maanantai 16. heinäkuuta 2018

Saksalaistutkimuksen mukaan tutulla tiellä tapahtuu ennemmän onnettomuuksia..

" Tie ei muutu autoilijalle yhtään turvallisemmaksi, vaikka sitä kulkisi useita kertoja päivässä. Tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan näyttää pikemminkin siltä, että autoilijalla on isompi riski joutua onnettomuuteen tutulla kuin vieraalla tiellä. Kölnin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ajajan huomiokyky herpaantuu sitä enemmän mitä tutumpi tie on. Tutkimuksen mukaan tien tuttuus on paljon merkittävämpi tekijä reagointikyvylle kuin esimerkiksi ajokokemus. Tutkimuksessa mitattiin 32:n autoilijan aivojen aktiivisuutta liikennesimulaattorissa. "  -Savon Sanomat-
Etelä-Pohjanmaalla tehdyn tutkimuksen tuloksen perusteella mukaan voidaan yksimielisesti todeta, että Chowien omistaja luotti keväällä 2018 liiaksi omaan tuttuun pihaansa ja lenkkiympäristöönsä, kun kyseessä olivat sekä lemmikkejä että ihmisiä piinaavat joka kesäiset pirulaiset; punkit. 
Tutkimuksessa havaittiin, että omistaja jääräpäisesti ajatteli asuvansa Chowiensa kanssa lintukodossa, jossa mikään paha, kuten tässä tutkimuksessa kyseessä olevat punkit, ei uhkaisi heidän arvokkaaksi kokemaansa arkeaan. 
Liiallinen luotto omaan turvalliseen kotipihaan ja -alueeseen johti tilanteeseen, jossa omistaja sunnuntaiaamulla löysi toisen omistamansa Chowin silmän päältä noin 5mm kokoisen punkin. Löydön johdosta omistaja otti pikimmiten yhteyttä Evidensian 24/7 palveluun, josta saikin maanantaiaamuksi molemmille Choweilleen Bravecto-tabletit suojaksi punkkeja vastaan. 
Tutkimus osoitti omistajalle erittäin selvästi jokakeväisen lääkitsemisen tarpeellisuuden. 
Tutkimukseen osallistui tahtomattaan nelikymmpinen, itseään toisinaan jopa ihan järkevänä pitävä, kahden teini-ikäisen Chowin omistaja. Tutkimukseen ei myönnetty apurahaa eikä sitä sen tähden pidetä tieteellisesti arvokkaana. Tutkimuksella voidaan kuitenkin todeta olevan  varsin merkittävää käyttöarvoa. 

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Monessa olen epäonnistunut, rakastamisessasi en ikinä!

