Kaksi lämmintä päivää....

Eilen oli kevään oikea ensimmäinen lämmin päivä. 

Haravoin Dominon aitausta paitasillani ja ajattelin, että vä-hän ehkä sattuu niskaan tuulenvire. 

Oli kuitenkin niin ihana auringonpaiste, että jatkoin vaan. 

Tänään sitten heräsin nokka tukossa. 

Eilen oli myös ensimmäinen päivä, kun Domino 1v ja 4kk makasi kyljellään juuri haravoidulla nurmella ja nautti auringosta, sai hepuleita ja näykki pienesti vihertävää nurmea. 

Viime postauksessa ounastelin juoksuja, mutta niitä ei ole vieläkään näkynyt. Taitaa kevät olla niin myöhässä, että neidin hormonit eivät vielä hyrrää. 

Kasvua sekä koossa, että voimissa on tapahtunut paljon. 

Tilasin Dominolle toissa viikolla tukevat Julius K9 valjaat.  Sävyksi valittiin tottakai neitimäinen fuksia, joka sopiikin kaikkien aiempien varusteiden kaveriksi. Nimitarra tuohon Julius-tekstin tilalle tulee jälkitoimituksena. Heijastin tuossa tekstissä on aivan uskomaton; hämärässä kodinhoitohuoneessa teksti loistaa todella kirkkaana. 

Juuri valjaiden alle selkään on kasvanut villin näköisiä, noin 10 cm pitkiä uusia karvoja. Selkäkarvoitus on ollut aika lailla surkea, totta puhuakseni, sen jälkeen, kun Domino alkuvuodesta kävi pesussa ja kunnon harjauksessa Doggies & Kitties lemmikkihotellilla. . Neiti tuntui aivan kaljulta ☺, no, onko ihmekään tuon karvamäärän lähdettyä! 

Pisti silmään, että blogin yläpalkki kaipaisi kyllä jotenkin uudistusta...

Ehkä siihen jo voisi vaihtaa kuvan teini-Dominosta! Todellinen teiniprinsessa meillä kyllä asustaakin. Muistan elävästi, kuinka Dominon pentuaikana juttelin kasvattajalle, miten ihana Domino on; kuinka sosiaalinen ja kiltti ja mitä kaikkea; en muistakkaan! Hän vastasi kerta toisensa jälkeen, että odottele nyt, se on vielä ihan keskeneräinen. Sosiaalinen Domino on vieläkin, mutta OMA TAHTO on kyllä matkan varrella löytynyt! 

Auta armias, kun illalla huutelen neitiä sisään! Ei puhettakaan! Ei sellaista kalkkunaa, kinkkua, nakkia, popcornia ole valmistettukaan, joka saisi mielen kääntymään! Ja turha luulla, että pelkkä sanominen tai kiukku toisi Dominon sisään; ei ehei! 

Hän on hyvin päättäväinen ja tietää tasan, mitä tahtoo. Kun choweista kirjoitetaan, etteivät ne halua miellyttää, niin meillä tämä pitää kyllä täysin paikkansa. Ja toisalla kirjoitetaan, että chowi ja hänen palvelusväkensä.... Paikkansa pitää. 

Nyt palaamme aurinkoon! Nauttikaahan kevätpäivistä! 

Kevättä ilmassa, KonMari sohvalla

Muukalainen täällä taas!

Kevät on tullut; sen kertoi eilen ihan lemppariohjelmani Sohvaperunat.

Kevään tulon huomaa myös siitä, miten Domino kiertää aitauksessaan niitä polkuja, jotka vielä ovat jään peitossa; ruoho on märkää ja tuntuu ällöttävältä tassujen alla.

Neiti on aloittanut uuden päivärytmin; ennen seitsemää aitaukseen ja pakotettuna illalla sisään. Luultavasti hän viihtyisi ulkona yötkin!

Aamupalaksi hän nauttii ennen yhdeksää siankorvan ja ruoka maistuu illalla sisääntulon jälkeen.

