lauantai 13. lokakuuta 2018

Syysloman kynnyksellä -2018-



Olen ollut koko yön koulussa....

Olen laittanut reppuihin läksyjä, tarkistanut eilisiä läksyjä, opettanut lukemaan, siirrellyt yhteenlaskussa timantteja yksi kerrallaan ja sanonut painokkaasti numeron nimen. 
Olen laskeutunut lapsen tasolle ja kertonut, miksi toisen tönäiseminen oli väärin. Olen vaatinut pyytämään anteeksi. Piirtänyt tikku-ukko versiona kaksi tarinaa; sen, jossa pyydetään anteeksi ja kaikki lopuksi hymyilevät sekä sen, jossa ei pyydetä ja kaikki ovat surunaamoja. 
Olen syönyt ruokalassa hernekeittoa ja murehtinut saanko valtavat ilmavaivat ennen koulupäivän loppua. Olen kävellyt välitunnilla koulun pihaa edestakaisin ja toivonut selkääni silmiä, että näkisin kaiken, jotta voisin ennaltaehkäistä vahinkoja. Olen ollut onnellinen, että ostin kolme numeroa liian suuret ulkohousut, joihin on helppo pujahtaa ennen välitunnin alkua. 

Kaiken tämän ja paljon sellaista, mitä en enää muista, olen tehnyt eilisen klo 22 ja aamu 7.10 välillä. 
Unissani. 

Huomenna alkaa virallisesti syysloma. 

Sanoivat joskus taannoin jonkun tutkimuksen osoittaneen, että ihmisen mieli vaatisi oikein neljän viikon kesäloman, jotta työn aiheuttama kuorma nollaantuisi mielestä. 
Sitä nyt en enää sen tarkemmin  muista, mutta viime yö osoitti kyllä taas sen, että minä en ole kykenevä siirtämään itseäni kotivaihteelle viikonlopun aikana. 
En minä siitä ole kovasti itseäni piiskannut; kaikki on vielä niin uutta; paljon on opittavaa, vaikka paljon olen jo oppinutkin.    
Erityisluokassa ohjaajana olo on kuulunut unelmaani tärkeänä osana jo pidemmän aikaa. 
On kai ihan luonnollista, että se valtaa nyt merkittävän osan aivojeni kovalevyltä. Vallatkoon nyt, niin kauan, kun lopputuloksessa on suupielet ylöspäin. 

Toivotamme teille kaikille ihanan värikästä syksyä, riippumatta siitä vietättekö syyslomaa vai teettekö työtä suupielet koholla




lauantai 22. syyskuuta 2018

Syksy 2018

Tervehdys!
Meillä kävi kesällä Tuulia N ottamassa kotona kuvia Dominosta ja Daimista. Päivää voisi kuvailla monilla sanoilla; neideille se varmasti oli sekä kiva, että ahdistava, mamille lähinnä hikinen. ☺ Daimin pitäminen paikoillaan edes sen verran, että kamera ehti ikuistaa hetken, oli kyllä jossakin kohdin työn takana. Kuvat ovat kuitenkin kaikesta hulinasta huolimatta aivan ihania ja olen todella onnellinen, että ne tuli otettua; aivan liian monia hetkiä kuluu ikuistamatta. Halusin kotoisia kuvia ja tässä on nyt muutama valtavasta valikoimasta, jonka Tuulia oli ehtinyt napata. (Itsestänihän kuvaussessio tuntui sellaiseltakin hullunmyllyltä, totta puhuakseni, että ajattelin, ettei juuri yksikään kuva olisi voinut onnistua! Ammattilainen onnistui kuitenkin - tietenkin- loistavasti). 
Daim, Domino ja mamman&paapan vanhat maitokärryt, jotka Seinäjoen Pintakäsittely puhalsi ja maalasi entiseen loistoonsa. Ovat muuten varsin käytännölliset puutarhahommissa; näihin mahtuu paljon enemmän kuin kottikärryihin ja ovat kevyet kuljettaa isollakin kuormalla. 
Daimin tyylinäyte; osaan minäkin seisoa kauniisti! (Tuulian ammattitaitoa, että nappasi kuvan juuri, kun Daim oli sekunnin sadasosan paikoillaan hiljaa) 
Domino, joka ihan oikeasti osaa seisoa kauniisti pitkiäkin aikoja käsimerkistä, palkkaa odottaen.