Heinäkuun lämpimät alkoivat eilen. Domino ja Daim nauttivat näistä kesäisistä päivistä, vaikka yleisesti ihmiset aina pahoittelevat ja säälittelevät tyttöjen kesäoloja. Koirankopin puoli aitauksesta on varjoinen puoleen päivään saakka ja senkin jälkeen koirankoppi itse asiassa varjostaa varsin hyvin. Leikkaamaton isotuomipihlaja-aita on sekä hyvä näkösuoja että hyvä varjon tuoja. 
 Dominosta on kehkeytynyt aikamoinen linssilude. Kuvien ottaminen onnistuu ihan okei  (näin meidän kesken; viime viikkoinen kuvaaja ei välttämättä ole samaa mieltä ☺). Lähestyvä juoksu saa hänessä aikaan aikamoista kaksijakoisuutta; toisaalta hän on kovin läheisyydenkipeä, toisaalta ottaa omaa aikaa piiloutuen terassin penkkien ja pöytien alle.  
Daimin ensimmäisestä vuodesta ja kehittymisestä olen kirjoitellut huomattavasti vähemmän kuin Dominosta aikoinaan. Kodin ulkopuolelle töihin lähtö muutti meillä monia asioita; Domino sai eittämättä hyvin erilaisen alun taipaleelleen. Toisaalta mietin, olisinko samalla tavalla Daimin kohdalla huomioinut jokaista napsahdusta, vaikka kotona olisin ollutkin. Se, mikä on päivänselvää, on se, että koska Domino oli meidän ensimmäinen, niin oli todella hyvästä olla paljon läsnä ja opetella hänen kanssaan koiraperheenä olemista. 
Kun kotiutimme viime kesänä Daimin, meitä suretti kovin se, miten alussa Domino käyttäytyi todella kielteisesti ja kovakouraisesti Daimia kohtaan. Pelastimme Daimia tilanteista ja kielsimme Dominoa. Nyt olemme vahvasti sitä mieltä, että se oli suuri virhe. Meidän olisi pitänyt antaa Dominon koulia Daimia. Osoittaa sille paikkansa. Daim painaa nyt 25 kiloa ja aitauksessa juoksessaan hän saattaa täydestä vauhdista törmätä Dominoon niin, että Domino pyörii törmäyksen johdosta kuin keilapallo nurmikolla. Jos Daim osaisi puhua, haistattelisi se Dominolle ihan kympillä. Kunnioitusta on tässä vaiheessa meidän ihmisten vaikea kehittää näiden kahden välille.  
Domino on alusta asti saanut ollut ykkönen; hän saa kaiken, kuten ruokakupin aina ensin. Nyt olemme siirtyneet käytäntöön, jossa myös terassille meno, aitaukseen meno ja lenkille lähtö tehdään niin, että Domino on aina edellä. Yllättävän hyvin Daim on suostunut näihin meidän asettamiin sääntöihin. Neitien kahdenkeskinen olo, varsinkin aitauksessa on se, jossa sivusilmällä seuraten huomaa Daimin niskojen heittelyn, haistattellun ja isottelun. 
Dominolla on surullisen pitkä pinna.... Sitten, kun se katkeaa, se katkeaa toden teolla. Emme sekaannu enää näiden kahden välien selvittelyyn; seuraamme toki sivusta. Pidämme vähän niinkuin kisakatsomoa, jonka kannustushuudot ovat Dominolle ja ne kuuluvat meiltä yksimielisesti; " laita nyt se nulikka kuriin! ". 

Alun perin oli ajatuksena päivittää tänne blogiin siitä, miten pieni löytö kirpparilta; aurinkotuolien päälle kotiutettu metallinen tähti, sai aikaan melkoisen lumipalloefektin. Terassin ja pienen kasvihuoneen sisustaminen vain on eräs kesän parhaista jutuista! Jotenkin teksti alkoi taas elää omaa elämäänsä, ja lopputuos onkin nyt sitten jotain ihan muuta. 
Lopputulokseen vaikuttaa myös se, miten aamulla löysin vanhoja Sinikieli-lehtiä ja luin niistä artikkelin, jonka olin kirjoittanut Dominon pentuaikana. Kirjoitin siinä, miten aion päivittää blogiin juttuja meidän perheen Chowi-elämästä; siitä miten me sen koemme, miten kaikessa kokemattomuudessamme asiat teemme; mikä onnistuu ja missä me juurikin kokemattomuutemme johdosta epäonnistumme. 
Kirjoittamani lauseet kolahtivat, koska tiedän, etten ole kirjoittanut arjessamme kohtaamista vaikeuksista siinä laajuudessa, kuin olen sitä kokenut. Myönnän, että kun jossain kohtaa tuntui pahalta saada neuvovia, mutta kuitenkin kritisoivia kommentteja, oli helpompi päivittää vain onnistumista. 
Blogini alkuperäinen ajatus; olla tuki ja turva jollekin samaa kokevalle, on siis hämärtynyt. 
On aika kääntää ratti taas oikeaan asentoon ☺
Blogin sivuraiteesta huolimatta olemme totaalisesti onnistuneet rakastumaan ja saamaan rakkautta näiltä kahdelta ainutlaatuiselta pikku neidiltä. 
💗




keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Juhlaherkkuja erityisruokavaliot huomioiden

