tiistai 24. marraskuuta 2015

Talvisia täytekakkuja..

Meillä lapset, 3 kipaletta, tupsahtivat iloksemme kolmen vuoden ja kuukauden aikana. Voitte kuvitella, että ensi alkuun muutama vuosi oli aikamoista hälinää :) Siihen aikaan anoppini oli pelastaja syntymäpäivien aikaan. Hän toi pyytämättä synttärijuhliin suussasulavaa mansikkatäytekakkua. Jossain vaiheessa vauva-ajasta selvittyäni, päätin, että nyt on aika ryhdistäytyä. Löysin Kinuskikissan leivontablogin. Meillä juhlitaan  2/3 lasten synttäreistä vuoden alussa ja jotenkin nämä talviajan kakut ovat mieleeni. Tammikuun likka kun olen itsekin. Lundbystä pienelle piristyspulahdukselle halusi isipappa. Tämän kakun ulkomuoto piti alunperin olla "avanto". Jossain vaiheessa sitten tajusin, että jokeenhan tämä Lundbyn hölmöläinen on tikkaansa kipannut. Mutta kai se pulahduksestaan tykkäsi. 



















Tikapuut ja lumilyhdyn neiti askarteli kakkuunsa itse ja kaupasta löytyi lumihiutaleita muistuttavia valkoisia nonparelleja. 
Toinen kakku on myös talviteemalla valmistettu. Siihen tein pienen ( nyt sitten sen avannon) vesiaiheen ja pingviineille igluntapaisen. Tuo iglu ei tullutkaan ihan heittämällä, vaikka ensin ajattelin että sen nyt tuosta nuon vaan elintarvikeliimalla väsään kokoon. Loppujen lopuksi käytin kaupan piparkakkupikeeriä kokoamiseen. Se kuivui nopeasti ja piti hökötyksen kasassa. Kakkua koristavat pingviinit ovat Schleich:n laadukkaita muovieläimiä, joita sankari toivoi lisää kokoelmiinsa. 
Näissä kakkuaskarteluissa olen saanut hyvää palvelua ja käyttökelpoisia vinkkejä Lapualla sijaitsevasta Leipurin Putiikista. Myymälässä on hyvä valikoima ihan perus- mutta myös hifistely-leivontatarvikkeita. Mulla odottaa tuolla laatikossa ainetta, josta -luulin- tekeväni tänä jouluna läpinäkyvät ikkunat piparkakkutaloon. Siitä tulikin mieleeni, että kaikkia joulunajan laatikoita en ole vielä varastosta hakenut, koska Pentikin mansardikattoinen piparkakkutalon muottisetti ei ole vielä tullut käsiini! Mitähän muuta kivaa olen unohtanut!!

                                

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!