Koulunkäynninohjaajan vaatekaapin monet aarteet

Luonnokseksi oli jäänyt tällainen vaatekaappikirjoitema. Julkaistaan nyt sekin, vaikka aikaa on jo kulunut. 

Ensimmäinen vuosi koulunkäynninohjaajana on takanapäin. 
Jossain vaiheessa kulunutta vuotta mieleeni pulpahti, että haluan tänne blogiin tehdä päivityksen siitä, mitä kaikkea vuoden aikana vaatekaapista on päälleni sujahtanut ja mitä kaikkea sieltä olisi ollut tarpeellista tai mukavaa löytyä. 

Viime syksy oli pitkään lämmin. Kun vihdoin tuli aika kaivaa jotain suojaavampaa päälle, oli luottovalinta edelleen Didriksonin parkatakki, jonka käyttöikää en häpeäkseni edes muista! Takki on palvellut ainakin 5-6 vuotta, ellei kauemminkin. Meillä välituntivalvonnassa periaatteena on, että myös aikuiset käyttävät säänmukaisesti pihahousuja. Itse koin pienen kuoleman ostaessani tarjouksesta Rukan WindStopperit, mutta näin myöhemmin laskiessa, ei niille päivää päälle paljoa hintaa ole kertynyt. Ovat olleet loistava hankinta! 

Prisman tarjouksesta nappasin mustat Crocksin kumpparit, jotka ovat olleet vaivattomat sateisena syksynä. Ovat kivasti niin lyhytvartiset, että erilaiset villasukat pursuilevat kivasti varsista. 

Pakkasten alkaessa Rukka jatkoi alaosassa, mutta yläosaan vaihtui Didriksonin paksumpi versio, joka sekin raukka jo eläkeiässä, mutta hyvin vain porskuttaa. 

Joulun aikaan otin käyttöön punaisen kirpparilta neljällä eurolla löytyneen Vilan mekon/tunikan. Tonttulakkikin oli luonnollisesti menossa mukana, kuten myös erilaiset jouluaiheiset korvikset. Ensi jouluksi haaveilen jouluaiheisista pitkävartisista villasukista tai paremminkin säärystimistä, koska sisäkenkien/tossujen kanssa villasukat eivät oikein minulla toimi...

Tänä vuonna ystävänpäivä sattui koulupäivälle. Koska oppilaat ovat kovin visuaalisia, halusin vaatetuksella kuvastaa tätäkin päivää jotenkin. Kaivoin kaapin perältä joulun aikaan käyttämäni Vilan punaisen mekon ja siihen mätsäävän puna/vaalenapunaisen huivin. 

Maaliskuussa vietimme suvaitsevaisuuden päivää ja pukeuduimme värikkäästi. Minulle, jolla arjen väripalettiin kuuluvat sinisen sävyt, valkoinen ja pinkki/fuksia, päivä tuotti vähän päänvaivaa. Nappasin lopulta Prismasta vaaleanpunapohjaisen ruusukuvioisen paitulin, jonka sitten kesällä ajattelin sopivan tummansiniseen alaosaan. Työkaverini oli toteuttanut sen, mistä itsekin unelmoin. Hänellä oli kiljuvan pinkit korkkarit ja sukkikset, keltainen hame sekä vaaleanvihreäsävyinen Marimekon pallopaita. Hiuksissaan vielä valtava punainen Minni-hiirimäinen  rusetti! Kesän kirpparikierroksilta aion ehdottomasti kotiuttaa jotain aivan älytöntä, jota käytän ensi vuonna. 

Huhtikuussa vietimme kansainvälisyyspäivää. Meidän luokkamme teemana oli Amerikka. Sain serkultani lainaksi aidon NY:n baseball-paidan. Asukokonaisuuteen mätsäsivät siniset Converset ja jenkkihuivi. Alun perin ajattelin, että mahtavaa olisi ollut löytää jostain XXXXL-kokoinen koripalloasu; pelipaita, shortsit ja tyyliin 45-koon varsilenkkarit. Olisin sitten palloillut pitkin käytäviä ja hauskuuttanut oppilaita. Tämäkin idea jää muhimaan...

Toukokuussa vapun aattona oppilaskunta järjesti päivän teemalla hassu hattu ja lasit. 

Tarton matkalta nappaisin paikallisesta putiikista kukkapurkkihatun. Tallinnasta löytyi Tigerista vielä syntymäpäiväkakkuhattu, jonka senkin nappasin edullisen hintansa tähden varalta matkaan. Tyttären huoneen kätköistä löysin jotkut lasit, mutta hassut lasit lähtevät mukaan, kun kirppareilla sellaisiin tulevaisuudessa törmään. 

