Keväisissä tunnelmissa kevakerhossa

 Korona-ajan kokoontumisrajoitukset ovat nyt huhtikuulla 2021 höllentyneet sen verran, että olemme voineet taas aloittaa kevakerhoilun. 

Tällä kertaa vuorolleni osui kerho-osuuden järjestäminen. Sovimme edellisen kerhon päätteeksi, että seuraavassa kerhossa kaivamme esiin jo lähes pölyttyneet vesivärit ja maalailemme keväiset taideteokset. Tassuttelin siis kerhoon hurjien bagassien kera; värejä, siveltimiä, paperia, alustoja....

Aloitimme kerhon Satu Sopasen väriarvoituksia  kappaleella, jossa lauletaan leskenlehdistä. Seuraava biisivalinta oli Kevätmarssi, jonka löysin Musica 1-2 -kirjasta. 

Näitä ja muita keväisiä lauluja kuunnellessa saivat kerholaiset maalailla, jutella tai vain kuunnella. 

Kiva keväinen satu, jonka kuvitin käsinukein löytyi täältä. Kuvitus oli helppo pupu-, karhu- ja kettukäsinukeilla. Lisäksi minulla oli keltaisesta villalangasta ja piipunrassista sekunnissa kyhätty voikukka, jota pupu sadun alussa syö. 

Kollegani piti kerhon hartausosuuden. Miten ajattelematon olenkaan ollut, kun en ole koulussa oppilaille esitellyt Vivaldin neljästä vuodenajasta hienosti kuvitettua kevättä. 

Ihana pikainen keväthartaus löytyy Tikkurilan seurakunnan YouTube-kanavalta. Hienosti kuvitetun ystävyys-aiheisen hartauden lopussa on ihana runo ystävyydestä: 

Osaisinpa olla toiselle ystävä hyvä. 

Olisin sellainen kuin kaivo; vanha ja syvä. 

Ei tulisi heti pohja eteen, 

vaikka millä mitalla heittäisit murheita veteen.   

Suruja, huolia ja kyyneleitä osaisin ottaa vastaan, 

vai vertaisinko ystävyyttäni sittenkin pastaan?

olisin silloin ystävänä hauska kuin pelle. 

Ja monipuolinen kuten spagetti, makaroni tai tagliatelle. 

Ystävänä haluaisin aina sulle apua antaa, 

vaikeiden aikojen yli sut kantaa. 

Kesä kun saapuu, niin tärkein pyyntö olis tämä, 

ei jätetä ketään yksin vaan otetaan käyttöön ystävän merkit nämä! 

💗

Seuraavassa kerhossa minulla onkin vuorossa hartaus... 

Saas nähdä, mitä siihen keksin...🙋

 

Heipä Hei ja värikästä syksyä Teille kaikille!

Koulut ovat alkaneet ja syksyaiheiset laulut ovat ajankohtaisia. Löydettiin tällainen ihana syksylaulu ja ajattelin näpytellä sanat tänne kaikkien iloksi. Otsikosta pääset linkin kautta YouTubeen laulun pariin. 

Iloista syksyä! 

Keltainen aika-laulu

Keltainen nappikukkakuoro laulaa

keltainen aika on!

Keltaisen koivunlehden vuoro huutaa

alkaa aika verraton!  

Keltaisten ampiaisten aika laulaa

keltainen syksy on.

Keltaisten vaahteroiden pitkä kaula  

kuiskaa syksy tullut on. 

Koulu alkaa, harrastukset käynnistyy, 

ulkona on vielä lämmin, siinä syy,

marjametsään moni meistä rynnistää. 

Nyt on syksysää. 

Keltainen lakkamarja 

maahan piirtää keltaisen auringon.

Keltaisen kesäkeinun äiti siirtää suojaan talvivaraston. 

Keltainen kottikärry kompostilla,

keltainen kuorma on. 

Keltainen pikkulintu piilosilla lähtee

kesä mennyt on. 

Kaulahuivi aamuisin on tärkeä

Hanskat, pipo edustävät järkeä. 

Heijastinkin täytyy esiin metsästää. 

Nyt on syksysää! 

Keltainen nappikukkakuoro laulaa

keltainen aika on!

Keltaisen koivunlehden vuoro huutaa

alkaa aika verraton!  

-Neljä Puuta-

Kerho ystävänpäivän teemalla

Helmikuun kerhon päätin pitää seuraavaan viikkoon ajoittuvan ystävänpäivän teemalla. 

Aloittelemme lorupussilla, josta löytyvät seuraavat ystävälorut: 

”Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on kädessä avain ja lukko. Niillä se sitoo ystävät yhteen, niin kuin maamies pellolla lyhteen.”

”Nalle karvatassu, vallaton ja hassu, löysi pienen sydämen, punaisen ja lämpöisen. Luokse hyvän ystävän, sydämen mä lähetän, päätti pikkunalle ja kömpi peiton alle.”