Olen pitkin kevättä ja kesää pohtinut sekä itsekseni että facessa ja myös täällä blogissa neitien valtasuhteita. Tilanne oli kevään/kesän tienoilla aika kärjistynyt sekä näillä neideillä, että itselläni. Jotenkin kävi suunnattomasti hermon päälle se, että Domino jäi alakynteen, kun olin itse niin vahvasti ajattellut Daimin aseman olevan se "pikkusisko". Koko kesä on nyt tehty järjestelmällisesti töitä sen eteen, että Dominon asemaa on meidän ihmisten osalta vahvistettu ja täytyy sanoa, että työ on kantanut hedelmää. Neitien keskinäinen suhde on tasoittunut ja elämä on rauhallisempaa. Daim on "tyytynyt asemaansa" ainakin nyt toistaiseksi eikä uhittele enää alkuunkaan niin kuin keväällä. Kuka tietää, ehkä näin olisi käynyt ilman meidän toimiammekin Daimin kypsyessä, mutta nyt on tämäkin kokeiltu. 

Meillä on täällä Etelä-Pohjanmaalla varsinainen myräkkä päällänsä; on siis aivan maino päivä pestä pyykkiä ja kuivattaa se pihalla. Sen kun nuo neidit vielä oppisivat, että nostaisivat pyykkitelineen pystyyn tuulen sen kaadettua. ☺
Mukavaa päivää Sinulle! 

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Saksalaistutkimuksen mukaan tutulla tiellä tapahtuu ennemmän onnettomuuksia..

" Tie ei muutu autoilijalle yhtään turvallisemmaksi, vaikka sitä kulkisi useita kertoja päivässä. Tuoreen saksalaistutkimuksen mukaan näyttää pikemminkin siltä, että autoilijalla on isompi riski joutua onnettomuuteen tutulla kuin vieraalla tiellä. Kölnin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan ajajan huomiokyky herpaantuu sitä enemmän mitä tutumpi tie on. Tutkimuksen mukaan tien tuttuus on paljon merkittävämpi tekijä reagointikyvylle kuin esimerkiksi ajokokemus. Tutkimuksessa mitattiin 32:n autoilijan aivojen aktiivisuutta liikennesimulaattorissa. "  -Savon Sanomat-
Etelä-Pohjanmaalla tehdyn tutkimuksen tuloksen perusteella mukaan voidaan yksimielisesti todeta, että Chowien omistaja luotti keväällä 2018 liiaksi omaan tuttuun pihaansa ja lenkkiympäristöönsä, kun kyseessä olivat sekä lemmikkejä että ihmisiä piinaavat joka kesäiset pirulaiset; punkit. 
Tutkimuksessa havaittiin, että omistaja jääräpäisesti ajatteli asuvansa Chowiensa kanssa lintukodossa, jossa mikään paha, kuten tässä tutkimuksessa kyseessä olevat punkit, ei uhkaisi heidän arvokkaaksi kokemaansa arkeaan. 
Liiallinen luotto omaan turvalliseen kotipihaan ja -alueeseen johti tilanteeseen, jossa omistaja sunnuntaiaamulla löysi toisen omistamansa Chowin silmän päältä noin 5mm kokoisen punkin. Löydön johdosta omistaja otti pikimmiten yhteyttä Evidensian 24/7 palveluun, josta saikin maanantaiaamuksi molemmille Choweilleen Bravecto-tabletit suojaksi punkkeja vastaan. 
Tutkimus osoitti omistajalle erittäin selvästi jokakeväisen lääkitsemisen tarpeellisuuden. 
Tutkimukseen osallistui tahtomattaan nelikymmpinen, itseään toisinaan jopa ihan järkevänä pitävä, kahden teini-ikäisen Chowin omistaja. Tutkimukseen ei myönnetty apurahaa eikä sitä sen tähden pidetä tieteellisesti arvokkaana. Tutkimuksella voidaan kuitenkin todeta olevan  varsin merkittävää käyttöarvoa. 