Iltapäivätoiminnan puolella vietimme oikein perinteiset naamiaiset vapun kunniaksi. Pukeuduin Spr:n kirpparilta kympillä löytämääni pingviinihaalariin, joka hoiti tehtävänsä, eli hauskuutti oppilaita loistavasti! 

Ei käy kieltäminen, etteivätkö tällaiset tempaukset aiheuta ylimääräistä päänvaivaa, mutta päivien lopuksi, kun pysähtyy miettimään oppilaiden yllättyneitä ilmeitä, niin ymärtää, että kannattaa nähdä vaivaa. Ja kyllä esimerkiksi tuo pingviiniasuni pidensi ihan aikuisten työkavereidenikin elämää merkittävästi; niin mojovat naurut sain osakseni. 
Jos kaiken edellämainitun olisi siinä paikassa hankkinut uutena, olisi  hankintoihin helposti saanut kulumaan mojovan osan ohjaajan palkasta. Ennakointi ja kirppareilla taajaan pyörähtäminen on tässäkin asiassa a ja o. 

Opiskeluaikana työharjoittelussa vietettiin kiva väri-viikko. Jokaiselle koulupäivälle annettiin värikoodi, jonka mukaan pukeuduttiin.

Lapsieni koulussa edellistä vastaavana teemana olivat raitapäivä, huppupäässäpäivä ja ainakin eivalkoistamustaaharmaatapäivä. Kiva teemapäivä, josta myös olen kuullut on SuoraanSängystä-päivä, jossa kouluun saavutaan tyyliin yöpsyissä. 

Jouluhommia

Eilen illalla pystytettiin keittiöön yhtäkkiä korttipaja. 

Olen napsinut kirppareilta edullisesti erilaisia koristepapereita ja eilen niistä sitten väsättiin kolmioina kuusia valmiisiin korttipohjiin.  

  Vähän jäi mielestäni liian valkoinen fiilis näihin, mutta kun ei nyt punaista kartonkia vielä taustaksi tähän hätään mistään löytynyt, niin näillä mennään nyt tämä joulu. 

 Mukavasti kului lauantai-ilta näiden parissa. 

Makutuomarina papereiden valinnassa toimi Daim, joka on silminnähden kesän jälkeen rauhoittunut. Ikää on nyt vuosi ja seitsemisen kuukautta, Daim on tällä erää antanut periksi vallanhaussaan elellen aika pitkälti Dominon sääntöjen mukaisesti. 

Dominolla on oma elämä; oma ruhtinaallinen muista piittaamaton elämäntapa. Hän on niinkuin itse haluaa. Silloin kun hän haluaa olla kanssamme, hän kyllä on, mutta on silti pidättyväinen ja enemmän omissa oloissaan. 

Daim sen sijaan voisi olla kanssamme ihan koko ajan. Hän on vieressä, sylissä, kerjäämässä rapsutuksia; aina siellä, missä tapahtuu. Hän on sillä tavalla vielä paljon pentuisempi. Ja näin joku mainitsikin joskus, että toinen Chowi elää pentuisempana pidempään, koska se ymmärtää,että vanhempi kyllä hoitaa aikuisen koiran hommat. 

Daimia ei ole sosialistettu alkuunkaan yhtä paljon kuin Dominoa. Hän on hyvin perhekeskeinen. Juoksee pakoon vieraiden silityksiä tai jopa haukkuu vieraille. Domino menee melkeinpä kaikkien luokse häntä heiluen onnellisena uudesta tuttavuudesta. 

Monessa suhteessa D:t ovat kuin yö ja päivä. 

Täällä pestään nyt yhtäkkiä ensi viikolle pyykit puhtaiksi ja valmistaudutaan sitten Solina-kuoron jouluiseen konserttiin, joka pidetään Lakeuden Ristissä tänään kello 15. Tällä kertaa pidän huolen siitä, että muistan ottaa mukaan nessuja; on sen verran ihana tapahtuma, että kyynel varmasti taas tulee silmäkulmaan. 

Voi hyvin! 

Ilouutisia!

Suurista suurin ilouutinen on tietenkin se, että olemme saapuneet Joulun Aikaan! 