”Ystävyys on kuin perhosen lento, niin hauras, kaunis, hento. Vaan hoivaapa sitä ja huolta kanna, sen suurempaa lahjaa ei elämä anna.”

”Niin monta pientä lintua kuin pääsi päällä lentää, niin monta sul on ystävää, vaan muista mua sentään.”

”Ystävät ovat kuin tähtiä. Vaikka et aina näe heitä, tiedät heidän olevan tuolla jossakin.”

”En tarvitse mitään niin paljon kuin hunajaa… – sanoi Puh katsoessaan Ristoa ja Nasua – paitsi ystäviä…”

"Muista silloin minua, kun kirppu puree sinua,

jos se puree kovasti, sinusta tulee rovasti."

Viimeisenä lorupussista tulee loru; 

Kierrän kuljen näin, miss on ystäväin?

Liinan hälle ojennan ja poskeansa silitän,
täss on ystäväin.

Piirrän nessuihin pienen sydämen tai vastaavan ja annan liinan silityksen jälkeen. 

Seuraavaksi askartelemme kortin, jonka sitten kerholainen voi antaa valitsemalleen ystävälle. 

Hiiren vartalon ääriviivat piirrän valmiiksi mustalla tussilla yksinkertaiselle kartongille. Väritys ja taustan suunnittelu jää kerholaiselle. Pääosan kopioin normille kopiopaperille, jotta se taipuisi sopivasti. 

Korteista tuli tällaisia:  

En alunperin ajatellut rakentaa kerhoa "hiiren" ympärille, mutta joskus jokin osa vain ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa ohjata toimintaa. Etsiessäni runoa korttiin, tuli vastaan satu, jossa hiiri seikkailee erilaisten ystäviensä kanssa. 

Sadun tuominen kerhoon konkreettisesti on tärkeää; kerholaiset kuuntelevat keskittyneesti pitkäänkin, kun mukana on ihan oikeita, käsinkosketeltavia hahmoja. Pehmoleluna minulla on jo hiiri sekä reppu&eväitä. Pupukin on varmasti helpohko löytää, mutta kilpikonnan ja ankanpoikasten löytäminen tuottaa luultavasti jonkin verran hommia. 

Kirpparikierrokselle siis. 

Tällä kertaa yritän muistaa napata tänne muutaman kuvan itse "näytelmästä". 

Sitten laulupuoli. 

 Minun ystäväni on kuin villasukka: https://www.youtube.com/watch?v=H9Gd-BjkA78

Ole mulle kaveri; https://www.youtube.com/watch?v=MXAeJ6JkVcw

Ystävyys: https://www.youtube.com/watch?v=K0KLNx-Hhv4&list=PLYd9dfkyneGkUdwJ22UfvNPgTPnMrrUqw&index=3

Fiksut muksut; Hertan maailma

Toisista aina me pidetään huolta,

kaveria autetaan.

Yhdessä pidetään pienemmän puolta

ja pyydetään porukkaan.

Nyt sen ymmärrän, 

monta yhdessä on enemmän. 

Fiksut muksut tietää,

aina voi oppia jotakin uutta.

Fiksut muksut tietää,

maailma täynnä on mahdollisuutta. 

Asiat vaikeet saa sormen suuhun

paljon on opittavaa.

Vaik joskus menis  peppu edellä puuhun

niin eteenpäin jatketaan

Ei se oo kulkaas aina niin helppoa olla pieni. 

Fiksut muksut tietää,

aina voi oppia jotakin uutta.

Fiksut muksut tietää,

maailma täynnä on mahdollisuutta. 

Isoksi kasvaminen on ihan sairaan rankka prosessi.

Moni juttu on tosi vaikea.

Mieti esimerkiksi kenkiä, on vasenta ja oikeaa.

Eikä siinä kaikki

mieti esimerkiksi kegännauhoja

Ihan hirveää puuhaa;

onneksi on tarralenkkarit!

Nobelpalkinto niiden keksijälle! 

Fiksut muksut tietää,

aina voi oppia jotakin uutta.

Fiksut muksut tietää,

maailma täynnä on mahdollisuutta. 

Minun ystäväni on kuin villasukka

Minun ystäväni on kuin villasukka,

joka talvella lämmittää

ja minun ystäväni on kuin niityn kukka,

joka saa minut hymyilemään.

Ota kädestä kiinni, tule kanssani rantaan

vien sinut katsomaan

miten aurinko laskeen puiden taakse

ja saa taivaan punertamaan.

Minä olen vielä pikkuinen ja siksi tahtoisin

oppia tän maailman paljon paremmin

ja kun mä sitten joskus olen aikuinen

niin toivon että oppimasta koskaan lakkaa en.

Ystävyys

Ei yksin kannata murjottaa,

jos reilun kaverin mukaan saa.