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Monessa olen epäonnistunut, rakastamisessasi en ikinä!

Heinäkuun lämpimät alkoivat eilen. Domino ja Daim nauttivat näistä kesäisistä päivistä, vaikka yleisesti ihmiset aina pahoittelevat ja säälittelevät tyttöjen kesäoloja. Koirankopin puoli aitauksesta on varjoinen puoleen päivään saakka ja senkin jälkeen koirankoppi itse asiassa varjostaa varsin hyvin. Leikkaamaton isotuomipihlaja-aita on sekä hyvä näkösuoja että hyvä varjon tuoja. 
 Dominosta on kehkeytynyt aikamoinen linssilude. Kuvien ottaminen onnistuu ihan okei  (näin meidän kesken; viime viikkoinen kuvaaja ei välttämättä ole samaa mieltä ☺). Lähestyvä juoksu saa hänessä aikaan aikamoista kaksijakoisuutta; toisaalta hän on kovin läheisyydenkipeä, toisaalta ottaa omaa aikaa piiloutuen terassin penkkien ja pöytien alle.  
Daimin ensimmäisestä vuodesta ja kehittymisestä olen kirjoitellut huomattavasti vähemmän kuin Dominosta aikoinaan. Kodin ulkopuolelle töihin lähtö muutti meillä monia asioita; Domino sai eittämättä hyvin erilaisen alun taipaleelleen. Toisaalta mietin, olisinko samalla tavalla Daimin kohdalla huomioinut jokaista napsahdusta, vaikka kotona olisin ollutkin. Se, mikä on päivänselvää, on se, että koska Domino oli meidän ensimmäinen, niin oli todella hyvästä olla paljon läsnä ja opetella hänen kanssaan koiraperheenä olemista. 
Kun kotiutimme viime kesänä Daimin, meitä suretti kovin se, miten alussa Domino käyttäytyi todella kielteisesti ja kovakouraisesti Daimia kohtaan. Pelastimme Daimia tilanteista ja kielsimme Dominoa. Nyt olemme vahvasti sitä mieltä, että se oli suuri virhe. Meidän olisi pitänyt antaa Dominon koulia Daimia. Osoittaa sille paikkansa. Daim painaa nyt 25 kiloa ja aitauksessa juoksessaan hän saattaa täydestä vauhdista törmätä Dominoon niin, että Domino pyörii törmäyksen johdosta kuin keilapallo nurmikolla. Jos Daim osaisi puhua, haistattelisi se Dominolle ihan kympillä. Kunnioitusta on tässä vaiheessa meidän ihmisten vaikea kehittää näiden kahden välille.  
Domino on alusta asti saanut ollut ykkönen; hän saa kaiken, kuten ruokakupin aina ensin. Nyt olemme siirtyneet käytäntöön, jossa myös terassille meno, aitaukseen meno ja lenkille lähtö tehdään niin, että Domino on aina edellä. Yllättävän hyvin Daim on suostunut näihin meidän asettamiin sääntöihin. Neitien kahdenkeskinen olo, varsinkin aitauksessa on se, jossa sivusilmällä seuraten huomaa Daimin niskojen heittelyn, haistattellun ja isottelun. 
Dominolla on surullisen pitkä pinna.... Sitten, kun se katkeaa, se katkeaa toden teolla. Emme sekaannu enää näiden kahden välien selvittelyyn; seuraamme toki sivusta. Pidämme vähän niinkuin kisakatsomoa, jonka kannustushuudot ovat Dominolle ja ne kuuluvat meiltä yksimielisesti; " laita nyt se nulikka kuriin! ". 

