Eilen oli kevään oikea ensimmäinen lämmin päivä.
Haravoin Dominon aitausta paitasillani ja ajattelin, että vä-hän ehkä sattuu niskaan tuulenvire.
Oli kuitenkin niin ihana auringonpaiste, että jatkoin vaan.
Tänään sitten heräsin nokka tukossa.
Eilen oli myös ensimmäinen päivä, kun Domino 1v ja 4kk makasi kyljellään juuri haravoidulla nurmella ja nautti auringosta, sai hepuleita ja näykki pienesti vihertävää nurmea.
Viime postauksessa ounastelin juoksuja, mutta niitä ei ole vieläkään näkynyt. Taitaa kevät olla niin myöhässä, että neidin hormonit eivät vielä hyrrää.
Kasvua sekä koossa, että voimissa on tapahtunut paljon.
Tilasin Dominolle toissa viikolla tukevat Julius K9 valjaat. Sävyksi valittiin tottakai neitimäinen fuksia, joka sopiikin kaikkien aiempien varusteiden kaveriksi. Nimitarra tuohon Julius-tekstin tilalle tulee jälkitoimituksena. Heijastin tuossa tekstissä on aivan uskomaton; hämärässä kodinhoitohuoneessa teksti loistaa todella kirkkaana.
Juuri valjaiden alle selkään on kasvanut villin näköisiä, noin 10 cm pitkiä uusia karvoja. Selkäkarvoitus on ollut aika lailla surkea, totta puhuakseni, sen jälkeen, kun Domino alkuvuodesta kävi pesussa ja kunnon harjauksessa Doggies & Kitties lemmikkihotellilla. . Neiti tuntui aivan kaljulta ☺, no, onko ihmekään tuon karvamäärän lähdettyä!
Pisti silmään, että blogin yläpalkki kaipaisi kyllä jotenkin uudistusta...
Ehkä siihen jo voisi vaihtaa kuvan teini-Dominosta! Todellinen teiniprinsessa meillä kyllä asustaakin. Muistan elävästi, kuinka Dominon pentuaikana juttelin kasvattajalle, miten ihana Domino on; kuinka sosiaalinen ja kiltti ja mitä kaikkea; en muistakkaan! Hän vastasi kerta toisensa jälkeen, että odottele nyt, se on vielä ihan keskeneräinen. Sosiaalinen Domino on vieläkin, mutta OMA TAHTO on kyllä matkan varrella löytynyt!
Auta armias, kun illalla huutelen neitiä sisään! Ei puhettakaan! Ei sellaista kalkkunaa, kinkkua, nakkia, popcornia ole valmistettukaan, joka saisi mielen kääntymään! Ja turha luulla, että pelkkä sanominen tai kiukku toisi Dominon sisään; ei ehei!
Hän on hyvin päättäväinen ja tietää tasan, mitä tahtoo. Kun choweista kirjoitetaan, etteivät ne halua miellyttää, niin meillä tämä pitää kyllä täysin paikkansa. Ja toisalla kirjoitetaan, että chowi ja hänen palvelusväkensä.... Paikkansa pitää.
Nyt palaamme aurinkoon! Nauttikaahan kevätpäivistä!
Ei vitsi mikä karva määrä on lähtenyt!!
VastaaPoistaIhania aurinkoisia päiviä teille♡♡