Kaksin meillä on hauskaa niin,

koskaan ei jouduta suutuksiin.

Se ystävä aina on uskollinen,

sen nähdä voi tuikkeesta silmien.

Illalla sänkyni viereen se jää,

ei tarvitse pelätä pimeää.

Siis tartuppa tassuun ja paiskaa jo kättä,

ystävän kohta saat epäilemättä.

Se hyppii ja pomppii ja häntäänsä huiskaa,

jos kuuntelet tarkkaan, se korvaasi kuiskaa.

Ystävyyden puu

Tänään kasvaa meille ystävyyden puu, 

alla vapaan taivaan toiveet toteutuu. 

Tänään kasvaa meille ystävyyden puu, 

alla vapaan taivaan toiveet toteutuu. 

Kun synnyin tänne en voinut aavistaa, 

mitkä kehto aulut pävän tuudittaa. 

Kun synnyin tänne en voinut aavistaa 

mitkä kehtolaulut pävän tuudittaa. 

Tänään kasvaa meille taivaan tehtävä

valmiiksi sen saamme aina yhdesssä

Tänään kasvaa meille taivaan tehtävä

valmiiksi sen saamme aina yhdesssä

Kun synnyin tänne en voinut aavistaa 

mitkä kehtolaulut pävän tuudittaa. 

Kun synnyin tänne en voinut aavistaa 

mitkä kehtolaulut pävän tuudittaa. 

Tänään kasvaa meille haasteet maailman,

milloin käymme matkaan suureen unelmaan.

Tänään kasvaa meille haasteet maailman,

milloin käymme matkaan suureen unelmaan.

Kun synnyin tänne en voinut aavistaa 

mitkä kehtolaulut pävän tuudittaa. 

Kun synnyin tänne en voinut aavistaa 

mitkä kehtolaulut pävän tuudittaa. 

Ole mulle kaveri; KarvaKuonot

Tietääkös joku missä kaverit kasvaa?

Ken niitä viljelee pellollaan?

Vaivaakos leipomo jauhoihin rasvaa?

Kaverin työntää uuniin paistumaan.
Ei, kulkaa, kavereita tehdas ei värkkää.
Ei liukuhihnalla ainakaan.
Ei postimyyntikään sellaista järkkää.
Eikä valtio laitoksillaan.

Ole mulle kaveri, niin henskeleitä paukutan,
nostan harteille vaikka maailman.

Ole mulle kaveri, niin laulan yhden oopperan,

itken, nauran ja sua lohdutan.

Heipparallallaa, kaiffareita laulattaa.

Katseilla paiskata saa.

Heipparallallaa, kaipa heitä laulattaa.

Onhan se niin mukavaa.

Ole mulle kaveri, niin henskeleitä paukutan,

soppaa keitän ja löydän sattuman.

Ole mulle kaveri, niin parlamentin kumoan,

vaihdan valtioneuvoston ja pressaa komennan.

Ei kavereita markkinoilta voi ostaa.

Ei niitä hinnalla millään saa.

Kas niitä luonto vain esille nostaa,

eikä sellaista saa lannistaa.
Ole mulle kaveri, niin henskeleitä paukutan.
Tuntuu kuin omistaisin euroopan.
Ole mulle kaveri, niin poimin sulle mansikan,
itken, nauran ja sua lohdutan.
Heipparallallaa, kaiffareita laulattaa.
Katseilla paiskata saa.Heipparallallaa, 
kaipa heitä laulattaa.
Onhan se niin mukavaa.
Ole mulle kaveri, niin henskeleitä paukutan.
Nostan harteille vaikka maailman.
Ole mulle kaveri, niin laulan yhden oopperan,
itken, nauran ja sua lohdutan.
Ole mulle kaveri, niin henskeleitä paukutan.
Juoksen tunnissa taakse Heinolan.
Ole mulle kaveri, niin henskeleitä paukutan,
kierrän viikossa Kalifornian.

Koulunkäynninohjaajan vaatekaapin monet aarteet

Luonnokseksi oli jäänyt tällainen vaatekaappikirjoitema. Julkaistaan nyt sekin, vaikka aikaa on jo kulunut. 

Ensimmäinen vuosi koulunkäynninohjaajana on takanapäin. 
Jossain vaiheessa kulunutta vuotta mieleeni pulpahti, että haluan tänne blogiin tehdä päivityksen siitä, mitä kaikkea vuoden aikana vaatekaapista on päälleni sujahtanut ja mitä kaikkea sieltä olisi ollut tarpeellista tai mukavaa löytyä. 