Alun perin oli ajatuksena päivittää tänne blogiin siitä, miten pieni löytö kirpparilta; aurinkotuolien päälle kotiutettu metallinen tähti, sai aikaan melkoisen lumipalloefektin. Terassin ja pienen kasvihuoneen sisustaminen vain on eräs kesän parhaista jutuista! Jotenkin teksti alkoi taas elää omaa elämäänsä, ja lopputuos onkin nyt sitten jotain ihan muuta. 
Lopputulokseen vaikuttaa myös se, miten aamulla löysin vanhoja Sinikieli-lehtiä ja luin niistä artikkelin, jonka olin kirjoittanut Dominon pentuaikana. Kirjoitin siinä, miten aion päivittää blogiin juttuja meidän perheen Chowi-elämästä; siitä miten me sen koemme, miten kaikessa kokemattomuudessamme asiat teemme; mikä onnistuu ja missä me juurikin kokemattomuutemme johdosta epäonnistumme. 
Kirjoittamani lauseet kolahtivat, koska tiedän, etten ole kirjoittanut arjessamme kohtaamista vaikeuksista siinä laajuudessa, kuin olen sitä kokenut. Myönnän, että kun jossain kohtaa tuntui pahalta saada neuvovia, mutta kuitenkin kritisoivia kommentteja, oli helpompi päivittää vain onnistumista. 
Blogini alkuperäinen ajatus; olla tuki ja turva jollekin samaa kokevalle, on siis hämärtynyt. 
On aika kääntää ratti taas oikeaan asentoon ☺
Blogin sivuraiteesta huolimatta olemme totaalisesti onnistuneet rakastumaan ja saamaan rakkautta näiltä kahdelta ainutlaatuiselta pikku neidiltä. 
💗




keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Juhlaherkkuja erityisruokavaliot huomioiden

Viikonlopun rippijuhlien kahvipöytään koottiin tarjottavaa huomioiden monet eri ruoka-ainerajoitteet. Ihana, suussasulava Pavlova oli meillä gluteeniton ja laktoositon vaihtoehto. Kerma oli ihan kermaa ja rahkana oli valion vanilja. Päällä raikkaat mansikat. Maidottoman version ajattelin tehdä Alpron vaahtoutuvan soijakerman ja Alpron Go On maustamattoman rahkavalmisteen kanssa, koska näin juhlien jälkeen on selkeästi huomattavissa, että maito ja mun vatsa eivät ole bestiksiä.   
Raparperinen marenkikakku on napattu Kinuskikissalta täältä. Meidän kakku tehtiin Sunnuntain  gluteenittomista jauhoista, joita laitoin ripauksen enemmän kuin ohjeessa neuvotaan. Maidottoman voin kanssa tämäkin siis gluteeniton ja maidoton.  
 Hifistelemään pääsee, kun keksii herkkuja, jotka ovat maidottomia, gluteenittomia ja kananmunattomia. Alla on kookoskakku, jonka ohjeen löydät Kinuskikissalta täältä. Tämän kakun ärsytys oli itselleni pohja; mistä löytyy gluteeniton, maidoton ja munaton keksi?!?Google löysi minulle sitten Provenan gluteenitomat välipalakeksit. Kotona huomasin, että keksi olikin inkiväärin makuinen, mutta loppujen lopuksi inkivääri maistui pohjassa aika vähän, eikä riidellyt kookoksen kanssa. Niin vain kävi, että päällystän unohdin kaikessa hulinassa ja kahvipöytään lähtiessä myös tähän kipattiin Pavlovaan varattuja mansikoita ☺. Sille, joka pitää kookoksesta, tämä on aivan ihana kakku!!
Samaa erityisvaliota noudattaen tein Kinuskikissan ohjeella suolaisen Pupun porkkana-sipulipiirakan.  Pikkunaposteltavana olivat banaani-kaurakeksit, joihin lisäsin tällä kertaa karpaloita. 
 Pannacotan kakun ohjeen löydät täältä. Meillä se tehtiin pensasmustikoista ja kahteen kertaan, koska ensimmäinen pannacotta ei millään meinannut alkaa jähmettymään. Juhlapäivänä meillä sitten olikin tämä irtopohjavuokaan tehty kakku ja kulhoon kipattu muka pilalle mennyt pannacotta jääkaapissa; molemmat tietysti hienosti jähmettyneinä. Pannacotta tehtiin gluteenittomana ja laktoosittomana. Seuraavalla kerralla teen kakun suoraan lasiseen laakeaan maljaan; säästyn paljolta jännitykseltä! 


