Det är inte så noga......

Mä oon pienestä asti miettinyt, miksi ruotsin kieli on aina kiehonut mua. Jotenkin se soljuu mun korvassani niin kauniisti. Syksyllä olin kuuntelemassa suurta idoliani Jari Sinkkosta ja silloin sen tajusin! 
Jari kertoi, miten hän on kotoisin pienestä maalaispitäjästä, MUTTA maailmaan hän oli pullahtanut ihan pääkaupungissa. Että kyllä hän kokee saaneensa "isoon maailman fiilistä" olemukseensa. No, minähän siis olen käynyt syntymässä Kristiinankaupungissa! Että eihän tässä ole enää mitää ihmeteltävää, minähän oon sitten siellä varmaan saanut jonkun paikallisen lypsämää mjölkkiä sisuksiini, tai ihan vaan vetäny ruotsinkielensävyistä ilmaa keuhkoihini innokkaasti! 

Näin ne asiat selviää!

Mä muistan, kun lukios enkun kirjotukset oli tehty. Kaikki oli silleen ihan, et ookoo, ei täs mitää; mennäänks berliininmunkille kylän leipomokahvilaan? Mutta appajee, kun oli ruotsin kirjotusten päivä! Siinä hyppäs nuorta aikuista hyyskäs niin, jotta lattiaan tuli melkein painauma. Ei paljo hurrattu, kun iltapäivällä lähdettiin kohti koteja. Sillon kukaa mistää pakkoruotsista puhunu. Soli aine siinä ku muukki. Ei siitä ny niin moni piitannu, mutta niillä mentiin. 

Silloon mä sen päätin, mun mukuloolla on asiat toisin! 

Meidän vanhin oli neljännellä vuodella, kun se pääsi vapautuvalle paikalle paikallisen yhdistyksen kielikylpyyn. Nuoremmille paikat varattiin heti kolmivuotiaina. Jottei sisarukset juttelisi siellä suomea keskenään, kuljetin muksuja eri ryhmissä. Kielikylpy sijaitsi keskellä ydinkeskustaa, ja viitisen vuotta sitten leikin hippaa lappuliisojen kans. 

Ala-asteella meidän lapset aloitti ruotsin neljännellä luokalla. Mullahan oli ollut kunnianhimoinen aikomus jutella niille kotona ruotsia aina kun mahdollista, mutta kyllä se monesti jäi ihan siihen, että kun pihaan ajettiin, niin huikkasin takapenkille, jotta" kan du hämta posten? " No, parempi sekin, kun ei mitää. 

Yks päivä puskettiin vanhimman kans ruotsin läksyjä; kirjoita 4 asiaa (ska), joita aiot tehdä kesälomalla. Läksy tuli tehtyä, mutta kyllä aikomus jäi jotenkin epäselväksi. Seuraavana aamuna eteisestä kuului närkästynyt " äitiiiii, nu ska vi gååååååå! " Kieliopin hienoudet on ihan utopiaa, mutta pikku papukaijat matkii kaiken oppimansa! Kysyin, että mitä sä noin? Poitsu vaan huikkas, jotta ainahan me noin sanotaan, tuunyjjo!

Ruotsin kieli ja kielikylpy on nykyään jotenkin tulenarka aihe. Mä oon kokenu kielikylvyn harrastuksena hyväksi. Lapset ovat mielellään menneet kivojen kavereiden kanssa leikkimään, laulamaan, askartelemaan. Siinä sivussa saaneet takkiinsa jotain, mistä on apua koulussa ja sitten myöhemmin elämässä. Ovat saaneet positiivisen asenteen kieltä kohtaan ja rohkeutta sanoa ääneen, vaikka joskus väärin menisikin. Mä oon vahvasti sitä mieltä, että kapasiteettia meillä kaikilla on paljon; se on sitten eri asia käyttääkö sitä ja mihin käyttää. Yks ruotsin kieli mahtuu johonkin aivon sopukkaan ihan hyvin, eikä se oo riesa, vaan rikkaus!
Tuohon loppuun lisään meidän veijarin ruotsin kokeesta kuvan.

Muksaa päivää kaikille!