Nämä ulkoilupäivät ovat  silminnähden vieraannuttaneet Dominoa meistä. Hän on jo pelottavan itsenäinen; välillä tuntuu, että tarvitaanko meitä enää mihinkään muuhun kuin siankorvan antamiseen! No, juoksu on taas näillä näppäimillä; se selittänee paljon tätä käytöstä.

Työssäoppimisjaksoni on päättynyt ja olen taas omassa koulussani oppimassa lisää. Tällä lähiopetusjaksolla keskitymme erityislapsiin. Kävimme jo tutustumassa Niittyvillan kouluun, joka on erityislapsille suunnattu peruskoulu. Kuten Steinerkoulun vierailunkin jälkeen, olin taas ihan myyty. Edellisessä työssäoppimisessa tutustuin erityislapsiin ip-toiminnassa ja se tuntui kyllä hyvältä. Seuraava työssäoppiminen alkaa muutaman viikon kuluttua ja onkin sitten erityislasten parissa; odotan sitä jo innolla. ( koska työssä on mukavaa ja koulussa...ei niinkään )

Menneestä harjoittelusta (oikeasti aikuinen ei ole harjoittelussa, vaan työssäoppimassa, mutta kun tuon sanahirviön olen jo moneen kertaan kirjoittanut, niin se jo kohta ahdistaa)  minulla on rationaalisesti ajatellen hyvä fiilis. Puitteet ovat mahtavat; työyhteisö on kerrassaan loistava ja oppilaat hyvin kehityskelpoisia ☺ -tuo viimeinen oli vitsi.

Mutta kyllä tuohon harjoitteluun mahtuu sitten kuitenkin se -mutta-.

Minä olin hyvä ohjaaja. Sain olla opettajan työpari. Me saimme yhdessä paljon hyödyllistä ja myös mukavaa aikaan. Minä saavutin lasten luottamuksen; olin turvallinen ja luotettava aikuinen, jonka puoleen saattoi milloin vain kääntyä. Minä olin läsnä.

Nyt sinä ajattelet, että mitä juuri piipität, jos kerran kaikki meni noin loistavasti?

Minä sain toimia myös sijaisena.

Minä olin siinäkin ihan hyvä. Mutta kyllä kyyneleet nousevat silmiini, kun mietin, miten huono kuitenkin olin. Ja samaan aikaan minä pystyn täysin rationaalisesti ymmärtämään sen, että minä opettelen olemaan ohjaaja; miten ihmeessä minä voisin vielä olla hyvä opettaja?!?!

Taas huomaan sen, miten en millään malttaisi ottaa niitä pieniä askeleita... Kehittyä pikku hiljaa... Samaan aikaan takaraivossa kolkuttaa, että eläkeikä on pian; en ehdi! Vaikka totuus taitaa olla, että eduskunnan suunnitelmia kuunnellessa minä en taida päästä eläkkeelle ihan heti...  

En muista, olenko tänne kirjoitellut haaveestani luokanopeksi.

Luultavasti en, koska koen pienoista ahdistusta siitä, että te tulette chowchow-blogiin ja täällä jaaritellaan peruskoulusta ☺Viime aikoina täällä ei kyllä ole jaariteltu juuri mistään -kommentoi siellä nyt joku 😂

Yritän saada itseni näppäimille hieman useammin; koska hirveen hyvältä tämä kirjoittaminen tuntuu. Nyt kuitenkin koneessa odottaa märät pyykit ja sohvalla KonMari! Jospas minäkin saan kaappini järjestykseen; monet ovat kuulemma saaneet!

Voi hyvin!

Ystävänpäivä 2017

Tassuttele Kotiin blogista toivotellaan kaikille ihanaa ystävänpäivää!

Se, joka sanoi timanttien olevan tytön paras ystävä, 

ei ollut ikinä tavannut chowia....

Rohkeita naisia....