Takana on kuukausi marraskuuta. Silloin meillä laitetaan pikku hiljaa, tavara kerrallaan kotia joulukuosiin. Itselläni joulumielen saa ehkä eniten aikaan se tunne, kun aamuhämärässä hipsin keittiöön. Ikkunoilla loistavat jouluvalot ja ilman täyttää hyasintin tuoksu. Aamukahvi on ihan parasta kynttilänvalossa. 

Suuri ilouutinen on myös se, että ensimäisen kerran olemme yhdessä tyttäreni kanssa leikanneet Chowiemme kynnet. Meille tämä on iso asia, ja se helpottaa suuresti arjen pyöritystä. 

Domino pentuna kiljui suoraa huutoa niin, että Prismaan asti kuulivat, kun harjasimme sen turkkia tai yritimme leikata pikkuruisia kynsiä. Sillä oli taito kiljahtaa juuri silloin, kun painoin kynsisakset kiinni, niin että minä koin satuttaneeni sitä.  Ajan kuluessa nuo kiljahdukset ajoivat asiansa ja minä en enää saattanut painaa leikkureita kiinni. Saatoin olla siinä sakset hollilla vaikka ja kuinka kauan, mutta leikata en pystynyt. 

Eikä tuo kiljunta mihinkään loppunut, kun kävimme Faunattaressa tai Lemmikkihotellilla kynsihuollossa. Ihan samalla tavalla Domino sielläkin huusi; niinkuin hengestään olisi ollut pääsemässä! 

Nuorempi Daim on aina antanut leikata kyntensä ihan huomaamatta. Häntä se ei häiritse niin ollenkaan!   

Nyt päätimme tyttäreni kanssa yhteistuumin, että "peukkukynnet" napsaistaan vaikka mikä olisi. Minä toimin henkisenä tukena ja tyttäreni leikkaajana. Yllättäen peukkukynsien lähtö ei hetkauttanutkaan Dominoa. Koitimme seuraavaa kynttä ja Domino katseli tassuaan poisvetämättä ihmetystämme. 

Lopulta olimme leikanneet kaikki kynnet, eikä ilollamme ollut rajaa! 

Dominosta on ehkä kehkeytynyt aikuinen; tammikuussa täytetäänkin kokonaista kolme vuotta.

Oli tämä sellainen rajapyykki, että tänne se täytyi muistiin saada. 

Mani- ja Pedikyyrimyönteistä päivää myös Sinulle!

Tilkka joulua

Kuulen uneeni maiskutuksen. Jos unessa voisi hymähtää, pyytäisin, että "nuku nyt, anna sen olla!". Ääni jatkuu jatkumistaan. Jotenkin sitä uneen vaistoaa, ettei aamun herätys ole vielä lähellä. 

Nousen horroksessa ylös. Valoja päällelaittamatta kävelen kodinhoitohuoneeseen, kopeloin rottinkilokerikosta hunajavoiteen, ylälaatikosta pesussa parinsa menettäneen sukan. 

Keittiön lattialla maiskutus senkun jatkuu. 

Pimeässä löydän tassusta märän kohdan. Arpikudosta ja karvatonta ihoa. "No, eipä ihme, että kutittaa". Hunajavoidetta tilkka ja sukka päälle. 

"Tilkka", miten siitä on tullut viime aikoina muotisanani. "Otappa NiinaPetteri tilkka salaattia, leikkaapa TimoSusanna tilkka huopaa..." 

Hunajavoidetta ei oikeasti ollut kuin tilkka, mutta sekä minä että Domino tiedämme sen auttavan. Rauhoittunut leijonamieli jää kylkiasentoon keittiön lattialle, minä suunnistan kohti tyynyäni. 

Unta, saanhan vielä jatkaa unta....

Aamulla sängyn jalkoopäässä vinkuu yksisukkainen leijona. Kellon herätykseen on muutama minuutti aikaa. "Ihan kohta, anna nyt tilkka vielä armonaikaa!".

Vingunta on kirinyt myös eteisessä lepäävän pikkuleijonan uneen. Ehkäpä ärsyyntyneenä herätyksestä se venyttelee ja haukottelee, mutta nousee kuitenkin ja löntystää sängynpäätyyn. Hyppää sänkyyn vinkumaan ja pökkimään tassuillaan; " Nouskaa jo, on aika herätä!". 

Yksisukkainen säestää lattialta; "Hyvin menee, kyllä ne kohta nousevat!". 

Tilkka vinguntaa herättää meidät joulukuun ensimmäiseen aamuun. 

