perjantai 25. maaliskuuta 2016

Mukava pääsiäisen aika.

Täällä vietetään Dominon ensimmäistä pääsiäistä. Laitan teille pari videota neidin touhuista. Videot on napattu ihan vaan puhelimella, koska tilanteet tulevat eteen niin nopeasti, että vaikka kamerat ovat hollilla, niin ovat ne auttamattomasti aina liian kaukana tapahtumapaikalta. 
Tässä riehutaan ja meinataan syödä olkkarin divaania. Ollaan otettu käyttöön kieltosanana sellainen emomainen murahdus. Tässä se kuuluukin vallan mainiosti, kun itse olen lähellä puhelimen mikrofonia. 
Sitten ihmetellään pääsiäisaamun ihanaa lumisadetta ja aitaukseen ilmestynyttä kenkää. Varmaan tippunut joltain trullilta ohilennolla. Tämän kengän myötä heräsin ajatukseen, että nyt on oltu kohta kaksi viikkoa kotosalla pumpulissa. On ollut aikaa kotiutua ja sitä on kyllä tapahtunut. Nyt taitaa olla jo aika aloittaa tutustuminen ympäröiviin merkillisyyksiin. 

Aamulla ihmetystä aiheutti, ja aivonystyröitä laittoi töihin vessapaperirulla, jonka sisällä oli ihanalta tuoksuva kanaherkku. Taitoin päät vaan sisään. Jossain DIY-jutussa oli rulla päällystetty kauniiksi ja sitten taiteltu juurikin näin. Oli saatu kaunis lahjarasia. Hienosti Domino homman selvitti ja herkkupala oli palkinto. 

Ne muffinit, joista mainitsin. Ne ovat tässä: 
Meille tuli eilen vähän kiire, niin muffinit ovat ihan suoraan kaupan hyllystä, (mikä on kuulkaas joskus tosi kätevää!!) Kerman pursotin tyllalla, jossa on pikkuisia reikiä. Kuvassa huomaa hyvin sen, miten vaahdotettu kerma ei ole tasalaatuista. Ensimmäisissä pursotuksissa on "kuin ruohoa", lopuissa lähinnä mössöä. Näissä on ihan vain kerma, ei mitään tukevia aineosia kuten esim. rahkaa tai vaniljakreemijauhetta. Niin, ja sitten niissä kököttää nuo Lidl:stä hakemani suklaatikkarit. Hirveän nopeaa ja helppoa! Ja olivat kaikkien lasten mieleen! 

Nyt palaan monistenivaskan pariin. Mitä siitä pitäis jäädä mieleen, sen kerron sitten seuraavalla kerralla. 

Nyt toivottelen sinulle mukavaa pääsiäisen aikaa! 

2 kommenttia:

  1. Hyvää pääsiäistä!! Mä meinaan kopioida idean porkkanamuffinsseihin (kiitos vain hyvästä vinkistä).:) Lapset ihastui Dominoon ikihyviksi ja jo kotimatkalla alkoi odottamani "koska meille voitais ottaa koira" -haaveilu.

    VastaaPoista
  2. Hyvää pääsiäistä sinne Dominolle ja perheelle! :)

    VastaaPoista

Kiva kommentti piristää päivää!