Takana on vuosi roolissa iltapäivätoiminnan ohjaaja.
Siitä haluan laittaa muistiin joitakin ajatuksia ja mietelmiä, kun tuntuu, etten millään pysty muistamaan kaikkea hienoa elämässä tapahtunutta.
Joku sanoi, ettei vanhuus ole sitä, että unohtaa asioita, vaan sitä, että kovalevy on jo niin täynnä, että asioiden hakemiseen vaan kuluu enemmän ja enemmän aikaa.
Tämä vuosi ip:ssä on täyttänyt minun kovalevyäni pal-jon!
Tähän vuoteen on mahtunut monia asioita, mutta päällimmäisenä vielä tänäänkin on lause, jonka eräs äiti sanoi perjantaina lastaan viimeisen kerran hakiessa.
" Kiitos, kun olette pitäneet huolta, että minä olen saanut olla rauhallisin mielin, murehtimatta työssäni."
Tämä lause kiteyttää mielestäni kaiken. Meidän ohjaajien työ oli turvallisen koulunjälkeisen ajan ja paikan luominen ja siinä me onnistuimme. Vanhemmat sattoivat luottaa siihen, että lapset olivat tallessa ja turvassa.
Toisista tämä saattaa kuulostaa kovin vähäpätöiseltä.
Äidin lauseeesta voi löytää myös toisen ulottuvuuden. Voisi ajatella, että lapsi oli jo reipas, ja kasvanut paljon ensimmäisen vuoden aikana. Ehkä sellainen, että joku jo olisi ajatellut, että pärjäähän tuo jo yksinään kotosalla. Paljastus, joka äidin kiitoksesta löytyy, onkin se, että Hän, oli lopulta se, joka ip:tä tarvitsi ehkä lastaan enemmän. Lapsi olisi varmasti pärjännyt, mutta äidin työn onnistuminen vaati varmuuden siitä, että lapsella oli turvallinen aikuinen saatavilla.
Valitettavaa on ollut seurata varsinkin mediassa, miten vähän arvostusta koulunkäynnin ohjaajat saavat. Asia erikseen ovat sitten vielä iltapäivätoiminnan ohjaajat. Koulussa sentään opetetaan ja tuetaan lasta kehittymään. Tähän väliin on pakko siteerata erästä nuorta suloista neitiä, joka kevään korvalla kuunteli juttujani ja tokaisi sitten, että " missä sä oikeen oot töis, jos sä saat siä vain puhallella saippuakuplia!"
Tämä lapsen suusta tullut lause ei sinänsä mitenkään dissannut meitä ohjaajia; melkeinpä päinvastoin. Tokaisija koki sen aika hienona, että on joku, joka tekee lasten kanssa kaikkea kivaa, johon ehkä vanhemmilla ei aina ole aikaa. Toisaalta lause paljastaa kyllä myös sen, että tokaisija vähäisestä iästään huolimatta jo kokee, että työnteon yleisesti ottaen tulisi olla rankkaa ja vaativaa.
Siinä hetkessä päätin, että ensi vuonna ehdottomasti paljon enemmän saippuakuplia, muovailuvahaa, leipomista, sormiväreillä taiteilemista, lumen värittämistä, veden jäädyttämistä värillisiksi timanteiksi ja majojen rakentelua!!
En minä viime syksynäkään ip:tä aloittaessa ajattellut, että minä vähäpätöistä työtä teen. Kyllä minä omani ja meidän tiimin merkityksen ymmärsin ja annoin sille arvoa. Mutta rehellisyyden nimessä täytyy myöntää, että tämä mennyt vuosi on saanut minut nostamaan häntäni ylpeästi pystyyn. -Kamala kyllä koira, anteeksi Chowi-blogissa käyttää kissavertausta, mutta parempaakaan en nyt tähän hätään keksi. On minulle jäänyt mieleen, miten kasvatusalan ammattilainen kysyi, että milloinkahan pääsen oikein koulun puolelle työtä tekemään..... Kolahti se silloin, ja kolahtaa se vieläkin. Ihan töitä on tämäkin vuosi tullut tehtyä.
Vuosi ip:ssä oli ikimuistoinen. Se ensimmäinen. Monia lisää on toivottavasti vielä edessäpäin.
Tänään on kesäloman ensimmäinen virallinen päivä; ehkä ihan tänään en vielä avaa Pinterestiä, mutta ei siihen varmaan kauaa mene; ihan varmuudella tiedän, että siellä mua odottavat jo lukuisat ihanat uudet syksyiset askartelut ja ideat, joita voidaan lasten kanssa sitten toteuttaa!
Ihanaa kesää Sinulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kommentti piristää päivää!