maanantai 23. marraskuuta 2015

Ensilumi

Syksyn 2015 ensilumi satoi viikonloppuna. Se mies hyvinistuvassa paidassaan tiesi. Isoenoni aikoinaan tokaisi, ettei hän usko ketään muuta kuin Mette Mannosta. Tyttöä kuulemma jännitti niin suunnattomasti, ettei sanaa meinannut saada suustaan, mutta se mitä sanottua tuli, piti.  
Kerroin teille viimeksi Bellasta. Bella sai uuden kodin aika pian sen jälkeen, kun ilmoitimme, ettei hän voisi muuttaa meille. Aika hurahtaa niin suunnattomalla vauhdilla, ettei perässä meinaa pysyä. Viime viikon lauantaina oli jo Bellan kotiinmuuton aika. Tiistaina kuitenkin kävikin niin, että tuleva kotiväki oli ilmoittanut Kenneliin, ettei Bella kotiudukkaan heille. Ette usko, minkä tunneryöpyn Kennelin Kirsin uutinen sai minussa aikaan! Näin se nyt elämä taas tässä vinkkaa, että "katsoppas nyt; pikkutummaneiti siellä odottaa teitä hakemaan! Sille jo löytyi koti ja sinä huokasit helpotuksesta, mutta nyt se taas on koditon; olisko nyt kuitenkin tarkoitettu, että teille se halajaa!" 

Voi näitä aikoja. Eilen kun ajelimme koko perheen vahvuudella Vaasaan, en voinut olla miettimättä, miltä olisi tuntunut, jos määränpäämme olisikin ollut pohjoisen Kemi ja matkan tarkoituksena Bellan kotiinhaku. 

Eilen uskalsin viimein facebookin chowchow-ryhmässä päivittää, että olen alkanut tällaista kirjoittelua harrastaa. Eräältä ryhmäläiseltä löytyi aivan ihana blogi, jossa voi seurata Horatio-nimisen chowchow:n seikkailuja. Blogiin voit tutustua tästä. Ja tuo ryhmä, josta olenkin jo maininnut muutamaan otteeseen, on täällä. Tuolla ryhmässä olen saanut valtavasti uutta tietoa rodusta, kasvattajista ja tapahtumista, joita rodun ympärillä on. Helsingissä järjestetään muuten 5. joulukuuta koiramessut, joihin meilläkin perheenä on tarkoitus lähteä. 
Ja tuota Horation emännän blogia selatessani aloin miettiä, että olisi kai munkin jo aika välillä päivittää jostain muustakin kuin ihanista choweista. Voikaa hyvin!

                                                                                        

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!