tiistai 25. heinäkuuta 2017

Riittääkö mamin taidot?

Koska eilinen Daimin videon lataaminen tänne blogiin tökki todella pahasti, 
jaoin linkin, josta Daimin aamutivolin näkee facebookin sivuilta, 
Periaatteessa kuitenkaan en pidä siitä, että videot näkee vain facessa. 
Kaikki eivät siellä ole, eivätkä kaikki sinne halua liittyä. 
Tämän aamun olenkin sitten äheltänyt YouTuben kanssa. 
No, nyt lopulta sitten TassutteleKotiin-blogilla on oma YouTube-kanava! 
Riitti vaan taidot, vaikka ensin epäilin! 
Laitan sivupalkkiin linkin facen ja instan lisäksi myös sinne. 
Nyt myös ne, jotka eivät seuraa meitä facessa, pääsevät näkemään videoita. 
YouTube-kanava löytyy 
" Se kanava tilataan ", sanoo meidän teinit, käyppä säkin tilaamassa, niin näet sitten D&D:n uusimmat temput. 
Tuolla eilisellä videolla Dominoa ei näkynyt. Hän oli pihalla aitauksessa ja Daim terassilla. 
Domino silminnähden kaipaa yksityisyyttä ja sitä onkin hänelle aina halutessa suotu. On myös pidetty huoli siitä, että hän saa olla meidän kanssamme kaksin niin, että Daim nukkuu esimerkiksi päiväunensa terassilla. 
Daimin kotiutuessa Domino oli ärhäkkä. 
Vuorokausi Daimin tulosta alkoivat Dominon juoksut. Juoksujen aikana Domino on ollut hoivaava; on pessyt ja huolehtinut toisesta. 
Juoksuja on nyt kestänyt reilun viikon ja eilen oli ensimmäinen pävä, kun Dominolta paloi Daimiin käpy. Leikkiin ei enää huvittanut lähteä mukaan ja sen hän ilmaisi hyvinkin radikaalisti oikein murisemalla ja haukahtelemalla. 
No, tämä meidän pikkuinen sisupussi ei helpolla luovuta. Yhä uudestaan ja uudestaan se hyökki Dominon kimppuun ja pyysi leikkiin. Hienosti Domino kuitenkin hoiti pomon homman ja laittoi pienen ojennukseen. 
Sitten illalla kaaduttiin nukkumaan vierekkäin.  
Ihanat ystävykset näistä vielä tulee! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti piristää päivää!