Viikonlopun rippijuhlien kahvipöytään koottiin tarjottavaa huomioiden monet eri ruoka-ainerajoitteet. Ihana, suussasulava Pavlova oli meillä gluteeniton ja laktoositon vaihtoehto. Kerma oli ihan kermaa ja rahkana oli valion vanilja. Päällä raikkaat mansikat. Maidottoman version ajattelin tehdä Alpron vaahtoutuvan soijakerman ja Alpron Go On maustamattoman rahkavalmisteen kanssa, koska näin juhlien jälkeen on selkeästi huomattavissa, että maito ja mun vatsa eivät ole bestiksiä.   
Raparperinen marenkikakku on napattu Kinuskikissalta täältä. Meidän kakku tehtiin Sunnuntain  gluteenittomista jauhoista, joita laitoin ripauksen enemmän kuin ohjeessa neuvotaan. Maidottoman voin kanssa tämäkin siis gluteeniton ja maidoton.  
 Hifistelemään pääsee, kun keksii herkkuja, jotka ovat maidottomia, gluteenittomia ja kananmunattomia. Alla on kookoskakku, jonka ohjeen löydät Kinuskikissalta täältä. Tämän kakun ärsytys oli itselleni pohja; mistä löytyy gluteeniton, maidoton ja munaton keksi?!?Google löysi minulle sitten Provenan gluteenitomat välipalakeksit. Kotona huomasin, että keksi olikin inkiväärin makuinen, mutta loppujen lopuksi inkivääri maistui pohjassa aika vähän, eikä riidellyt kookoksen kanssa. Niin vain kävi, että päällystän unohdin kaikessa hulinassa ja kahvipöytään lähtiessä myös tähän kipattiin Pavlovaan varattuja mansikoita ☺. Sille, joka pitää kookoksesta, tämä on aivan ihana kakku!!
Samaa erityisvaliota noudattaen tein Kinuskikissan ohjeella suolaisen Pupun porkkana-sipulipiirakan.  Pikkunaposteltavana olivat banaani-kaurakeksit, joihin lisäsin tällä kertaa karpaloita. 
 Pannacotan kakun ohjeen löydät täältä. Meillä se tehtiin pensasmustikoista ja kahteen kertaan, koska ensimmäinen pannacotta ei millään meinannut alkaa jähmettymään. Juhlapäivänä meillä sitten olikin tämä irtopohjavuokaan tehty kakku ja kulhoon kipattu muka pilalle mennyt pannacotta jääkaapissa; molemmat tietysti hienosti jähmettyneinä. Pannacotta tehtiin gluteenittomana ja laktoosittomana. Seuraavalla kerralla teen kakun suoraan lasiseen laakeaan maljaan; säästyn paljolta jännitykseltä! 


Fazerin banaanin makuiset Dumlet pääsivät kahvipöytään keksien muodossa. Näihin ja Kakkuviikarin joulupukin kuiskauksiin käytin niin ikään gluteenitonta jauhoa ja ihan hyvin keksit onnistuivat.  
Seuraavaa juhlaa silmällä pitäen nämä ovat nyt täällä blogin puolella hyvin muistissa. Sitten vois muistaa myös kohtuuden; ettei kaikkea tarvitse tehdä armeijalle, niin että niitä sitten perheen kesken syödään seuraava kuukausi ☺.

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Juhlava viikonloppu..

Meillä vietettiin menneenä viikonloppuna toisen poikamme rippijuhlaa. Domino ja Daim olivat luonnollisesti menossa mukana. Onnellinen olen siitä, että he sopeutuvat niin loistavasti muuttuviin tilanteisiin.  Ainoat asiat, joita murehdin juhlapäivänä, olivat portit; niiden vahingossa auki jääminen ja Daim, joka märällä kaulallaan kastelisi vieraiden juhlavaatteeet. 
Kirpparilta ostin kympillä vanhan kehyksen, jota käytimme valokuvauksen rekvisiittana. Voi, miten mahtavasti vieraat innostuivat kuviin, kun saivat pidellä kehystä kasvojensa ympärillä. Aivan kuin kuva olisikin otettu kehyksestä, eikä vieraasta. Kehys laukaisi jännitystä ja kuvista tuli todella loistavia. Kehys jää kyllä odottamaan seuraavaakin kuvaussessiota. 
Jokin aika sitten selasin Villa Bohemian-blogia, josta mieleeni jäi lauseet: " Kokoontumisten ja juhlien toiseksi parasta antia on se, että ainahan vähäsen on rempattava tai uudistettava kotia. Niin se vaan on, että pieni rakentaminen/remontointi kuuluu joka elämän kohokohtaan." 
Näin se on meilläkin. Paapan vanhat pölkyt pääsivät juhlien ansiosta reunustamaan Jasmineja. Joku varmasti muistaa, että turvepaakut, jotka tässä ennen olivat, saivat ei niin hellän käsittelyn By Daim. 
 Mieheni ja setänsä 30 vuotta sitten rakentama kaunis kehikko pystytettiin puutarhaan. Tyttäremme viritti siihen Ikean hentoiset verhot ja YkkösBasaarilta kotiutimme pienen keinun, joka söpösti sopii siihen kuin nenä päähän. Pupu on ihan luonnon oma; oli eräänä aamuna meillä vierailulla. 
Kuvassa näkyvän portaan  nappasin Facebookista Lapuan Roskalavalta. Se oli / on tarkoitus päällystää kyllästetyllä, mutta jotenkin kummasti aika ei vain riitä kaikkeen...Ihmeellistä ☺
 Sisällä ei tänä vuonna tapahtunut mitään suurta. Varastosta löysin maalipurkin, jolla edellisiin juhliin maalasin kodinhoitohuoneen ja poitsun seiniä. Oli onnekseni juuri ja juuri sen verran pohjalla, että eteisen seinät saivat raikkaamman ilmeen. 
Pientä sisustusta tapahtui kiitos vaasalaisen KaunisCoton, jossa kivijalkamyymälässä oli huimat alennukset. RivieraMaisonin tumma rottinki on nyt aivan vienyt sydämeni (lue myös rahani).  
Kukat ovat myös se, mikä mielestäni tekee juhlan. Tänäkin vuonna tilasin kahvipöydän asetelman ja olohuoneen Hortensiat Seinäjoen Citymarketin  AR-kukasta
 Asetelma on tehty Partyliten vanhaan, vanhaan somisteeseen, joka aina juhlien aikaan pääsee yläkaapista käyttöön. 


