keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Vie niinku kuorisankua...

Täällä yks mami silmät ristissä. 
Onneksi tänään on koulusta etäpäivä. 
Toissayönä Domino vinkui ulos kahden aikaan. Koska juoksun aikana pissatarve on tihentynyt, niin ajattelin, että ihan hätä sillä nyt sitten on. 
Huikin jonkin ajan kuluttua takaisin sisään. Mitään ei kuulu. 
Kaupungissa on tehty havaintoja ylimääräisistä hämäräliikkujista. 
Eipä juuri kiinnosta hiippailla ulkona yönselällä. 
Domino päätti sitten vetää hepulit aitauksessa kahden aikaan yöllä! Ihanan viileää!
Kyllä taisi enemmän olla vain kiva mennä pihalle, kuin tarve. Ajattelin.

Viime yönä meillä alkoi vingunta taas kahden kolmen aikaan. 
Murahdin muutamaan kertaan että EI. 
Neiti palasi nukkumaan. 
Aamulla riisuttiin pöksyt ja ulostauduttiin. Pöksyt olivat märät. 
Voi sanonko mitä....
Oon jo muutamaan otteeseen pihalla katsonut, että saiko Domino jonkun selkäkrampin, kun kyykkii pissulla ikuisuuden! Yleensä on aika nopea, suit sait ja matka jatkuu. Nyt kyykitään ja lurutellaan vanha viikko. 
Jos hän yöllä on todella päästänyt, niin missä on lätäkkö? 
Voiko ihan oikeesti pikkuhousunsuoja vetää pitkän kyykinnän tuloksen sisäänsä?
Lätäkköä ei löydy. 
Ens yönä, jos hätä yllättää, me mennään hihnassa ulos. 
Käymään. 
Ei olemaan vanhaa viikkoa. 
On tämä kulkaa sellaistakin opettelua. 
Vähän nyt tuli juttua vaan takajalkojen maisemista, mutta toisinaan elämä vaan tyttöjen juttuja pullollaan. Tämä kaikki on meille ihan uutta. 
Ja nyt jos joku ajattelee, että totta kai sillä on hätä, kun se vikisee ulos, niin voin kertoa, että ei kuule välttis oo! 
Kyllä Domino osaa viedä meitä ku kuorisankua ihan oman pienen pilalle lellityn tahtonsa mukaan! 

Vähän tilannetietoja vielä muistiin.
Domino painaa nyt 20 kiloa. 
Ruokaa uppoaa 6 dl /päivä + herkut. 
Vaihdettiin M-koon valjaat käyttöön. 
Pöksyt on Hurtan-mallistosta kokoa M. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!