Keittiön pöydällä lojuu siihen yöllä jätetty hunajavoide. Valkoiset, kauniisti auenneet hyasintit ovat täyttäneet keittiön ihanalla joulun tuoksulla. 

Tilkka kahvia ja odotettu Joulun Aika voi oikeasti alkaa 💗

Hiljaiseloa...

Moikka pitkästä aikaa!

Täällä tassuttelee 11 kuukautinen neiti. Aika on todella vilahtanut.

Tammikuussa juhlimme jo sitten yksivuotiasta Dominoa. Dominoon kovasti kiintyneet sukulaislapset miettivät Dominon synttäreitä; kai sellaiset sitten järjestetään:)

Domino on viime aikoina kiertänyt mieheni yhä tiukemmin pikkutassunsa ympärille.

Kun meille suunniteltiin pentua, oli hän se, joka hyvin tiukasti rajasi niitä tekemisiä, joita pennun sitten annetaan tehdä. Ylläolevassa kuvassa Domino etsii aktivointipelistään lihapullan palasia, koska on ollut syömättä uusia nappuloita, joihin siirryimme. On kai sanomattakin selvää, kuka tämän tilanteen mahdollisti.

Meillä on ihana utelias, kaikesta suuresti kiinnostunut chowi.

Hän on vahvasti sitä mieltä, että hänen kuuluu olla kaikessa mukana; että kaikissa tekemisissämme on paikka hänen läsnäololleen.

Usein hän on siis tiellä.

Kirjoitin otsikoksi hiljaiseloa, ja nyt huomaan, että sormet alkavat näpytellä jotain ihan muuta, kuin mitä olin ajatellut kirjoittaa.

Blogi on joulun ajan pölyyntynyt. Pölyjen siivoamisen aika ei ole vielä nytkään, vaikka tässä istuminen ja teille kirjoittaminen tuntuu vallan mahtavalta.

Työssäoppimisen viimeisenä päivänä sain kuumeen.

Pienessä kuumeessa äiti-ihminen käy lasten vanhempainvarteissa ja terveystarkastuksissa, yliopiston viimeisessä pienryhmässä ja työssäoppimisjakson arviointikeskustelussa. Äiti-ihmiset tietävät, että tämä on ihan sitä normiarkea. NoBigDeal.

Huomaa sitten lopulta olevansa lääkärissä ja sairastavansa keuhkokuumetta.

Vaikka keuhkokuumeen läpikäyneet painokkaasti kehottavat lepäämään ja unohtamaan kaiken, äiti-ihminen sängyn pohjaltakin vielä viestittelee Ukrainaan ja etsii Dominolle pikkusiskoa. Ajattelee, että kyllä tämä tästä.

Kuluu viisi viikkoa.

Täytettyään astianpesukoneen äiti-ihminen istahtaa alas ja kerää voimia.

Nappaa kannettavan ja näpyttelee blogiin viestin kaikille niille, jotka ovat miettineet, miten Dominon ensimmäinen joulu meni.

 Hienosti meni; kuusi on pystyssä ja vatsa täynnä herkkuja!

Voikaa hyvin.

 

 

Laskeuduttiin joulukuuhun...

Joulukuun alkupäiviä vietellään ja on ihanaa, kun maa on valkoinen. Meidän leveysasteilla myös hieman outoa; olemme saaneet lunta menneinä vuosina useasti vasta juuri jouluaattona!

Kyllä meille merkittävä seikka joulun odotuksessa on juurikin tuo lumivaippa.  

Domino on nauttinut lumesta; juossut ja peuhannut aina, kun me hänen kanssaan olemme pihalla. Alun perin ajatus oli, että aitaamme hänelle mahdollisimman suuren alueen, jotta saa viettää aikaansa ulkona; viileämmässä.

Nyt on kymmenen kuukautta neidillä ikää ja me käymme täällä kehityskeskusteluja siitä, miten pihalla käyttäydytään. Domino on alkanut haukkua.

Nappasin eilen muutaman kuvan ikkunasta.  

 Eli koitamme hillitä haukkumista nyt ensin näin... Raudoitusverkon peitteeksi nappasin valkoiset fleecepeitot. Tunnistatkin varmaan tuon masentuneen fiiliksen; ei hyvä.

Ei haukkuminen mihinkään hävinnyt, vaikka suora näkymä tielle hävisi.