Viime syksy oli pitkään lämmin. Kun vihdoin tuli aika kaivaa jotain suojaavampaa päälle, oli luottovalinta edelleen Didriksonin parkatakki, jonka käyttöikää en häpeäkseni edes muista! Takki on palvellut ainakin 5-6 vuotta, ellei kauemminkin. Meillä välituntivalvonnassa periaatteena on, että myös aikuiset käyttävät säänmukaisesti pihahousuja. Itse koin pienen kuoleman ostaessani tarjouksesta Rukan WindStopperit, mutta näin myöhemmin laskiessa, ei niille päivää päälle paljoa hintaa ole kertynyt. Ovat olleet loistava hankinta! 

Prisman tarjouksesta nappasin mustat Crocksin kumpparit, jotka ovat olleet vaivattomat sateisena syksynä. Ovat kivasti niin lyhytvartiset, että erilaiset villasukat pursuilevat kivasti varsista. 

Pakkasten alkaessa Rukka jatkoi alaosassa, mutta yläosaan vaihtui Didriksonin paksumpi versio, joka sekin raukka jo eläkeiässä, mutta hyvin vain porskuttaa. 

Joulun aikaan otin käyttöön punaisen kirpparilta neljällä eurolla löytyneen Vilan mekon/tunikan. Tonttulakkikin oli luonnollisesti menossa mukana, kuten myös erilaiset jouluaiheiset korvikset. Ensi jouluksi haaveilen jouluaiheisista pitkävartisista villasukista tai paremminkin säärystimistä, koska sisäkenkien/tossujen kanssa villasukat eivät oikein minulla toimi...

Tänä vuonna ystävänpäivä sattui koulupäivälle. Koska oppilaat ovat kovin visuaalisia, halusin vaatetuksella kuvastaa tätäkin päivää jotenkin. Kaivoin kaapin perältä joulun aikaan käyttämäni Vilan punaisen mekon ja siihen mätsäävän puna/vaalenapunaisen huivin. 

Maaliskuussa vietimme suvaitsevaisuuden päivää ja pukeuduimme värikkäästi. Minulle, jolla arjen väripalettiin kuuluvat sinisen sävyt, valkoinen ja pinkki/fuksia, päivä tuotti vähän päänvaivaa. Nappasin lopulta Prismasta vaaleanpunapohjaisen ruusukuvioisen paitulin, jonka sitten kesällä ajattelin sopivan tummansiniseen alaosaan. Työkaverini oli toteuttanut sen, mistä itsekin unelmoin. Hänellä oli kiljuvan pinkit korkkarit ja sukkikset, keltainen hame sekä vaaleanvihreäsävyinen Marimekon pallopaita. Hiuksissaan vielä valtava punainen Minni-hiirimäinen  rusetti! Kesän kirpparikierroksilta aion ehdottomasti kotiuttaa jotain aivan älytöntä, jota käytän ensi vuonna. 

Huhtikuussa vietimme kansainvälisyyspäivää. Meidän luokkamme teemana oli Amerikka. Sain serkultani lainaksi aidon NY:n baseball-paidan. Asukokonaisuuteen mätsäsivät siniset Converset ja jenkkihuivi. Alun perin ajattelin, että mahtavaa olisi ollut löytää jostain XXXXL-kokoinen koripalloasu; pelipaita, shortsit ja tyyliin 45-koon varsilenkkarit. Olisin sitten palloillut pitkin käytäviä ja hauskuuttanut oppilaita. Tämäkin idea jää muhimaan...

Toukokuussa vapun aattona oppilaskunta järjesti päivän teemalla hassu hattu ja lasit. 

Tarton matkalta nappaisin paikallisesta putiikista kukkapurkkihatun. Tallinnasta löytyi Tigerista vielä syntymäpäiväkakkuhattu, jonka senkin nappasin edullisen hintansa tähden varalta matkaan. Tyttären huoneen kätköistä löysin jotkut lasit, mutta hassut lasit lähtevät mukaan, kun kirppareilla sellaisiin tulevaisuudessa törmään. 

Iltapäivätoiminnan puolella vietimme oikein perinteiset naamiaiset vapun kunniaksi. Pukeuduin Spr:n kirpparilta kympillä löytämääni pingviinihaalariin, joka hoiti tehtävänsä, eli hauskuutti oppilaita loistavasti! 

Ei käy kieltäminen, etteivätkö tällaiset tempaukset aiheuta ylimääräistä päänvaivaa, mutta päivien lopuksi, kun pysähtyy miettimään oppilaiden yllättyneitä ilmeitä, niin ymärtää, että kannattaa nähdä vaivaa. Ja kyllä esimerkiksi tuo pingviiniasuni pidensi ihan aikuisten työkavereidenikin elämää merkittävästi; niin mojovat naurut sain osakseni. 
Jos kaiken edellämainitun olisi siinä paikassa hankkinut uutena, olisi  hankintoihin helposti saanut kulumaan mojovan osan ohjaajan palkasta. Ennakointi ja kirppareilla taajaan pyörähtäminen on tässäkin asiassa a ja o. 

