perjantai 30. kesäkuuta 2017

Pennissä on miljoonan alku. Osa 2

Euro eurolta on "hankittu"  Dominon tapaan myös perheemme uusi jäsen; 
Pyöreän Talon Uniikki Ursula. 
Projekti on vain ollut tällä kertaa huisin paljon haastavampi! 
Edellisestä rykäisystä on aikaa kulunut vasta todella vähän; reilu vuosi. Silloin varastoista tyhjennettiin kaikki vähänkään arvokas. Tavara, jolla varat kerätään nyt, on siis hyvinkin valikoitunutta. 
Ursulan hankinnan meille mahdollistaa Seinäjoella sijaitseva YkkösBasaari
Olemme vuokranneet tuolla noin 300-paikkaisella kirpparilla lokeroa nyt toukokuun alusta saakka. 
Matka lokeron siistinä pitämiseen ja täyttämiseen on nyt lyhyempi ja olenkin yrittänyt päivittää lokeroa lähes päivittäin. Jossain vaiheessa menekki oli hiljaisempaa ja lokero alkoi jo pursuta lähes yli. Nyt pinnistelen muutaman päivän vain siivoamalla, jotta saan seuraavaksi jotain suurempia tavaroita mahtumaan. 
Comboon vein tavaraa paljon. Kaiken hintaista ja monenlaista, jotta jokainen asiakas löytäisi jotain tarpellista. 
Nyt päätin toimia hieman toisin. Karsin aluksi kaikki mielestäni alle 5:n euron arvoiset  tavarat ja annoin taholle, jolla on aikaa ja resursseja myydä näitä eteenpäin pitempään. Meidän tulee saada tavara myydyksi nopeasti. 
Pääsääntöisesti siis yritän myydä vain yli 5: euron tavaroita. 
No, Ursulaan niitäkin pitää löytyä aika lailla monta ☺
Meidän neiti on käyttänyt vuosia PompDeLuxin vaatteita. Olenkin niistä teille jo aiemmin maininnut. Aivan ihania pidä-ja-pese vaatteita, jotka ovat mielestäni kauniita ja jonka uuden kauden mallisto sopii aina vanhaan mallistoon. 
Uutena meille ei näitä ole aikoihin ostettu; nykyään niitä saa jo kirpparilta ihan kivasti. Toista oli silloin, kun näihin hurahdin. Neidin kaapin siivous toi aikamoisen kasan vaatetta a' 5 euroa, joista lähdettiin liikkeelle. 
Poikien kaapeista nostettiin esiin pölyttyneet Aku Ankat! 
Lasten synnyttyä automaattisesti ajattelin, että Aku se on tilattava. Ja pah! Meillä ei ole koskaa luettu sarjakuvia. Myös Akuista kokosin viiden euron kasoja. 
Mistäs minä sitten luovuin.....
Porkkanavaatteista. 
Noista, jotka ovat olleet kaapissa kärsivällisesti odottamassa ja välillä tsemppaamassa elämänmuutokseen.  Sinne lähtivät Espritin ihanat kotelomekot ja Creamin romanttiset röyhelöt. Kaikki, joita olen edulliseti kirppareilta vuosien saatossa kerännyt. 
Kyllä siinä kävi sitten niin, että kun kaapista hävisi kaikki se, mitä ei käytä, niin jotenkin siellä oli muka enemmän. Aiemmin katsoi, että tuota ei voi pitää, tuo ei mahdu -vielä, ei tuota. Nyt siellä onkin vain mahdollisuuksia; voi valita minkä tahansa! 
No kyllä sinne Basaarille on toki muutakin lähtenyt. Tässä nyt oli vain muutama esimerkki.  
Kyllä minä olen useasti kiittänyt tätä kirpparikulttuuria, joka meillä nykyään on. 
On se vaan hyvä juttu. 
Se mahdollistaa monia sellaisia juttuja, joihin muuten ei millään olisi varaa. 
Ja kun tuolla aiemmin kehuin Vaasan Combon henkilökuntaa, niin aivan yhtä lämpimät ajatukset lähtevät myös YkkösBasaarin tyypeillekkin! 
Hienoa on tehdä "yhteistyötä" tämän Ursula-projektin parissa!
Hankkeesta puuttuu vielä muuten muutama euro; tää menis ny hinnoitteleen pari Pentikin pöytälamppua, kun niitä ei meidän teinien mukaan tarvita ihan joka pöydällä ☺ 
Aurinkoista viikonloppua sinulle!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!