perjantai 18. marraskuuta 2016

Uinuvan Blogin yksivuotissynttärit. . .


TassutteleKotiin-blogin ensimmäisestä päivityksestä on kulunut vuoden päivät. 
Mietteitä vuoden 2015 marraskuusta voi vilkaista täällä.
Pihalle katsoessa on ihan yhtä vihreää kuin vuosi sitten. Lumi tuli, oli ja meni.
Meille on vuoden aikana tapahtunut paljon; yksilöinä ja perheenä.
Muistan, kuinka tuolloin vuosi sitten ajattelin, että -sitten-, kun pentu tulee, on kaikki valmista. Talo on lattiasta kattoon putsattu, kaikki on järjestyksessä, ylimääräisestä tavarasta on hankkiuduttu eroon, kalenteri on huolella täytetty ja kaikki on ylipäätään hyvin.
Ajattelin, että -sitten-, kun pentu tulee, lähden liikkeelle ja pudotan painoa.
-Sitten- olen tyytyväinen, enkä marise mistään olemattomasta.
-Sitten- mulla on kaikki, mitä toivoa saattaa.
Pidän aina siitä hyvän huolen; harjaan ja leikkaan kynnet.
En -ikinä- menetä hermojani siihen.
:)
No, hymyilyttää varmaan suakin...
Näinhän me eletään; SITKU-elämää!
Tämän vuoden aikana olen kieltämättä elänyt sitkua.
Mutta olen kyllä ottanut elämää hallintaankin. Meidän koko perhe on.
Pojat ovat yläasteella ja merkittävästi itsenäisempiäkuin vuosi sitten.
Neiti klaaraa hienosti ala-asteikäisen tytön jännittävää elämää. 
Minä ponnistelen työn, ohjaajakoulutuksen ja appron kimpussa.
Parempi puoliskoni suoritti juuri ajokorttiinsa ison E:n ja kääntää elämässään uutta sivua.  Varsinkin tästä olen hyvin onnellinen.
Omaamme erilaiset tempperamenttipiirteet. Näen miten tämä muutos oli kovemman työn takana hänelle kuin omani itselleni.  
Hienoon suuntaan olemme matkalla. Luotto tulevaan on luja.
Aikamme on nyt niin kiireistä, että blogi on jäänyt todella uinumaan prinsessa Ruususen unta. Paljon silti tapahtuu.
Yritän päivittää faceen ja instaan kuulumisia, eikä tämä kiire loputonta ole!
Pian on joulu ja silloin täytyy kyllä löytyä aikaa rauhoittumiseen.
Voikaa hyvin!
Me täällä juodaan Dominon (seuraneitinä)  kanssa aamukahvia ja jatketaan kannettavan näpyttelyä toisella aiheella, joka muuten oikeesti on mielenkiintoinen; koulutusinstituution ristipaineet.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!