Opiskeluaikana työharjoittelussa vietettiin kiva väri-viikko. Jokaiselle koulupäivälle annettiin värikoodi, jonka mukaan pukeuduttiin.

Lapsieni koulussa edellistä vastaavana teemana olivat raitapäivä, huppupäässäpäivä ja ainakin eivalkoistamustaaharmaatapäivä. Kiva teemapäivä, josta myös olen kuullut on SuoraanSängystä-päivä, jossa kouluun saavutaan tyyliin yöpsyissä. 

No, olipa harmillista...

Jo useita vuosia sitten menettettyäni rakkaan isoisäni, olen nyttemmin huomannut, miten tahtomattani huomioni kiinnittyy paappani kaltaisiin elämää kokeisiin miehiin. 

Yllätettyäni itseni tästä hienovaraisesta kyttäämisestä nyt pienen ajan sisällä moneen otteeseen, olen alkanut pohtia, miksi nyt, kun kuolemasta on aikaa jo toistakymmentä vuotta. 

Joku viisas on sanonut, että kaikelle on aikansa. Minä en vielä ymmärrä, miksi nyt on aika erityisesti muistella paappaa, mutta uskon elämän sen minulle vielä enen pitkää kyllä kertovan. 

Piipahdin tänään oikein perinteisessä, harvinaiseksi ajan saatossa käyneessä kangaskaupassa. Löysin varsin reippaasti haluamani harkkosakset, mutta harmikseni kassajono olikin varsin mittava. Noh, minähän vietän kesälomaa ja parkkikiekko antoi aikaa ruhtinaalliset kaksi tuntia. Puhelimenkin olin näppäränä jättänyt autoon, joten aikaa kanssaihmisten seurailuun oli varsin runsaasti. 

Edessäni seisoi kauniisti harmaantunut, elämää kokenut mies. Myyjän huomion saatuaan, hän kysyi varsin kaunokielisesti saisiko haluamansa määrän seinustan hyllykkeessä olevaa nauhaa. Siirtyminen nauhojen luokse kertoi kunnioitettavasta iästä. 

Vertailtuaan siinä kiirettömästi myyjän kanssa erilaisia nauhoja, ja kertoneensa, minkälaiseen projektiin hän nauhoja oli suunnitellut, mieleeni tuli somessa parhaillaan pyörivä video, jossa vanhempi henkilö kassalla asioidessaan pahoittelee omaa hitauttaan takanaan odottavilta. 

Ei, en minä siinä seisoskellessani nähnyt itseäni vanhana ja hitaana, enkä paappaanikaan. Ihailin vain sitä kiireetöntä hetkeä, jonka he siinä yhdessä viettivät. 

Projektiin löytyi lopulta sopiva nauha. Myyjä pärvötti nauhan pitkin pituuttaan ja kertoi, että tällainen pätkä sitä oli valitettavasti enää jäljellä. 

" No, olipa harmillista. " vastasi ikääntynyt mies. 

Sitähän se juuri oli; harmillista. 

Pieni kuoppa tai töyssy elämän tiellä. Ei mitenkään merkittävä tai radikaali. Sellainen pieni vastoinkäyminen, joita elämä eteensä oli varmasti ehtinyt yhden jos toisenkin vuosien saatossa sujauttaa. 

Ja minä ajattelin, että älkää kadotko Te kaikki ihanat harmaahapsiset, elämän toisinaan kovallakin kädellä opettamat isoisät. Teissä on paljon. Te annatte paljon pelkällä olemassaolollanne. Saatte hymyn nousemaan arjen kovettamille kasvoille pienellä hyväntahtoisella lauseella " No, olipa harmillista." 

Koska kaikkihan me tiedämme sen, 

miten toisin hänen olisi ollut mahdollista vastata....

Kun vanhat koulutehtävät hymyilyttää...

Siivoilin juhannuksen ratoksi vanhoja muistitikkuja. Sedun koulunkäynninohjaajakoulutuksessa piti kirjoittaa koulukiusaamisesta. Kysymykset olivat niitä iänikuisia, 

- mitä kiusaaminen on?

- miten se ilmenee? 

Muistan, että mua sapetti koko tehtävä, vaikka se tärkeä aihe onkin. Nyt kun myöhemmin tätä lueskelin, niin ehkä tuo sapetus vähän loistaa tässä rivienkin välistä... 

Koulukiusaamisesta

Jari Sinkkonen antoi kolme ohjetta vanhemmille: 1) ole kiinnostunut lapsesi tekemisistä 2) älä pidä lastasi pienenä aikuisena, vaan anna hänen olla lapsi ja 3) riittää, että joku aikuinen on lapselle majakkana myrskyssä. 

Kiusaaminen on aamulla ensimmäisenä esillä päivän sanomalehdessä, netissä, radiossa, televisiossa, musiikissa, kirjallisuudessa, elokuvissa, blogeissa, illalla vanhempainillassa, viikonloppuna messuilla ja jumalanpalveluksessa. Eihän kukaan oikeasti jaksa ottaa kaikkea tätä kiusaamista koskevaa tietotulvaa vastaan!