Fazerin banaanin makuiset Dumlet pääsivät kahvipöytään keksien muodossa. Näihin ja Kakkuviikarin joulupukin kuiskauksiin käytin niin ikään gluteenitonta jauhoa ja ihan hyvin keksit onnistuivat.  
Seuraavaa juhlaa silmällä pitäen nämä ovat nyt täällä blogin puolella hyvin muistissa. Sitten vois muistaa myös kohtuuden; ettei kaikkea tarvitse tehdä armeijalle, niin että niitä sitten perheen kesken syödään seuraava kuukausi ☺.

tiistai 3. heinäkuuta 2018

Juhlava viikonloppu..

Meillä vietettiin menneenä viikonloppuna toisen poikamme rippijuhlaa. Domino ja Daim olivat luonnollisesti menossa mukana. Onnellinen olen siitä, että he sopeutuvat niin loistavasti muuttuviin tilanteisiin.  Ainoat asiat, joita murehdin juhlapäivänä, olivat portit; niiden vahingossa auki jääminen ja Daim, joka märällä kaulallaan kastelisi vieraiden juhlavaatteeet. 
Kirpparilta ostin kympillä vanhan kehyksen, jota käytimme valokuvauksen rekvisiittana. Voi, miten mahtavasti vieraat innostuivat kuviin, kun saivat pidellä kehystä kasvojensa ympärillä. Aivan kuin kuva olisikin otettu kehyksestä, eikä vieraasta. Kehys laukaisi jännitystä ja kuvista tuli todella loistavia. Kehys jää kyllä odottamaan seuraavaakin kuvaussessiota. 
Jokin aika sitten selasin Villa Bohemian-blogia, josta mieleeni jäi lauseet: " Kokoontumisten ja juhlien toiseksi parasta antia on se, että ainahan vähäsen on rempattava tai uudistettava kotia. Niin se vaan on, että pieni rakentaminen/remontointi kuuluu joka elämän kohokohtaan." 
Näin se on meilläkin. Paapan vanhat pölkyt pääsivät juhlien ansiosta reunustamaan Jasmineja. Joku varmasti muistaa, että turvepaakut, jotka tässä ennen olivat, saivat ei niin hellän käsittelyn By Daim. 
 Mieheni ja setänsä 30 vuotta sitten rakentama kaunis kehikko pystytettiin puutarhaan. Tyttäremme viritti siihen Ikean hentoiset verhot ja YkkösBasaarilta kotiutimme pienen keinun, joka söpösti sopii siihen kuin nenä päähän. Pupu on ihan luonnon oma; oli eräänä aamuna meillä vierailulla. 
Kuvassa näkyvän portaan  nappasin Facebookista Lapuan Roskalavalta. Se oli / on tarkoitus päällystää kyllästetyllä, mutta jotenkin kummasti aika ei vain riitä kaikkeen...Ihmeellistä ☺
 Sisällä ei tänä vuonna tapahtunut mitään suurta. Varastosta löysin maalipurkin, jolla edellisiin juhliin maalasin kodinhoitohuoneen ja poitsun seiniä. Oli onnekseni juuri ja juuri sen verran pohjalla, että eteisen seinät saivat raikkaamman ilmeen. 
Pientä sisustusta tapahtui kiitos vaasalaisen KaunisCoton, jossa kivijalkamyymälässä oli huimat alennukset. RivieraMaisonin tumma rottinki on nyt aivan vienyt sydämeni (lue myös rahani).  
Kukat ovat myös se, mikä mielestäni tekee juhlan. Tänäkin vuonna tilasin kahvipöydän asetelman ja olohuoneen Hortensiat Seinäjoen Citymarketin  AR-kukasta
 Asetelma on tehty Partyliten vanhaan, vanhaan somisteeseen, joka aina juhlien aikaan pääsee yläkaapista käyttöön. 


 Olihan meillä sitten kaikilla juhlavan päivän jälkeen aikamoinen väsy...














sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Ilttis...

