torstai 28. huhtikuuta 2016

Kinuskikissa; TassutteleKotiin-leipomo

Nyt kun arki on alkanut taas rullaamaan hyvin (lue, kun saan nukkua kokonaiset yöt, enkä pese mattoja joka päivä) on tullut ikävä leipomista. 
Pinnistelemälläkään en nyt muista, mikä oli se ensimmäinen resepti, jonka Kinuskikissan sivuilta aikoinaan tein. Muistan kuitenkin, että olin silminnähden yllättynyt siitä, että onnistuin ja että tuotos oli jopa hyvää! 
Harmittaa, kun olen ehtinyt kokeilla monia Kinuskikissan juttuja, mutta niistä ei ole mitään "päiväkirjamerkintää" muistona. 
Aiemmin jo huomasin Kinuskikissan sivuilla mahdollisuuden perustaa oman leipomon. Jotenkin tässä pentuhärdellisssä asia unohtui, mutta palasi eilen sitten mieleen. 
Nyt TassutteleKotiin-blogilla on oma leipomo osoitteessa: 
Kun saan valokuvat selattua läpi, lisäilen leipomoon niitä huippuhetkiä, joissa koen onnistuneeni. 
Leipomoon pääset jatkossa sivupalkin linkistä. Kannattaa tutustua siellä leipomoihin; aivan uskomattomia taitajia löytyy. Vinkkaan sitten myöhemmin sieltä hyviä inspiksiä!

Tänään pääsemme Dominon kanssa ensimmäistä kertaa koirakoulu Fiiliksen pentukurssille. 
Domino jo aloitti aamutuimaan kurssille valmistautumisen: 



En ihan varmasti tiedä, ehtikö maistaa, mutta aikamoisen virtapiikin sai kyllä näiden kuvien jälkeen. :)

Aurinkoista päivää kaikille! 
Kerrotaan sitten pentukurssin fiiliksistä myöhemmin!

2 kommenttia:

  1. Voi nuo kinuskikissa sivut on kyllä muutenkin niin ihanat, sieltä löytyy aina jotain uutta testattavaa! Täytyy käydä kurkkimassa tuo sunkin leipomo siellä:)

    VastaaPoista
  2. Täytyy ottaa oikein aikaa ja napata sinne leipomoon muutama kiva juttu vuosien varrelta ennekuin alkaa tulla uusia. Nyt huutaa pihamaa ja kukkapenkit sekä kasvihuone, että ei tämä tainnutkaan olla kovin hyvä hetki aloittaa leipomista :)

    VastaaPoista

Kiva kommentti piristää päivää!