Minä olen lopen kyllästynyt koko kiusaamiseen; siitä pasaamiseen ja sillä ratsastamiseen. Pelkkä sanan näkeminen tai kuuleminen saa minut huokaisemaan, ja kääntämään korvat koriste-asentoon. Kun missi tai muuten vaan isopovinen julkkis, vuodelta x, ei pääse hetkeen keltaisen lehdistön etusivulle, muistaa hän yllättäen, että häntäkin kiusattiin. Tai jos sillä ei tilille kilise mammonaa, muistuu mieleen se, että taisikin joskus, kyllä, kerran, olla oikein kiusaaja! Siinä pikkutytöt ja pissaliisat sitten lukevat suuria otsikoita, ihailevat tekohiusta, -kynttä ja -povea ja sielunsa silmin näkevät itsensä lööpissä. Sitten joskus –mutta ensin täytyy saada se kokemus, koska hehän eivät ymmärrä, että lööppi voisi olla tekaistu. Kiusaaminen on tämän päivän trendi! Kiusallinen Korvamato! En tiedä, kuka oli ensimmäinen; siis se, joka aloitti tämän julkisuudella ratsastamisen. Kuka teki siitä julkisuustempun, myi levyjään tai elokuvaansa tai piti luennon.

Muistan olleeni yläasteella, kun meidät kaikki kerättiin koulun auditorioon kuuntelemaan miestä, joka oli tuonut mukanaan pääkallon. Hän asetti pääkallon sisään palavan hehkulampun ja näytti kuinka ohut otsalohkomme on. Moni meistä ei edes pystynyt katsomaan pääkalloa, mutta monelle jäi mieleen se, että eipä lujaakaan tarvitse lyödä saati potkaista, niin läpi menee. Aika kultaa muistoja, mutta siinä oli mies paikallaan. Muistaakseni oli kaukaa tullut ja ensiavussa töissä. Silloin kiusaaminen oli ensisijaisesti fyysistä. Paitsi tytöillä; niillä se oli silloinkin nälvimistä ja selän takana puhumista.

Minä olin kauan sitä mieltä, että kun vain on kunnon vanhempi ja pitää mukulansa ojennuksessa selviää kunnialla.

Ajattelin, että kyllä koulussa opettaja hoitaa; pitää huolta ja puolustaa; katsoo tarkasti; huomaa kiusaamisen ja puuttuu siihen. Kun vain kaikki pitää omistansa huolta, niin koko kylän mukuloilla on hyvä olla. Ei ole.

Peittelin esikoista nukkumaan jokunen vuosi sitten. Ennen pään tyynyyn painumista se sai vaivihkaa sanottua saaneensa päivällä turpiin. Oli ollut juoma-automaatilla liikuntatunnin jälkeen. Takanaan oppilas, joka oli unohtanut pitkämielisyytensä aamulla kotiin. Esikoinen joi liian kauan; sen tähden poski lätisi.

Toisessa tapauksessa, kun kolmantena päivänä peräkkäin hain esikoistani koulusta, ihan sieltä luokan ovelta asti, myönsi luokkatoveri viimein, ettei poikani ollut käskenyt hänen kirjoittaa taululle, että enkunope on mulkku. Ihan itse oli keksinyt ja kirjoittanut. En minä siihen poikaan siellä käytävällä edes katsonut. Kunhan nyt annoin ymmärtää, että tässä se mami noutaa omansa koulusta niin kauan, kunnes sinulla alkaa kielenkannat liikkua. Koko ajan poikani piti päänsä ja kielsi, ettei ollut käskenyt mitään kirjoittaa; hyvin se pysyi itsekseen pystyssä. Ajattelin nyt kuitenkin olla vähän tukena; niin kuin omenapuille laitetaan se tukikeppi; vähän aluksi, jotta pääsee kunnolla juurtumaan.

Tämän kuopuksen kohdalle on kertynyt tätä whatsup -draamaa. Meillä kaikki sovellukset ovat käytössä. Meillä on myös käyttöoppaat käytössä; ne sanalliset versiot. Toissa viikolla vanhempainillassa eräs äiti taputteli itseään olkapäälle, kun ei ole antanut viidesluokkalaiselle tyttärelleen käyttöön vielä älypuhelinta. Hirveää sontaa siellä whatsup:ssa, kun ”joku” kirjoittaa sinne että ”ime m****a!” Älä ny mitään!?! 

Kuka ihan oikeasti ajattelee niin, että meidän lapsemme olisivat niin älykkäitä ja fiksuja, että ihan itsekseen – ilman opetusta - osaisivat käyttää näitä nykypäivän sovelluksia? 

