Muukalainen täällä taas!
Kevät on tullut; sen kertoi eilen ihan lemppariohjelmani Sohvaperunat.
Kevään tulon huomaa myös siitä, miten Domino kiertää aitauksessaan niitä polkuja, jotka vielä ovat jään peitossa; ruoho on märkää ja tuntuu ällöttävältä tassujen alla.
Neiti on aloittanut uuden päivärytmin; ennen seitsemää aitaukseen ja pakotettuna illalla sisään. Luultavasti hän viihtyisi ulkona yötkin!
Aamupalaksi hän nauttii ennen yhdeksää siankorvan ja ruoka maistuu illalla sisääntulon jälkeen.
Nämä ulkoilupäivät ovat silminnähden vieraannuttaneet Dominoa meistä. Hän on jo pelottavan itsenäinen; välillä tuntuu, että tarvitaanko meitä enää mihinkään muuhun kuin siankorvan antamiseen! No, juoksu on taas näillä näppäimillä; se selittänee paljon tätä käytöstä.
Työssäoppimisjaksoni on päättynyt ja olen taas omassa koulussani oppimassa lisää. Tällä lähiopetusjaksolla keskitymme erityislapsiin. Kävimme jo tutustumassa Niittyvillan kouluun, joka on erityislapsille suunnattu peruskoulu. Kuten Steinerkoulun vierailunkin jälkeen, olin taas ihan myyty. Edellisessä työssäoppimisessa tutustuin erityislapsiin ip-toiminnassa ja se tuntui kyllä hyvältä. Seuraava työssäoppiminen alkaa muutaman viikon kuluttua ja onkin sitten erityislasten parissa; odotan sitä jo innolla. ( koska työssä on mukavaa ja koulussa...ei niinkään )
Menneestä harjoittelusta (oikeasti aikuinen ei ole harjoittelussa, vaan työssäoppimassa, mutta kun tuon sanahirviön olen jo moneen kertaan kirjoittanut, niin se jo kohta ahdistaa) minulla on rationaalisesti ajatellen hyvä fiilis. Puitteet ovat mahtavat; työyhteisö on kerrassaan loistava ja oppilaat hyvin kehityskelpoisia ☺ -tuo viimeinen oli vitsi.
Mutta kyllä tuohon harjoitteluun mahtuu sitten kuitenkin se -mutta-.
Minä olin hyvä ohjaaja. Sain olla opettajan työpari. Me saimme yhdessä paljon hyödyllistä ja myös mukavaa aikaan. Minä saavutin lasten luottamuksen; olin turvallinen ja luotettava aikuinen, jonka puoleen saattoi milloin vain kääntyä. Minä olin läsnä.
Nyt sinä ajattelet, että mitä juuri piipität, jos kerran kaikki meni noin loistavasti?
Minä sain toimia myös sijaisena.
Minä olin siinäkin ihan hyvä. Mutta kyllä kyyneleet nousevat silmiini, kun mietin, miten huono kuitenkin olin. Ja samaan aikaan minä pystyn täysin rationaalisesti ymmärtämään sen, että minä opettelen olemaan ohjaaja; miten ihmeessä minä voisin vielä olla hyvä opettaja?!?!
Taas huomaan sen, miten en millään malttaisi ottaa niitä pieniä askeleita... Kehittyä pikku hiljaa... Samaan aikaan takaraivossa kolkuttaa, että eläkeikä on pian; en ehdi! Vaikka totuus taitaa olla, että eduskunnan suunnitelmia kuunnellessa minä en taida päästä eläkkeelle ihan heti...
En muista, olenko tänne kirjoitellut haaveestani luokanopeksi.
Luultavasti en, koska koen pienoista ahdistusta siitä, että te tulette chowchow-blogiin ja täällä jaaritellaan peruskoulusta ☺Viime aikoina täällä ei kyllä ole jaariteltu juuri mistään -kommentoi siellä nyt joku 😂
Yritän saada itseni näppäimille hieman useammin; koska hirveen hyvältä tämä kirjoittaminen tuntuu. Nyt kuitenkin koneessa odottaa märät pyykit ja sohvalla KonMari! Jospas minäkin saan kaappini järjestykseen; monet ovat kuulemma saaneet!
Voi hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kommentti piristää päivää!