synttärihuumaa ja jännitystä kerrakseen..

Eilen mittari näytti pakkasasteita enää neljä. Aamulla heittäessäni lapsia kouluun tuntui jo ihan keväältä. Tänään ollaan jo suojan puolella. Liukasta -yäk!

Meidän etelästä saapunut menopelimme oli myös sitä mieltä, että keli on jo ihan siedettävä.  Joskaan se ei tykkää helmoihinsa kiinnittyvästä lumesta ja kiljuu valojaan vilkutellen sen tähden korvia viiltävästi. En tiedä auttaisiko, jos sille yrittäisi saksaksi ilmoittaa, että mennään nyt vaan - suomea se ei ainakaan usko. Meidän juniorit ovat takapenkillä sitä mieltä, että minulla viiraa liikenteessä ylipäätään pahasti. En kuulemma ymmärrä, että ihmiset eivät kuule omiin autoihinsa kommenttejani. Luultavasti lapset ovatkin oikeassa. Toisinaan risteyksessä aamuruuhkan aikaan yritän saada vastapuolta ymmärtämään, että jos hän nyt millään voisi liikkua, niin minäkin vielä ehtisin. Mutta ei. Siinä se könnää, ja tilaisuus menee ohi. Asia erikseen on sitten vielä tämä meidän menopeli; Mathias. Kun se on kovin kehittynyt yksilö, niin olisi sen suotavaa ymmärtää emäntänsä puhetta. Ei ymmärrä. Harmittaa, että en lukioaikana ollut ahkerampi saksaa opettelemaan. 

Viikonloppuna vanheni meidän esikoinen ja neiti-helmikuu juhli siinä siivellä. Kakkuun en nyt päässytkään testaamaan pursotuksia, kun synttäreitten teemaksi valikoitui Kätyrit ja kakkuun keltainen sokerimassa. Seiskaluokan köksässä on kotitöitä ja kakun pohjan esikoinen teki pakastimeen jo ennen synttäreitä. Kakun hän täytti Kick-patukka-kermalla ja mansikalla. 

Päällystän sisarukset tekivät (harvinaisesti) sulassa sovussa. Valkoisen sokerimassan uupuessa laitettiin silmiin nätysti valkoista pikeeriä. Googlen kuvahaku oli pullollaan jos jonkinlaisia minions kakkuja, mutta me mentiin nyt ihan perinteisellä pyöreällä littanalla mallilla. Ylijääneet sokerimassat pääsivät sitruunamuffinssien päälle. 

HappyEnd on vielä vaiheessa. Marraskuussa varatessani sen kirjastosta, olin yhdestoista varaaja! Kymmenen lukijaa on lukenut sen salamannopeasti läpi, jättänyt noutamatta tai palauttanut kesken. Uskon viimeisen vaihtoehdon olevan lähinnä totuutta, koska kirjassa oli useita sivuja hiirenkorvalla. Itselläni on vasta noin 30 sivua kahlattuna ja valitettavasti  käytän sanaa kahlaus; jotenkin en saanut lukemiseen sellaista helppoa flow:ta... Ainakaan vielä tässä alussa, jossa painotetaan paljon mm. tilastoja. Maaret on kuitenkin päässyt tv-esiintymisillään & ajatuksillaan lähelle Jari Sinkkosta, jotta ihan siitä kunnioituksesta AION kahlata loppuun saakka. 

Tuleva viikonloppu häämöttää meille aika mukavana edessä. Saamme tutun karvaturrin kaveriksemme. Hän varmasti  helpottaa koirakuumettamme ja saa ajatuksemme hetkeksi pois PyöreänTalon Kennelin pennuista. Meillä ei vieläkään ole tietoa tulevasta pennusta, mutta onneksemme ystäväperheeseen kotiutuu talvilomalla kuvasta söpöläinen; pitkäkarvainen mäyräkoira. Hänestä toivotaan sitten hyvää ystävää meidän neidille. 