 Olihan meillä sitten kaikilla juhlavan päivän jälkeen aikamoinen väsy...














sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Ilttis...

Takana on vuosi roolissa iltapäivätoiminnan ohjaaja. 
Siitä haluan laittaa muistiin joitakin ajatuksia ja mietelmiä, kun tuntuu, etten millään pysty muistamaan kaikkea hienoa elämässä tapahtunutta. 
Joku sanoi, ettei vanhuus ole sitä, että unohtaa asioita, vaan sitä, että kovalevy on jo niin täynnä, että asioiden hakemiseen vaan kuluu enemmän ja enemmän aikaa. 
Tämä vuosi ip:ssä on täyttänyt minun kovalevyäni pal-jon!
Tähän vuoteen on mahtunut monia asioita, mutta päällimmäisenä vielä tänäänkin on lause, jonka eräs äiti sanoi perjantaina lastaan viimeisen kerran hakiessa. 
Kiitos, kun olette pitäneet huolta, että minä olen saanut olla rauhallisin mielin, murehtimatta työssäni." 
Tämä lause kiteyttää mielestäni kaiken. Meidän ohjaajien työ oli turvallisen koulunjälkeisen ajan ja paikan luominen ja siinä me onnistuimme. Vanhemmat sattoivat luottaa siihen, että lapset olivat tallessa ja turvassa. 
Toisista tämä saattaa kuulostaa kovin vähäpätöiseltä. 
Äidin lauseeesta voi löytää myös toisen ulottuvuuden. Voisi ajatella, että lapsi oli jo reipas, ja kasvanut paljon ensimmäisen vuoden aikana. Ehkä sellainen, että joku jo olisi ajatellut, että pärjäähän tuo jo yksinään kotosalla. Paljastus, joka äidin kiitoksesta löytyy, onkin se, että Hän, oli lopulta se, joka ip:tä tarvitsi ehkä lastaan enemmän. Lapsi olisi varmasti pärjännyt, mutta äidin työn onnistuminen vaati  varmuuden siitä, että lapsella oli turvallinen aikuinen saatavilla. 

Valitettavaa on ollut seurata varsinkin mediassa, miten vähän arvostusta koulunkäynnin ohjaajat saavat. Asia erikseen ovat sitten vielä iltapäivätoiminnan ohjaajat.  Koulussa sentään opetetaan ja tuetaan lasta kehittymään. Tähän väliin on pakko siteerata erästä nuorta suloista neitiä, joka kevään korvalla kuunteli juttujani ja tokaisi sitten, että " missä sä oikeen oot töis, jos sä saat siä vain puhallella saippuakuplia!" 
Tämä lapsen suusta tullut lause ei sinänsä mitenkään dissannut meitä ohjaajia; melkeinpä päinvastoin. Tokaisija koki sen aika hienona, että on joku, joka tekee lasten kanssa kaikkea kivaa, johon ehkä vanhemmilla ei aina ole aikaa. Toisaalta lause paljastaa kyllä myös sen, että tokaisija vähäisestä iästään huolimatta jo kokee, että työnteon yleisesti ottaen tulisi olla rankkaa ja vaativaa. 
Siinä hetkessä päätin, että ensi vuonna ehdottomasti paljon enemmän saippuakuplia, muovailuvahaa, leipomista, sormiväreillä taiteilemista, lumen värittämistä, veden jäädyttämistä värillisiksi timanteiksi ja majojen rakentelua!!

