Pohdintoja...

Missä minä olin, kun minun lapseni aloittivat koulun?
-En ainakaan asialla!
Pääsin menneellä viikolla tutustumaan Seinäjoella Steinerkouluun.
Voisin niin kuvitella itseni noihin luovuutta ja luonnonläheisyyttä pursuaviin käytäviin ja luokkahuoneisiin. Pois lähtiessä minulla oli rauhallinen ja seesteinen olo. Ihana paikka!
Sitä, miten hyvin lapseni sinne olisivat sopeutuneet, en tiedä. Heidän kohdaltaan se juna meni jo. Ehkäpä itseni voisin vielä joskus löytää noilta Steinerin käytäviltä, kuka tietää.
Voisin löytää itseni myös Luovista; myös siellä saimme käydä tutustumassa. Aivan suurenmoinen paikka; käsillä tekemistä, aikaa, ymmärrystä. Yhä enemmän ja enemmän olen sitä mieltä, että perinteinen tapa; istutaan hiljaa ja opitaan, saisi jo antaa tilaa muunlaisille oppimistavoille.

Mitä minä muistan ulkoa?
Istu isän polvelle, äiti sanoi; älä istu. 
Isä sanoi; istu vaan, näin sitä istutaan.
Tämän muistan peruskoulun aikaisesta uimakoulusta...
Pikkukakkosen posti, postilokero kolme, neljä, seitsemän.
Kolme, kolme satayksi Tampere kymmenen. 
Pikkukakkosen posti.
-Kuka pystyi lukemaan hyräilemättä? :)

Meillä on koulussa ollut puhetta jumppapalloista, jotka ovat joissakin Seinäjoenkin kouluissa käytössä tuolien sijasta.
On meillä kuulunut, että millä siinä opitaan, kun niillä vaan pompitaan...
Minä uskon, että se, joka pomppii jumppapallolla, pomppii myös ihan perinteisellä tuolilla.
Kuka ihme on saanut meihin porattua selkärankaan ajatuksen, että istumalla hiljaa opitaan parhaiten? Ja sitten kun siirrytään ammatilliseen, kaikki ovat totaalisesti sitä mieltä, että käytäntöä! Ihan työharjoittelua vaikka koko ajan! Tekemällä oppii!
Minä en ymmärrä, miksi oppilas oppii ammatillisessa koulutuksessa tekemällä ja peruskoulussa istumalla?
Enkä minä ymmärrä sitäkään, että  kun jokainen suomalainen saa peruskoulussa lukutaidon, niin sitä ei sitten aikuisena käytetä.
Oletteko huomanneet nuo keltaisen lehdistön koulua ja tasa-arvoa koskevat otsikot, joista keskustelupalstat ovat nyt täpötäynnä?
Voi kun edes joku malttaisi lukea asian oikean laidan. 
Tai vaikka ei tutustuisikaan itse asiaan, niin ainakin muistaisi, että otsikot tehdään tarkoituksella niin, että myynti saadaan kasvuun.
Toisinaan tuntuu, että iltapäivälehtien otsikoita pidetään ihan kiveen hakattuna totuutena.

Voi koulumaailma.
Minä en tiedä, mistä itseni lopulta löydän.
Ensi viikolla alkaa työssäoppiminen. Pääsen oppimaan ensimmäiselle luokalle.
Odotan innolla. Jännitänkin.

Tämän otsikon alla oli viime viikolla pohdintaa, joka alkoi samalla lauseella, mutta jatkui eri tavalla. Muistan hämärästi, miten se jatkui, ja mitä Tony Dunderfeltin ( se hiukseton terapeutti Ensitreffit Alttarilla-ohjelmasta ) lainauksia käytin. Siinä päivityksessä oli fontissa kahta eri mustaa ja korjatessani tuota epäkohtaa, koko päivitys hävisi bittiavaruuteen. Tämän päivän pohdinnasta tuli hieman erilainen.
Olisikin mielenkiintoista aloittaa joka kerta samalla lauseella ja katsoa, minne polku johtaa :)
Voikaahan hyvin ja nauttikaa syksystä.