Vatsanpohjassa kipristelevä jännitys senkun jatkuu....

Koirakoulu Fiilis

Ajeltiin tässä taannoin lasten kanssa läheiseen kirjastoon ja sattumalta huomattiin koirakoulu fiilis -kyltti, joka oli imestynyt tyhjillään olleen hallin seinään. 
Olin itse 9-10-vuotias Bablon saadessani, ja niinhän siinä kävi, että meillä se nokkimisjärjestys ei sitten ihan putkeen mennyt. Nyt olen ajatellut, että tulevan pennun kanssa käymme jonkinlaiset kurssit. Fiiliksen sivuilta löytyy pentuaikaan sopivat; 

Pentujen peruskurssi. Kontaktin ja yhteistyön harjoittelua. Kurssilla keskitytään tapakasvatukseen ja hyvän suhteen luomiseen pennun kanssa. Myös ohitusasiat käydään pentujen osalta läpi. Pentu voi osallistua kurssille aikaisintaan 3 kuukauden iässä kun se on saanut ensimmäisen rokotuksen.

 Pentujen tottiskurssi

Kurssi on hyvä jatko pentukurssille. Käydään tarvittaessa läpi vielä arkikäytösten harjoittelua, mutta lähinnä keskitytään TOKO-pohjan luomiseen pennuille sopivien lyhyiden harjoitusten kautta. Perusasento, seuraaminen, paikallapysyminen, noudon alkeet yms. asiat ovat kurssin teemoina. Pennun sopiva ikä 4kk-1,5v

Tänään kävin Fiiliksessä kuuntelemassa luennon ongelmallisista ohituksista. Muilla naisilla oli jo koiruudet kotona ja kokemusta takana, mutta kyllä mä sinne sekaan hyvin mahduin. Hienosti sain eväitä reppuun tulevaa pentuaikaa varten. Me ehdittiin keskustella pienessä ajassa monista arkisista koiriin liittyvistä seikoista. Jos haluat vilkaista, niin koirakoulu Fiilis löytyy myös facebookista.

Sivupalkkiin lisäsin muuten facebookista löytyvän kivan sivuston, jossa seikkailee Mauri.
Maanantaina ajelen taas Fiiliksen ohi kirjastoon, kun varaamani HappyEnd oli saapunut! Kerron teille sitten, minkälainen tuttavuus on Maaret Kallion ja Osmo Kontulan paljon kohuttu teos. 
Ja vielä mun on ihan pakko hehkuttaa, että Pyöreän Talon kenneliin on syntynyt 14. tammikuuta pentuja! Kuka tietää, jospas siellä Kirkkonummella jo ensihetkiään viettäisi meidän tuleva perheenjäsen!?! 
Niin, että näiden uutisten myötä meidän pentukuume on kyllä taas ihan pilvissä!

Loppiainen 2016..

Muistan lapsuudestani valokuvan, jossa lakaisen joulukuusen havuja rikkalapioon. Havuja on valtavasti. Kuusen ruhoa ei näy enää kuvassa; luultavasti runko on heitetty ulos ihan ilkosillaan. Tämän vuoden joulukuusi; tanskalainen pihtakuusi,  nostettiin terassille, eikä yksikään havu irronnut. Meidän joulu on aikalailla pakattu odottamaan seuraavaa tulemistaan. Vertaistukiryhmässä joku mainitsi, että muovikuusi tai pentuaitaus kuusen ympärillä on koiraperheessä tosi kätevä, "Pöh!" sanon minä. Minä olen äiti-ankara. Meillä ei ensi vuoden jouukuusen pentu sitten koske! (Muistakaa sitten ensi vuonna tämä postaus ja naurakaa mulle päin naamaa, kun kerron, kuinka aamulla heräsimme siihen, että pentu oli tuhonnut rakastamani joulukuusen). No, ehkä on pieni mahdollisuus, että saamme tosi suloisen, kiltin pentusen, jota ei joulu kiinnosta...