En minä viime syksynäkään ip:tä aloittaessa ajattellut, että minä vähäpätöistä työtä teen. Kyllä minä omani ja meidän tiimin merkityksen ymmärsin ja annoin sille arvoa. Mutta rehellisyyden nimessä täytyy myöntää, että tämä mennyt vuosi on saanut minut nostamaan häntäni ylpeästi pystyyn. -Kamala kyllä koira, anteeksi Chowi-blogissa käyttää kissavertausta, mutta parempaakaan en nyt tähän hätään keksi. On minulle jäänyt mieleen, miten kasvatusalan ammattilainen kysyi, että milloinkahan pääsen oikein koulun puolelle työtä tekemään..... Kolahti se silloin, ja kolahtaa se vieläkin. Ihan töitä on tämäkin vuosi tullut tehtyä. 

Vuosi ip:ssä oli ikimuistoinen. Se ensimmäinen. Monia lisää on toivottavasti vielä edessäpäin. 
Tänään on kesäloman ensimmäinen virallinen päivä; ehkä ihan tänään en vielä avaa Pinterestiä, mutta ei siihen varmaan kauaa mene; ihan varmuudella tiedän, että siellä mua odottavat jo lukuisat ihanat uudet syksyiset askartelut ja ideat, joita voidaan lasten kanssa sitten toteuttaa! 
Ihanaa kesää Sinulle! 

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Aurinkoinen sunnuntai...

Aurinkoisena nousevan sunnuntain kunniaksi pakkasimme isännän kanssa koirulit autoon ja suuntasimme kohti metsää. 
Domino on kokenut autoilija ja onnessaan aina kyytiin päästessään. Samaa ei voi sanoa Daimista. Hän on silminnähden arempi ja varauksellisempi. Menomatkalla naureskelimme, kun takapenkillä oli selvästi huomattavissa, miten Daim tarkasti seurasi Dominon reaktioita. 
Neidit olivat onnessaan kunnon lumikeroksesta; kotonahan on jo siirrytty siihen, ettei märälle lumen alta paljastuneelle nurmikolle juurikaan astuta. 

Hihnoina meillä oli nyt Bilteman 15 metrin jäljityshihnat. Nyt, kun kaikkea tarvitaan kaksin verroin, on pakko olla neuvokas. Hihnat olivatkin hintaansa nähden todella näppärät; niissä on heijastimet ja karhea keskus, jotta ne pysyivät hyvin otteessa. 
Metsästä paluukin oli helppoa, kun hihna on kapea ja pää suora. isäntä oli ihan varma, että hihna jää johonkin kantoon tai oksiin kiinni ja saamme saapastella kinoksiin irrottamaan neitejä, mutta ei; niin ne vaan aina palasivat takaisin polulle. 

Kyllä nuorempi neiti riehui taas siihen malliin, että oksat pois! 
Eipä ihme, että kotona sitten väsyttikin. 
Nukkumapaikaksi valiintui tällä kertaa pesäkuusi, jonka Daim syksyllä jo karsi aikamoiseen kuntoon. Meinasin nuo kuuset napata juurineen tuosta irti, kun maa sulaa, mutta olkoot nyt ainakin jonkin aikaa ☺
 Huomenna onkin taas edessä arvokas arki; 
mukavaa viikkoa sinulle!




torstai 12. huhtikuuta 2018

Hajanaisia ajatuksia; huhtikuu 2018

Bloggerin avaaminen ja blogin päivittäminen on ollut mielessäni päivittäin. 
Jostain syystä en kuitenkaan ole istahtanut paikoilleni näpyttelemään. 
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että 
A) olisin viuhtonut menemään pitkin mäkiä ja mantuja
tai 
B) etteikö jaettavia ajatuksia olisi ollut. 

