lauantai 22. lokakuuta 2016

Syysloma lopuillaan; koulu ja arki koitaa :)

Syysloma alkaa olla lopuillaan; tänään riuhtaisen vielä puhtaat lakanat sänkyihin ja pyykkikopan tyhjäksi.
Pari maitoa jääkaappiin ja muropurkki täyteen; uusi kouluviikko on sitten hyvä aloittaa.
Syysloma on tehnyt tehtävänsä; me ollaan oltu vaan ja levätty.
Näinä vapaapäivinä, jotka mulla on virallisesti koulusta etäpäiviä, ei ole päässyt koulumaailma unohtumaan.
Sen lisäksi, että Klovni-viestit jylläävät lasten WhatsUpeissa, on omia läksyjäkin tullut silmäiltyä. 
Tässä pieni silmäys siihen, mitä olen tutkiskellut:

..........OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

Kuten edellä jo mainittiinkin, Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus oppimiseen. Perusopetuslain mukaan jokaisella oppilaalla taas on oikeus saada opetuksen ohella oppilaanohjausta ja riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea koko peruskoulutuksen ajan. Tukea tulee olla tarjottavissa heti tarpeen ilmetessä joko tilapäisesti tai pitempiaikaisesti, vähän tai laajemmin. Tuki suunnitellaan yhteistyössä opettajien, vanhempien ja oppilaan kanssa. Suunnitelmassa huomioidaan myös mahdolliset muut vaikuttavat yhteistyötahot, esimerkiksi terapeutit. Tuki pyritään tarjoamaan oppijalle omassa koulussa joustavin järjestelyihin.
Syynä oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeeseen voi olla esimerkiksi: 
  • oppimisvaikeudet lukemisessa, kirjoittamisessa tai matematiikassa,
  • tarkkaavaisuuden tai keskittymisen vaikeudet,
  • aisti- tai liikuntavammat,
  • kielenkehitykseen tai – oppimiseen liittyvät vaikeudet (maahanmuuttajat),
  • kehityksen viivästymä
  • tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmat.
Koska Suomessa lapsen kehitystä seurataan neuvolatoiminnan kautta tiiviisti heti syntymästä lähtien, voidaan viiveet tai poikkeukset kehityksessä ja oppimisessa tunnistaa jo aikaisessa vaiheessa; usein jo ennen lapsen koulutaipaleen alkua. Lapsi voi siis saada tukea jo ennen koulu-uransa aloittamista. Vaikeuksia oppimisessa tai kehityksessä voi toki puhjeta missä tahansa kohdassa koulutaipaletta. Selviö kuitenkin on se, että mitä aikaisemmin vaikeudet huomataan ja mitä ripeimmin niihin tartutaan, sen paremmin vältetään vaikeuksien kasaantuminen. On myös merkittävää, että tieto tukitoimista kulkee seuraavalle tasolle lapsen elämän nivelvaiheissa, jotta tuki on saumatonta.   
Edellä kirjoitetut kappaleet oppimisen ja koulunkäynnin tuesta olivat lain ja suunnitelmien sivuilla elävää idealismia. Arki ja toteutus ovat kuitenkin valitettavasti usein jotain ihan muuta. Tamperelainen opettaja, AnnaMaria Toivonen kirjoittaa blogi -päivityksessään -Kuilun reunalla- seuraavasti: ” En ole huolestunut siitä, että oppilaiden välillä on huomattavia tasoeroja. Olen ainoastaan huolestunut siitä, että meiltä opettajilta viedään resurssit tukea ja auttaa tätä kolmasosaa, joka tarvitsee jo nyt jonkinlaista kielen rikastamisohjelmaa kielitaitonsa kohentamiseen.”  
Maarit Korhonen, kymmeniä vuosia opettaja toiminut hänkin, kirjoittaa näin: ” Välillä tulee rahaa, välillä otetaan pois. Oho, yksi erityisope lisää tänä vuonna ja seuraavana hän onkin jo irtisanottu. 20 iPadia koko koululle yhteisesti ilman nettiä. Mieletön koulutus tuolla ja projekti täällä. Paljon puhetta uudesta Opetussuunnitelmasta. Facebook paukkuu uusia ryhmiä: on yksilöllistä, on rekseille oma, on maahanmuuttajien tukiryhmää. On kovaa kommentointia, kuka on jästipää ja kuka ääliö. Miten sä nyt noin uudistat, meillä uudistetaan näin. Ai sä et uudista ollenkaan! Mutta Liisa Läksy ja Vesa Välitunti jatkavat nenien niistämistä, kyynelten pyyhkimistä, riitojen selvittelyä, vanhempien rauhoittelua, oksennusten korjaamista, lomakkeiden täyttämistä, kokouksissa istumista ja ai niin, opettamista. ”
___________________________________________________
Semmoista....
Miltäs kuulosti?
Nuo blogit, joista nämä lopun lainaukset olivat, ovat  Open huoneessa ja Herää Koulu.
Molemmissa arkikielellä kirjoitettua matskua tämän päivän koulumaailmasta.
Tää lähtis ny laittaan pesukoneen hurisemaan.
Mukavaa tulevaa viikkoa sulle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!