Tänään saimme olla mukana ystäväperheemme pikkupojan ristiäisissä. 

Pikkuherra sai kastepäiväkseen loppiaisen ja noin 26:n asteen pakkasen. Taivaanranta punotti kauniisti kotimatkallamme ja huomiseksi onkin luvattu yhä kovenevaa pakkasta. Kastetilaisuudessa kokenut pappi (jonka puhe toi mieleeni arvostamani Jari Sinkkosen) muisti mainita eilisen Suomen jääkiekkovoiton. Hän kertoi myös pikkupojasta, jolta oli kysytty, mitä hän erityisesti toivoo. Pikkupoika oli vastannut toivovansa, että hän saisi olla tosi kauan lapsi. Jotenkin tuon kuuleminen herkisti. Meidän aikakautemme lapsilla on niin huima kiire nuoruuteen. Oma nelosluokkalainen neitini pakkasi nukkekotinsa varastoon kesällä. Olen onnellinen, että nukkekoti sittemmin palasi, ja leikit jatkuvat. Joululahjatoiveissakin oli vielä Legon Friends-sarjaa. 

Ristiäisiin sain tehdä kahvipöytään kakun. Toivomuksena oli kermakakku. Minähän en ole mikään pursottaja ja viime yö menikin sitten huonosti nukkuen ja jännittäen. Aamulla, kun takka lähti kunnolla palamaan vasta viidennen sytytyksen jälkeen, olin ihan varma että pieleen menee. Pursotukseen käytin Flora Vispiä ja vaniljakreemijauhetta. Hölmönä latasin yleiskoneeseen kerralla 8 dl Flooraa. Vaahto ei ollenkaan muotoutunut haluamakseni, mutta kyllä se sitten kuitenkin ihan "tönkköä" ja hyvin muotoonsa jäävää lopulta oli. Netissä neidin kanssa edellispäivänä surffailtiin ja ettittiin pursotuskikkoja.  Kaikissa, ja myös arvostamani Kinuskikissan sivuilla, painotetaan, että paremman pursotusotteen ja sitä myötä jäljen saa, kun käyttää tyllisarjasta niitä muoviosia, joihin tylla kiinnitetään. Tämä oli kyllä totta. Tähän asti olen iskenyt tyllan suoraan kertakäyttöiseen pursotuspussiin ja leikannut pussiin kärjestä sopivan palan vaan pois. 

Ei se pursottaminen nyt sitten loppujen lopuksi hullumpaa hommaa ollutkaan. Seuraavaksi aion kokeilla sitä koripunosmallia meidän juniorin synttärikakkuun. Mutta ennen sitä kyllä kerron, mitä jäi käteen koirakoulu Fiiliksessä. Ilmoittauduin nimittäin luennolle, jonka aiheena on ohitusongelmat ja ohituksen kouluttaminen!

Kirpsakkaa pakkaskeliä ja pitkää lapsuutta kaikille!

"Sinä tulit tehneeksi ikuisen talven kaikkialle"

Mieleeni kuvastui syksyllä usein tilanne, miten joululoman koittaessa pysähtyisin kotona paikalleni ja jäisin kuuntelemaan kotimme hiljaista lattiaa. Miettisin, millaiselta Bellan tassujen äänet olisivat kuulostaneet. Hän olisi kotiutunut joululoman kynnyksellä. 

Jouluna lattia oli hiljaa. 

En jäänyt sijoilleni miettimään lattian äänettömyyttä. Jostain syystä pääsin asian yli. Hirmuinen pentukuume on tällä hetkellä laskenut. Nyt tuntuu siltä, että on vielä paljon tehtävää ennen huhtikuuta. Miten ehdimmekään kaiken?

