perjantai 25. marraskuuta 2016

Sirkustelua työssäoppimassa..

Terkkuja koulusta!
Meillä kävi koululla toissa viikolla esiintymässä mahtava Lumo Company, joka esitti koulumaailmaan sijoittuvan tarinan kaveruudesta ja kiusaamisesta.
Oppilaat olivat todella innoissaan esityksestä!
Näimme huikeita akrobaattisia taidonnäytteitä sekä hyppynaru ja vanne- ja pallotemppuja.
Oli ihana seurata, miten oppilaat omatoimisesti alkoivat huiman tempun päätteeksi kesken esityksen taputtaa ja hurrata esiintyjille!
Esityksen jälkeen palasimme omaan luokkaamme ja päätimme askarrella huimia temppuja. 
 Olin varannut pillejä, joista teimme trapetsin.
 Trapetsitaiteilija tehtiin kopiopaperista, jotta sitä olisi helppo puhaltamalla liikutella.
Reippaimmat lapset ehtivät tehdä parikin taiteilijaa; joku muisti, että sirkuksessa nuo roikkuvat jopa toistensa jaloissa!
Valmiit taiteilijat ovat väsymättömiä; roikkuvat katon rajassa muistona kivasta päivästä.
Oman mallini tein tyttären TopModel-kirjasta napatusta mallista.
Ekaluokkalaisille ihmisen hahmottelu A4:sen kokoiseksi ei ollutkaan ihan simppeli juttu.
Jos teettäisin askartelun uudelleen, tulostaisin halukkaille valmiita hahmoja, jotka voisi sitten värittää haluamallaan tavalla. Eskarissa ja ensimmäisellä luokalla saisi mielestäni lapsella olla joka päivä myös joku pieni saksityö.
Eipä sitäkään aikuinen tule ajatelleeksi; saksilla ei opita leikkaamaan kauniisti ihan tuosta vaan.
Ja solmut; ne ovat vaikeita myös. Työssäoppimiseni aikana olen tehnyt solmuja enemmän kuin moneen vuoteen.
Sirkustyöhön sisältyi monta oivallusta; minä osaan paljon sellaista, mitä pidän itsestäänselvyytenä.
Mukavaa viikonloppua sinulle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!