Muistin sitten, että koiraharrastajan kanssa oli puhetta siitä, että pihalla olisi jotain niin maukasta, ettei sen luota malttaisi lähteä haukkumaan. Kipaisin Faunattareen ja palasin herkkupussi kainalossa. Taas sain arvokasta vertaistukea; sinne mennessä olin ihan plääh, ei tästä mitään tule. Palatessa  mulla oli hyvät suunnitelmat tehtynä. Mahtavaa, kun siellä kehtaa myöntää tietämättömyytensä, keskeneräisyytensä ja saa hyviä neuvoja ja vinkkejä.

Peitto + herkku = hyvä juttu hetken aikaa :)

Mutta ei se vahtivietti mihinkään häviä, kun se luontaista on...

Nyt ollaan taas suuren kysymyksen äärellä. Mitä tehdään seuraavaksi? On tämä elämä Dominon kanssa opettanut pohtimaan. Miettimään asioita puolelta ja toiselta. Yrityksien kautta on päästy monessa asiassa hyvään lopputulokseen. Joku ratkaisu meidän tähänkin täytyy löytää.
Tässä vuoden aikana on löytynyt paljon ratkaisuja.
Ratkaisuna voi pitää perjantaitakin, kun läpäisin ensimmäisen työssäoppimisjaksoni arviointikeskustelussa. Suurin tavoitteenihan tuossa työssäoppimisjaksossa oli se, että varmistuu, että koulutyö on sitä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä ja että minusta siihen on. Valtakunnallinen opetussuunnitelma listasi jaksolle jos jonkinlaisia tavoitteita. Pähkäilin niitä aikani ja lopulta tuhahdin, että kyllä edellä mainittu varmuus saa luvan riittää.
Koulussa vietetyt viisi viikkoa olivat kyllä mainiot. Joka aamu lähdin kuin suureen seikkailuun; jokainen iltapäivä palasin kuin suuresta seikkailusta; kaikkeni antaneena; lopen uupuneena. Ja onnellisena.
Mahtava on se fiilis, kun tuntee tekevänsä jotain merkityksellistä. Jotain, millä on arvoa ja tarkoitus. Olen kyllä onnellinen, että vielä tällä iällä uskalsin riuhtaista itseni irti ja lähteä tavoittelemaan sitä, mitä halajan.
Eikä ne riuhtaisut tähän lopu!
Toivottavasti jo pian pääsen kertomaan teille uusista tuulista, joita meillä on suunnitelmissa.
Sitä ennen vietetään kuitenkin ensin ihana joulunodotuksen aika.
Voi hyvin.

Uinuvan Blogin yksivuotissynttärit. . .

TassutteleKotiin-blogin ensimmäisestä päivityksestä on kulunut vuoden päivät. 

Mietteitä vuoden 2015 marraskuusta voi vilkaista täällä.
Pihalle katsoessa on ihan yhtä vihreää kuin vuosi sitten. Lumi tuli, oli ja meni.

Meille on vuoden aikana tapahtunut paljon; yksilöinä ja perheenä.

Muistan, kuinka tuolloin vuosi sitten ajattelin, että -sitten-, kun pentu tulee, on kaikki valmista. Talo on lattiasta kattoon putsattu, kaikki on järjestyksessä, ylimääräisestä tavarasta on hankkiuduttu eroon, kalenteri on huolella täytetty ja kaikki on ylipäätään hyvin.

Ajattelin, että -sitten-, kun pentu tulee, lähden liikkeelle ja pudotan painoa.

-Sitten- olen tyytyväinen, enkä marise mistään olemattomasta.

-Sitten- mulla on kaikki, mitä toivoa saattaa.
Pidän aina siitä hyvän huolen; harjaan ja leikkaan kynnet.
En -ikinä- menetä hermojani siihen.
:)
No, hymyilyttää varmaan suakin...
Näinhän me eletään; SITKU-elämää!
Tämän vuoden aikana olen kieltämättä elänyt sitkua.
Mutta olen kyllä ottanut elämää hallintaankin. Meidän koko perhe on.
Pojat ovat yläasteella ja merkittävästi itsenäisempiäkuin vuosi sitten.
Neiti klaaraa hienosti ala-asteikäisen tytön jännittävää elämää. 
Minä ponnistelen työn, ohjaajakoulutuksen ja appron kimpussa.
Parempi puoliskoni suoritti juuri ajokorttiinsa ison E:n ja kääntää elämässään uutta sivua.  Varsinkin tästä olen hyvin onnellinen.
Omaamme erilaiset tempperamenttipiirteet. Näen miten tämä muutos oli kovemman työn takana hänelle kuin omani itselleni.  
Hienoon suuntaan olemme matkalla. Luotto tulevaan on luja.
Aikamme on nyt niin kiireistä, että blogi on jäänyt todella uinumaan prinsessa Ruususen unta. Paljon silti tapahtuu.
Yritän päivittää faceen ja instaan kuulumisia, eikä tämä kiire loputonta ole!
Pian on joulu ja silloin täytyy kyllä löytyä aikaa rauhoittumiseen.
Voikaa hyvin!
Me täällä juodaan Dominon (seuraneitinä)  kanssa aamukahvia ja jatketaan kannettavan näpyttelyä toisella aiheella, joka muuten oikeesti on mielenkiintoinen; koulutusinstituution ristipaineet.