Ennen joulua kerroin teille kakusta, jota minua pyydettiin tekemään Frozen-teemalla. Ilmoitin samantien, etten aio tehdä elokuvan prinsessoja; kasvojen tekeminen on äärettömän ärsyttävää! Ajattelin sitten, että kyllähän minä nyt sen lumiukon voin sokerimassasta tehdä; kuka tahansa osaa lumiukon tehdä! No, nyt jälkeenpäin voin paljastaa; sillä lumiukolla on myös NAAMA! Kakun tekemisen aloitin koristeista. Kinuskikissa oli juuri tehnyt itsenäisyyspäivän kakkuun kuusia, niinpä kopsasin kuusien idean sieltä. Päällystin jäätelövohvelit pikeerillä ja lumijauheella. Kakun päälle suihkaisin kuusiin myös vielä kimallesuihketta. Nämä kuuset sopivat hyvin mihin tahansa talviteeman kakkuun. Käsiteltyä niitä saa helposti, kun asettaa ne esimerkiksi tuollaisten metallisten sarvimuottien päälle. 

Sain joululahjaksi Vaaleanpunaisen Nonparellin kirjan. Sen innoittamana tein kakkupohjan ensimmäisen kerran pohjautuen painomittoihin. Mietin, josko otan siitä ihan tavan, koska pohja onnistui todella hyvin! Kakun päällystin valkoisen ja babyblue-sokerimassojen sekoituksella. Päälle suhautin kimalletta. Reunoilla on valkoisesta sokerimassasta muoteilla napattuja lumihiutaleita, joissa on kimaltelevaa geeniä päällä. 

Ja sitten tämä surullisen kuuluisa Olof. Ilmeitä ja asentoja sillä on elokuvassa niin paljon, että kaikki palaset voisi halutessaan vaan asetella kakun päälle sikin sokin; niin monesti se elokuvan temmellyksessä on osistaan erillään. Olen miettinyt, että jos minun lapsuudessani olisi askarreltu enemmän muovailuvahoilla, olisi tämä nykyinen harrastukseni huomattavasti helpompaa ja jälki parempaa. Sokerimassasta taitava käsittelijä saa aikaan mitä vaan! No, pääasia kai on, että sankari ja lapsivieraat tunnistivat Olofin ja vaikka me aikuiset tiedämme, että nämä koristeet maistuvat ihan vaan sokerilta, niin lapsille näiden koristeiden syötävyys on huima juttu! Nämä Olofin silmät ovat muuten myös syötävät. Valmiita silmiä, joita voi heittää vaikka örkki-muffinsseihin saa nettikaupoista. Mun omani ovat taas sieltä leipurin putiikista. Kädet, napit ja hiukset ovat lakritsia. 

Tuo systeemi, jossa Olof kuusiensa ja lumipallojensa kanssa kököttää on niin ikään syötävää sokerimassaa. Siinä on lumihiutalemuotilla tehtyjä hiutaleita niin lähekkäin, että niistä muodostuu astia. Hiutaleet kuivataan kulhossa, niin ne saadaan kuivamaan haluttuun muotoon. Ja kuten kuvista näkyykin, kaikkiin "liimattaviin" saumoihin olen käyttänyt pikeeriä. Joskus tilasin elintarvikeliimaa, ja se onkin paikallaan siellä, missä kiinnitteen tulee olla näkymätön, mutta kyllä pikeeri on jämäkkä, nopea ja varma kiinnittäjä. 

Tänään on vuoden 2016 ensimmäinen päivä. Tuokohan Uusi vuosi meille uudet kujeet?

Bella, joka muuten sai "uudeksi nimekseen" Mimo, on kotiutunut vuoden lopussa Ikaalisiin,  TiTi-Nallen kotikonnuille ja onhan siellä myös se kuuluisa kylpylä, jossa tehdään uusia ihmisiä! Meidän perhe ei kaipaa enää uutta ihmistä, mutta karvainen kamu meille kyllä mahtuu! 

Voikaahan hyvin!