Pitkästä aikaa luin Maarit Korhosen blogia. Olen tähän vuoden opettajaksi valitun rohkean naisen blogiin hurahtanut jo aikoja sitten ja täälläkin siihen viitannut useaan otteeseen. Jokaista päivitystä lukiessa odotukset ovat korkealla; ikinä en ole pettynyt. Tiedän; on mennyt vähän ehkä yli tämä innostuneisuuteni asiaa kohtaan, mutta nyt jotenkin tuntuu, että on tämän aika. 

Tällä hetkellä olen aivan ylionnellinen siitä, että saan olla osa porukkaa, joka jakaa kiinnostukseni.

Avoimessa yliopistossa on vaihe, jossa työskennellään itsenäisesti. No, minun kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että en työskentele,  kun voimia siihen ei vielä ole, mutta kaipaan aivan suunnattomasti kirjastossa lukupiirin kanssa vietettyjä tuokioita! Syksyn aikana tuosta porukasta on muodostunut minulle hyvin tärkeä. Me jaamme yhteisen kiinnostuksen; olemme samalla aaltopituudella; jatkamme toistemme aloittamia lauseita. 

Ja samaan hengenvetoon voisi jatkaa, että " mieti, mikä kohtalo! "  

Miten mulla; harmaavarpusella, joka pelokkaana kierteli käytäviä etuajassa, jottei vaan myöhästyisi ensimmäisestä avoimen tapaamisesta, voi olla niin mahtava säkä, että pääsee mukaan aivan huippujengiin! 

Miten voi olla, että elämä on näin mahtavaa!?!

Tuleva tiistai on ystävänpäivä; lämmin ajatus lähtee lukupiirin likoille. 

Siitä Korhosen blogista, siitä mun piti kirjoittaa!

Kirjoitus perustuu Puoli Seitsemän-ohjelmaan, jossa näyttelijä Outi Mäenpää kertoo mielipiteensä vanhemmuudesta.

Ohjelmaa voit katsoa tästä.

Vanhemmuudesta jutellaan ohjelmassa, noin kohdan 25 minuuttia paikkeilla.

Korhonen kirjoittaa blogissaan näin:

" Hän (Outi Mäenpää) sanoi miestoimittajalle, että teidän sukupolvenne on lötsö ( tai jotain sinnepäin). Te haluatte harrastaa ja kaikkea mahdollista muuta mutta jumalauta, te olette ensisijaisesti vanhempia, jos kerran olette niitä lapsia hankkineet.

Oi, kiitos Outi, kiitos. Istuin sohvalla suu auki, että joku uskaltaa tuolla lailla sanoa. Yes. Onneksi se ei ollut ope, koska silloin se olisi ollut syyllistämistä. Nyt se oli vain shokkihoitoa.

Oppilaani tuli myöhässä tunnille. Kysyin syytä.
– Äiti ei ehtiny heittää mua kouluun, kun sillä alkoi ratsastustunti, mun piti tulla bussilla.

Toinen äiti soitti kesken tunnin ja kysyi, oliko lapsi tullut kouluun.
-No mihin se sit ajatteli sun menneen? kysyin.
– Ei, ku se jäi nukkumaan, kun mä lähdin.

Kehityskeskustelussa äiti kertoo harrastavansa hyväntekeväisyyttä huono-osaisten lasten hyväksi ja siksi hänen omat lapsensa menevät keskenään nukkumaan.

Ei jumalauta, sinä et mene ratsastustunnille, jos lapsesi myöhästyy sen takia koulusta.
Ei jumalauta, sinä et jää nukkumaan, kun lapsesi lähtee kouluun.
Ei jumalauta, sinä et harrasta sellaista, mikä pakottaa lapsesi menemään keskenään nukkumaan.

Kiitos Outi. Näistä ei uskalleta puhua ääneen.

Suomessa kun ei haeta syyllisiä."

Nyt, kun työssäoppimispäivien jälkeen en jaksa muuta, kuin rojahtaa sohvalle keräämään voimia seuraavaan päivään, on ollut aikaa katsoa tv:tä.