Loppiainen 2016..

Muistan lapsuudestani valokuvan, jossa lakaisen joulukuusen havuja rikkalapioon. Havuja on valtavasti. Kuusen ruhoa ei näy enää kuvassa; luultavasti runko on heitetty ulos ihan ilkosillaan. Tämän vuoden joulukuusi; tanskalainen pihtakuusi,  nostettiin terassille, eikä yksikään havu irronnut. Meidän joulu on aikalailla pakattu odottamaan seuraavaa tulemistaan. Vertaistukiryhmässä joku mainitsi, että muovikuusi tai pentuaitaus kuusen ympärillä on koiraperheessä tosi kätevä, "Pöh!" sanon minä. Minä olen äiti-ankara. Meillä ei ensi vuoden jouukuusen pentu sitten koske! (Muistakaa sitten ensi vuonna tämä postaus ja naurakaa mulle päin naamaa, kun kerron, kuinka aamulla heräsimme siihen, että pentu oli tuhonnut rakastamani joulukuusen). No, ehkä on pieni mahdollisuus, että saamme tosi suloisen, kiltin pentusen, jota ei joulu kiinnosta...

Tänään saimme olla mukana ystäväperheemme pikkupojan ristiäisissä. 

Pikkuherra sai kastepäiväkseen loppiaisen ja noin 26:n asteen pakkasen. Taivaanranta punotti kauniisti kotimatkallamme ja huomiseksi onkin luvattu yhä kovenevaa pakkasta. Kastetilaisuudessa kokenut pappi (jonka puhe toi mieleeni arvostamani Jari Sinkkosen) muisti mainita eilisen Suomen jääkiekkovoiton. Hän kertoi myös pikkupojasta, jolta oli kysytty, mitä hän erityisesti toivoo. Pikkupoika oli vastannut toivovansa, että hän saisi olla tosi kauan lapsi. Jotenkin tuon kuuleminen herkisti. Meidän aikakautemme lapsilla on niin huima kiire nuoruuteen. Oma nelosluokkalainen neitini pakkasi nukkekotinsa varastoon kesällä. Olen onnellinen, että nukkekoti sittemmin palasi, ja leikit jatkuvat. Joululahjatoiveissakin oli vielä Legon Friends-sarjaa. 

Ristiäisiin sain tehdä kahvipöytään kakun. Toivomuksena oli kermakakku. Minähän en ole mikään pursottaja ja viime yö menikin sitten huonosti nukkuen ja jännittäen. Aamulla, kun takka lähti kunnolla palamaan vasta viidennen sytytyksen jälkeen, olin ihan varma että pieleen menee. Pursotukseen käytin Flora Vispiä ja vaniljakreemijauhetta. Hölmönä latasin yleiskoneeseen kerralla 8 dl Flooraa. Vaahto ei ollenkaan muotoutunut haluamakseni, mutta kyllä se sitten kuitenkin ihan "tönkköä" ja hyvin muotoonsa jäävää lopulta oli. Netissä neidin kanssa edellispäivänä surffailtiin ja ettittiin pursotuskikkoja.  Kaikissa, ja myös arvostamani Kinuskikissan sivuilla, painotetaan, että paremman pursotusotteen ja sitä myötä jäljen saa, kun käyttää tyllisarjasta niitä muoviosia, joihin tylla kiinnitetään. Tämä oli kyllä totta. Tähän asti olen iskenyt tyllan suoraan kertakäyttöiseen pursotuspussiin ja leikannut pussiin kärjestä sopivan palan vaan pois. 

Ei se pursottaminen nyt sitten loppujen lopuksi hullumpaa hommaa ollutkaan. Seuraavaksi aion kokeilla sitä koripunosmallia meidän juniorin synttärikakkuun. Mutta ennen sitä kyllä kerron, mitä jäi käteen koirakoulu Fiiliksessä. Ilmoittauduin nimittäin luennolle, jonka aiheena on ohitusongelmat ja ohituksen kouluttaminen!

