimatka oli Hämeenlinnaan asti aikamoista vilskettä. 

Pentu oli nukkunut Kirkkonummella hyväiset unet, joten autossa oli sitten hyvin aikaa ja virtaa riehua. Joku meistä, en nyt mainitse kuka, mutta saatat arvata, oli ehkä hieman tuohtunut, kun pelkäsi verhoilun puolesta. Pelko ei alkuunkaan ollut turhaa. Oli sitten sellainenkin neiti-matka meillä jousilla, ettei paremmasta väliä! 

Illalla kotona tapasimme Dominon.  

Jotenkin Domino oli kovin erilainen kuin tassukamujen vieraillessa. 

Varmasti se tajusi pennun tuoksun; että ei tämä nyt oikein mikään leikkikaveri ole. 

Utelias oli ja kiinnostunut, mutta myös kovin varautunut ja jopa vähän etäinen. 

Samaa ei voi sanoa tästä pikku täystuhosta. 
Se oli saman tien kuin kotonaan. Kierteli paikat ja alkoi tuhotyöt; näykki mun pelargoniat sekä terassin verhot ja kukkapenkin reunalla oleet turvepaakut. Seuraavaksi se tutki, että mitä on vanhassa paljussa, ja kohta olikin sitten päällään kukkalaatikossa.  
Teki ensimmäisen puolen tunnin aikana enemmän tuhoa kuin Domino koko elinikänään! 

Oma lukunsa on sitten karkailu ja pieniin rakoihin ahtautuminen. Portin alareunaan ruuvattiin heti joku vajasta löytynyt vaneerinpala kiinni ja seuraavana aamuna tuohon raudoitusrauta-aitaan laitettiin vielä kanaverkko päälle. 

Onneksi iltakin sitten aikanaan tuli ja uni.
Meillä oli takana pitkä päivä. Oltiin ihan onnellisia, kun saatiin laskea päämme tyynyihin. 
Hetkeksi.
Kunnes kuului vinkuna...
Ja kello kolmelta taas uudestaan...
Ja viideltä...
Kyllä luonto on ihmellinen; se jotenkin hassulla tavalla osoittaa naiselle, milloin lapsihaaveet voi kuopata. 
Olin aamulla kuin en olisi nukkunut ollenkaan.
Viime yönä kävimme ulkona vain kerran. Yes!
Niin, minähän lupasin sen nimen nyt paljastaa. 
No, meidän sisukas söpöliini on: 

DAIM 💖