Viikonloppuna täytyi oikein kohottautua kuuntelemaan, kun Maria Veitolan Yökylässä-ohjelmassa Sirpa Selänne uskaltautui rohkeasti kertomaan mielipiteensä vanhemmuudesta. Viesti oli lähes samankaltainen; jos olet vanhempi; ole. Ota vastuuta; tee tehtäväsi!

Viisaita, rohkeita naisia....

Voikaa hyvin!

Aivan huikee menovinkki huomiselle lauantaille!

Tulin teille kertomaan tästä huimasta jutusta, jonka Seinäjoen YkkösBasaari on järjestänyt!

Huomenna lauantaina viettävät siellä 1-vuotis synttäreitä!

Kello 11-12 voi puhelimitse alla olevasta numerosta varata myyntipaikan

hintaan 1 euro per päivä!

100 ensimmäistä asiakasta saa ilmaisen ämpärin ja

paikan päällä voi herkutella mun suosikkikahvilan, ilmajokisen  Mallan Makeat leivonnaista!

Lähtekääpäs tekemään löytöjä, tapaamaan tuttuja ja herkuttelemaan!

Nyt myös paikan varaaminen onnistuu nettisivujen kautta!

Myyntiähän me ollaankin jo reaaliajassa seurattu.

Hienoja uudistuksia!

Hiljaiseloa...

Moikka pitkästä aikaa!

Täällä tassuttelee 11 kuukautinen neiti. Aika on todella vilahtanut.

Tammikuussa juhlimme jo sitten yksivuotiasta Dominoa. Dominoon kovasti kiintyneet sukulaislapset miettivät Dominon synttäreitä; kai sellaiset sitten järjestetään:)

Domino on viime aikoina kiertänyt mieheni yhä tiukemmin pikkutassunsa ympärille.

Kun meille suunniteltiin pentua, oli hän se, joka hyvin tiukasti rajasi niitä tekemisiä, joita pennun sitten annetaan tehdä. Ylläolevassa kuvassa Domino etsii aktivointipelistään lihapullan palasia, koska on ollut syömättä uusia nappuloita, joihin siirryimme. On kai sanomattakin selvää, kuka tämän tilanteen mahdollisti.

Meillä on ihana utelias, kaikesta suuresti kiinnostunut chowi.

Hän on vahvasti sitä mieltä, että hänen kuuluu olla kaikessa mukana; että kaikissa tekemisissämme on paikka hänen läsnäololleen.

Usein hän on siis tiellä.

Kirjoitin otsikoksi hiljaiseloa, ja nyt huomaan, että sormet alkavat näpytellä jotain ihan muuta, kuin mitä olin ajatellut kirjoittaa.

Blogi on joulun ajan pölyyntynyt. Pölyjen siivoamisen aika ei ole vielä nytkään, vaikka tässä istuminen ja teille kirjoittaminen tuntuu vallan mahtavalta.

Työssäoppimisen viimeisenä päivänä sain kuumeen.

Pienessä kuumeessa äiti-ihminen käy lasten vanhempainvarteissa ja terveystarkastuksissa, yliopiston viimeisessä pienryhmässä ja työssäoppimisjakson arviointikeskustelussa. Äiti-ihmiset tietävät, että tämä on ihan sitä normiarkea. NoBigDeal.

Huomaa sitten lopulta olevansa lääkärissä ja sairastavansa keuhkokuumetta.

Vaikka keuhkokuumeen läpikäyneet painokkaasti kehottavat lepäämään ja unohtamaan kaiken, äiti-ihminen sängyn pohjaltakin vielä viestittelee Ukrainaan ja etsii Dominolle pikkusiskoa. Ajattelee, että kyllä tämä tästä.

Kuluu viisi viikkoa.

Täytettyään astianpesukoneen äiti-ihminen istahtaa alas ja kerää voimia.

Nappaa kannettavan ja näpyttelee blogiin viestin kaikille niille, jotka ovat miettineet, miten Dominon ensimmäinen joulu meni.

