sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kasvihuoneella tapahtuu...

Meillä (lue mulla) oli loistava idea rakentaa kaunis kasvihuone vanhoista ikkunoista, joita olin koijannut välikattoon jemmaan. Parempi puolisko oli kuitenkin sitä mieltä, että ne eivät ole sieltä tukevammasta päästä ja piffas meille halvalla Vesan kyläkaupasta muovisen kasvihuoneen. 
Kasvihuone, joka meille kotiutui on noin kaksi neliötä ja siinä on meidän tarpeisiin justiin tarpeeksi!
Toista kesää nyt lasten kanssa harrastetaan. Meillä tässä on todellakin pilke silmäkulmassa, satoa ei odoteta, mutta jos saadaan, niin tosi kiva! 
Maalatut lekaharkot nappasin ystävältä, kun olivat menossa roskiin. Ajatuksena oli laittaa niitten päälle ihanat vanhat, kuluneet laudat, mutta ei mulla sitten sellaisia kotoa löytynytkään. Harkot pitävät hyvin paikoillaan Ikean 7:n euron vaatetankoa, joka on muuten sekin kahvipaketilla vaihdettu :) Vaatetankoon sain tomaateille kiipeämisnauhat. Nyt täytyy mainita, että tämä kasvihuone on todella ärsyttävä, koska sen rakenteissa ei ole reikiä tai kiinnityspisteitä esimerkiksi naruille tai valoille. 
Tomaatteja kiipeilee siinä kolme. 
Herneet ovat vielä pyykkikopassa. Ne on istutettu munankennoihin. Ajatuksena on siirtää ne jonkin ajan kuluttua ulos johonkin istutuslaatikkoon ja kiipeämisverkoon. Viime vuonna herneet olivat kasvihuoneessa ja ne... no paloivat. 
 Planageenista nappasin tuon kurkun. Viime vuonna saimme kurkusta satoa todella reippaasti. 
Sitten kuvaan tuleekin nuo kaksi tomaattia, jotka Domino tuhosi!
Ovat kasvaneet ihan silmissä! Tuuheat kuin mitkä!
Keltaisessa ruukussa on joku chili, joka oli täysin heräteostos Plantageenista. 
Mammani vanhassa vadissa kasvaa seurakunnan taimimyynnistä ostettu jättikurpitsa. Katsotaan nyt, saadaanko aikaan muumimammat :)
Tässä vielä kuva tomaatista, joka pääsi Dominon käsittelyyn. Hyvin on saanut kasvusta kiinni!


Kasvihuoneen vieressä meillä on kaksi lavankaulusta, joissa kasvaa perunaa ja sipulia. Ruohosipulia olen sadostamut pakastimeen jo kahdesti! Näitä lavankauluksia oli alunperin päällekkäin kahdet. Nyt kun saimme joukkoomme viljelijä-Dominon, jouduttiin kasvimaita korottamaan vielä yksillä kauluksilla, koska uusi on aina aluksi niin yli-innokas! 

Meidän yli-innokas viljelijä on muuten kasvanut aika lailla,
vai mitäs sanotte?


5 kommenttia:

  1. Olen koko kevään hihitellyt noille kasvimaatouhuille - en ole itse niihin hurahtanut, kukkiin vain. Näin kun ajattelin eksyneeni koirablogiin, oli hieman mielenkiintoinen tämä aloitus tutkimusmatkalleni. Ehkä jatkan vielä selailuani. :)

    VastaaPoista
  2. Moi Mimmi!
    Kiitos kommentistasi. Sait minut kovasti ajattelemaan, vaikkei se ehkä ollut sinulla ensisijaisesti mielessä kommenttia jättäessäsi. Tein kommenttisi pohjalta päivityksenkin. Vilkaisin blogiasi; palaan sinne vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tarkoitukseni ei ollut ajatusmyrskyttää ketään, mutta ihan mukava tuota postaustasi kommenttiin liittyen oli lukea.

      Poista
  3. Vähänkö teillä on jo hyvin kasvanut kaikki! Meillä on kans vähän samalla pohjalla tuo kasvihuone, ollaan positiivisesti yllättyneitä jos sieltä satoa saadaan:)

    VastaaPoista
  4. Mä olen vahvasti sitä mieltä, että Plantagen on laittanut meidän taimiin vähän vararavintoa mukaan :) Ollaan aika huonoja lannoittamaan. Katsotaan nyt; virheistä oppii. Viime vuonna tosiaan herneet paloivat kasvihuoneen sisällä ja tomaatit eivät meinanneet pölyyttyä.

    VastaaPoista

Kiva kommentti piristää päivää!