Eihän käyttämättömyydellä opita somessa käyttäytymään! Täytyyhän sovelluksia käyttää, että niistä saa hyödyn esiin ja täytyyhän lapsen saada opastusta, jotta hän osaa siellä käyttäytyä! Eihän kukaan äiti pukkaa lastaan uima-altaan syvään päähän ilman uimaopetusta ja sitten manaa allasta, kun se oli niin hirveä paikka, että meinasi hukuttaa lapsen. Summa summarum. Paljon siis nykypäivän kiusaamisesta tapahtuu somessa, esimerkiksi whatsup:ssa ja se on ihan kokonaan meidän vanhempien moka; peiliin katsomisen paikka!

Minä tuota Sinkkosta lainasin tuolla alussa. Siinä on pappa isolla p:llä. Alkaa se olla jo vähän toisella kymmenellä, että kyllä nämä nykymaailman sovellukset siltä vähän pitää jättää kuulijan vastuulle, mutta monessa se vielä on kovasti asialla. Olen käynyt luennoilla aina, kun niitä nyt on mukavan ajomatkan päässä ollut. Kiitettävästi tänne Etelä-Pohjanmaalle junat kulkevat; ja lähtevät.

Monta olisi aina kysymystä vielä luennon jälkeen, mutta juna ei odota. Pappa Sinkkonen suoristaa Gantin neuleensa ja viilettää taksiin. Hirmuisen monesta asiasta saan Sinkkosen pappaa kiittää; ihan pienistä ja mahdottoman yksinkertaisista. 

Oleminen läsnä. Se on valtavan yksinkertaista, mutta silti kovin haastavaa. 

Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan 10-14 -vuotiaat viettivät perheensä parissa aikaa vuosina 1987-1988 keskimäärin kymmenen minuuttia päivässä. 

Vuonna 1999 perheen parissa vietetty aika oli kutistunut viiteen minuuttiin. Miettii siinä pakostakin sitten, että onko sitä vanhempana ollut jo 10-14 –vuotiaille tarpeeksi kauan se tukikeppi, jos sen ikäisen kanssa pitäisi viidessä minuutissa per päivä ehtiä kaikki asiat hoitaa. Ja huomata nyt sitten vielä sekin, että vuodesta 1999 on varmasti kutistuttu lisää; tuossa yhteisessä ajassa.

”Sä ootkin aina ollu tommonen sylittäjä!” sanoi ystäväni joskus, muutamia vuosia sitten. Läsnäoloa, syliä ja kuuntelemista, juttelemista ihan väsymiseen saakka; voisiko niistä olla apua kiusaamattomuuteen? Kun olen kovasti ollut Sinkkosen papalle uskollinen, niin olen hänen neuvoistaan yrittänyt ottaa vaarin. Aika kertoo, mutta jos keinot voisivat olla noinkin helpot, niin niitä kannattaisi ehkä käyttää muidenkin.

Kun itse olin nuori, oli 90-luku. Minun lapseni elävät nuoruuttaan 30 vuotta myöhemmin. Olisi helppoa olla se kukkahattutäti, joka paasaisi oman nuoruutensa jälkiviisaudella ajatuksenaan parantaa maailmaa. Mutta kun se juna meni jo. Se jälkiviisaus jota minulla on, ei päde minun lasteni nuoruuteen.

Kiusaaminen se jatkuu aina vaan. Muuttaa muotoaan uudistuvan maailman mukana; pakkohan sen on; muuten se loppuisi kuten pyramidin muotoiset pillimehut.

Olisin minä voinut kaikkiin kiusaamista koskeviin kysymyksiin ihan suoraan ja fiksustikin vastata. Mutta olisiko se ollut sinun hieman tylsää lukea 18 samanlaista arviointitehtävän vastausta. Ja kun Pohjanmaalla ollaan, niin kiusaa se on pienikin kiusa ☺. 

Niin kuin kuorisankoa meitä viedään...

Monia vuosia sitten televisiossa pyöri Marko Paanasen kodinsisustusta käsittelevä ohjelma, jossa hän lateli suorasukaisesti mielipiteitään asiasta kuin asiasta julki. Tämä ohjelmasarja ei ollut se perinteinen Inno, jossa koteja sisustettiin, vaan jonkinlainen loppuhuipennus, kun sittemmin miestä ei ole televiossa juurikaan näkynyt.  

Eräässä jaksossa Paananen kommentoi, kuinka meillä Suomessa on sellainen kummallinen tapa, että asiakkaan oletetaan tietävän hankinnassa olevasta tuotteesta melkoisesti. Muistaakseni hän painotti, että tosiasiassa tiskin takana meitä palvelevan myyjänhän se asiantuntija pitäisi olla ja meillä asiakkailla kuuluisi olla kaikki maan ja taivaan välinen oikeus olla totaalisen tietämättömiä hankinnan yksityiskohdista. Jotenkin näin muistan Paanasen kommentoineen ja kuten silloin ja yhä vieläkin, näen hänen kanssaan asian samalla tavalla. 