 Hienosti meni; kuusi on pystyssä ja vatsa täynnä herkkuja!

Voikaa hyvin.

 

 

Laskeuduttiin joulukuuhun...

Joulukuun alkupäiviä vietellään ja on ihanaa, kun maa on valkoinen. Meidän leveysasteilla myös hieman outoa; olemme saaneet lunta menneinä vuosina useasti vasta juuri jouluaattona!

Kyllä meille merkittävä seikka joulun odotuksessa on juurikin tuo lumivaippa.  

Domino on nauttinut lumesta; juossut ja peuhannut aina, kun me hänen kanssaan olemme pihalla. Alun perin ajatus oli, että aitaamme hänelle mahdollisimman suuren alueen, jotta saa viettää aikaansa ulkona; viileämmässä.

Nyt on kymmenen kuukautta neidillä ikää ja me käymme täällä kehityskeskusteluja siitä, miten pihalla käyttäydytään. Domino on alkanut haukkua.

Nappasin eilen muutaman kuvan ikkunasta.  

 Eli koitamme hillitä haukkumista nyt ensin näin... Raudoitusverkon peitteeksi nappasin valkoiset fleecepeitot. Tunnistatkin varmaan tuon masentuneen fiiliksen; ei hyvä.

Ei haukkuminen mihinkään hävinnyt, vaikka suora näkymä tielle hävisi.

Muistin sitten, että koiraharrastajan kanssa oli puhetta siitä, että pihalla olisi jotain niin maukasta, ettei sen luota malttaisi lähteä haukkumaan. Kipaisin Faunattareen ja palasin herkkupussi kainalossa. Taas sain arvokasta vertaistukea; sinne mennessä olin ihan plääh, ei tästä mitään tule. Palatessa  mulla oli hyvät suunnitelmat tehtynä. Mahtavaa, kun siellä kehtaa myöntää tietämättömyytensä, keskeneräisyytensä ja saa hyviä neuvoja ja vinkkejä.

Peitto + herkku = hyvä juttu hetken aikaa :)

Mutta ei se vahtivietti mihinkään häviä, kun se luontaista on...

Nyt ollaan taas suuren kysymyksen äärellä. Mitä tehdään seuraavaksi? On tämä elämä Dominon kanssa opettanut pohtimaan. Miettimään asioita puolelta ja toiselta. Yrityksien kautta on päästy monessa asiassa hyvään lopputulokseen. Joku ratkaisu meidän tähänkin täytyy löytää.
Tässä vuoden aikana on löytynyt paljon ratkaisuja.
Ratkaisuna voi pitää perjantaitakin, kun läpäisin ensimmäisen työssäoppimisjaksoni arviointikeskustelussa. Suurin tavoitteenihan tuossa työssäoppimisjaksossa oli se, että varmistuu, että koulutyö on sitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä ja että minusta siihen on. Valtakunnallinen opetussuunnitelma listasi jaksolle jos jonkinlaisia tavoitteita. Pähkäilin niitä aikani ja lopulta tuhahdin, että kyllä edellä mainittu varmuus saa luvan riittää.
Koulussa vietetyt viisi viikkoa olivat kyllä mainiot. Joka aamu lähdin kuin suureen seikkailuun; jokainen iltapäivä palasin kuin suuresta seikkailusta; kaikkeni antaneena; lopen uupuneena. Ja onnellisena.
Mahtava on se fiilis, kun tuntee tekevänsä jotain merkityksellistä. Jotain, millä on arvoa ja tarkoitus. Olen kyllä onnellinen, että vielä tällä iällä uskalsin riuhtaista itseni irti ja lähteä tavoittelemaan sitä, mitä halajan.
Eikä ne riuhtaisut tähän lopu!
Toivottavasti jo pian pääsen kertomaan teille uusista tuulista, joita meillä on suunnitelmissa.
Sitä ennen vietetään kuitenkin ensin ihana joulunodotuksen aika.
Voi hyvin.