Mieleni on tänä keväänä ollut sellaistakin sekametelisoppaa, että heikompia jo hirvittäisi. Onnekseni itse olen perillä kaikesta. Tai ainakin tähän luuloon on hyvä tuudittautua. Olen etsinyt ja myös löytänyt itseäni. Vanha minä on muovautunut tänä menneenä vuonna aika lailla. Käyn nyt kodin ulkopuolella työssä; olen löytänyt paikkani uudessa työyhteisössä, saanut uusia harrastuksia ja ymmärtänyt nyt, että alanvaihto oli pikkuinen kriisi, vaikka se oli itse valittu teko ja sen hallitsinkin koko prosessin ajan. Minä selvisin siitä 40:n naisen pohjalaisella luonteella, elämänkokemuksella ja loputtomalla pohdinnalla. 

Meidän keittiön seinässä on kyltti: 
"My wife says I never listen to her
or something like that" .
Se on kotiutunut meille jostain kirpulta. Ihan sattumalta. Ensin pieneksi piikiksi miehelleni. Nyt sen sanoma on kuitenkin erilainen. 
Olen jaaritellut tätä elämää tässä keittiössä aamukahvin, päiväkahvin, iltaruoan ja iltapalan parissa. Puhua pulputtanut omia ajatuksiani auki. On ollut kiva, kun on ollut toinen kuuntelemassa, mutta ymmärränhän minä, ettei se kaikkea tajua. Miten voisikaan, kun suu ei ehdi takoa kaikkea mielessä  virtaavaa sitä mukaa ulos. Mutta loputon jaarittelu on ollut minulle terapiaa. Minä olen sanonut asioita ääneen ja saanut ajatukseni järjestykseen. 
Miehelleni tuo kaikki on ollut "or something like that". Ja se on ihan okei. 

Mutta monet avaavat blogin lukeakseen uutisia neideistämme. 
D&D; 2 vuotta ja 3 kuukautta, sekä 10 kuukautta.... Voi kuinka aikaa juoksee. Muistelen viime kevättä; näinä aikoina odottelimme uutisia Pyöreän Talon Kennelistä ja 20. toukokuuta Daim sitten syntyi. Minä kävin koulua, toivuin pitkään keuhkokuumeesta, mieheni vaihtoi alaa, teimme päivittäin töitä tulevien rippijuhlien eteen; elämässä tapahtui paljon. 
Elämässä tapahtuu tänäkin keväänä paljon. Facen puolella on nähtävilla video, jossa neidit käyvät keskustelua siitä, kumpi päättää kaapin paikan. Emme ole puuttuneet keskusteluihin ja ihan hyvin ne tähän asti neideiltä ovat onnistuneetkin. Lopputulos on vielä ymmärtääkseni epäselvä; toivotaan, että saavat loppupäätelmän selville silloin, kun me olemme kotona. 
Dominon kanssa olemme olleet mukana Kennelliiton lukukoirakoulutuksessa. Neiti läpäisi arvioinnin ja nyt odottelemme postissa saapuvaa huivia, jotta pääsemme itse toimeen. Minua jännitti arviointi aivan suunnattomasti ja tuleva toimintakin. Kotonahan Domino makoilee tuntitolkulla ja kuuntelee, mutta minua jännittää, että lapsi närkästyy, jos Domino ei malta olla paikoillaan lukuhetkessä. Se toinen enkeli toisella olkapäällä kehottaa taas olemaan huoleti ja luottamaan, että kokemus tekee meistä varsin taitavia kuuntelijoita. Kennelliiton Kaverikoiratoiminta on omalta osaltani ok, mutta Dominolta puuttuu vielä arviointi. Seinäjoen arvioinnin aikaan Dominolla oli juoksut, joten sinne emme voineet osallistua. Dominon kanssa siis olemme lähdössä uusiin harrastuksiin. 
Daim....no hän harrastaa wc-paperihylsyjen tuhoamista...sänkyyn hyppimistä ja meidän herättämistä, ikkunoiden likaamista kuonollaan, pajunoksien järsimistä ja todella mainiosti itsensä likaamista!! 


Tänään meillä paistoi niin suloisesti aurinko, että se innosti kantamaan matot ulos tuulettumaan. Täällä siis jatketaan lattian pesuun!
Voikaa hyvin!