Takana on vuosi roolissa iltapäivätoiminnan ohjaaja. 
Siitä haluan laittaa muistiin joitakin ajatuksia ja mietelmiä, kun tuntuu, etten millään pysty muistamaan kaikkea hienoa elämässä tapahtunutta. 
Joku sanoi, ettei vanhuus ole sitä, että unohtaa asioita, vaan sitä, että kovalevy on jo niin täynnä, että asioiden hakemiseen vaan kuluu enemmän ja enemmän aikaa. 
Tämä vuosi ip:ssä on täyttänyt minun kovalevyäni pal-jon!
Tähän vuoteen on mahtunut monia asioita, mutta päällimmäisenä vielä tänäänkin on lause, jonka eräs äiti sanoi perjantaina lastaan viimeisen kerran hakiessa. 
Kiitos, kun olette pitäneet huolta, että minä olen saanut olla rauhallisin mielin, murehtimatta työssäni." 
Tämä lause kiteyttää mielestäni kaiken. Meidän ohjaajien työ oli turvallisen koulunjälkeisen ajan ja paikan luominen ja siinä me onnistuimme. Vanhemmat sattoivat luottaa siihen, että lapset olivat tallessa ja turvassa. 
Toisista tämä saattaa kuulostaa kovin vähäpätöiseltä. 
Äidin lauseeesta voi löytää myös toisen ulottuvuuden. Voisi ajatella, että lapsi oli jo reipas, ja kasvanut paljon ensimmäisen vuoden aikana. Ehkä sellainen, että joku jo olisi ajatellut, että pärjäähän tuo jo yksinään kotosalla. Paljastus, joka äidin kiitoksesta löytyy, onkin se, että Hän, oli lopulta se, joka ip:tä tarvitsi ehkä lastaan enemmän. Lapsi olisi varmasti pärjännyt, mutta äidin työn onnistuminen vaati  varmuuden siitä, että lapsella oli turvallinen aikuinen saatavilla. 

Valitettavaa on ollut seurata varsinkin mediassa, miten vähän arvostusta koulunkäynnin ohjaajat saavat. Asia erikseen ovat sitten vielä iltapäivätoiminnan ohjaajat.  Koulussa sentään opetetaan ja tuetaan lasta kehittymään. Tähän väliin on pakko siteerata erästä nuorta suloista neitiä, joka kevään korvalla kuunteli juttujani ja tokaisi sitten, että " missä sä oikeen oot töis, jos sä saat siä vain puhallella saippuakuplia!" 
Tämä lapsen suusta tullut lause ei sinänsä mitenkään dissannut meitä ohjaajia; melkeinpä päinvastoin. Tokaisija koki sen aika hienona, että on joku, joka tekee lasten kanssa kaikkea kivaa, johon ehkä vanhemmilla ei aina ole aikaa. Toisaalta lause paljastaa kyllä myös sen, että tokaisija vähäisestä iästään huolimatta jo kokee, että työnteon yleisesti ottaen tulisi olla rankkaa ja vaativaa. 
Siinä hetkessä päätin, että ensi vuonna ehdottomasti paljon enemmän saippuakuplia, muovailuvahaa, leipomista, sormiväreillä taiteilemista, lumen värittämistä, veden jäädyttämistä värillisiksi timanteiksi ja majojen rakentelua!!

En minä viime syksynäkään ip:tä aloittaessa ajattellut, että minä vähäpätöistä työtä teen. Kyllä minä omani ja meidän tiimin merkityksen ymmärsin ja annoin sille arvoa. Mutta rehellisyyden nimessä täytyy myöntää, että tämä mennyt vuosi on saanut minut nostamaan häntäni ylpeästi pystyyn. -Kamala kyllä koira, anteeksi Chowi-blogissa käyttää kissavertausta, mutta parempaakaan en nyt tähän hätään keksi. On minulle jäänyt mieleen, miten kasvatusalan ammattilainen kysyi, että milloinkahan pääsen oikein koulun puolelle työtä tekemään..... Kolahti se silloin, ja kolahtaa se vieläkin. Ihan töitä on tämäkin vuosi tullut tehtyä. 

Vuosi ip:ssä oli ikimuistoinen. Se ensimmäinen. Monia lisää on toivottavasti vielä edessäpäin. 
Tänään on kesäloman ensimmäinen virallinen päivä; ehkä ihan tänään en vielä avaa Pinterestiä, mutta ei siihen varmaan kauaa mene; ihan varmuudella tiedän, että siellä mua odottavat jo lukuisat ihanat uudet syksyiset askartelut ja ideat, joita voidaan lasten kanssa sitten toteuttaa! 
Ihanaa kesää Sinulle!