Kirpsakkaa pakkaskeliä ja pitkää lapsuutta kaikille!

"Sinä tulit tehneeksi ikuisen talven kaikkialle"

Mieleeni kuvastui syksyllä usein tilanne, miten joululoman koittaessa pysähtyisin kotona paikalleni ja jäisin kuuntelemaan kotimme hiljaista lattiaa. Miettisin, millaiselta Bellan tassujen äänet olisivat kuulostaneet. Hän olisi kotiutunut joululoman kynnyksellä. 

Jouluna lattia oli hiljaa. 

En jäänyt sijoilleni miettimään lattian äänettömyyttä. Jostain syystä pääsin asian yli. Hirmuinen pentukuume on tällä hetkellä laskenut. Nyt tuntuu siltä, että on vielä paljon tehtävää ennen huhtikuuta. Miten ehdimmekään kaiken?

Ennen joulua kerroin teille kakusta, jota minua pyydettiin tekemään Frozen-teemalla. Ilmoitin samantien, etten aio tehdä elokuvan prinsessoja; kasvojen tekeminen on äärettömän ärsyttävää! Ajattelin sitten, että kyllähän minä nyt sen lumiukon voin sokerimassasta tehdä; kuka tahansa osaa lumiukon tehdä! No, nyt jälkeenpäin voin paljastaa; sillä lumiukolla on myös NAAMA! Kakun tekemisen aloitin koristeista. Kinuskikissa oli juuri tehnyt itsenäisyyspäivän kakkuun kuusia, niinpä kopsasin kuusien idean sieltä. Päällystin jäätelövohvelit pikeerillä ja lumijauheella. Kakun päälle suihkaisin kuusiin myös vielä kimallesuihketta. Nämä kuuset sopivat hyvin mihin tahansa talviteeman kakkuun. Käsiteltyä niitä saa helposti, kun asettaa ne esimerkiksi tuollaisten metallisten sarvimuottien päälle. 

Sain joululahjaksi Vaaleanpunaisen Nonparellin kirjan. Sen innoittamana tein kakkupohjan ensimmäisen kerran pohjautuen painomittoihin. Mietin, josko otan siitä ihan tavan, koska pohja onnistui todella hyvin! Kakun päällystin valkoisen ja babyblue-sokerimassojen sekoituksella. Päälle suhautin kimalletta. Reunoilla on valkoisesta sokerimassasta muoteilla napattuja lumihiutaleita, joissa on kimaltelevaa geeniä päällä. 

Ja sitten tämä surullisen kuuluisa Olof. Ilmeitä ja asentoja sillä on elokuvassa niin paljon, että kaikki palaset voisi halutessaan vaan asetella kakun päälle sikin sokin; niin monesti se elokuvan temmellyksessä on osistaan erillään. Olen miettinyt, että jos minun lapsuudessani olisi askarreltu enemmän muovailuvahoilla, olisi tämä nykyinen harrastukseni huomattavasti helpompaa ja jälki parempaa. Sokerimassasta taitava käsittelijä saa aikaan mitä vaan! No, pääasia kai on, että sankari ja lapsivieraat tunnistivat Olofin ja vaikka me aikuiset tiedämme, että nämä koristeet maistuvat ihan vaan sokerilta, niin lapsille näiden koristeiden syötävyys on huima juttu! Nämä Olofin silmät ovat muuten myös syötävät. Valmiita silmiä, joita voi heittää vaikka örkki-muffinsseihin saa nettikaupoista. Mun omani ovat taas sieltä leipurin putiikista. Kädet, napit ja hiukset ovat lakritsia. 

Tuo systeemi, jossa Olof kuusiensa ja lumipallojensa kanssa kököttää on niin ikään syötävää sokerimassaa. Siinä on lumihiutalemuotilla tehtyjä hiutaleita niin lähekkäin, että niistä muodostuu astia. Hiutaleet kuivataan kulhossa, niin ne saadaan kuivamaan haluttuun muotoon. Ja kuten kuvista näkyykin, kaikkiin "liimattaviin" saumoihin olen käyttänyt pikeeriä. Joskus tilasin elintarvikeliimaa, ja se onkin paikallaan siellä, missä kiinnitteen tulee olla näkymätön, mutta kyllä pikeeri on jämäkkä, nopea ja varma kiinnittäjä. 

