torstai 30. marraskuuta 2017

Dominon kuulumisia...

Tarkkasilmäisimmät ovat varmasti huomanneet, 
että  vaikka elämmme tavallaan unelmaamme; arvokasta teini- ja Chowiperheen arkea, ei elämä viime aikoina ole ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. 
Voisi sanoa, että meillä on elämä kohdillaan; minulla uusi ammatti ja työ ja itse asiassa tätä kirjoittaessani paremmalla puoliskollani ihan sama juttu. Hän saa nyt toimia ammatissa, joka oli hänelle pitkään unelma. Lasten koulut sujuvat hyvin ja kiitos kahdeksan tassun, kodissamme rakastetaan paljon. 

Mehän lähdimme esikoisen rippijuhlien aikaan mukaan Omega-ravintolisän testiryhmään. 
Domino valittiin mukaan laajasta hakijaryhmästä ja me olimme luonnollisesti onnemme kukkuloilla valinnasta. Olimme tutustuneet EffeBalancen kalaöljyihin ja lukeneet huimista kokemuksista, joita tuotteen käytöllä oli saavutettu. 
Yläpalkin kuva on otettu heinäkuun lopussa. Juuri näihin aikoihin Domino aloitti Efectrin nauttimisen. Niin kaunis kun tuo Fiinikuvan kuva onkin, on se valitettavasti tänään vain kaunis muisto.  

Dominon henkinen tila on Effen käytön myötä parantunut aivan huimasti! Hän on virkeä. Hän leikkii Daimin kanssa aivan uskomattoman paljon! Hän juoksee ja saa hepuleita. Hän on kertakaikkisen ihana. 💗 Hän on aivan kuin saanut "pentuisuutensa" takaisin. 

Kyyneleen silmäkulmaan tuo sen sijaan Dominon karvapeite, joka heinäkuun lopusta eli öljyn käytön aloittamisesta lähtien on laskenut kuin lehmän häntä. Syksyn aikana olemme yrittäneet tehdä monenlaisia pieniä muutoksia. Käytimme jonkin aikaa BritCaren lammas-riisi nappulaa, joka on sekä vehnätöntä että maissitonta. Lisäsimme ruokaan Effen öljyn lisäksi b- ja e-vitamiinia. Mikään ei tuntunut auttavan. 

Kun Daim maanantaina oli Spa-päivässään Seinäjoella Doggies&Kitties- lemmikkihotellilla, konsultoin siellä taas Dominonkin tilaa. Yhteistuumin totesimme karvan olevan järkyttävässä kunnossa. Varasimme torstaille ajan pesulle, harjaukselle ja karvan alasleikkuulle. 
Itkua pidätellen mietin rakastamme ilman karvaa, vaikka mikä tilanne tämä nykyinen tällaisella karvalla oli? Karvatonhan se nytkin tavallaan oli! 

Samaisena iltana soittelimme EffeBalancen-testiryhmän yhteyshenkilön Mikko-Villen kanssa. Puhelun alussa minä olin aivan neuvoton ja heittämässä jo öljyjä niin kauas kuin pippuri kasvaa. Olin niin väsynyt Dominon turkin loputtomalta tuntuvaan huononemiseen, että koin, että pohja oli nyt tavoitettu. Nyt sai riittää! 
Kokosimme Mikko-Villen kanssa kuitenkin vielä kaikki Dominon faktat kasaan ja päätimme vielä koittaa. 
Lemmikkihotellin, EffeBalancen ja Faunattaren  vankka osaaminen yhdistettiin ja tehtiin suunnitelma, jolla Dominon tila koitetaan nyt saada nousuun. 
Tästä viikosta alkaen Domino saa tripla-annoksen omegaa sisältävää Efectri-öljyä. Öljy jaetaan tasan aamu- ja iltaruualle. Omega-öljyn lisäksi ruokaan lisätään b- ja e-vitamiinia sekä uutena sinkkiä.
Ruuaksi valittiin Faunattaren valikoimasta Mush:n raakaruoka, josta sianjauheliha-pötköt.  
Lemmikkihotellin osaaminen oli sitten vuorossa tänään. 
Domino pääsi Daimin tavoin Spa- sekä hoitopäivän viettoon. 
Kuvitelkaa, että edellinen ammatti-ihmisen harjaus on Dominolle tehty lokakuussa juuri ennen syyslomaa.
Tässä näette, miten valtavan paljon Dominosta lähti pohjavillaa tänään. Kamalaa, lumppuista, aivan kuin huovutettua harmaata villaa. Tällä kertaa tehtiinkin niin, että harjaus tehtiin ensin ja sitten vasta pesu. 
Tässä mamin pikku kulta näyttää varsin söpöltä..💗
Lopputuloksen näätte tässä. 
Kaikki huono, kuiva karva on nyt poissa. 

Tästä on tie vain ylöspäin! 
Mikä sitten sai minut jatkamaan EffeBalance öljyn käyttöä? 
Syyskuun 15. päivä Dominon selästä ja lonkasta ajettiin Seinäjoen Evidensialla noin 10x10 cm kohdat paljaiksi pahaksi ärtyneiden hotspottien takia. Nyt tuo ajettu lonkan kohta puskee mahtavan vahvaa mustaa karvaa. Öljy siis imeytyy ja vaikuttaa! 
Dominon paksu ja kaksikerroksinen karva on irtoillut heinäkuun jälkeen ihan tuppoina. Luulempa, että Domino vaihtaa vasta nyt ensimmäistä kertaa kunnolla turkkiaan! 
Ennen niin kuivat ja lokeilevat anturat ovat kuin vauvan ihoa; pehmeät ja sileät. 

Jäädään nyt seuraamaan tilannetta näiden tehtyjen muutosten myötä. 
Olen tämän syksyn aikana usein yrittänyt itseäni muistuttaa siitä, että "kaikki tämä" eli Chowinismi, sai meillä alkunsa vasta hiihtolomalla 2016. Ollaan siis todella alkumetreillä ja paljon tulee vielä uutta eteen. 
Tämän viikon oivallus on ehdottomasti se, että porukassa on voimaa! Yhdessä Effen, Doggies&Kitties:n ja Faunattaren kanssa yhdistimme tietotaitomme ja uskon, että saamme Dominon vielä loistokuntoon! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!