Ollaan koulussa mietitty kivaa tapaa opetella isoja lukuja toiminnallisen matikan kautta.
Pinterestissä tuli tällainen peli vastaan ja siitä se idea sitten lähti.
Peliin tein mallin mukaisesti 12 korttia Excelissä. Korttien saajan toive oli, että kortteja koristaisi ja motivaatiota nostaisi Kimi Räikkönen. Sattumalta netistä löytyikin hyvä kuva Kimistä peukkua näyttämässä. Pinterestin pelin eläinten tilalle siirtyi siis Kimi.
Meillä tuleva pelaaja osaa luvut esimerkkipeliä pidemmälle, joten numeroita jatkoin aina miljooniin saakka.
Peliä voin kasvattaa vielä myöhemmin muokkaamalla viimeistä korttia, jossa viimeisenä kysytään, että kenellä on hyvä mieli.
Kun ylimääräistä aikaa taas jostain tulee (heh, heh), niin ajattelin muokata Dominoa niin, että sanallisen kohdan tilalle tulisikin luku palikkamuodossa. Näiden palikoiden kohdalla haastetta asettaa tuo kyllä miljoonaan asti pääseminen.
Periaatteessa pelejä voisi olla monia erilaisia riippuen siitä käytetäänkö numeroita, sanallista, laskua tai palkkimallia luvun esittämiseen.
Kimin korttien takapuolelle lätkäisin sattumanvaraisesti isoja lukuja. Taustapuoli toimii läksynä luvun sanallisen esittämisen tai yhteen- tai vähennyslaskujen muodossa.
Kun lukee tai kuuntelee ihmisiä monilta eri aloilta, on monien huulilla työn positiivisena puolena se, etteivät päivät ole toistensa kaltaisia. Erityisluokalla jokainen päivä on erilainen. Erityinen.
Lämmin tunnelma tulee jo siitä, kun kohdataan, mutta esimerkiksi tämä peli toi erityistä iloa saajalleen. Iloa se tuotti myös minulle; se oli mukava tehdä, mukava antaa ja mukava huomata, miten isot numerot tuntuivat oppilaasta kivalta jutulta! Oppilaita, jotka eivät vielä näin suurten lukujen parissa puuhaile, se mahdollisesti motivoi pinnistelemään ja opettelemaan ahkerasti.
Ideaa saa vapaasti kopioida ☺
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kommentti piristää päivää!