Tänään on vuoden 2016 ensimmäinen päivä. Tuokohan Uusi vuosi meille uudet kujeet?

Bella, joka muuten sai "uudeksi nimekseen" Mimo, on kotiutunut vuoden lopussa Ikaalisiin,  TiTi-Nallen kotikonnuille ja onhan siellä myös se kuuluisa kylpylä, jossa tehdään uusia ihmisiä! Meidän perhe ei kaipaa enää uutta ihmistä, mutta karvainen kamu meille kyllä mahtuu! 

Voikaahan hyvin!

Kolme yötä jouluun...

Katselen taas ulos työhuoneeni ikkunasta; kovin on vihreää. HuomentaSuomessa säämies ei uskaltaudu lupaamaan lumista joulua. Aamulla, kun havahduin unesta, kuulin sateen ropisevan terassin valokatteeseen. Neiti ilmoitti samantien, ettei aio pyöräillä kouluun. 

Meillä on jo joulukuusi olkkarissa. Tanskalainen pihkakuusi. Sen tuoksu täyttää ihanasti koko kodin. Oksilleen se sai tänä jouluna pelkästään valkoista. Jotenkin mietin, että lumen puuttuessa valkoista on nyt saatava jotenkin muuten. Punaiset verhot, tyynynpäälliset ja liinat jäivät odottamaan seuraavia jouluja. 

Lahjat olen tänä vuonna päättänyt kasata sitten aattoa edeltävä yönä olohuoneeseen siirrettyyn lohnaan. Paappani on sen minulle tehnyt ensimmäiseksi jouluksi ja mietin, että joulun jälkeen se voisi kyllä kaivata pintaansa jo vähän uutta maalia. Muutakin vanhaa meillä on nyt joulun alla tullut sisustukseen. Sängyn päätynä palvellut vanha ruokakomeron ovi seisoo nyt olohuoneen nurkassa ja kattauskyntilöitä olen polttanut turvallisesti vanhassa emalisessa tratissa.  

Joulupöytään aion leipoa Kinuskikissalta niitä samaisia piparkakkumausteella ja vaniljatuorejuustolla maustettuja muffineja, joista jo kuvaa laitoinkin ennemmin. Nyt korvaan lumiukkosuklaan joulupukilla. 

Joulun aikaan sijoittuu myös suuri jännitysmomentti; minua pyydettiin tekemään Frozen-tyylinen syntymäpäiväkakku pikkuiselle neidille. Eilen jo väsäilin kakun päälle lumisia kuusia. Laitan siitä kakusta sitten uutta juttua, mutta nyt toivottelen kaikille mukavat joulut!

 Muistakaahan syödä paljon herkkuja!

Mallan Makeat

Lähistöllämme on niin suunnattoman suloinen paikka, etten malta olla kertomatta siitä teille kaikille. Vuonna 2002 avasi ovensa Ilmajoella Mallan Makeat, Satumainen Sisustus- ja herkkupuoti.  Mallan Makeat-kotisivun, jossa toimii nettikauppa, löydät täältä, ja herkkupuodin elämää voit seurata täällä. Mallalla on myös blogi, jonka löydät täältä.

Makeitten sisään astuessa sukeltaa kuin toiseen maailmaan. Katse ei ehdi kiertää eikä aivot sisäistää sitä kaikkea kauneutta, jota eteen tulee. Jokaisella askeleella huomaa uusia ja uusia ihanuuksia. Samalla kuulee, miten 100-vuotiaat lattialankut natisevat suloisesti jalkojen alla. Pöydissä istuu paikallisia ja kauempaa tulleita sulassa sovussa rupatellen, hymyillen. Suussasulavia leivonnaisia saa myös kotiinviemisiksi tai tilattua omiin juhliin. 
Mallan Makeitten puodissa on laaja valikoima mm. Greengaten astioita, tekstiilejä ja sisustustavaraa. ilmajoella ( ja myös Seinäjoella ) on huomenna perjantaina 27.11 joulunavaus ja sen kunniaksi Makeissa on makeita, jouluisia tarjouksia koko viikonlopun ajan. Muun muassa juuri mainitsemani ihanat Greengaten astiat, peitot, ynnä muut ovat -20% alennuksessa. Perjantaina puodissa on kuulemma myös glögitarjoilu! Jos ei vielä ole joulufiilis iskenyt, niin lähde käymään kahvilla Mallalla; ihan varmaan saat joulumielen. Uskonpa, että kuulet siellä tämän ihanan äänen.  Palaillaan!