Kolme yötä jouluun...

Katselen taas ulos työhuoneeni ikkunasta; kovin on vihreää. HuomentaSuomessa säämies ei uskaltaudu lupaamaan lumista joulua. Aamulla, kun havahduin unesta, kuulin sateen ropisevan terassin valokatteeseen. Neiti ilmoitti samantien, ettei aio pyöräillä kouluun. 

Meillä on jo joulukuusi olkkarissa. Tanskalainen pihkakuusi. Sen tuoksu täyttää ihanasti koko kodin. Oksilleen se sai tänä jouluna pelkästään valkoista. Jotenkin mietin, että lumen puuttuessa valkoista on nyt saatava jotenkin muuten. Punaiset verhot, tyynynpäälliset ja liinat jäivät odottamaan seuraavia jouluja. 

Lahjat olen tänä vuonna päättänyt kasata sitten aattoa edeltävä yönä olohuoneeseen siirrettyyn lohnaan. Paappani on sen minulle tehnyt ensimmäiseksi jouluksi ja mietin, että joulun jälkeen se voisi kyllä kaivata pintaansa jo vähän uutta maalia. Muutakin vanhaa meillä on nyt joulun alla tullut sisustukseen. Sängyn päätynä palvellut vanha ruokakomeron ovi seisoo nyt olohuoneen nurkassa ja kattauskyntilöitä olen polttanut turvallisesti vanhassa emalisessa tratissa.  

Joulupöytään aion leipoa Kinuskikissalta niitä samaisia piparkakkumausteella ja vaniljatuorejuustolla maustettuja muffineja, joista jo kuvaa laitoinkin ennemmin. Nyt korvaan lumiukkosuklaan joulupukilla. 

Joulun aikaan sijoittuu myös suuri jännitysmomentti; minua pyydettiin tekemään Frozen-tyylinen syntymäpäiväkakku pikkuiselle neidille. Eilen jo väsäilin kakun päälle lumisia kuusia. Laitan siitä kakusta sitten uutta juttua, mutta nyt toivottelen kaikille mukavat joulut!

 Muistakaahan syödä paljon herkkuja!

Eriparimukit...

Kevät 2002. 

Paikallinen neuvola on kutsunut koolle kaikki äidit, jotka ovat synnyttäneet esikoisensa tammikuussa. Meitä istuu pienen tutkimushuoneen reunamilla parisenkymmentä. Kaikilla meillä on alle puolivuotias vilperi sylissä, elämän keskipiste. Elämän suuri muuttaja. Viimeisten joukossa paikalle saapuu poikaansa kantaen äiti, joka on asunut seinämme takana. Muuttivat omakotitaloon, huokaus, jospa mekin sitten joskus. 

Yksi näistä äideistä on se, joka söi pilttiä paksussa villapaidassa viikonlopun vauvavalmennuksessa. Ihmeellistä, miten sitä jää ihmiset mieleen kummallisista asioista. Minä hikoilin t-paidassa jo alkuraskauden aikana. 

Neuvolan kokenut täti painottaa vertaistuen tärkeyttä. Paperi kiertää. Kaikki kirjoittavat nimensä ja yhteystietonsa. Kopiokone raksuttaa. Pitäkää yhteyttä! 

Teirän lapset menee kuulkaa sitte kouluun samaan aikaan! 

Sovitaan seuraava tapaaminen paikalliseen pizzeriaan kuukauden päähän. 

Kurvaan pizzerian pihaan. Sunnyyn ei mahtuneet Emmaljungan Classikit takakonttiin. Jätän parkkipaikalle taivaansinisen Seat Cordoban. "Tämonki justihin sellaanen hyvä tulevalle äiteelle" sanoo paikallisen autoliikkeen myyjä. Jos olisin tiennyt, että etelän lämmössä valmistettu kulkuneuvo päättää talvipakkasella päästää minut ison vatsani kera sisään vain takaovesta, niin olisin huolella ojentanut myyjää, mutta noita venyttelyharjoituksia ei kukaan arvannut etukäteen. 