Liiankin usein olen törmännyt tilanteeseen, jossa koen vaivaavani myyjää, kun tiedustelen häneltä apua hankintaa tehdessäni. Ilme, joka suorasukaisesti antaa minun ymmärtää, että enkö todella ole tutkinut asiaa etukäteen netin runsaan materiaalin avulla ennen itseni kauppaan raahaamista, on enemmän kuin tuttu. 

Sen sijaan, että vastaisin hänen ilmeeseensä ilmeellä "ymmäräthän, että jos olisin sen tehnyt, olisin valinnut netin valtavasta valikoimasta haluamani tuotteen kotiinkuljetuksella, eikä sinun työpanoksellesi olisi ymmärtääkseni enää tarvetta", valitsen ilmeen, joka hätinä kuuluvalla äänellä sanoo "pahoittelen aiheuttamaani vaivaa, annatko nyt vaan jonkun, joka asian hoitaa, ei sillä nyt niin väliä, jatka sinä vain töitäsi". 

Se, miksi Marko Paananen kommeneteineen tuli pitkän ajan jälkeen mieleeni, juontaa juurensa siitä, kun sunnuntaiaamuinen pesukoneen käynnistystoiminto ei ottanut edes tuiverrukselta tuntuvaa tuulta likaisiin purjeisiinsa. 

Onneksemme ystäväpiiriimme kuuluu henkilö, joka pyhäpäivän levosta huolimatta saapui avukseni. 

Muuttaessamme kuusitoista vuotta sitten tähän juuri silloin valmistuneeseen omakotitaloon, huomasimme, että sähkötyöt oli tehty ruksittamalla vaihtoehdoista runsas / normi / minimalistinen, juurikin se pelkäämämme minimalistinen. Jos villin veikkauksen saisi heittää, arvelisimme, että lisätietoihin oli kirjattu, että "kun nyt vaan niin teet, että asian hoitaa, ei sillä nyt niin väliä". 

Niinpä kodinhoitohuoneessamme on koko täällä viettämämme ajan komeillut ylhäisessä yksinäisyydessän tasan kokonaista yksi pistorasia. 

Perheemme kasvaessa ja pyykkivuoremme kurkotellessa kohti korkeuksia, hankimme pesukoneemme viereen muiden lapsiperheiden tavoin arkea helpottavan kuivausrummun. 

Koska sähköpistokkeita tässä talomme länsisiivessä oli vain se orpo edellä mainittu yksi, liitimme kuivausmasiinan sähköverkkoon luonnollisesti jatkojohdolla. 

Tämä kovin normaalilta kuulostava toimenpide oli sittemmin koitua kohtaloksemme. 

Pesukoneen sunnuntaiaamuinen toimimattomuus juonsi juurensa kolmeliitäntäiseen jatkojohtoon, joka tuntemattomasta syystä oli ottanut laajahkon mustan osuman jossain lauantai-iltapäivän ja sunnuntaiaamun välisenä aikana. 
Sähköihin perehtynyt ystävämme valaisi meitä auliisti, etteivät pesukoneemme ja kuivausrumpu saisi missään almakassa tai edes sen ulkopuolella käytössä olevassa nimessä olla kytkettynä sähköverkkoon saman jatkojohdon kautta. 
Kahta näin massiivista aparaattia ei jatkojohto jaksa mustumatta pyörittää. 

Silloin sinä, Marko Paananen, tulit sanoinesi mieleeni. 
Nyt onkeeni ottaneena tiedän, että seuraavalla kerralla, kun olen hankkimassa jatkojohtoa, tai mitä tahansa muutakaan tarviketta, aion vakain askelin, pää pystyssä, kävellä suorinta tietä myyntitiskille ja vahvasti artikuloiden kysyä, minkälaisen tuotteen minun tulisi hankkia. 
Nyt nimittäin ymmärrän, ettei kriteeri "kun nyt vaan asiansa hoitaa, ei sillä nyt niin väliä" ole minkään lajin loppupeleissä mistään kotoisin!

Nyt varmasti mietitte, miten avulias Jim -The Cable Guy- Carrey vastasi korkealta ja kovaa tulevaan kysymykseeni siitä, miksi ihmeessä kolminapaisia jatkojohtoja myydään, jos ne kuitenkin kolminaisuudestaan huolimatta kestävät vain yhden laitteen käyttöä. 
Vastaus oli yksinkertaisesti, 
no niin-pä....

Sinä, joka ajattelit tulevasi lukemaan Choweista, saavuit tämänkertaisen tekstini Chowipuutteista huolimatta ihan oikeaan paikkaan. Sellaista tiedäthän elämä on, että myös Chowi-perheissä saattuu ja tapahtuu, toisinaan myös jotain muutakin kuin Choweja.