Pizzeriaan saapuu äiti-muuttipoisseinäntakaa, villapaitaäiti ja opeäiti tyttärensä kanssa. Syödään, jutellaan, pizzeria tarjoaa kahvitkin. Aika kuluu, juttu luistaa. Kaikilla puolivuotiaat mussukat; kolme poitsua, ja neiti. 

Muuttipoisseinäntakaa-äiti on rohkea. Kutsuu meidät seuraavalla kertaa luokseen kahville! 

Eletään kesäkuuta 2002, Mamba on juuri julkaissut kesäbiisin; vielä on kesää jäljellä. 

Joulukuu 2015. 

Valmistan lasten kanssa Kinuskikissan ohjetta mukaellen talvisia muffineja. Samuli Edelman laulaa tuttua sävelmää, kun ajelemme kohti opeäidin kotia. Ei minun perheeni siihen Seattiin muuten kauan mahtunut! Ja se äiti, joka muutti pois meidän seinän takaa, asuu nyt taas lähes naapurissa, ja villapaitaa en sillä yhdellä äidillä ole nähnyt päällä moneen vuoteen. 

Minä olen äiti. Olen vaimo. Ja olen osa kokonaisuutta, joka sai alkunsa keväällä 2002. Olen yksineljäsosa-mammat. Minulla on kolme kohtalotoveria, kolme vertaismammaa, kolme ystävää. 

Me ollaan niinku neljä erilaasta mukia; eriparimukit, jokka kumminki sopii hyvin yhtehen.

Mukaan yhdistyksiin...

Kesä 2015; ruoka- ja postitauko. Posti tuo tavalliseen tapaansa tuhdin pinon kirjeitä; laskuja, mutta postin seassa on myös iso kirje, jossa Vanhan Ulvilan postileima? Yllätys on kertakaikkisen iloinen, kun huomaan Suomen chowchow-yhdistyksen, eli CCY:n huolineen meidät jäseneksi. 

Uuden jäsenen tervetuloa-kirje on aivan ihana! "Rapsutukset Chowillesi" ja "iloa omistamastasi Chowista"-heitot saavat muitta mutkitta suun hymyyn. Joku on nähnyt vaivaa kirjeen muokkauksessa.       

Syksyn mittaan lähdemme mukaan myös Suomen Kennelliittoon ja otamme yhteyttä CCY:n alajaostoon; LRC:hin eli Länsi-Rannikon Choweihin.  Meidät toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi LRC:n toimintaan mukaan, vaikka pentumme on vasta pilke silmäkulmassa! Kyllä maailma on ihmeellinen paikka! Chow-immeiset ovat ottaneet meidät niin ihanasti avosylin vastaan; ihan kuin olisimme aina tunteneet!  Vanhin poitsumme on nyt päässyt "facebookikään". Seuraan tiiviisti hänen someiluaan fb:n chow-ryhmässä. Kyllä niin olen monesti liikuttunut ja syvää iloa tuntenut, kun siellä hänen kommenteistaan tykätään ja häntä kannustetaan.  Hänellä on vielä pienen ihmisen näkemykset ja mielipiteet, arvostukset ja tapa kirjoittaa. Avarakatseisia ja suvaitsevaisia kohtaamamme chow-immeiset ovat siellä olleet. Siitä olen kiitollinen. Facta on, että se ryhmä on auttanut meitä jaksamaan tätä odotusta paremmin kuin itse tajuaakaan. 

Kyllä vertaistuki on mittaamattoman arvokasta! 

Vielä täytyy mainostaa aivan suunnattoman ihanaa sivustoa, johon eilen eksyin. Laitoin sen tuonne sivupalkkiin muistiin. Facessa kommelluksistaan kertoo suloinen Henni - Black Magic.